Ruska-aikaa

Syksyn ruska-aikana luonto, varsinkin lehtipuut ovat kauniita.

Punaiset ja oranssin sävyt ihastuttavat minua.

Mutta muuten en syksystä pidä.

Kaamosajasta vielä vähemmän.

Riisutut lehtipuut, rusehtava piharuohikko, ainainen hämäryys,

pimeät aamut ja hämärät päivät

niihin on täällä Suomessa sopeuduttava.

Minua ei kiinosta lähteä ulkoilemaan tuuleen ja sateeseen.

Ensi pakkaset tuntuvat hyytävän kylmiltä.

Sitten kun saadaan lunta ja ilma on kuivempaa,

silloin sää tuntuu mukavammalta ja

viikossa sopeutuu jo pakkasiinkin.

Joulu on kiva juhla.

Sitä alan odottaa jo lokakuun loppupuolella.

Tontut, joulupukki, jouluvalot kaupungilla ja

naapureiden parvekkeella innostavat

jopa leipomaan jotain hyvää.

"Jotkin piparkakkuihin liitetyistä uskomuksista kulkevat kansanperinteessä vielä tänäkin päivänä: Useimmiten näillä uskomuksilla havitellaan onnea, rikkautta ja menestystä.

Aikoinaan esimerkiksi uskottiin, että pitämällä piparkakkua kirkonmenojen ajan taskussa vältyttiin sairauksilta. Kakkuun siunaantui voimaa, ja sitä syömällä välttyi tarttuvilta taudeilta. Luostareiden kahvipöydissä esiintyneiden eläinhahmoisten piparkakkujen tarkoituksena oli taas karjaonnen turvaaminen.

Kristillisessä perinteessä piparkakkujen ja muiden makeiden joululeivonnaisten sanottiin kuvaavan synnitöntä Kristusta, enkelten leipää:"

WIKIPEDIA

Osaisinpa tehdä tällaisen piparkakkutalon.

Syksy

kuva: Ari Kukkonen

Syysmyrsky

nostaa järven tyrskyt

ja riepoo vaahteran lehden

puun alastomaksi tehden.

Puun komea ruska

lojuu maassa

kuin oranssinkeltainen tuska.

Se kirkuu hetken,

kunnes toisetkin lehdet

päättävät retken

routaisen maan syliin.

On tullut kyliin

syksyinen sää.

Kesän lämpimät päivät

vain muistoiksi jäivät.

Auringon häivä

tuskin lämmittää.

Vaahteran lehdet

kuolemaa tehden maahan leviää,

maatuu ja häviää.

Bamiella

Aikaisin aamulla

Menin eilen illalla aikaisin nukkumaan ja unta riitti klo 3 asti. Olen lueskellut blogilistani blogeja sekä joitakin kommenttinsa minun blogiini jättäneiden blogitekstejä - - -

Elämä alkaa TUNTUA joltakin nyt, kun jätin ketiapiini-lääkityksen tämän kuun alussa. Se oli hyvä lääke mieltä tasaamaan, kun olin masentunut. Mutta pirullinen lääke siinä, että se tasasi mielen niin tasapaksuksi ja mitäänsanomattoman tylsäksi, etten tuntenut surua, iloa, masennusta, ei oikeastaan mitään.

Pitkään aikaan ei ollut mitään sanottavaa/kirjoitettavaa blogiini. Alkoi jo olo tuntua niin tylsältä, että tuskastuin ja (ihan ilman lääkärin siunausta) lopetin em. lääkityksen ja nyt tuntuu, että tein oikein. Elämä alkaa maistua. Tosin ikääntyminen huolestuttaa.

Olen eläkkeellä oleva mummo. Ja ilokseni olen huomannut, etten ole sentään ainoa ikääntynyt täällä blogien maailmassa. Ensin en löytänyt ketään oman ikäluokkani blogistia. Jostain syystä nyttemmin iäkkäämmät alkavat uskaltaa/kehdata kertoa ikääntymisestään. Enemmänkin haluaisin löytää blogeja vanhuuseläkkeellä olevia  blogisteja. Kertokaa mulle jos tiedätte sellaisia, please!

