Aurinkoinen päivä hiipuu iltaan. On tyhjä olo ja hailee mieli.
"Ei pidä huolestua, jos tuntuu tasaisen harmaalta. Se on normaali ihmisen elämää." Näin tyynnytteli terapeuttini, kun selitin hänelle, miltä minusta tuntuu.
En ole onneni kukkuloilla enkä masennuksen kuopassa.
Päivä toisensä jälkeen luiskahtaa pois.
Arkisissa askareissa: pyykin pesussa, tiskatessa, ruokakaupassa käynnillä, roskapussin kuljettamisessa, vuoteiden sijaamisessa jne. päivien tunnit täyttyvät ja illan viiletessä istuudun vielä tietokoneen ääreen kirjoittamaan.
Aamulla herättyäni selasin Facebookiin tulleita viestejä. Varasin itselleni ruoat nettiyhteisömme tapaamiseen ja sovimme kimppakyydeistä tapaamispaikalle. Hiukan jännittää nettituttavien tapaaminen. En ole useimpien kanssa jutellut livenä. Kohta sekin on koettu. Onneksi joukossa on pari ennestään tuttuakin, joiden kanssa juttu luistaa taatusti, vaikkapa edellistä tapaamista muistellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!