Arkipäiväistä sekalaista höpinää

Innostus - ja levottomuus, joka sitä seurasi, nuupahti viime yönä yli 10 tunnin yöuniin. Huokaan helpotuksesta, ettei levottomuus jatkunut vaan olo on nyt tasainen ja aika hyvä. En tiedä, miksi aina innostuessani tai levottomuuden iskiessä hermoon - pelkään, että tämä on maniaa. En haluaisi koskaan sairastua maniaan. Joitakin vauhdikkaita elämänjaksoja minulla on ollut, mutta olen luonteeltani rauhallinen eikä vauhdikkuuteni ole koskaan ylittänyt "normaalin" käyttäytymisen rajaa. Joten ei tässä liene mitään syytä pelätä että diagnoosiani tarvitsisi muuttaa kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi. Piste.

Sain eilen hammasimplantin kruunuineen ja aukko hammasrivistössäni on nyt poissa. Kauniin hampaan sain. Olisipa varaa ostaa implantit muidenkin poisvedettyjen hampaiden paikoille. neljä kertaa 2300 euroa on 9200 euroa!!! Mistähän semmosen rahan sais? Lotto on vetämässä, mutta sen todennäköisyys, että lotossa jotain voittais on kovin pieni.

Netti pursuaa rahapelejä, jotka periaatteessa kiinnostavat minua, mutta olen kieltänyt ne itseltäni. En usko pelionneen, jossa sijoittamani rahat heti tuottaisivat suuria voittoja, vaikka sellaista luvataankin mainoksissa. Parempi pysyä omillaan ja maksaa pienet velkansa pikkuhissukseen pois. Kunpa pääsisi tilanteeseen, ettei ole minnekään velkaa!

Kissapennut (pentele) kaatoivat kukkaruukun ja multaa on hajallaan pitkin olohuoneen lattiaa. Se on jo kolmas kerta, kun tuo kasvi on juuret paljaana nurin. Pitäisi sijoittaa se muualle tuosta lattialta. Mutta meillä ei ole ikkunalautoja, jonne vois sijoittaa kasveja. Keittiössä on kaksi laatikostoa ikkunan edessä, jossa pidin kukkia, mutta nyt näiden laatikostojen päällys on varattu kissoille nukkuma- ja tähystyspaikoiksi. Kissat eivät hypi ruokapöydälle, kun saavat laatikostojen päältä seurata syömistämme. Täplä on vasta nyt kuukauden kieltojen jälkeen ottanut onkeensa, ettei ruokapöydälle saa loikkia silloin kun ihmiset syövät sen äärellä. Mutta kun silmä välttää, se makaa pitkin pituuttaan ruokapöydällä. Ja kun Täplä ja Timi ajelevat toisiaan takaa, kissat oikaisevat ruokapöydän yli ikkunan edustalla olevien laatikoiden päälle niin, että ruokapöydän liinat lentelevät lattialle. Ihan mahdottomia pentuja! Toiveissani on, että ne rauhoittuvat, kunhan ikää kertyy.

Varsinkin Täplä on nuohonnut kaikki nurkat lattiasta kattoon. En tiedä, miten se pääsi kirjahyllyn ylimmälle hyllyllekin kerran - ja pudotti tietysti sieltä alas tullessaan muutaman kirjan mukanaan lattialle, Onneksi ei satuttanut itseään. Kuvassa Täplä tuli seuraamaan, mitä teen tietokoneen äärellä. Timi on kiinnostunut enemmän kuin Täplä kursorista, joka liikkuu näytöllä. Täplä hoksasi kerta tassunheilautuksella, ettei sitä saa kiinni. Timi yrittää vielä usein pyydystää kursorin.

Innostuksesta ylikierteeseen

Maanantain innostus jatkui tiistaina niin, että sain järjestettyä vaatekaappia ja pestyä pyykkiä. Siivooja kävi auttelemassa kämpän kuntoon saamisessa ja nyt on niin siistiä, että täällähän viihtyy hyvin. Olisipa hyvä, kun saisi tätä siisteyttä pidettyä yllä eli jaksaisipa tarttua imuriin siivoojan käyntien väliajoilla.

"Innostus" on jatkunut jonkinlaisena mielen levottomuutena. Viime yönä katselin taas monenkirjavia unia ja tänä yönä unet loppuivat 5 tuntiin. Ei pitäisi mennä nettiin yöllä. Sitten ei ainakaan saa unen päästä enää kiinni. Vastailin Mielipidemaailman kyselyihin ja kirjoittelin viestejä nettiyhteisöihin, joihin kuulun. Ja nyt on kello melkein kuusi ja ihme kumma, olen aivan pirteä. Ei yhtään väsytä.