Erityisesti minua on ilahduttanut Sessen blogi ILO ELÄÄ. Hänet löysin jo vuosia sitten.

Fyysinen kuntoni on heikentynyt

Vanheneminen sinällään kauhistuttaa minua ja pelottaa, mitä tuleman pitää.

Tänään huomasin, että reisieni lihaskunto on heikentynyt niin, etten
meinannut päästä lattialta istumasta kontilleen ja ylös seisomaan.

Ähisten ja puhisten ponnistelin oikealle ja vasemmalle ylös päästäkseni
kontilleen. Monta kertaa ponnistelin peppua vähän ylemmäs lattian pinnasta.
Tuli jo paniikkiajatuksia, että näinkö olen heikko. Miten minun käy?

Sitten laahasin istualtaan itseni sohvan luo ja sohvan käsinojasta vetäen
sain kuin sainkin itseni kontilleen ja käsillä ponnistaen pääsin pystyyn
seisomaan. HUH HUH!

Kauhistuttaa, kuinka heikkoon kuntoon reisilihakseni ovat menneet.
On alettava alaraajojen kuntojumppa, etten syksyn liukkailla
(mahdollisesti) kaaduttuani jää istumaan tielle, vaan pääsen myös
ylös seisomaan taas.

Vanheneminen huolestuttaa ja pelottaa minua

"Aika tuntuu vierivän aina vain nopeammin, huonompinakin päivinä. Mikä on mennyt, se on lakannut olemasta. Mikä (kenties) joskus tulee, sitä ei vielä ole olemassa. On vain aina tämä hetki, siinä on kulloinkin koko elämä!"

Sinäpä sen sanoit tuolla edellisen otsikon (Vanhuudesta) alla olevassa kommentissasi, Kiki! Kiitos kommenteistasi!

Vanheten aika kuluu yhä nopeammin. Siksi varmaan koska tulemme itse hitaammiksi. Tuo hitaus minua huolestuttaa. Entä jos en pysy kärryillä tässä nopeutta ja suorittamista arvostavassa yhteiskunnassa?


"Iän myötä tiedon omaksuminen hidastuu, mutta ei ole osoitettu, että muistaminen ja tiedon mieleenpalauttaminen heikkenisivät ikääntyessä, Itse asiassa vanhemmat ihmiset pystyvät arvioimaan omaa muistiaan realistisemmin kuin nuoremmat."

Näin kirjoittaa Gunilla Nordenram artikkelissaan:

Ikääntymisestä johtuvat psyykkisen toimintakyvyn muutokset

Kannattaa lukea koko artikkeli täältä: https://www.hammaslaakarilehti.fi/fi/tiede/ikaantymisesta-johtuvat-psyykkisen-toimintakyvyn-muutokset

Kiki, kirjoitit kommentissasi myös: "Vanheneminen ei ole helppoa, varsinkaan tällaisessa kulttuurissa, joka ei sitä lainkaan arvosta. Olemmehan me sentään aika paljon viisaampia kuin nuoruudessamme, ainakin teoriassa. :D   Asenteissa ja arvojärjestyksessä tapahtuu koko ajan muutosta. Usein ymmärrämme paljon enemmän arvostaa kaikkea meillä juuri nyt on, ainakin vielä:"

Ikäihmisten, seniorien tai sanottaisko kiertelemättä: vanhusten arvostaminen näyttää ainakin minun elinpiirissäni olevan hukassa, Vanhusten elinkokemusta ja -viisautta ei osata arvostaa. Vanhuksia pidetään vain menoeränä yhteiskunnassa.

Niina Lehto on kirjoittanut opinnäytetyön aiheesta:

Vanhuuden arvostaminen ja suomalaiset vanhuskuvat 75 vuotta täyttäneiden näkökulmasta 

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/82156/Lehto_Niina.pdf;jsessionid=06F9338F4713B20DF9D9EE019F684B53?sequence=1

Luettuani opinnäytetyötä jäi erityisesti mieleen kohta. 6.5.1 Arvostaminen 

"Tulosten perusteella vanhuuden arvostamista on kahdenlaista; aitoa ja vilpitöntä arvostamista sekä epäaitoa ja näennäistä arvostamista. Aito ja vilpitön arvostaminen kohdentuu ikäihmisen ihmisarvon kunnioittamiseen ja näkee ikääntyneen tasa-arvoisena ja tärkeänä yksilönä."

