torstai 26. kesäkuuta 2014

Lääkärin vastaanotolla

Kiitos Simpukka mielenkiinnostasi minun kuulumisiani kohtaan!

Tulin juuri lääkärinvastaanotolta. Minulla oli vihkossa kolmesivua asiaa ja kun vedin vihkon esille, lääkäri kertoi saaneensa psykiatrilta lähetteen moninaisista vaivoistani, joita hänelle kerroin. Tk-lääkäri sanoi, että ajanpuutteen vuoksi keskitytään KAHTEEN vaikeimpaan vaivaan. Mietin hetken, että mikäs nyt on vaikeinta ja sanoin, että MUISTIONGELMAT vaivaavat eniten. Unohtelen asioita koko ajan. Se vaikeuttaa olemista ja elämistä todella paljon. Hoitaja kuulemma tekee muistikokeen minulle. Ja se asia etenee sitten kokeen jälkeen.

Toiseksi akuutiksi vaivaksi kerroin polvivammasta, kunka se on kaatumisissa loukkaantunut. Lääkäri tutki pääsenkö varpailleen ja kantapäälle kävelemään. Hän tutki tutkimuspöydällä polvea eri asennoissa, kyseli onko kipeä. Ei ollut. Olin tunti sitten ottanut kipulääkettä, joten oloni oli turra ja rauhoittava lääke teki minusta uneliaan.

Kysyin lääkäriltä, olisiko tuki tarpeen polveen, koska se tietyissä asennoissa tulee erityisen kipeäksi. "Ei ei ei tukea. Jalan omat lihakset käyttöön ja vahvistumaan. HUOKASIN PIIITKÄÄN! ja olin jo sanomaisillani, että jalkojeni lihakset ovat kehoni vahvimmat lihakset. Nostan kyykystä ylös koko elopainoni 128 kg kevyesti. Ilokseni huomasin lääkärin vaakalla käydessäni, että 7 kg on painoni pudonnut.

Lääkäri alkoi puhua vatsaleikkauksesta. En halua sellaista leikkausta, jossa vatsalaukku kuristetaan kämmenen kokoiseksi. Olen kuullut ikäviä asioita ihmisiltä, joille se on tehty. EI KIITOS !  Kärsin nälkää mieluummin ihan ilman vatsalaukun kuristamista. Mutta vatsamakkaroita vois kyllä imeä pois - - - -
 Kerroin lääkärille muista vaivoista enkä ottanut kantaa vatsaleikkauksesta.

Neurologiset vaivat ja ongelmat jäivät käsittelemättä,  vaikka sanoin, että minulla on heittohuimausta ja olen kaatunut kolmekertaa. Puolessa tunnissa ei paljoa ehdi. Harmillista!

Huomenna otetaan paastopissanäyte ja sydänfilmi. Saas nähdä, mitä ne kertovat kehoni tilasta.

Se noista somaattisista vaivoista. Psyykkiset vaivat ovat luku erikseen. En nyt jaksa selostaa henkistä oloani kovin tarkkaan. Oloni ei ole kaksinen. Olen alakuloinen ja hetken päästä taas riehakas, vitsikäskin. Facebookissa katselen kauniita kuvia ja lueskelen tuttavien viestejä, joihin kommentoin, jos siltä tuntuu.

Tervetuloa Facebook-kaverikseni! 

4 kommenttia:

  1. Puoli tuntia on niin nopeasti ohi, kun on vähänkin enemmän asioita puitavana. Onneksi olet kuitenkin päässyt nyt alkuun, niin eiköhän se jatkokin siitä selviä ajastaan.

    Paljon voimia ja lämpimiä ajatuksia. :-)

    VastaaPoista
  2. Hyvä että pääsit alkuun ja sait lähetteen muistitutkimukseen. Tilaa aika tuon saman lääkärin vastaanotolle ja vaikka joutuisit odottamaankin niin se nyt varmasti kannattaa. Ota sitten se huimausasia esille.

    Voimia sinulle päiviisi!

    VastaaPoista
  3. Nyt pääsit hienosti asioissasi eteenpäin, verrattuna pariin aikaisempaan lääkärikäyntiin, hienoa :)

    Suosittelen samaa kuin edellinen kommentoija, että varaa aika saman lääkärin vastaanotolle, niin pääsen jatkamaan nekin asiat, jotka jäivät nyt käsittelemättä. Huimaus on tärkeää käsitellä, mutta pääsit nyt tosiaan onneksi jo hyvin alkuun.

    Voimia jatkoon! <3

    VastaaPoista
  4. Niin Simpukka, puolessa tunnissa tuskin ehtii kolme vaivaa selostaa, varsinkin kun olen hidaspuheinen ja etsin ilmasiuja mielessäni. Jotkut sanat ovat hukassa ja on vaikea selittää aisioita toisin sanoin.

    Palaga, olen muistaakseni ollutkin jo aiemmin pienimuotoisessa musititestissä. Toivottavasti hoitaja tekee nyt laajempimuotoisen testin...

    Marra, minä varaan uuden ajan lääkärini vastaanotolle ja yritän vielä saada loputkin vaivani kerrotuksi,

    Kiitoksia voimaannuttavista tervehdyksistänne!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!