Lauhempaa

"Päivä kerrallaan riittää...hiljaisuudessa piilossa maailmalta kaikki alkaa uudelleen.-- Ei saa periksi antaa, vaikka ilta viilenee.---" Kuuntelen radio Deitä. Yritän olla huolestumasta tulevista päivistä, jolloin aina kovemmilla pakkasilla on odotettavissa autossa-asuva tuttu yöpymään luonamme. Arvatkaa voinko sanoa, että älä tule nyt meille, nyt ei sovi. Lähimmäisenrakkauttani koetellaan. No tänään hän ei kai tule meille. On pakkasta vain -7°C. Enkä ole hänen ainoa tuttunsa, jonka luokse hän pyrkii...

Pienituloisilla asunnottomilla on vaikeaa. Se on myönnettävä. Ellei ole vuokratakuuta maksaa vuokrasopimusta tehdessä, on jäätävä nuolemaan näppejään, sillä sosku ei maksa vuokratakuuta. Asunnoton ei saa asumistukeakaan.

Tuli kamala olo, kun mieheni läksi ulos kertomatta, minne hän menee. Olisin aika onneton, jos hän jättäisi minut. Mistä tämä orpoudentunne tuli? Eksisteliaalinen yksinäisyydenkokemus. Radio Dei pauhaa rokkisävelmiä, joiden sävelkuvioista en pidä, mutta kuuntelen sanoituksia.

Ulko-ovi kolahti. Mieheni tuli sisälle. "Missä sinä kävit?", kysyin häneltä. "Apteekissa", hän vastasi. Sananvaihtomme on niukkaa. Mutta ilonläike sisimmässäni on todella hurmaava. Ei hän ole minua jättämässä. Miksi niin luulisinkaan? Ei ole mitään syytä olettaa, että suhteemme lopahtaisi. Päivästä toiseen elämme pikkuhissukseen yhteistä elämäämme turhia sanoja sanomatta - suukotellen. Nukumme yömme vierekkäin parivuoteellamme ja syömme yhteisiä aterioita keittiössä. Katselemme eri kanavia omista televisioistamme. Hän urheilua, minä dokumentteja ja Kauniit ja Rohkeat.

Elämä on kaunista kun sen oikein oivaltaa. Ainakin meidän elämämme on sitä: ystävällisyyttä, lempeyttä ja huolenpitoa. Olen onnellinen.

Vaivautunutta ystävyyttä

Ystäväni on ollut nyt useita öitä luonamme. Viime yön hän oli toisen ystävänsä luona, mutta tulee 2 kg:n lohen kanssa lounasta tekemään meille tänään. En osaa olla vapaa hänen seurassaan. Jännitän jotakin ja olen varautunut. Toivottavasti hän saa takuuvuokraan rahat bankista, että voi huomenna vuokrata hänelle varatun kämpän. Hänen tavaransa ovat pikkuautossa. Hän ei ole kerännyt maallista omaisuutta niinkuin minä, jolla on muuttokuorma jo kirjoja. Montasataa kirjaa. Lisäksi huonekalut, televisio, tietokone, kaksi kaapillista vaatteita ym.ym. Enpä haluaisi juuri nyt muuttaa minnekään. Olen elämäni aikana muuttanut monen monituista kertaa ja tiedän, kuinka rasittavaa se on. Koko elämä on sekaisin, kunnes on saanut purettua ja järjesteltyä tavaransa uuteen kotiin.

En ole nukkunut kovin hyvin viime öinä. Vaikkei ystävä ole häirinnyt ulkoisesti, niin sisäisesti olen varuillani koko ajan, kun hän on meillä. En käsitä, mitä pelkään, mitä odotan tapahtuvan... On vain vaivautunut olo. Näin ei ole ollut ennen. En ymmärrä, miksi nyt on kovin vaikea olla hänen kanssaan. Huokaan helpotuksesta, kun hän ilmoittaa saaneensa kotinsa avaimet käteensä.

Vieras eli ystävä

Hiljaisen varovainen kellonkilahdus ulko-ovella ja sisään tuli hiljainen naisystäväni. Hän puhuu niin hiljaisella äänellä, että tuskin saan selvää, mitä hän kertoo. Joudun usein tarkentamaan, kuulinko oikein. Mutta ei sitä jaksa tunnista toiseen. Kun hän jää katsomaan lehteä, menen tietokoneeni ääreen ja pelaan Facebookin maatilapeliä. Se on ehkä epäkohteliasta vierasta kohtaan. Mutta en nyt jaksa olla korrekti ja hyvä emäntä. Tarjosin hänelle kahvit ja iltapalaa. Ja kun hän ei ollut sittenkään lähdössä pois, kun mieheni meni nukkumaan, petasin hänelle nukkumapaikan olohuoneen lattialle patjalle. Menin itsekin nukkumaan.