"Epäaidon ja näennäisen arvostamisen taustalla on usein oman edun tavoittelu; ikäihmistä ei tällöin arvosteta hänen ihmisyytensä tähden vaan esimerkiksi taloudellisten voittojen, oman henkilökohtaisen menestymisen tai yleisten suvaitsevaisuus -vaatimusten tähden. Epäaito ja näennäinen arvostaja ikään kuin käyttää vanhuutta hyväkseen hankkiessaan itselleen lisää kannatusta tai luoden itselleen parempaa imagoa. "

"Erityisiä aidon arvostamisen tilanteita ovat vastausten perusteella muun muassa erilaiset harrastamisen ja vapaa-ajanvieton ympäristöt sekä uskonnolliset tapahtumat."

"Vastaajien mukaan aitoa arvostamista voi tulla vastaan myös monenlaisissa yleisissä arkipäivän tilanteissa, mikäli elämänpolulla sattuu tulemaan vastaan aidosti välittävä ihminen. "

"Istumapaikan antaminen, kuuluvasti puhuminen ja kulkuneuvoon auttaminen ovat esimerkkejä hyväntahtoisesta auttamisesta. Vastauksissa esiintyi myös paljon tilanteita, jolloin arvostaminen voi tilanteesta riippuen olla aitoa tai epäaitoa. Esimerkiksi kanssakäyminen perheen ja läheisten kanssa, erilaiset juhlatilaisuudet ja juhlapuheet sekä yhteiskunnan tarjoamat avut ja palvelut edustivat vastauksissa näitä molempia suuntia. Osa vastaajista koki perheen ja läheisten antavan heille turvaa ja aitoa arvostamista, kun taas jotkut kertoivat lähiomaisten toimivan omaa etua tavoitellakseen."

Eli jonkinverran vanhuksia arvostetaan, mutta osa siitä on epäaitoa. 

Mutta on myös vanhusten eli ikäihmisten aliarvioimista ja jopa syrjintää.

Lehto jatkaa; "poliittista ja yhteiskunnallista syrjimistä tulee esille etenkin suhtautumisessa ikäihmisiin; ikäihmiset leimataan kulueräksi, kun eivät enää eläkkeelle jäätyään tuota valtion kassaan niin paljoa verovaroja ja sairauksien sekä kykenemättömyyden lisääntyessä tarvitsevat enemmän valtion apua ja tukea. Palveluiden laadun heikkeneminen ja hintojen nousu ovat myös merkkejä syrjinnästä. Yhteiskunnan taholta tulevan syrjinnän kerrottiin ilmenevän myös etenkin terveydenhuollon resurssipulana."

Ongelmia ovat mm. yksinäisyys, heitteelle jättäminen ja turvattomuus varsinkin hoitolaitoksissa, jossa henkilökuntaa vähän tai ei välitetä.

"Esimerkiksi alhaisen hoitajamitoituksen ja asumispalveluyksiköiden vähäisyyden kerrottiin olevan merkkejä yhteiskunnallisesti syrjinnästä. Syrjintää kerrottiin tulevan esille ikäihmisen kykenemättömyyteen ja sairauksiin liittyvissä tilanteissa."

”Jos ei kuule, niin katsotaan karsaasti.” 

”Muistin menettämisen kauhea sairaus.” 

”Silloin kun ei pysty enää tekemään mitään.”

”Tekniikan kehittyessä ”nettikeskeiseksi” vanhenevat putoavat 

toimintojen ulkopuolelle palveluja tavoitellessaan.”

 ”Moni tosi iäkäs on pudonnut tietokone -aikakaudesta kuin eno veneestä.”

