perjantai 29. heinäkuuta 2016

Siivoojana

Minut pyydettiin töihin siivoojaksi. Kuntohoitajan puku päällä aloitin hommat luottavaisena, että selviän siitä. Tein ensin joitakin järjestelyhommia ja etsin itselleni hanskoja ja yhtä jos toistakin siivousvälinettä. Aikani järjesteltyäni päätin pestä lattiat. Saaviin vettä, pieni liraus pesuainetta ja pesuharjan etsintään. Aikaa oli jo kulunut 6 tuntia.

Läksin ruokalaan. Minulle kerrottiin että se on toisessa paikassa kuin tavallisesti remontin takia. Nostelin lautaselle salaattia, tomaattia, kurkkua. Lautaselleni oli lisääntynyt perunoita, kun hetkeksi jätin lautasen käsistäni. "En syö perunaa", julistin katseleville fysioterapeuteille. Nostelin perunoita takaisin isoon astiaan. "Lautasella käyneelle ruoalle on laskiämpäri tuolla nurkassa", sanoi tyttö keittiön puolelta. Aloin kauhoa marjapuuroa toiselle lautaselle. "Vain yksi annos!", sanoi tyttö. "Joko ateria tai jälkiruoka," Tämä alkoi tuntua simputukselta. Varmensin, että kuulin oikein. Kyllä vaan: oli valittava joko salaatti tai jälkiruoka. Suutuin ja läksin pois ruokalaksi muutetusta huoneesta jättäen lautaseni siihen paikkaan peruna-astian viereen.

Menin takaisin jatkamaan työtäni eli lattian pesua. Siivouskaapin edessä oli siivoustavaroita hujan hajan. Laitoin vettä sankoon. Otin yhdet hanskat narulta ja tartuin harjaan. Apulaisjohtaja- fysioterapeutti sanoi: "Työaika on 8 tuntia. Kello on jo yli 16. Kotiinlähdön aika!" "Kuka jatkaa työtäni?" kysyin häneltä. "Tuo sotku on siivottava." Osoitin siivouskomeron edessä olevaa siivoustavaroiden sekamelskaa. "Ja tuo tervaläiskä on saatava pois tuolta lattialta muutoin se leviää kengissä niinkuin näette." Kengänpohjistani jäi mustia jälkiä lattialle kun astelin pari askelta. "Minun kenkänikin on pestävä. Kuka jatkaa hommia?" Apulaisjohtajafysioterapeutti sanoi, että 9 fysioterapeuttia jatkaa.


Terapeutit olivat seuranneet työskentelyäni koko päivän. Osa oli kuvattukin salaa. Olin vaistonnut kuvaamisen ja terapeutit seurasivat minua ihan näkösällä viime tunnit. Selostin vielä, miten tervaläiskät saa pestyä pois ja läksin kotiin. Minulle hurrattiin. Kuin näyttelijädiiva poistuin paikalta - ja heräsin unesta.

Kiltit ovat vihaisimpia

Istumme kahvipöydän äärellä. Otan lautaselleni muhkean korvapuustin, palan voileipäkakkua ja pienen palan makeaa kermakakkua. Yritän pyyhkiä servetilläni pöydällä olevia tahroja ja koota kasaan pullanmurusia. Muttei se onnistu. Hoitajanainen tuleee tiskirätin kanssa ja kysyy, saako hän auttaa ja pyyhkiä pöydän. OK, vastaan. Hän pyyhkii pöydän, vie rätin pois ja tulee sitten kahvikuppi ja -lautanen käsissään istumaan viereeni.

Hoitaja jutustelee jotain. Minä en kommentoi, sillä en oikeastaan kuuntele häntä vaan haluaisin potilastoverini juttelevan minulle. Sitten kuulen hoitajan sanovan: "Sinä ilmeisesti käyttäydyt kuin rauhoittava tyttö - - -". "Niin", keskeytän hänet ja alan kertoa lapsuudenkodistani, jossa äitini riiteli isäpuoleni kanssa usein. Mutta kun tulin paikalle, he hiljenivät ja yrittivät sopia riitaansa. Tai sitten äitini meni kamariin nukkumaan ja isäpuoli sytytti sätkän ja alkoi kuunnella radiota. Olin lapsuudenkodissamme rauhoittava pikkutyttö, jonka kuullen ei riidelty, ainoastaan yritettiin sopia riitoja tai hiljennyttiin omiin puuhiin. Kun heräsin unesta, jäin miettimään mistähän kinastelu äidin ja isäpuoleni välillä oli alkanut.

