On pimeätä, pelottavaa, yksinäistä valvoa yöllä klo 2. Mieheni nukkuu, kissamme nukkuvat, mutta minä heräsin johonkin rasahdukseen. Mielikuvitukseni loihtii pelottavia kuvia ulko-ovea hiljaa avaavasta miehestä, joka pyrkii asuntoomme tappaakseen meidät kaikki. En ymmärrä, miksi meidät on tapettava ja jään pohtimaan ajatusta, kunnes olen täysin hereillä ja oivallan ajatuksen mielettömyyden.
Nälkä. Menen keittiöön syömään weetabixia maidon ja vattuhillon kera sekä paahtoleipää. Annan vanhalle kissallemme ruokaa, koska se maukaisee surkeasti ja näyttää nälkäiseltä. Hiljaisuus kirkuu korvissani. Päivällä kerrostalossa kuuluu askeleita, koiran haukuntaa, kolahduksia rappukäytävässä, hissin ovien ja huoneistojen ulko-ovien pauketta. Yöllä on hiljaista. Siksi ihmettelen, mikä oli se rasahdus, johon heräsin. Entäpä jos mies todella tuli sisään ja piileskelee kylpyhuoneessa ja odottaa sopivaa hetkeä iskeä? Onko hänellä ase, veitsi, stiletti tai kenties aikooko hän kuristaa meidät? Onko hän huumejengin palkkaama tappaja? Onneksi rohkeuteni riittää tarkistamaan,ettei kylpyhuoneessa ole ketään.
Yskähdän ja niistän nenäni. Paleltaa. Kiedon villatakkini ympärilleni, napitan sen kiinni. Turvattomuuteni alkaa kuristaa kurkkuani. Niskahartialihakseni jännittyvät. Huokaan sanattoman rukouksen Jumalalle. Haen lasillisen vettä keittiöstä. Yritän rentouttaa lihaksiani ja hörppään vettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!