Mukavaa juhannuksen aikaa, lukijani!
Toivottavasti olet innostunut juhlasta ja vietät aikaasi rakkaittesi kanssa iloiten yhdessäolosta.
Minä en nyt oikein ole innostunut tästä juhannuksesta. Ajattelin mennä äitiäni katsomaan, mutta jo ajatuskin tympii - eikä bussit edes kulje tänään.
Olen kerrassaan suu mutrulla ja sielu solmussa. Paleltaa, vaikka huoneessamme on +25°C lämmintä. Paleltaa fyysisesti kai siksi, etten ole syönyt aikoihin lämmintä ruokaa. Ei ole maistunut. Paleltaa henkisesti, koska tunnen olevani hyvin yksinäinen. Mies elää huoneistossamme omaa elämäänsä: katselee telkkaa ja lämmittää valmisateriaa, syö, ottaa päivänokoset ja taas katsoo televisiosta ohjelmia, jotka eivät minua kiinnosta kuten esim urheiluselostuksia, jalkapalloa, suunnistusta jne.
Minä lueskelen blogeja netistä, lueskelen Facebookista harvoja viestejä, jotka ovat nyt vain hyvän juhannuksen toivotuksia. Kirjoitan takaisin Mukavaa juhannusta ja tunnen joka kerta, että juhannus onkin kai mukava muilla, mutta minä palelen yksinäisyyttäni.
Niin, kysyt, miksen mene kaupungille tai ystävieni luo, syö itseäni kylläiseksi ja juovu makeasta viinistä, josta niin pidät. HUOKAAN PIIITKÄÄÄN! Mahdatkohan ymmärtää tätä mielentilaa, kun ei tee mieli muuta kuin nukkua. Kun ajatukset jumittavat paikoillaan, mikään ei oikein kiinnosta, on tympeä ja pysähtynyt olo. tekisi mieli ottaa lääkkeitä niin paljon, että taju menee kankaalle, ettei tarvitsisi kokea tätä tyhjyyttä ja koleutta sisimmässään. Kun tuntuu, ettei ole mitään annettavaa kenellekään eikä siedä ajatustakaan ihmisjoukossa olemisesta...
Katselen julistetta seinälläni: Näin haet apua. Siinä on ohjeita, mihin ottaa yhteyttä, kun tunnet tarvitsesvasi apua mielenterveysongelmiin, puhelinnumeroita, joiihin voi soittaa ... Mutta en soita mihinkään, koska minusta tuntuu, ettei tympääntymiseni ja tämä tyhjä olo parane, ellen tee jotakin itse esim. kuuntele musiikkia, soita nokkahuilua tai kosketinsoittimiani, maalaa tai piirrä, lähde lenkille...
On minulla keinoja päästä tästä pysähtyneisyydestä ja tympeydestä, kun vain joku potkaisisi persiiseeni ja sanoisi: "Nyt rouva ...!!!" Tuntuu tosiaan, että itse en pääse alkuun, ellei joku tai jokin tönäise minua liikkeelle.
Mieheni kysyu: "Jokohan se ois lounasaika?" Vastasin: "kyllä kai" ja melkein yökkäsin. Olen kyllästynyt Saarioisten laatikoihin ja pizzoihin, joita olen syönyt koko vuoden tähän asti. No miksen tee itse jotain, mistä pidän? HUOKAUS! Minua tympii ruoanlaitto. Minulla on metrin verran hyllyssäni ruokareseptejä ja ohjeita ruoanlaittoon. . . Mutta en saa itsestäni otetta, minulla ei ole aloiitekykyä, minua jumittaa niin pahasti, että ruoanlaitto EI ONNISTU... Pidät varmaan minua laiskana ja saamattomana vätyksenä. Ehkä olenkin. Masentavaa!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!