En todellakaan haluaisi pudota pois nettiympyröistä. Aika paljon aikaa vietän sen parissa. En haluaisi menettää muistiani enkä suoriutumistani jokapäiväisissä askareissa. Vanheneminen ja sen tuomat muutokset huolestuttavat minua. Arvostetaanko minua enää sitten jos menetän toimintakykyni ja muistini on huono. Joudunko syrjityksi? Pelottavaa.

Lehto kyllä tuo esille opinnäytetyössään, että vanhuuden arvostamista voi  monin keinoin lisätä. 

Niina Lehto on tehnyt kivan kaavion tästä opinnäytetyöhönsä sivulle 70.

Mutta tarttuvatko nykynuoret tuossa Lehdon kaaviossa esitettyihin toimiin ja tullaanko yhteiskunnassamme tulevaisuudessa arvostamaan vanhuutta ja ikäihmisiä? Ellei niin olen peloissani, että oma itsearvostuskin luhistuu eikä elämä ole silloin elämisen arvoista.

Vanhuudesta

Minä tunnen itseni toisinaan tosi vanhaksi. Varsinkin kun ennen helposti suorittamani kotityöt saavat minut nykyisin uuvuksiin. En pysty enää juoksemaan 10 metriä pidempään vaan hengästyn ihan läkähdyksiin, Samoin reipas kävely saa minut haukkomaan henkeäni jo parinkymmentä metriä käveltyäni.

Hitaasti kävellen pääsen pysähtymättä lähikauppaan, joka on noin 300 metrin päässä.

Lihaksiani on kadonnut ja siksi makuulta ylösnousu seisomaan onnistuu nipin napin. Reisilihaksiin sattuu kun nousen tuolilta istumasta seisomaan. Ennen en edes huomannut reisilihaksiani noustessani.

Harmillista tuo fyysisen kunnon romahtaminen. Mutta harmillisempaa on huomata, että toisetkin pitävät minua vanhana. Kohteliaat nuoret miehen avaavat oven minulle. No, se tuntuu toisaalta hyvältä mutta koen itseni vanhaksi, kun keski-ikäiset naisetkin tekevät niin.

Minun on vaikea sopeutua ajatukseen, että olen vanha. Olen yli 65-vuotias ja joskus aiemmin pidin tämän ikäistä tosi vanhana.

Olen oikein urakalla ruvennut etsimään positiivisia asioita vanhuudessa. En ole vielä keksinyt mitään. Sitä oon miettinyt, onko sellaisia positiivisia asioita, joista voi iloita vanhuudessa.

Tasapaksua elämää

Kolmen tunnin iltaunet nukuttuani, säpsähdin hereille, kävin keittiöstä banaanin ja jäätelöä, avasin netin ja lueskelin muutamien blogikirjoitusten tekstejä. Tämän oman blogini kirjoituksia selatessani huomasin, että olen kirjoittanut paljon, kun mulla on ollut paha olla. Hyvän olon tekstejä ei löydy montaakaan. Silloin on ollut muuta tekemistä kuin velloa tunteittensa syövereissä.

Nyt elämä tuntuu tasapaksulta; ei ole paha olo muttei oikein hyväkään. Fenlafaxin Orion -lääkitys on lievittänyt viime kevättalvella vellonutta masennustani, ahdistuneisuuttani ja fyysisiä kiputiloja. Mutta tämä "tasapaksu" olo on jotain niin tympeää ja sanoinkuvaamattoman tylsää, etten tiedä, jatkaako tätä mielialalääkitystä. Kai on pakko vielä jatkaa.... En ole tavannut psykiatria kuukausiin, mutta sairaanhoitaja on käynyt hoitamasssa iho-ongelmiani kolme kertaa viikossa. Hän kysyy aina myös, miten voin. Mutta vastaukseni on ollut jo pitkään: "Ihan hyvin. Ei ole murheita. Ihan tavallista arkea tässä eletään." Tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa hoitajalle. En ole mieheni kanssakaan keskustellut voinnistani. Hän on yhtä harvasanainen. tosin hän sanoo monta kertaa päivässä "Rakas"ja silittää poskeani. On ihanaa tietää, että hän rakastaa minua.