Valitettavasti mitään äänekästä hommaa ei voi alkaa tehdä. Joten yö jatkuu edelleen tietokoneen äärellä - vai menisinkö lukemaan kirjoja ja lehtiä. Olen ostanut noin 10 kirjaa ihan viime aikoina. Psykologiaa ja tietokirjallisuutta. Harmittelen vain, että kirjahyllyssäni ei enää oikein ole tilaa uusille kirjoille. Olisi laitettava jotain pois laatikkoon ja varastoon. En haluaisi myydä yhtäkään teosta, kun tuntuu siltä, että haluan vielä joskus kuitenkin palata kuhunkin teokseen uudelleen. Tosin olisin minä kirjastoon lahjoittanut Kirjavalioiden kirjakoosteita, muttei sinne huolittu niitä, koska kussakin Kirjavalion kirjassa on neljä teosta eri aloilta ja siksi kirjojen luokitteleminen on mahdotonta, koska teokset ovat usein aivan eri luokista; trilleri, draama, kaunokirjallisuus jne. Sitäpaitsi teokset ovat lyhennelmiä alkuperäisistä teoksista...

Nyt tuli nälkä. On aamiaisen aika.

Innostus

Hyvin nukkuneena ja levänneenä olo on ihmeellisen hyvä ja auvoisa. Nyt jaksaa taas ajatella elämää ihan uudella tasolla. Maata matava masennus ei vedä veteläksi eikä tyrehdytä ajatuksia sekametelisopaksi, josta ei saa mitään selvää.

Tässähän voisi vaikka innostua tekemään tulevaisuuden suunnitelmia. Innostuminen on ihanaa. Innostuminen tuo puhtia päivään ja ilonaihetta arkeen. Se pistää pyörät pyörimään. Se saa toimimaan. Innostuminen on iloinen asia. Hyvä juttu. Kunpa innostuksen voisi pullottaa  ja ottaa käyttöön aina kun ei muuten huvita.

Viimeisimmät innostuksen aiheet tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Innostukset tulivat, kestivät aikansa ja menivät pois lähes yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Innostukset auttoivat tekemään asioita, joista ei muuten olisi tullut yhtään mitään. Innostusten aiheuttamia päätöksiä tai elämänmuutoksia ei tarvinnut miettiä sen kauempaa: innostus ei anna armoa! Se vie mukanaan ja kantaa  -   kantaa ja vie eteenpäin. Kunnes tulee lopahdus, tuo kauhea innostuksen vastakohta, asia joka tekee innostuksesta ohimenevää ja -voi- niin väliaikaista.

Siksi olen varovainen innostuksen puuskieni suhteen. Yhtenä päivänä innostun jostain asiasta, mutta jo seuraavana päivänä innostus on lopahtanut eikä asia etene vaan jää alkuunsa. Kuinka monta hyvää juttua olenkaan aloittanut ja sitten innostuksen lakattua haudannut unohduksiin.

Joten katsotaan nyt tätä tämänpäiväistä oloa, kuulostellaan, mikä innostaa ja laitetaan toimeksi sitten huomenna tai ylihuomenna, laaditaan päämäärä, jota kohti pyrkiä – innosti se sitten vielä tai ei. ehkä seuraava innostuksen puuska saa asioita etenemään vauhdilla, muuten viedään asiaa eteenpäin syvällä rintaäänellä ja tavoitteeseen pyrkivällä sitkeydellä.

Levoton ahdistus

Nukuin levottomasti aamuneljään. Katselin sekavia unia, ihmiskauppaa, huumekauppaa ja muutakin rikollisuutta sekoittuneena joihinkin seksisessioihin. Uni oli ahdistavaa ja hämärää, pelottavaakin. Ei nyt ihan painajaismaista, mutta ikävän synkkää. Herättyäni olin onnellinen, että se oli vain unta.

Piti ihan ponnistella saadakseni mielialaani hilpeämmäksi. Luin Lasten vitsikirjaa ja hartauskirjaa. Kirjoitin nettiyhteisööni. Vähän tuo unen ikävä mieliala on kohonnut, mutta lepattava, epämääräinen pelonpoikanen kurkkii nurkan takana, milloin voisi hyökätä mieleni kimppuun. En uskalla mennä enää nukkumaan, koska en halua nähdä enempää ikäviä unia.

