keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Synkkää

Kirkasvalolamppu loistaa vieressäni. Muuten on synkkää - sekä ulkona että sisimmässäni. Ulkona harmaat, paksut pilvet pimittävät auringon ja tihkuavat vettä. Ankeaa, hämärää, sumuista. Ei tee mieli lähteä kävelemään tihkusateeseen. Onneksi ei tarvitsekaan. Mieheni kävi apteekkiasioillani. Ihana kulta!

Nukuin viikon vain 4-5 tuntisia öitä. Viime yönä pätkittäin yli 8 tuntia. Väsyttää, uuvuttaa, mitään en oikein jaksaisi puuhata. Enkä pakota itseäni siivoamaan, komeroita järjestelemään, pesemään pyykkiä. Ehtiihän nuo ensi viikollakin, jos vaikka olisin energisempi sitten. Harmittaa vain, että kotityöt kasautuvat ja kohta en tiedä, mistä aloittaa. Onneksi siivooja tulee 7.12. ja hän ainakin laittaa paikat siistiin kuntoon, jos emme itse jaksa yhtään siivota. Lakaisin minä multia pois olohuoneen lattialta, kun kissanpentu oli taas pudottanut yhden kasvin ruukkuineen kasvitelineeltä. Täplä on ihan mahoton seikkailija. Se kieppuu kynsiensa varassa ihan mahdottomissa paikoissa. Ei meillä aikaisemmin noin energistä seikkailijakissaa ole ollutkaan.

Ajatukseni on tahmassa. En pysty kertomaan, miten minua vaivaa tämä masennus. Mieleni hytisee alastomana syksyisessä tuulessa. Sydämeni lepattaa outona ja viluisena. Ikävöin kesän kukkanittyjä, voikukkia, hiirenvirneitä, harakankelloja. Ikävöin päiviä, jolloin aurinko oli suuri ja kuuma.

Nyt ei aurinkoa näy. Kaikki on (Kaarlo Sarkian sanoin:)

"raskaan hämärän kietomaa,
rakkaus, viha, tuska, riemu.
Himmeästi tajuan vain
nimittämättömän kärsimyksen
ja hiljaisen yksinäisyyden.


Olen kuin syvään veteen uppoava.


Liikkumattomana pohjavedessä
nyt virun taintuneena niinkuin vainaa.
Tyhjyys takana ja mykkyys edessä
tuhannet ilmakehät rintaa painaa."
Lähetä kommentti