- - - -

Miksi itse en uskaltanut riidellä enkä juuri sanoa poikkipuolista sanaa sitten lapsuuteni uhmaiän jälkeen? Olin koulussakin se sovittelija tai hiljainen osapuoli, jos jostakin asiasta kinasteltiin. Siksi minusta ei kai pidetty, koska riitojen osapuolet eivät voineet jatkaa kinasteluaan läheisyydessäni. Katsoin heitä niin pahasti ja kehoitin sopimaan keskenään kinastelunsa. Korotin ääntäni ja käskin olla hiljaa, jos kinastelu yltyi kovaääniseksi.

Suurimman ajan olin hiljainen, kiltti pikkutyttö. Kuuntelin tarkasti, mitä opettaja sanoi. Olin ahkera oppilas ja sain hyviä arvosanoja kokeissa. Mutta sisimmässäni riehui usein helvetin tulet. Vihasin tai oikeammin paheksuin takapenkin kuiskuttelijoita ja kikattelijoita, jotka eivät seuranneet opetusta.

Vihasin isäpuoltani, mutta en näyttänyt sitä hänelle. Yleensäkin pyrin tukahduttamaan vihani ja paheksuntani painamalla ne unohduksiin, mikä on erittäin tuhoavaa. Kyllä pitäisi saada olla vihainen ja esittää paheksuntansa. Kun viha kerääntyy sielun syvyyksiin, se saa ihmisessä pahaa aikaan. Minulla se ilmeni usein itsemurha-ajatuksina ja olen muistaakseni ainakin kolme kertaa tosissani yrittänyt surmata itseni.

 Olin kauan kiltti ja vihainen pikkutyttö ja edelleen olen sovitteleva ja kovin hiljainen .
"Kiltit ovat vihaisimpia" luin jostakin artikkelista ja se pitänee paikkansa.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Uni ja artikkeleita vihasta

Yhä uudelleen olin unessani hoitopaikassa. Istuimme nojatuoleissa iltakokoontumisen jälkeen. Kaksi naista ja minä vierekkäin. Vaaleatukkainen nainen (kutsun häntä Mirjaksi) alkoi puhua siitä, ettei osaa tuoda esille itseään ja syytä, miksi haluaa olla hoitopaikassa. Myöntelin, etten minäkään osaa. Hoitaja tuli vierellemme kasa lehtiä käsissään, kuunteli, mitä Mirja alkoi puhumaan Marjatan, toisen naisen kanssa.

Minulla oli lehti, jossa oli kirjoitus vihasta ja näin hoitajalla lehden, jossa oli artikkeli samasta aiheesta. Pyysin sitä itselleni. "Miten viha näkyy sinussa?", hoitaja kysyi. "Ei kai mitenkään", vastasin. "Kuitenkin olet kiinnostunut aiheesta", hoitaja yllytti jatkamaan puhetta, mutta sain sanottua hiljaa vain: "Niin". Hiljenin ja ajatusmyllyni lähti pyörimään. Koin, että hoitaja vihaa minua, koska istun siinä hiljaa. Ajattelin, että sisimmässään hän haluaa minut pois hoitopaikasta, koska en hänen mielestään ole hoidon tarpeessa. En ehkä olekaan, mietin.

Tarvitsin vain turvallisen paikan olla lukittujen ovien takana. Halusin keskustella hoitajien ja potilaiden kanssa, mutta se ei oikein luistanut. Siinä hetkessä Mirja jatkoi jutusteluaan Marjatan kanssa. Hoitaja kuunteli, minä istuin hiljaa vierellä osaamatta ottaa osaa keskusteluun. Vihasin sanattomuuttani. Hoitaja näytti neuvottomalta. Hän vihaa minua, ajattelin - tai ehkä se on liikaa sanottu. Ei hän vihaa, hän ei vain  ole kiinnostunut muusta kuin mitä pystyn sanomaan.

"Miten vihaa on käsitelty aiemmissa hoitopaikoissa?", hoitaja kysyi minulta. "Ei mitenkään", vastasin. "Entä terveyskeskuksessa?" hoitaja jatkoi yllyttämistään minua puhumaan. "Ei aihe ole tullut esille terveyskeskuksessakaan." Hiljenin. Hoitaja näki kiusaantumiseni eikä kysellyt minulta mitään enempää. Hän kuunteli aikansa Mirjan ja Marjatan juttelua. Hän lähti pois. Minä hätäännyin. Taas meni tilaisuus tuoda esille ajatuksiani.

