Hereillä

Hereillä - unisena ja väsyneenä.
Unta sain noin kaksi tuntia.

Iltapäivätorkkujen aika.
Itseasiassa iltapäivälenkille
tästä olisi käveltävä, mutta
k e h t u u t t a a . . .

Kuinka laiskaksi tulenkaan
ikää myöten?

Yliväsynyt

Yökyöpeli täällä huhuilee.
Yliväsyneen ajatukset harhailevat
asiasta toiseen.

On väärä aika kirjoittaa tänne.
Mutta en osaa rauhoittua aloilleni
siis nukkumaan.

Projekti, jota tein pari tuntia on kesken.
Mietityttää, miten jatkan sitä.

On syötävä yksi rauhoittava pilleei.
Josta sitten uni tulisi ja rentoutuisin.

Mörkö sumuisessa mielessä

Sumua ulkona.
Usvaa pääni sisällä.
Mieli pumpulissa.
Ajatukseni kaukana -
menneisyydessä.

En haluaisi muistaa päivämäärää 11.9.
Päivän uutismuistelot ovat kamalia.
World Trade Centerin pilvenpiirtäjien luhistuessa
olin itsekin hajalla, luhistumaisillani.
Kalenteriin en ole merkinnyt mitään
koko syyskuussa 2001.
Päiväkirjani tuolta ajalta on kateissa.
Mutta muistot ovat jäljellä
utumaisina mieleni hirviöinä.

Kunpa voisi kokonaan unohtaa
joitakin päiviä ja kuukausia.

Ikuisten aikojen poljennossa

Olen istunut tietokoneen ääressä jo aivan liian kauan. Niskaa pakottaa ja pakarat meinaa puutua ihan turruksiin.

Kävin tänään sentään ulkona, kaupungilla. Ostin uuden näppäimistön. Alkuviikolla ostamani ei toiminut. Ystävä, joka tuli sitä katsomaan, arveli, ettei tietokoneessani toimi USB-väylään laitettu näppäimistö. Ei riitä teho. Ostin siis vanhempaa mallia olevan näppäimistön, joka laitetaan toisenlaiseen väylään (en muista nimeä). Mutta vielä en ole kokeillut toimiiko tää uusi näppäimistö. En jaksa ruveta hääräämään tietokoneen kanssa enää nyt klo 21. On minun nukkumaanmenoaikani. Usein olen nukkumassa jo sikeästi tähän aikaan, mutta nyt ei nukuta.

On hömppä olo. Pää on kuin Haminan kaupunki. (Oletteko kuulleet tätä sanontaa?)
Ihan kuin olisin sumussa tai miten tään olon kertoisi: sekava en ole, mutta olo on pyörryksissä; on pehmoinen olo melkein kuin olisin humalassa. Tekee mieli viiniä. Jääkaapissani on aukaistu pullo. Onkohan se mennyt jo pilalle?

Ei passaa ottaa alkoholia. Olen jo ottanut iltalääkkeeni, yhden rauhoittavan pillerin. Mutta olo on kuitenkin levoton ja rauhaton. HUOKAUS! Liikunnan puutetta kai... Tekisi mieli rakastella, mutta mieheni nukkuujo. En raski herättää häntä. Tunnen itseni yksinäiseksi ja hellyyden kipeäksi.


OSALLINEN /Elina Vaara

Ikuisten aikojen poljennossa
kääpiörytminä polen.
Niinkuin kirkkaassa hurmiossa
vesien alla olen

sairas, vaikkei haavani avoin -
terve, vaikka hivun;
terve ja sairas simpukan tavoin
kantaja helmen ja kivun.

Mitaton aallokko, paina, telmi!
Elämän tahto pyhä:
helmestä kipu, kivusta helmi!
minussa tapahtuu yhä.


Eilen oli hyvä olo, tänään riudun seksin puutteessa, kipuilen aallokon alla, joka painaa, telmii kehossani, tunnen itseni sairaaksi ja mieltäni särkee. En kuitenkaan ole enää masentunut niinkuin keväällä. Tunnen itseni energiseksi, mutta kovin saamattomaksi. Aikomuksia vilahtelee mielessäni, mitä olisi tehtävä, mutta mihinkään hommaan en saa otetta.

Kissat telmivät olohuoneessa. Meidän "nuoriso" koettelee voimiaan ja painii keskenään, ajavat toisiaan takaa ja mittaavat missä asemassa ovat toistensa suhteen. Täplä tahtoo olla pomo. Mutta vanhimmalla kissallamme, Emppulla on enemmän arvovaltaa ja se rauhoittaa nuoret kissat, jos ne alkavat tosissaan tappelemaan keskenään.

Meidän nuoriso rauhoittuneena

Siellä täällä lintunen laulahtaa

Päivä on valjennut harmaana. Osa pilvistä on aika tummia. Pian saattaa sataa. Onneksi ei ole minnekään menoa. En tykkää kävellä sateessa, varsinkaan jos tuuli rätkii vettä naamalle. Tosin nyt ei täällä tuule juuri lainkaan ...