Syön tummaa suklaata, sillä sen on todettu lieventävän ahdistusta.Toivon, että suklaa auttaa tähän mieleni lepatukseen ja muutenkin ikävään oloon. Rentousharjoituskin olisi paikallaan. Mutta keskittyminen rentoutumiseen on vaikeaa. Kuulokkeeni on rikki. En voi kuunnella musiikkia, jota olen tottunut kuuntelemaan tehdessäni rentousharjoituksia. En halua herättää miestäni aamu-uniltaan. Nyt on vain kestettävä tätä tukalan kuristavaa oloa. Eihän tämä ole uutta. Olen tuntenut samoin niin monta kertaa.

PS. Tervetuloa IPI lukijoitteni joukkoon !!

Ajatuksia kohmeessa

Lepattavat perhoset
lepattava mieli
kesä muistoissa
turtunut kieli

sanat kuin perhoset
talvella kuolevat
hankeen hukkuvat
peittävät nietokset

kaamos yllä
mielessä
mielen päällä
sydämessä

häilyy
päilyy
väijyy
synkkyys
kylmyys
talven viima
kuura
piina

sairaus
käärii kahleisiinsa
levottoman

pirstoo
sirpaleiksi
hiutaleiksi
atomeiksi
timanteiksi

ikuisuuden hangille
tuikkimaan
särkyneenä
välkkyvänä
olemattomille

Mielen tykytys ja sydämen muljahtelu

Unta ei riittänyt tänä yönä aamuneljää pitemmälle. Ei sen pitäisi huolestuttaa, koska nukuin kuitenkin yli 6 tuntia. Mutta olo on halju ja levoton. Viime öiden ja päivien uneliaisuus kuin karhun talviuni loppui ja vaihtui levottomaan huolestuneeseen oloon, jonka syytä en tiedä enkä ymmärrä.

Uneliaisuus ja väsymys ei minua paljon huoleta, koska tiedän, että nukkuminen ja raitis ilma auttavat siihen – ja ennen kaikkea kirkasvalohoito piristää.

Mutta tämä mieleeni tunkeutunut epämääräinen levottomuus ja lepatus on huolestuttavaa, koska en tiedä, mikä tähän auttaisi, mistä se tulee ja mihin se johtaa. Ei kai siitä sen kummempaa seuraa kuin epämääräinen olo ja sydämen tykytystä. Ne eivät ole kovin miellyttäviä. Mutta ei mitään hälyttävääkään. Kun siirrän ajatukseni muualle, ne varmaan tyyntyvät – sekä mielen lepatus että sydämen tykytys.

No niin, enhän minä osannut muuta ajatella, kun rinnassa tykyttää ja sydänkin muljahtelee.

Googlasin asiaa ja netistä löytyi artikkeli:

Rinnassa tykyttää ja sydän muljahtelee – onko tämä rytmihäiriö?

Jokaisella meistä on joskus rinnassa tuntemuksia, joita pidämme sydämen rytmihäiriönä. Usein kyse on vaarattomista tykyttelyistä, jotka menevät itsekseen ohi. Ellei näin käy ja vaivaan liittyy muita oireita, asia vaatii selvittelyä.

Hyvänlaatuista rytmihäiriötä voi olla jokaisella vaikkapa huonosti nukuttujen öiden jälkeen tai kiireiseen työjakson aikana. Ahkera kahvin juonti ja tunnetusti myös runsas alkoholin käyttö aiheuttavat tykyttelyä ja muljahtelua. Suurimmalla osalla meistä oireet tulevat ja menevät, eikä niistä aiheudu sen kummempaa murhetta.

Tilanne on toinen, mikäli vaivat ja tuntemukset ovat toistuvia ja kestävät pitkään. Lisäksi jos ne ovat epämiellyttävän tuntuisia tai niihin liittyy huimailua tai jopa tajunnan häiriöitä, on perusteltua tehdä tarkempia selvityksiä.

vertaistukea väsyneelle

Väsyttää. Tiedän, että ulkoilma piristäisi, mutta en halua kävellä kipeällä jalallani ja syödä kipulääkettä vain saadakseni raitista ilmaa. Käyn parvekkeella ja teen muutaman hengitysharjoituksen siellä. Se saa riittää raitista ilmaa.

Joku katsoo tietenkin kieroon ja pitää saamattomana ja laiskana, ettei edes varttitunnin kävelyä ulkona pikkupakkasessa viitsi kävellä. Huokaus. Miksipä minua ei olisi moitittu!