Vieraani oli valvoskellut, koska kissat olivat leikkineet hänen ympärillään. Minä nukuin ihmeen hyvin melkein 10 tuntia. Vieraani ja mieheni nukkuivat vielä, kun heräsin ja menin taas pelaamaan tietokoneelle kirjastoon.

Olen varautunut ja jännittynyt. Pelkään, että jotain menee pieleen suhteessa naisystävääni eli vieraaseeni. Minulla on paha aavistus, että hän suuttuu, kun ilmoitan, etten halua hänen jäävän toiseksi yöksi meille.

En vain jaksa vieraita, en edes kymmenien vuosien vanhaa ystävää... Huomaan erakoituneeni niin, että viihdyn paremmin yksin kuin hiljaisen ystävän kanssa. Miten sen sanoisin loukkaamatta häntä, etten halua majoittaa häntä toiseksi yöksi?

Huomaan, että niskahartialihakseni ovat jännittyneet. Kurkkua kuristaa. Ahdistaa. Voin pahoin henkisesti. Oksentaisin, jos se auttaisi...

Arkea

Ei mitään uutta auringon alla, elämäni kuluu pikkuhissukseen päivä toisensa jälkeen samaa rataa. Pitkien yöunien jälkeen aamulla luen sähköpostini, käyn nettiyhteisössä, jonka ylläpitäjä olen. Kirjoitan yhteisöön tervehdykseni. Luen viestejä yhteisössä. Syön aamiaisen ja juon aamukahvin. Luen blogeja. Seuraan pariakymmentä säännöllisesti ja toisen mokoman epäsäännöllisesti. Pelaan Facebookin pelejä. Lounaan jälkeen otan toisinaan päiväunet. Klo 14 aikoihin juon iltapäiväkahvit. ... ÄSH !!! Ette te ole tästä kiinnostunut.

Elämäni on tasaista taapertamista. Suurimmat tunteet ja sisimmät ailahdukset eivät pääse päivätajuntaani. Syön säännöllisesti Temestaa ja se varmaan tekee olosta jotenkin välinpitämättömän. Vai oiskohan depressio edelleen, joka himmentää kaikki huippukokemukset. Mistään en kunnolla ilostu ja surukin on paketissa jossain mieleni pohjalla. Se ei astu päivätietoisuuteeni. Olen jonkinlainen muumio. Tietokoneen äärelle juuttunut zombie, elävä kuollut. Rauhoittavilla lääkkeillä muumioitu sielu paketissa. Enkä edes halua nyt mitään muuta kuin olla rauhassa, kotini hiljaisuudessa.

Viesti tuttavalta kyllä ilahduttaa minua. Ystävän Skype-puhelu elvyttää minut tarinoimaan kissojeni tempauksista. Viimeksi Täplä keksi nousta liesituulettimen katolle ja pudotella maustepurkkejä hyllyltä alas. Se varmaan tuumi pienessä päässään, että kun näitä ei kukaan tarvitse, otan ne leikkikaluiksi lattialle. Eilen oli leivinjauhepurkki pudottuaan auennut ja keittiön matolla oli valkoinen vana jauhetta, joka oli levinnyt matolle purkin pyöriessä eteenpäin - varmaan kissankäpälien avustuksella. Heräsin katsomaan tuhoa, kun kissa aivasteli rajusti monta kertaa. Huokaisin helpotuksesta, kun kyseessä ei ollut kissaflunssa vaan leivinjauhe. Imuroin jauhot pois matolta. Siinä vaiheessa kissanpentu oli jo suunnittelemassa uusia seikkailuja asunnossamme.

Mitäänsanomatonta löpinää

Unet loppuivat pikkutunneilla enkä sitten jaksanut pyöriskellä sängyssäni, vaan tulin nettiin. Ensin pelasin Naamakirjan maatila- ym. pelejä. Sitten kirjoitin päiväkirjaa omaan tiedostoonsa, kunnes mielessäni ikävästi pyörivät ajatukset lakkasivat kuljeskelemasta tajuntani pohjalla.