Lueskelin tänä aamuna kirjaa "Ruusu-unelmia". Kirjassa on A. Oksasen runo

PÄIVÄ KOITTAA

Öinen huuru hälvenee
jo taivahalle,
Levättyään lähtee
tuuli kankahalle,
Siellä täällä
lintunenkin laulahtaa,
Luonto, vielä yön
sylissä, havahtaa;
Päivä koittaa.

Mielestäni tässä pikku runossa on jotain viehättävää. Voin nähdä mielikuvitukseni silmin  öisen huuruisen maiseman ja sitten sumun nousevan ylös pilviksi. Tuuli alkaa leuhytellä puitten oksia. Vielä kaikki muuttolinnut eivät ole lähteneet etelän maihin. Päivän valjettua linnut alkavat viserrellä...Herkkää! Elämä on kaunis, kun sitä katselee oikeasta paikasta. Toisaalla on kurjuutta, nälänhätää, luurangon laihoja ihmisiä isomahaisine lapsineen, jotka tuskin ovat hengissä. Kuolema korjaa laumoittain ihmisiä. Kuinka elämä voikaan olla kurjaa ja julmaa joillekin.

Kuuntelen Vivaldin Neljän vuoden ajan osaa KEVÄT. Viime kevättä en haikaile. Olin väsynyt ja aloitekyvytön. Sokeriarvot olivat tietämättäni korkealla. Kuntoutuspaikassani veriarvojani seurattiin ja HUOKAUS! Aamulääkitykseeni lisättiin diabeteslääke. Nyttemmin en enää tunne keväistä väsymystä. Sokeriarvoni ovat pysyneet normaalina.

Elämäni soljuu kuin kevätpuro. On hyvä olla (kunhan ei muistele maksamattomia laskuja).

yx tauti paranee, mutta toinen tulee lisäksi

Vähäinenkin liikunta tekee ihmeitä. Säännölliset ruoka-ajat auttavat asiaa. Kuntoutuksessa ollessani painoni lähti tippumaan ja YLLÄTYS, YLLÄTYS, kun viimeksi astuin diagnoosivaakani päälle, se näytti yli 10 kiloa vähemmän kuin ennätyspaino, joka minnulla oli huhtikuussa, keväällä. En ollut uskoa lukemaa, vaan tarkistin, että patterit ovat kunnolla pesässään ja astuin uudelleen vaa'alle. Ja totta se on. Ylipainoa on toistakymmentä kiloa vähemmän.Kiva, kun en ole turhaan pakottanut itseäni liikkeelle, pikku kävelylenkkejä kiertämään. Ruokavalion pienet muutokset varmaan vaikuttavat myös. Oivariini vaihtui Keiju-margariiniksi ja jäätelönsyönti on pannassa.

Ikävä kyllä, kaikki muutkin sokeriset tuotteet ... Lääkärintutkimuksissa todettiin diabetes. Joko kerroin siitä, kuinka se tuntui kuolemantuomiolta kuulla: "Teillä on diabetes."  Olin surusta sekaisin sen illan. Sitten nousi harmi ja suuttumus sekä kysymykset: Miksi minulle vielä tämäkin tauti tuli?

Ei kahta ilman kolmatta

Kissa hyppäsi radion päälle ja romahti alas hyllyltä radion kanssa, joka halkesi. Onneksi johtoja ei mennyt poikki ja radio on liimattavissa saumoistaan kasaan. Ja onneksi kissalle ei käynyt kuinkaan.

Mutta radion halkeaminen oli vasta alkusoittoa viimeaikaiselle epäonnelle meidän perheessä. Nimittäin televisio sippasi, meni mykäksi eikä näyttänyt kuvaa. Vanha kone lopahti eikä toimi enää.

eikä kahta ilman kolmatta: Pesukone hajosi. Se pesi aivan hyvin vielä viimeisen pyykkinsä, mutta kun linkous alkoi, rupesi kuulumaan armoton kolina. Kone oli sammutettava hetimmiten. Soitin huoltoliikkeeseen ja mies siellä arveli, että laakerit ovat menneet ja voi olla, että noin vanhanmalliseen pesukoneeseen ei enää saa varaosia. Luin rivien välistä, ettei konetta kannata korjata. Siellä pesuhuoneen nurkassa kone nököttää nyt toimettomana odotellen, koska uusi kone tulee tilalle ja se viekään pois.

Sain käytetyn television 25 eurolla, joten emme me me ilman televisiota enää ole. Tosin televisiolla ei ole takuuta. Sekin voi sipata milloin tahansa. ...