Aloin lukea artikkelia vihasta. Heräsin unesta ja harmitti, kun en todellisuudessa voinutkaan lukea artikkelia, sillä ei minulla ole lehteä.

Rupesin googlaamaan artikkeleita vihasta. Tässä joitakin kohtia artikkeleista:

http://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/viha-on-monimutkainen-tunne-taustalla-pelkoa-hapeaa-ja-kauhua/4781312

"vihan alta on löydetty paljon pelkoa, häpeää, syyllisyyttä, kauhua. Syviä eksistentiaalisia, todella kipeitä tunteita" - - -
"tarvitaan väkivaltaa ehkäisevää työtä, jossa opitaan tavoittamaan oman itsen nyansseja ja erilaisia tunteita, joita sielussa kuplii. Samalla ihminen oppii pukemaan tunteet sanoiksi.
– Tunteita on oppinut piilottamaan, kätkemään ja kapseloimaan jo hyvin varhain lapsuudessa. Ne on tulkittu häpeällisiksi. Silloin viha on puolustuskeino. Ihminen on tullut häpäistyksi tai torjutuksi näiden tunteiden kanssa ollessaan, Lindroos kuvaa.
– Tunteet jäävät peittoon ja piiloon, ne kätketään myös itseltä, ikään kuin ei olisi vihainen laisinkaan. Erityisesti naisilla on hyvin tavallista, että pelkkä ajatus siitä, että voisi olla vaikkapa lapselle vihainen, on aivan kauhistuttava. Koetaan, että koko vihan tunne on vaarallinen. Tunne ja teko, toiminta sekoittuvat keskenään. Näin tunteet jäävät vaille käyttövoimaa, kuten vihan tunnekin: vaille sitä hyvää elämänvoimaa, mitä tunteet parhaimmillaan ovat ja mihin ne ovat ihan välttämättömiäkin. " - - - -

"Nykyisin muodikasta on olla tiedostava, hetkessä elävä ja anteeksiantavainen ihminen. Älä jää kiinni negatiivisuuteen, anna anteeksi, päästä irti!
No, ei se nyt niin vain käy.
– Jos olet kokenut väkivaltaa ja sen seurauksena tunnet vihaa, anteeksiantamisen edellytys on se, että olet saanut oikeutta ja pystynyt käsittelemään vihan tunteita ilman, että sinua syyllistetään. Ratkaisu ei ole se, että tällaisessa tilanteessa sanoo uhrille: ai, olet kokenut väkivaltaa, se henkilö, johon olet luottanut ja uskonut, on sinua pahoinpidellyt tai käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen? No, nyt pääset vihasta helpoiten eroon sillä, että annat anteeksi! Itse asiassa näin saattaa syventää uhrin kokemusta loukatuksi tulemisesta, Puu Oksanen kuvailee.
– Uhria auttaa eniten, että häntä uskotaan, hänen kokemansa psyykkinen, fyysinen tai seksuaalinen rajojen loukkaaminen tunnistetaan väkivallaksi ja että todetaan, ettei se ole uhrin syy tai vika, uhri ei ole rikosvastuullinen. Uhri, hän, joka on väkivaltaa kokenut, on niin arvokas, että hänelle kuuluu kaikki se tuki ja hyväksyntä, mikä vain on mahdollista antaa. Kun ihminen saa omanarvontunteensa takaisin, vihasta on helpompi luopua, Puu Oksanen sanoo.
Kun omanarvontunteen on saanut takaisin, pahan tapahtuman voi jättää omaan henkilöhistoriaansa. Vaikka elämä ei olisi aivan entisellään, tapahtuman ajatteleminen ei enää herätä voimakkaita tunteita – ei sen paremmin vihaa kuin sääliäkään, ei häpeää, ei mitään.
– Se vaatii, että on saanut kokemuksen omasta arvostaan jollain tavalla takaisin. Ja oikeutuksen siihen, että on ollut oikeus tuntea vihan tunteita, Puu Oksanen sanoo.