Nyt on olo seesteinen, mutta hiukan nuutunut ja väsynyt. Voisin mennä nukkumaan takaisin peiton alle, mutta sitten menisi vuorokausirytmi ihan sekaisin. Siitä taas ei hyvä seuraa. On se niin monesti koettu. En tiedä, miten kolmivuorotöissä käyvät ihmiset selviävät. Minulta menee koko elämä ihan sekaisin, ellen nuku öisin.

Ukkokulta heräsi ja hän laittanee kahvin tippumaan. Siitä on hyvä aloittaa tämän päivän askareet.

Ps. Tervetuloa Noora lukijakseni !

.

Talven lumoa

Tänään, sunnuntaina 10.1.10 ikkunani maisema on yhtä hyytävän kylmän näköinen kuin eilenkin, vaikka ulkona on nyt -10°C pakkasta ja aurinko pilkahti pilven raosta ja valaisi kaukana olevaa mäkeä.

Sininen hetki

Talven lumia ja sinistä pakkasta. HRRR! Minua kylmää katsellessani ikkunastani maisemaa, joka lumoaa minut. Mutta en todellakaan halunnut ulkoilemaan -20°C asteen pakkaseen eilen, lauantaina 9.1.2010.

Uutta Vuotta 2010 ajatellen

Uuden Vuoden alussa on tapana tehdä uudenvuodenlupauksia. Sana "LUPAUS" on jotenkin liian velvoittava ja juhlava. Puhuisin mieluummin suunnitelmista ja toiveista, joita minulla on uutta vuotta ajatellen.

Tosin en ole vielä tänään sunnuntaina 3.1.-10 suunnitellut mitään mullistavaa täksi vuodeksi ja toiveeni ovat niin moneen kertaan rauenneet ja unohtuneet monen vuoden aikana, koska olen lannistunut vuoden mittaan niin, etten ole jaksanut pitää kiinni toiveistani. En uskalla esittää yhtään toivetta. Pelkään pettyväni taas.

Suunnitelmissa on jatkaa painonhallintaa - tosimielellä. Viime vuonna en oikein jaksanut ottautua asiaan ja tulos on +5 kg lisäpainoa. Pikkuhiljaa se on saatava pois ja toiset 5 kiloa lisää jne.

Parisuhteen eteen vois`tehdä jotain, niin ettei ihminen vierelläni tuntuisi samantekevältä ja tylsältä. Ongelma on varmaan tämä masentuneisuuteni, josta en ole parantunut. En oikein innostu mistään. Mitä nyt joulukuussa Facebookin maatilapeleistä...

Talouden suhteen on oltava tiukkana. Ei mitään heräteostoksia. Velat on maksettava pois. Mutta kun on niin vähäiset tulot ja rahaa saa liian löysin kriteerein lainaksi... ja impulssikontrollini on surkea... Pahoin pelkään, että syteen menee.

Syteen tai saveen. Jaksanko välittää? Yritykseksi saattaa jäädä ja henkilökohtainen konkurssi on jo näköpiirissä. Henkinen konkurssi on jo tosiasia. Olen aika allapäin ja kallella kypärin. Hengellinen elämänikin on vain huokailua: "Jumala auta." En tiedä, kuinka kauan jaksan tätä näköalatonta mielentilaa sietää. Miten minä sen voisin parantaa? Lääkkeet eivät ole auttaneet. Keskustelut terapeuttien kanssa ovat vain hetken helpottaneet oloa. Minua ahdistaa ja olen surullinen.

Veljeni kuolema saa vielä yli puolen vuoden suruajan jälkeenkin minut toivottaman surulliseksi ja ahdistuneeksi. Muistan kylmän otsan, jota silitin kappelissa. Umpeen painetut silmät ja valkoisen liinan, jonka laitoin hänen kasvoilleen ennenkuin arkun kansi suljettiin. Arkun laskeminen hautaan koivun juurelle piirtyy muistissani viimeiseksi muistokuvaksi rakkaasta ihmisestä, johon en viime vuosina juurikaan pitänyt yhteyttä. Sekin surettaa ja itkettää. En pääse itsesyytöksistä...Olisinhan voinut edes sähköpostiviestejä hänelle lähettää.

Miten voin ikinä aloittaa uutta vuotta toiveikkaana, kun tekisi mieleni rangaista itseäni rakkaudettomuudestani, itsekkyydestäni ja ajattelemattomuudestani. Häpeän kertoa perusteita, jotka osoittavat minut juuri tuollaiseksi ... iljetykseksi. Olen toivoton, suorastaan epätoivoisen itsevihan vallassa.

Joskus aiemmin olen ollut samassa mielentilassa ja maalannut tämän:

Veri turskuaa, kun pää on leikattu irti ja heitetty helvetin tuleen.

