Innostus

Hyvin nukkuneena ja levänneenä olo on ihmeellisen hyvä ja auvoisa. Nyt jaksaa taas ajatella elämää ihan uudella tasolla. Maata matava masennus ei vedä veteläksi eikä tyrehdytä ajatuksia sekametelisopaksi, josta ei saa mitään selvää.

Tässähän voisi vaikka innostua tekemään tulevaisuuden suunnitelmia. Innostuminen on ihanaa. Innostuminen tuo puhtia päivään ja ilonaihetta arkeen. Se pistää pyörät pyörimään. Se saa toimimaan. Innostuminen on iloinen asia. Hyvä juttu. Kunpa innostuksen voisi pullottaa  ja ottaa käyttöön aina kun ei muuten huvita.

Viimeisimmät innostuksen aiheet tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Innostukset tulivat, kestivät aikansa ja menivät pois lähes yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Innostukset auttoivat tekemään asioita, joista ei muuten olisi tullut yhtään mitään. Innostusten aiheuttamia päätöksiä tai elämänmuutoksia ei tarvinnut miettiä sen kauempaa: innostus ei anna armoa! Se vie mukanaan ja kantaa  -   kantaa ja vie eteenpäin. Kunnes tulee lopahdus, tuo kauhea innostuksen vastakohta, asia joka tekee innostuksesta ohimenevää ja -voi- niin väliaikaista.

Siksi olen varovainen innostuksen puuskieni suhteen. Yhtenä päivänä innostun jostain asiasta, mutta jo seuraavana päivänä innostus on lopahtanut eikä asia etene vaan jää alkuunsa. Kuinka monta hyvää juttua olenkaan aloittanut ja sitten innostuksen lakattua haudannut unohduksiin.

Joten katsotaan nyt tätä tämänpäiväistä oloa, kuulostellaan, mikä innostaa ja laitetaan toimeksi sitten huomenna tai ylihuomenna, laaditaan päämäärä, jota kohti pyrkiä – innosti se sitten vielä tai ei. ehkä seuraava innostuksen puuska saa asioita etenemään vauhdilla, muuten viedään asiaa eteenpäin syvällä rintaäänellä ja tavoitteeseen pyrkivällä sitkeydellä.