http://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/kannatko-turhaa-taakkaa-nain-huollat-surullista-tai-katkeraa-sydantasi/3193138
"Turhaan ei ihmisiä kehoteta kuuntelemaan sydämensä ääntä: sydämesi kyllä kertoo, mikä sitä satuttaa, miksi se tuntee olevansa katkera tai särkynyt. Sinun täytyy vain opetella kuuntelemaan sitä ja antamaan sille oikeat välineet parantumiseen. Huolla sydämesi uuteen uskoon"


http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/viha_kaantyy_voimaksi
Liian kiltti ihminen tukahduttaa oikeutetunkin vihan, kiivas käy kimppuun ilman syytä. Jämäkkyyden opetteleminen auttaa molempia. Monen riidan taustalla on nälkä tai väsymys.
Viha on hyödyllinen tunne, mutta se on eri asia kuin hyökkäävä tai alistuva käyttäytyminen. Tunteiden hallitseminen on taito, jonka voi oppia.
Jotta tunteiden aiheuttamia reaktoita voisi hallita, tunteet on ensin opittava tunnistamaan. Vihan taustalla on aina tarpeita, jotka ovat jääneet kuulematta.
Jo arkiset ruumiin tarpeet nostavat tunteita – moni turha riita käydään nälkäisenä tai liian lyhyen yöunen jälkeen. Usein kyse on kuitenkin siitä, ettei saa vaikkapa kaipaamaansa arvostusta tai rauhaa.


http://www.markkuojanen.com/usko/miten-vihaan-pitaa-suhtautua/
·                          Viha on vahva tunne, jota monet eivät uskalla tuntea.

·                          Viha – viisaan voimavara, aggressio on positiivista voimaa.

·                          Minun olisi pitänyt vihata enemmän, avoimemmin, voimakkaammin!

·                          Vihan voimalla voi päästä eroon menneisyyden painolasteista.



http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/Ch8.html
POIS TUSKASTA
Kohta 8. Viha
"Viha on vahva tunne, ja hyvä tunne. Se kertoo, että jotakin meille tärkeää uhataan tai rikotaan. Se kertoo, että jotakin tärkeää tehdään tai ei tehdä. Kun me olemme vihaisia, pystymme tekemään monia asioita, joita emme kykenisi tekemään ilman sitä. Se pistää meidät liikkeeseen ja muut ihmiset liikkeeseen. Se voi myös halvaannuttaa meidät tai muut. Kun joku on vihainen, me voimme vastata hänelle vihalla tai pelolla. Kun me olemme vihaisia, muut ihmiset voivat vastata meille vihalla tai pelolla. He voivat vastata myös ymmärtäen, antaen meille luvan olla vihaisia, arvostaen vihaamme ja kuunnellen meitä. Jos he kokevat olevansa turvassa, he voivat tulla meidän luoksemme ja kuunnella vihaamme kokematta itseään uhatuiksi. Jos koemme itse olevamme turvassa, voimme vastata parantavalla rakkaudella kun joku on vihainen siitä, mitä me olemme tehneet, mitä me emme ole tehneet, tai mistä tahansa. Mutta jos heillä on kätkettyjä tavoitteita, joita he eivät uskalla paljastaa, rehellinen vastaus tavallisesti saa aikaan vain lisää vihaa. Parantava rakkaus ymmärtää myös tämän, ja se kommunikoi hyväksyntää osallistumatta vahingollisiin systeemeihin, ja yrittämättä lukea muiden ajatuksia.
Jos me emme kunnioita vihaamme ja annamme sen ottaa itsestämme vallan, viha voi olla vaarallinen ja tuhoisa tunne. Kontrolloimaton viha estää meitä ymmärtämästä tilanteita oikein. Me näemme vain yhden hyvän ratkaisun, joka on yleensä vielä tuhoisa. Emme halua kuunnella muiden ajatuksia. Emme halua ymmärtää heitä. Saatamme ilmaista vihaamme kontrolloimattomasti, mutta sen jälkeen tavallisesti pahoittelemme itseämme tai koemme katkeruutta.
Me tarvitsemme vihaa. - - -
Vihassa ei ole mitään pelättävää. Se on vain tunne, ja yhtä hyvä kuin mikä tahansa tunne. Joskus se voi saada meidän valtaansa, mutta se ei johdu vihasta. Mikä tahansa tunne voi saada meidät valtaansa samalla tavalla kuin viha. Se kontrolloi meitä, jos emme ole selvillä siitä, että tunnemme vihaa, jonka tarkoitus on pelkästään kertoa meille, että jokin meille tärkeä asia on uhattuna. Meidän täytyy tuntea tunne, mutta meidän on myös kuunneltava sitä. Kun tulemme tietoisiksi tunteistamme, alamme oppia pysähtymään ja kysymään "Mikä on niin tärkeää että tunnen vihaa?" Nöyrrymme vihamme edessä, mutta jotta voisimme tehdä niin, meidän on koettava vihamme ja päästettävä se menemään. Jos me yritämme kieltää sen, se kontrolloi meitä ja saa kostonhaluiseksi. Silloin emme opi sitä olennaista viestiä, jonka viha halusi välittää. Meidän täytyy myöntää vihamme. Meidän on tarpeen tuntea vihaa. Kun olemme tunteneet sen, se on mennyt pois ja tunnemme itsemme jälleen rauhallisiksi. Sitten me voimme alkaa pohdiskella sitä, mille olimme vihaisia, ja opimme jotakin itsestämme, arvovistamme, tarpeistamme tai dodtuksistamme. Me voimme tehdä niin vain jos hyväksymme vihamme hyvänä.
- - - -