Mennyttä ja tulevaa

Aika kuluu ... Vuorokausi vasta vaihtui.

Parin päivän päästä alkaa uusi vuosikymmen. Muistoihini ei ole jäänyt paljoakaan vuosilta 2000-2009. Olen autuaasti unohtanut suurimman osan vuosikymmenestä. Vai pitäisikö sanoa, että nyt en saa kosketusta viimeksi kuluneisiin vuosiin - tai siis palautettua mieleeni mitään erityistä viimeksi kuluneilta vuosilta.

Tätäkö on vanhuus? Lapsuus tulee mieleen paremmin kuin eilinen päivä. Aurinkoiset kesät ja naapurin lapset. Lapsen suuret surut ja pettymykset sekä hymyilevä hoitotäti. Päivi-nukke ja Tiina-kissa. Tarvittaisiin toinen blogi, jonne nämä tarinat sopisivat. En ala muistelemaan menneitä tässä ja nyt.

On aika katsoa eteenpäin ja uskoa valoisaan tulevaisuuteen. On aika rakastaa, iloita ja elää rauhassa sekä unohtaa mieltä masentavat menneisyyden möröt ja kummitukset. On aika elää tässä hetkessä NYT.

Joulun jälkeen tulevaisuutta kohti

Kuusimetsä, aamupäivän sininen hämärä, mökin ikkunan maisema lumosi minut jouluna. Äidin jutustelu ja veljeni lasten kiljahdukset havahduttivat minut unelmistani ja muistoistani tämänvuotiseen joulupäivään. Jouluaattoillan tapahtumista jäi iloinen mieli ja positiivinen tunnelma mieleeni. Lapset saivat mieluisia lahjoja. Aikuiset hymyilivät ja myhäilivät lapsia seuratessaan. Digikuviksi ja videolle tallentui hämäriä otoksia kynttilöiden ja jouluvalojen loisteesta ja lasten touhuista lahjojen kimpussa.

Turhaan jännitin, miten jaksan sukulaisteni joukossa kolme päivää. Kaikki meni hyvin. Söimme jouluateriat hyvällä ruokahalulla. Mutustelimme suklaata yltäkyllin. Nyt on siirryttävä kevyelle linjalle ja aloitettava uusi elämäntapa ennätyspainoisena. Viimeisiä suklaapaloja mutustellen tässä yritän tsempata itseäni aloittamaan jokapäiväisen liikunnan ja kevyemmän ruoan valmistuksen. Eineksiä pitää tarkkailla, mitkä niistä sopii laihduttajalle. Ehkä Keventäjissä on vinkkejä...Suklaa on jätettävä varmaan kokonaan - tai vähennettävä minimiin - patukka viikossa ...

Vuoden lyhyimmät päivät on takana ja edessä valoisa tulevaisuus. Kesää odotellessa vielä palellaan pakkasessa monta päivää, mutta uskon, että tästä vielä elämä paranee.

Joulua odotellen

Joulu lähestyy ja onneksi kaikki lahjat, joita sukulaislapsille suunnittelin, on ostettu ja lähtövalmiina jouluaattona vietäväksi perille. Vähän harmittaa, etten voi viettää jouluaattoa ja 1. joulupäivää mieheni kanssa. Mutta jonkunhan on hoidettava kissat eikä mieheni haluaisikaan lähteä sukulaisteni luo äitini kanssa. En minäkään hihkuen keikkuen matkusta pois kotoa jouluksi. Onneksi toiseksi joulupäiväksi tulemme sentään jo kotiin.

Joulusta tulee sitten ihan väkisin nettipaastopäiviä. Siksi toivotan nyt kaikille lukijoilleni (ettei tässä unohdu)

OIKEIN MUKAVAA JOULUA 2009
JA
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2010 !

ILOA, RAKKAUTTA JA RAUHAA SYDÄMIINNE !

toivottaa Bamiella

Ajatuksia maatilapeliä pelatessa

Ostaa eläimiä, puita, kasvien siemeniä, aitoja, portteja, pylväslamppuja, rakentaa maatilaa, pihapiiriä, hevoshakaa. Aluksi tämä kaikki tuntui mukavalta puuhastelulta. Mutta jo pari viikkoa puuhasteltuani aloin muistella niitä kuukausia, joita elin ihan oikeasti maalla. Tutustuin lehmiin ja hevoseen sekä niiden hoitoon. Olin mukana heinänteossa entisaikaisin tavoin heinäseipäineen ja haravoimisineen. Ne oli kaikki uutta ja mielenkiintoista työtä, jota seurasin pikkutyttönä.

