lauantai 28. joulukuuta 2019

Amaryllis ja muita joulukoristeita

Lueskelin monien blogien kirjoituksia ja usealla on jouluisia juhlatunnelmia kauniine koristeineen ja kukkineen. Minunkin oli tarkoitus ostaa hyasintteja, joulutähti ja uusi amaryllis. Koko joulukuun kasvattamani amaryllis taipui, melkein katkesi. Sen kukat kuihtuivat parissa päivässä. Viimeinen kukkanuppu aukesi toissapäivänä ja sinnittelee pienenä kukkana kirjahyllyni päällä. Se on jotenkin surullisen nöyrä kuvatus muiden joulukoristeitteni seassa taipuneena enkelin takana. Maria ja lapsi enkeleineen vievät voiton näyttävyydellään. Amaryllis-raukka on surkea ja kuivahtanut.


Tontut ja joulupukki joulukoristepallomeri edessään katselevat 
surkean pientä (n. 30 cm korkea) joulukuustamme valoineen.



Joulukuusi on turhan pieni. Ensi jouluksi ostan vähän isomman, 
ehkä noin metrin korkuisen muovikuusen tai mahdollisesti ihan 
aidon pienen kuusen.


Timi-kissani on samaa mieltä kanssani:
Tämänvuotinen joulukoristeluni ei oikein onnistunut.
Olen pystynyt parempaankin.

Mutta nämähän minä korjaan talteen laatikoihin ihan piakkoin.
Tontut, joulupukki, joulupallot ja kuusi saavat mennä
talomme kellarivarastoon.
Ehkä ensi jouluna saan aikaseksi kauniimpia joulukoristeyhdistelmiä.

Vain Marian+lapsen ja pari enkeliä jätän kirjahyllyn päälle  koko ensi vuodeksi.

1 kommentti:

  1. On sulla kauniit koristeet ja kuusikin niin söpö. Ei sitä aina niin paljoa tarvitse ollakaan, kunhan ne muistorikkaat on.
    Minun "kuuseni" eli pieni sypressi tai sen tapainen, kuivui yhtäkkiä. Kastelin sitä kyllä, mutta pari päivää sitten huomasin sen olevan kuin korppu. Eipä voi mitään. Kesti ehkä vajaan viikon!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!