Fyysisen väsymyksen ohella olen henkisesti väsynyt olemaan jonkinlaisessa paketissa, sidottuna tai purkissa, josta ilma loppuu. En tiedä, mikä tähän tilaan auttaisi. En tiedä, mikä minua sitoo esim. puhumattomuuteen ja yksinäisyyteen nettiyhteisön pariin pois kontakteista käsituntumalla lähellä oleviin ihmisiin. Olen kuin karhu talviunilla pesässään. Nukun paljon. Yöunet ovat kellon ympäri ja päivälläkin torkun tunnin pari. Valvellaoloajan roikun netissä ja katson televisiota sekä luen lehtiä ja kirjoja.

Kaipaan keskustelua. Mutta en ole kovin aktiivinen aloittamaan keskustelua esim. mieheni kanssa. Hän on samalla tavoin yksin ja lamaannuksissa. Tosin hän käy kodin ulkopuolella ruokakaupassa ja apteekissa. Häpeän tunnustaa, että laitoin hänet omalle apteekkiasialleni tänään ja tällä viikolla en siis ole jatkanut projektiani virastoissa-asioimisahdistuksen poistamiseksi. En jaksa. Luovutan. Joskus myöhemmin tsemppaan taas käymällä ahdistusta aiheuttavissa paikoissa, kuten apteekissa, postissa, pankissa ja lääkärissä.

Jo viisi kuukautta olen sinnitellyt kipeän polveni kanssa. Pitäisi käydä lääkärissä ja tutkia, mikä polveani vaivaa. Mutta meneehän tuo kipulääkkeiden kanssa...

Kaipaan vertaistukea. Saankohan lähdettyä huomenna tai perjantaina hakemaan keskusteluseuraa? Se on ponnistus, mutta kannattaisi kyllä. Oman elämäni virikkeellisyyden ja oman ajatteluni laajentamisen takia. Että puhuisin jonkun kanssa enkä vain pyörittelisi omia ajatuksiani päässäni...

Toimintaa oman elämän puolesta

Kuntoutuminen on aktiivista pyrkimystä toimia itse oman elämänsä puolesta

Omat tavoitteet on hyvä erottaa omista odotuksista. On eri asia odottaa jotain tapahtuvaksi kuin asettaa itselleen jokin tavoite. Esimerkiksi ihminen voi odottaa tulevansa parempaan kuntoon. Tämä ei ole tavoite, sillä se ei varsinaisesti edellytä mitään. Odottaminen ei ole aktiivista, vaan passiivista. Tavoite tarkoittaa jotakin, mitä itse voi tehdä tai mihin voi itse pyrkiä. Esimerkiksi haluan parempaan kuntoon ja aion tehdä sen hyväksi jotakin, vaikkapa lähteä kotoa liikkeelle.

Minun yksi tavoitteistani on päästä eroon asiointiahdistuksesta ja panikoimisesta postissa, apteekissa tai/ja pankissa. Aion käydä viikoittain näissä paikoissa, vaikkei minulla olisi asiaakaan sinne. Kunhan käyn em. paikan tiloissa. Tästä harjoittelusta saattaa tulla pitkään kestävä projekti.

Minulla on muitakin tavoitteita kuntoutumiseeni. En ole oikein pystynyt määrittelemään kaikkea, mitä haluaisin tapahtuvan. Toivon, että voisin elää suht.koht. tyytyväisenä loppuelämäni, mutta en vielä tiedä, miten tuon tyytyväisyyden saavuttaisin, minkä olisi muututtava ja mitä kaikkea olisi tehtävä, että voisin olla elämääni tyytyväinen.

Kuntoutuminen tapahtuu tästä tilanteesta eteenpäin. Takaisin sairastumista edeltävään tilaan ei ole, vaikka niin haluaisinkin – tai ehkä en sittenkään. Olin aika kypsymätön ja sinisilmäinen, haahuilin taivaita ja luulin olevani kaikkeen pystyvä ennen sairastumistani depressioon. Sairastuttuani olen saanut huomata, että voimavarani ovat rajalliset, vuodet ovat tuoneet elämänkokemusta enkä usko enää kaikkea, mitä minulle syötetään.

Käsitykseni itsestäni on muuttunut vuosien myötä. Suhde toisiin ihmisiin ja maailmaan on myös muuttunut. Kuva omasta itsestäni on haavoittuvampi ja heikompi kuin ennen sairastumista, mutta toisaalta se on joissakin asioissa rehellisempi ja vahvempi.