Mutta miten tämän tympeän olon saisi kohenemaan? Onko teillä kokemuksia tällaisesta olosta ja onko se parantunut aikaa myöten? Minulla tätä on ollut jo pari kolme kuukautta ja on alkanut todella harmittaa, kun en ole päässyt aiemmin kokemiini "kaikki hyvin" -tunnelmiin. Tottuuko tähän harmauteen aikaa myöten? Tämmöinen oloko mulla tulee olemaan loppu elämän ajan?


Lokakuun 2. pnä 2019

Ei himskatti, ei tätä ilotonta elämää jaksa. Lopetan ketiapiini-lääkityksen. Olen jo vähentänyt sen minimiin ja tänään sanon lääkkeelle hyvästit. Toivon, että seksualisuuteni heräisi, tasapaksu olo loppuisi ja saisin tunne-elämäni takaisin.

Lepotaukoa

Tässä on tullut rentouduttua jo monta kuukautta. Lepotaukoa kirjoittelemisesta olen pitänyt, koska en nyt osaa kirjoittaa mitään. Päivät kuluvat toinen toisensa perään arkiaskareissa ja päivän lehtiä lukiessa. Televisiota tulee tuijoteltua liikaakin. Olen seurannut sarjoja Salatut Elämät sekä Kauniit ja Rohkeat. Uutisiakin olen seurannut.




Terveyttä, iloa ja rentoja ajatuksia toivotellen bamiella

Pääsiäisenä 2019

Otin yo. kehotteesta vaarin ja nautin, rentouduin sekä vedin syvän henkäyksen aurinkoisina pääsiäispäivinä tänä vuonna. Ihanat, lämpimät ja kesäiset päivät ovat hellineet sieluani. Olen kesän lapsi ja pidän lämpimistä päivistä enemmän kuin paukkupakkasista. Halasinpa ukkoanikin monta kertaa tänä pääsiäisenä. Mukavaa, kun välimme ovat hellät ja lämpimät.

Katselin tekstejäni edellisinä pääsiäisinä blogissani. Noin 10 vuotta sitten en ollut kovin innostunut pääsiäisestä:

"Pääsiäinen meni ohi sitä suuremmin juhlimatta. En jaksanut ajatellakaan, että vaihtaisin joulunpunaiset verhot keittiön ikkunasta keväisempään sävyyn. Pääsiäiskoristeita on laatikollinen keittiön kaapin ylähyllyllä. Mutta saivat tiput ja puput olla siellä. En kaivanut niitä esiin. Luin Raamatusta pääsiäiskertomuksen kaikista evankeliumeista. Mutta jostakin syystä tänä vuonna kertomus ei sykähdyttänyt mieltäni. Pääsiäisiloa ei tullut Vapahtajan ylösnousemuspäivänä."

Aika alakuloista tekstiä! Tänä vuonna innostuin sentään ottamaan esille puput ja tiput. Tiput olivat suuren mielenkiinnon kohteita kissoillemme. Varsinkin mustavalkoinen kissamme innostui heittelemään keltaisia tipuja lattilalle pöydältä, jonne sain niitä nostella useampaan kertaan. Pääsiäiskertomusta en tänä vuonna lukenut Raamatusta. Se on liiankin tuttu jo. En oikeastaan juhlinut sen kummemmin vaan vain mautiskelin olostani pääsiäisenä.

Harmi, kun minulta on päässyt unohtumaan, kuinka kuvat saadaan kännykästä nettiin ja liitettyä tänne blogiini. Pari herkullista tuokiota sain digikuvattua kissoista. Kissat ovat elämänehto minulle. Vaikka ukko, siis mieheni, on tärkeä ihminen ilman häntä tulen toimeen päivän tai pari. Mutta ilman kissoja olisi ankea elää hetkeäkään. Ne ovat rentoutumisen perikuvia. Minulla on hakusessa tuo rentoutuminen. Stressaan asiasta jos toisestakin turhan paljon. Koetan ottaa esimerkkiä kissoistani ja löhöä nautinnollisesti silloin kun siihen on aikaa.

Kukkien peitossa

Oliko se unta vai viinien huumaa,

että mä itseni hukkasin;

toivoin päästä hautaan ja halusin peittää

kaikki muistoni kukkasin.