Mutta maalaistalon sosiaalinen elämä oli hankalaa. Jo savon murre eteläsuomalaiselle kirjakieltä puhuvalle tytölle aiheutti päänvaivaa. Maalaismiesten naista arvostamaton asenne näkyi kaikessa niin, että tunsin olevani pohjasakkaa, koska olin tyttö. Arvostetuinta oli työ, jossa pärjäsi miesten voimin kuten esim. heinänluonti heinäseipäille ja metsätyöt hevosen kanssa.

Töiden jako naisten ja miesten töihin maalla on jälkeenpäin minua ajatteluttanut kovasti. Nykyäänhän maalaismies saattaa vaihtaa vauvan vaipan siinä kuin nainenkin, mutta entisaikaan sellaiseen ei ”oikea mies” ryhtynyt. Ruuanlaittokaan ei ole niin selkeästi naistentyötä kuin se oli kauan sitten maalla.

En tiedä nykyisestä maatilanpidosta, mutta ennen muinoin se oli kovin työlästä ja rasittavaa, kuluttavaa ja fyysistä voimaa kysyvää. Luulen, että nuo Facebookin maatilapelit antavat aika helpon ja yksioikoisen kuvan maatilan pidosta. Moni asia niissä on pielessä. Esim. satoa tulee aina, kun siemenet kylvää olipa vuodenaika mikä tahansa. Lehmiä tarvitsee lypsää vain kerran vuorokaudessa. Samalla tilan pellolla voi kasvattaa esim. riisiä ja auringonkukkia. Samalla tilalla kasvavat banaanipuu ja kuusi. Siinä nyt pari esimerkkiä.

Maatiloilla

Maatilani Facebookin FarmTownissa on hiukan suurentunut, saanut lumisia havupuita ja ladon. Joulupukki on laskeutunut reellä farmin pellolle ja osa lahjapaketteja on reen pysähtyessä kimmonnut hangelle lojumaan. Vietän farmilla aikaa enää noin tunnin verran päivässä, keräilen naapureiden (=kanssani pelaajien) lahjat ja lähetän heille lahjat ja kierrän naapureiden tiloilla tekemässä parit työrupeamat. Niin, ja teen tietysti töitä pelloillani. Talvesta huolimatta farmilla voi kasvattaa auringonkukkia ja joulukukkia (mikä lie suomeksi "pointsettia"). Muutakin tietenkin voisi kasvattaa, mutta minä kasvatan kukkia. Pointsettiasta saa kokemuspisteitä enemmän kuin vihanneksista tai juureksista.

Maatilani Farmvillessä on aikamoinen Amerikan unelma. Siellä on Joulupukin työpaja ja iso piparkakkutalo.

Onhan siellä eläimiäkin. Lampaita, sikoja, vuohia, kanoja, hevosia ja poroja.

Kumma vaan kun tykkäävät olla ulkona, vaikka maassa on lunta.

Hyvää itsenäisyyspäivää ja 2. adventti-sunnuntaita !

Kappas vain! Monta päivää on mennyt enkä ole muistanut päivittää blogiani. On ollut muuta puuhaa niin paljon. Olen kiertänyt kaupungilla katsomassa ja ostamassa joululahjoja veljen lapsille ja lapsen lapselle, äidille ja miehelleni. Muita en sitten taida lahjalla muistaakaan tänä vuonna. Postimyyntifirmasta tilasin joulukoristeita ja kosmetiikkaa miehelleni ja minulle.

Niin ja sitten ison osan ajastani on nyt vienyt Facebookin maatilapelit.

FarmTownin farmini on osittain lumen peitossa. Siellä on talvi ja lampi on jäässä. Pahin into alkaa jo laantua. Ensimmäiset päivät meni pääksytysten noita pelejä pelaten. Sen verran ne oloani kohensi, että olen saanut vähän kotitöitäkin tehdyksi. Onneksi siivousta ei tarvitse kokonaan tehdä itse, koska olemme palkanneet siivoojan joka käy kerran kolmessa viikossa siistimässä asuntomme. Ihanaa, että hän tulee taas huomenna ja käy vielä ennen joulua.

Tänään lauletaan "Oi maamme Suomi synnyinmaa, soi sana kultainen". Vietetään itsenäisyyspäivää ja samalla myös toista adventtisunnutaita. On kaksi hyvää syytä sytyttää kaksi kynttilää ikkunalle.