Ihmissuhteistani on tullut merkityksellisempiä kuin aiemmin. Otan kunkin kohtaamani ihmisen elämääni tärkeänä ja rikastuttavana kokemuksena. Ennen saatoin pitää joitakin kohtaamisia merkityksettöminä episodeina.

Suhde maailmaan ja omiin arvoihin on muuttunut ja täsmentynyt. Vähitellen olen alkanut uskaltaa ajatella itsestäni masentuneenakin ihan ihmisarvoisena olentona. Jossain vaiheessa sairauttani ajattelin, että olen kehäraakki, merkityksetön yhteisöni jäsen, jolle armokuolema olisi paras ratkaisu. Enää en ole niin armoton itseäni kohtaan.

Mahdollisimman hyvä elämä ei tarkoita aina oireettomuutta, vaan kykyä elää oireista huolimatta ja niiden kanssa. Oma elämä on oman itsen näköistä, omien valintojen seurausta ja siinä on omasta näkökulmasta katsottuna riittävästi asioita. Se tarkoittaa tavallista elämää.

Kultaista kunniaa

Verna antoi minulle tämän Kultaisen Blogin Tunnustuspalkinnon! Paljon kiitoksia! Olen kovasti otettu ja onnellinen tunnustuksesta.

Samalla haluan jakaa tätä kultaista kunniaa eteenpäin arvostamilleni, kullanarvoisille blogeille:

Unalle blogista Unan maailma

Millanille blogista Kahden talon tarinoita
Marja-Liisalle blogista Elämää syopäläisenä
Johannalle blogista Taivaan kansalainen
Moniquelle blogista Lihavan naisen elämää
Saimalle blogista Hunnutettu

Kiitos näistä blogeista!

Yritin ilmoittaa kaikille heidän kommenttilootassaan asiasta, mutta kaikissa blogeissa se ei onnistunut. Toivottavasti asianomaiset huomaavat katsoa sähköpostejaan, jonne lähetin ilmoitukseni, että tunnustuspalkinnon voi noutaa täältä.

Kuntoutumisesta

Hiljaiseloa, lepäämistä ja voimien keruuta. Kirkasvalolampun vieressä istuen netissä notkumista. Kirjoja lukien nojatuolissa sivusilmällä seuraten Täplä-kissan seikkailua kirjahyllyssä. Kirjojen järjestelyä.

Mitä tämä elämä on muuta kuin hetkestä toiseen selviytymistä? Jotenkin tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt ja minut jätetty yksin tyhjälle asemalle enkä tiedä, minne lähteä. En tiedä, miksi läksin matkalle ja minne olen menossa.

Olen kuntoutumassa vuoden takaisesta syvemmästä mielialani notkahduksesta. Kesällä meni jo hyvin, ellei oteta lukuun polvivammaa, joka jumiutti minut neljän seinän sisään. En juuri kaivannutkaan ulos, vaikka kaihoisana toivoinkin jaksavani lähteä satamaan laivoja katsomaan. Laivamatka jäi tekemättä – ja unelma saaristomaiseman valokuvaamisesta jäi toteutumatta.

Olen kuntoutunut syvästä masennuksesta ja lievistä masennuskausista. Jaksan nousta aamulla aamiaispöytään ja tietokoneen äärelle notkumaan netissä, jaksan hoitaa kissoja ja helliä miestäni. Jaksan pitää itseni puhtaana, käydä suihkussa ja saunassa, vaihtaa vaatteita, pestä pyykkiä, järjestellä tavaroita huoneistossamme … Mutta ruokakaupassa käynti tuntuu ylivoimaiselta. Imurointi ja muu siivoaminen takkuaa. Kaupungilla käynneistä joudun neuvottelemaan itseni kanssa. Apteekissa käynti pelottaa, samoin postissa ja pankissa käynti. En ymmärrä, miksi mieleni vapisee näihin paikkoihin mennessäni. Miten voisin kuntoutua näistä peloista? Ostaisin reppuni täyteen rohkeutta, jos sitä olisi jossakin kaupan.


”Kuntoutumista ei voi kiirehtiä, mutta se ei myöskään tapahdu itsestään. Kuntoutuminen on aktiivista toimintaa, toipuminen on luontaista, passiivista palautumista. On mahdotonta ennustaa, kuinka kauan kuntoutuminen voi kestää. Kuntoutumiseen vaikuttavat kaikki ne asiat, joista on kuntoutumassa.”