Odotan aikaa, jolloin voin ostaa taulu- tai plasmatelevision. Mikähän noista digitelevisioista kannattaisi ostaa? Ensimmäisenä ostoslistalla on kuitenkin pesukone. Pienituloiselle on iso raha ostaa uusi kone, mutta en haluaisi ostaa käytettyä.

Radion taidan laittaa romujen mukana kiertoon jonnekin, minne sen saa ilmaiseksi viedä.

Elämässä eteenpäin

Pari kuukautta meni kuntoutuksessa 3-5 pävää viikossa ja viikonloput kotona. Kuntoutusyksikössä arvioitiin psyykkistä tilannettani ja toimintakykyäni. Terveyskeskuksessa otettiin verikokeita ja sydänfilmi. Veriarvojani seurattiin ja todettiin 2 tyypin diabetes, johon aloitettiin lääkitys. Verenpainelääkitystä lisättiin ja mielialalääkitystä vähennettiin.

Toivo kuntoutumisesta oli välillä kateissa ja  diabeteksen hoidon aloittaminen on ollut haasteellista. Liikunnan, lähinnä ulkoilun ja kävelyn, aloittaminen oli vaikeaa ja turhauttavaa, kun en jaksanut kahtasataa metriä yhteen menoon kävellä vaan piti levähtää penkillä vähän väliä. Talvella ulkona liikkuminen jäi vähäiseksi, koska kävely otti voimille ja henkeä ahdisti pienikin ponnistelu. Syyllistin itseäni, että olenkin päästänyt fyysisen kuntoni niin huonoksi.

On ollut vaikea nähdä asioita, mitkä on hyvin, puhumattakaan omien vahvuuksien tunnistaminen. Kuntoutukselle antamiani tavoitteita saavutettiin kutakuinkin: mielialani ja fyysinen kuntoni on kohentunut pikku hiljaa, jaksan huolehtia itsestäni paremmin, paino lähti putoamaan, terveelliseen ruokavalioon totuttautuminen ei ollut vaikeaa ja kuntoutusyksikössä oppi syömään säännöllisesti, joten diabeteksen hoitokin on sujunut siinä sivussa.

Nyt olen taas terveyskeskuslääkärin ja omahoitajan hoidossa. Keskeisintä jatkossa on somaattisten sairauksieni hoito ja seuranta. Haasteellisinta on pitää ruokavalio terveellisenä, tehdä kotiruokaa ja syödä säännöllisesti. Ulos kävelylle pitää itseään patistaa. En kovin mielelläni mene helteeseen hikoilemaan. Olisipa järvi lähempänä niin kävisin uimassa ja harrastaisin vesijuoksua. . .

Hoitoon

Ilahduin, kun sain soiton hoitopaikasta. Maanantaina 9.5. menen sinne. En tiedä, miten jakso siellä minua auttaa. Se jää nähtäväksi. Joka tapauksessa täällä kotona "yksikseen" hiljaisen mieheni kanssa en pääse tasapainoon. Teen vain miehenikin surulliseksi ja alakuloiseksi. Kunpa hänellä olisi miesystävä, jonka kanssa hän voisi keskustella asioista ja tehdä miesten juttuja.

Odottelua

Hiljaiseloa, turhautumista, odottelua, keskityskyvyttömyyttä. Elämän arkea.

Lehtien lueskelua: Kodin kuvalehti, Voi hyvin, Valitut Palat, Tieteen kuvalehti, Natiional geographic Suomi jne. Kirjojen järjestelyä ja suunnitelmia järjestellä myös vaatekaappi sekä pyyhkiä pölyt keittiön kaapeista.

Onneksi siivooja tulee perjantaina. Alkaa olla pölyistä kaikkialla. Imurointi on tuskaa; selkäni kipeytyy imuria liikutellessa niin että en kovin mielelläni koske siihen koneeseen. Siivoojalla on parempi imuri kuin meillä. Hänen imurissaan pölyt menevät vesialtaaseen eikä pienhiukkaset pölise imuroinnin jälkeen. Jos eläkkeeni olisi isompi kutsuisin siivoojan useammin töihin meille. Kissataloudessa pölyä ja karvoja riittää ...

Sanaton rukous Jumalalle, että pääsisin pian hoitoon, pois kotoa nyhjäämästä tyhjää. Kunpa paikka vapautuisi tässä kuussa. En jaksaisi odottaa vielä kuukautta. Olen toivottoman turhautunut yrityksiini selvitä elämässä synkistelemättä ja luomatta eteeni kohtaloa, joka ei minua miellytä. Alakuloisuuteni ja alavireisyyteni kuitenkin saa ajattelemaan, etten selviä tästä elämästä; että masennukseni muuttuu synkkyydeksi, joka pimentää mieleni ilottomaksi ja tyytymättömäksi, niin että kuolema alkaa näyttää paremmalta kuin elämä.

Jumala suokoon, etten eksy itsemurha-ajatuksiin niinkuin monesti aiemmin masennuskauden aikana.