Kolmen tunnin iltaunet nukuttuani, säpsähdin hereille, kävin keittiöstä banaanin ja jäätelöä, avasin netin ja lueskelin muutamien blogikirjoitusten tekstejä. Tämän oman blogini kirjoituksia selatessani huomasin, että olen kirjoittanut paljon, kun mulla on ollut paha olla. Hyvän olon tekstejä ei löydy montaakaan. Silloin on ollut muuta tekemistä kuin velloa tunteittensa syövereissä.
Nyt elämä tuntuu tasapaksulta; ei ole paha olo muttei oikein hyväkään. Fenlafaxin Orion -lääkitys on lievittänyt viime kevättalvella vellonutta masennustani, ahdistuneisuuttani ja fyysisiä kiputiloja. Mutta tämä "tasapaksu" olo on jotain niin tympeää ja sanoinkuvaamattoman tylsää, etten tiedä, jatkaako tätä mielialalääkitystä. Kai on pakko vielä jatkaa.... En ole tavannut psykiatria kuukausiin, mutta sairaanhoitaja on käynyt hoitamasssa iho-ongelmiani kolme kertaa viikossa. Hän kysyy aina myös, miten voin. Mutta vastaukseni on ollut jo pitkään: "Ihan hyvin. Ei ole murheita. Ihan tavallista arkea tässä eletään." Tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa hoitajalle. En ole mieheni kanssakaan keskustellut voinnistani. Hän on yhtä harvasanainen. tosin hän sanoo monta kertaa päivässä "Rakas"ja silittää poskeani. On ihanaa tietää, että hän rakastaa minua.
Mutta miten tämän tympeän olon saisi kohenemaan? Onko teillä kokemuksia tällaisesta olosta ja onko se parantunut aikaa myöten? Minulla tätä on ollut jo pari kolme kuukautta ja on alkanut todella harmittaa, kun en ole päässyt aiemmin kokemiini "kaikki hyvin" -tunnelmiin. Tottuuko tähän harmauteen aikaa myöten? Tämmöinen oloko mulla tulee olemaan loppu elämän ajan?
Lokakuun 2. pnä 2019
Ei himskatti, ei tätä ilotonta elämää jaksa. Lopetan ketiapiini-lääkityksen. Olen jo vähentänyt sen minimiin ja tänään sanon lääkkeelle hyvästit. Toivon, että seksualisuuteni heräisi, tasapaksu olo loppuisi ja saisin tunne-elämäni takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!