Minä tunnen itseni toisinaan tosi vanhaksi. Varsinkin kun ennen helposti suorittamani kotityöt saavat minut nykyisin uuvuksiin. En pysty enää juoksemaan 10 metriä pidempään vaan hengästyn ihan läkähdyksiin, Samoin reipas kävely saa minut haukkomaan henkeäni jo parinkymmentä metriä käveltyäni.
Hitaasti kävellen pääsen pysähtymättä lähikauppaan, joka on noin 300 metrin päässä.
Lihaksiani on kadonnut ja siksi makuulta ylösnousu seisomaan onnistuu nipin napin. Reisilihaksiin sattuu kun nousen tuolilta istumasta seisomaan. Ennen en edes huomannut reisilihaksiani noustessani.
Harmillista tuo fyysisen kunnon romahtaminen. Mutta harmillisempaa on huomata, että toisetkin pitävät minua vanhana. Kohteliaat nuoret miehen avaavat oven minulle. No, se tuntuu toisaalta hyvältä mutta koen itseni vanhaksi, kun keski-ikäiset naisetkin tekevät niin.
Minun on vaikea sopeutua ajatukseen, että olen vanha. Olen yli 65-vuotias ja joskus aiemmin pidin tämän ikäistä tosi vanhana.
Olen oikein urakalla ruvennut etsimään positiivisia asioita vanhuudessa. En ole vielä keksinyt mitään. Sitä oon miettinyt, onko sellaisia positiivisia asioita, joista voi iloita vanhuudessa.
Hitaasti kävellen pääsen pysähtymättä lähikauppaan, joka on noin 300 metrin päässä.
Lihaksiani on kadonnut ja siksi makuulta ylösnousu seisomaan onnistuu nipin napin. Reisilihaksiin sattuu kun nousen tuolilta istumasta seisomaan. Ennen en edes huomannut reisilihaksiani noustessani.
Harmillista tuo fyysisen kunnon romahtaminen. Mutta harmillisempaa on huomata, että toisetkin pitävät minua vanhana. Kohteliaat nuoret miehen avaavat oven minulle. No, se tuntuu toisaalta hyvältä mutta koen itseni vanhaksi, kun keski-ikäiset naisetkin tekevät niin.
Minun on vaikea sopeutua ajatukseen, että olen vanha. Olen yli 65-vuotias ja joskus aiemmin pidin tämän ikäistä tosi vanhana.
Olen oikein urakalla ruvennut etsimään positiivisia asioita vanhuudessa. En ole vielä keksinyt mitään. Sitä oon miettinyt, onko sellaisia positiivisia asioita, joista voi iloita vanhuudessa.
Samanlaisia tuntemuksia täälläkin. Vanheneminen ei ole helppoa, varsinkaan tälläisessä kulttuurissa, joka ei sitä lainkaan arvosta. Olemmehan me sentään aika paljon viisaampia kuin nuoruudessamme, ainakin teoriassa... :D Asenteissa ja arvojärjestyksessä tapahtuu koko ajan muutosta. Usein ymmärrämme paljon enemmän arvostaa kaikkea mitä meillä juuri nyt on, ainakin vielä. Aika tuntuu vierivän aina vain nopeammin, huonompinakin päivinä. Mikä on mennyt, se on lakannut olemasta. Mikä (kenties) joskus tulee, sitä ei vielä ole olemassa. On vain aina tämä hetki, siinä on kulloinkin koko elämä. Kun vain oppisi olemaan vastustamatta sitä, mikä joka tapauksessa on jo olemassa (eikä sitä siis ole mahdollista muuttaa) ja suuntaisi kauhistelun sijasta koko energiansa kulloinkin todella läsnäollen tässä hetkessä elämiseen, juuri sellaisena kuin se kulloinkin ilmenee. Ja tulevaisuuden suhteen meille opetetun jatkuvan huolestumisen sijaan tekisi pieniä tekoja positiiviseen suuntaan, aina kannustaen ja tukien kaikkea hyvää. Kaikki asennemuutokset ihmisessä ovat kuitenkin melkoisia haasteita ja vaativat usein tosi ison motivaation ja mukavuusalueen ylityksen. Elämä - ja vanheneminen - on tämä sellaista...
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, Kiki!
VastaaPoistaNykyhetkessä eläminen vaatii minulta vielä harjaantumista. Olen toki kovasti sitä harjoitellutkin sen jälkeen kun huomasin eläväni menneissä päivissä, muistoissa ja unelmissa. Monet unelmani ovat toteutuneet.
Menneet ajat eivät palaa. Kunpa osaisi elää, siis TODELLA ELÄÄ tässä hetkessä. Tulevaisuutta en enää suunnisttele ja haikaile SIITEN KUN ... minulla ei enää ole monta vuosikymmentä tätä elämää. Kunpa sais näihin päiviin jotain todellista ILOA ja ONNELLISUUTTA tuottavaa sisältöä.