Keinoja omaan kuntoutumiseen. Kuntoutujan työkirja s. 12

Kuntoutuskurssin jälkimainingeissa

Onnellisuustestissä sain 50 pistettä sadasta. Vähän paremmin kuin saman testin tehtyäni kesällä. Luulen, että Keinoja omaan kuntoutumiseen -kurssista on ollut apua alueilla, joita minun tulisi kehittää, jotta onnellisuus elämässäni lisääntyisi. Liikunta, yhteisöllisyys ja optimismi ovat avainsanoja.

Kurssilla useampikin puhui positiivisesta ajattelusta. Siihen moni mielenterveyskuntoutuja pyrkii. Onko siitä yleisesti ollut niin paljon julkisessa keskustelussa, että minusta aihe jo ällöttää. Herää uhma: "Ja miehän oon se oma mörököllini, mikä aina olen ollut." Mutta samalla iskee ajatus tulla hylätyksi: Minua ei hyväksytä, ellen ajattele positiivisesti, ole kiltisti ja hyväntuulinen.

Kurssilla korostettiin tässä hetkessä elämistä. Ei kannata kauheasti murehtiä menneitä ja huolehtia tulevaisuudesta. On hyvä opetella elämään sopusoinnussa menneisyytensä kanssa, arvostaa omaa itseään ja tehdä tavoitteita elämälleen. Haaveilla. Elättää toivoa. Tunnistaa ja tunnustaa kipukohtansa. Voimistaa tahtoa kuntoutumiseen ja pyrkiä toimimaan siihen suuntaan, että voi hyvin.

Yhteisestä toiminnastamme kurssilla jäi mieleen pareittain keskustelut aiheista:

- Tulen iloiseksi, kun ...
- Hemmottelen itseäni, kun ...
- Tunnen itseni rauhalliseksi, kun ...
- Minua innostaa liikkumaan ...
- Minä voin hyvin silloin, kun ...

On hyvä ajatella, ketä ja mitä varten kuntoudun. Kuntoutuminen on kaikille mahdollista. On hyvä kuntoutua oman itsensä näköistä elämää varten. Oman merkityksen löytäminen elämälleen on tärkeää. On hyvä ajatella, mitä tarvitsen/haluan tänään. On hyvä kuunnella rajojaan ja olla avoin sisäisen äänensä viesteille.

Kurssin alussa mietimme tavoitteitamme kurssia varten. Kurssin lopussa mietimme, miten omat tavoitteeni ovat toteutuneet kurssilla. Mikä on ollut minulle merkittävintä tällä kurssiviikolla. Mitä vielä aion? On hyvä olla armollinen itseään kohtaan. Vastuu omasta itsestä kasvaa kuntoutumisen myötä. Sitä kautta myös valta omaan elämään kasvaa.


Siinä hippuja kurssilta.

Kukkakori

Kiitos Marja kukkakorista !
Se ilahduttaa ihanasti.

Sumussa

Sumussa

syksyn usvaisessa hämärässä

Syksyinen ikkuna

Eilen satoi vähän lunta, mutta tänään se on sulanut pois maasta. Ihailen syksyistä maisemaa olohuoneemme ikkunasta. Voisin tuijottaa tuota vaikka kuinka kauan. Lintuja ei enää juuri näy. Kesällä koivussa pesi pikkulintuja. En tullut ottaneeksi selvää, mitä lajia ne olivat. Kissamme seurasivat niiden lentoa tiiviisti.

Talvella koivuissa parveilee talitinttejä. Ne eivät ole tulleet vielä metsästä eikä enää ole naapuria, joka niitä syöttäisi lintulaudallaan. Valitettavasti parvekkeelle ei saa lintulautaa laittaa. Olisi niin kiva seurata lasin takaa lintuja. Mutta ne sotkevat eikä taloyhtiö siedä sellaista. Kissat saavat seurata satunnaisia harakoita ja variksia, joita joskus lentää maisemassa. Vuosia sitten oraviakin näki, muttei enää pitkään aikaan ...

Tänään tuli seurakuntamme uusi pastori yllättäen kylään. Oli kiva tutustua häneen. Hän toivotti tervetulleeksi käymään seurakunnassa. Mehän emme ole piiiiitkiiiin aikoihin siellä käyneet. Lukipa hän Raamattua ja rukoili puolestamme. Hetki oli siunaava.