Kätketty viha

Me olemme addikteja, pakkomielteisiä, joiden sisällä on paljon varastoitua vihaa ja katkeruutta. Olemme vihaisia itsellemme ja kykenemättömyydellemme päästä vapaiksi. Olemme katkeria addiktiotamme ja loputonta helpotuksen etsimistämme kohtaan, joka kuitenkin oli ainoa asia, jonka avulla kykenimme jatkamaan elämäämme. Vihaamme omaa elämäämme, ja toisinaan olemme itsekin siitä selvillä. Meissä on kuitenkin huomattavasti enemmän vihaa kuin tiedämme. Kun pääsemme kosketuksiin niiden olosuhteiden ja tunteiden kanssa, jotka sysäsivät meidät polullemme, löydämme kätketyn vihamme. Tunnustamme ja tunnistamme sen epäoikeudenmukaisuuden ja syyttelyn, jonka kohteiksi me jouduimme. Niin tehdessämme me tunnemme sen. Me tunnemme ne tunteet, joita epäoikeudenmukaisuus ja hyväksynnän puute saivat aikaan – lopultakin me tunnemme, mitä tunsimme silloin, mutta mitä emme saaneet silloin tuntea. Me tunnemme vihaa. Siten me tunnustamme sen Lapsen, joka me olimme, ja hänen todellisuutensa. Me tunnustamme hänen intuitionsa, ja silloin me huomaamme, että hän oli oikeassa. Me löydämme rauhan, mutta vain jos olemme halukkaita menemään vihamme läpi. Siitä tulee hauskaa. Siitä tulee myös pelottavaa, mutta ennen kaikkea vapauttavaa.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Mie taas

Jo mie oon kesäkuisesta flunssakuumeesta toipunut, mutta ajatuksenjuoksuni on tyrehtynyt. En osaa enää kirjoittaa mistään mitään. Harkitsen tämän blogini lopettamista. Johan mie oon 600 viestiä kirjoittanut tänne. Vuosi toisensa jälkeen on vierähtänyt enkä ole päässyt puusta pitkään...

En nyt vielä heitä hyvästejä. Katson jospa kirjoitusvireeni elpyisi ja alkaisin taas tuntea tarvetta kirjoittaa - - -


lauantai 18. kesäkuuta 2016

Sairaana

Ulkona on kaatosade, joka ei paljon mieltä ylennä. Itse olen flunssassa.
Päätä särkee ja kurkku on kipeänä. Muutenkin olen pahoilla mielin.


torstai 12. toukokuuta 2016

Kesä


Ihanaa! Koivuissa on jo lehdet. Kevätkukat kaunistavat luontoa. Ensimmäiset pääskyt on nähty taivaalla. Nyt on tullut KESÄ. Aurinko paistaa ja luonto viheriöi. Parin viikon päästä kouluissa lauletaan : "Jo joutui armas aika. Suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. - - -"

Tuttavarouva on jo aloittanut kesäkauden uinnit. Minä en uskalla viileään veteen mennä ennenkuin heinäkuun helteillä.

Pikkulinnut livertelevät äänekkäästi lähikoivuissa aamusella. Tuntuu, että luonnossa on ihan uutta sykettä, jota ei ollut talvella. Toinen kissoistammekin mouruaa iltaisin, vaikka on kastroitu uros. Silläkin on kevättä rinnassa. Minä ihastelen puitten lehtiä, etupihan vihreää nurmikkoa, lehtikuusia; koko luonnon uudistumista.

Olo itsellänikin on kuin uudistunut, vaikka peilistä katsova vanheneva mummo näyttääkin vähän voipuneelta. Mutta mieleni on iloinen. On hyvä olla. Elossa. Elämä virtaa suonissani. Olen kutakuinkin kunnossa. Voimieni tunnossa.