Juhlaa juhlan jälkeen

Toinen pääsiäispäivä.



Ei ole ollut oikein pääsiäisjuhlan tuntua, koska en käynyt kirkossa, en laittanut juhlaruokia, en koristellut kotiamme pääsiäiskoristeilla. Pääsiäispäivät ovat menneet kuin kaikki arkipäivät - alakulon vallitessa mielialaa.




Kuvittelin olevani kauniimpi ranskalainen letti päässä ja turkoosivihreä perhoskoru rinnassa. Olin aamulla iloinen, että sininen t-paita mahtui päälle eikä harmaakuvioinen hame ole enää tiukka. Olen laihtunut. Pikkuhiljaa kilot ovat karisseet; jo 15 kg ennätyspainosta. Mutta valokuvissa olen edelleen LIHAVA ja peilistä katsoo minua vanha ja väsyneen näköinen ruttunaama.




En oikein pysty hyväksymään, että olen VANHA - ja kömpelö, ryppyinen, lihava jne. en jatka luetteloa. Siitä tulen vain pahalle päälle. Olo on jo nyt KURJA. En oikein tiedä, mikä mättää; sekö että taas söin rauhoittavia ylimäärin ja niiden kohmelo vaivaa vai onko tämä tätä sairautta, mikä minuun on pesinyt. ALAKULO, masennukseksikin kutsuttu.




Syntymäpäivä lähestyy ja olen kutsunut muutaman ystävän kakkukahveille. Saas nähdä, tuleeko kakku. Itse en osaa sitä leipoa. Ystävä on luvannut tuoda tullessaan kakun, toinen ystävä kuivakakun. Mistähän sais vähän innostusta juhlimaan. Oishan se kurjaa, jos juhlakalu vain murjottaa. Vähän harmittaa, että menin mukaan koko juhlatouhuun.