Päivä on valjennut harmaana. Osa pilvistä on aika tummia. Pian saattaa sataa. Onneksi ei ole minnekään menoa. En tykkää kävellä sateessa, varsinkaan jos tuuli rätkii vettä naamalle. Tosin nyt ei täällä tuule juuri lainkaan ...
Lueskelin tänä aamuna kirjaa "Ruusu-unelmia". Kirjassa on A. Oksasen runo
PÄIVÄ KOITTAA
Öinen huuru hälvenee
jo taivahalle,
Levättyään lähtee
tuuli kankahalle,
Siellä täällä
lintunenkin laulahtaa,
Luonto, vielä yön
sylissä, havahtaa;
Päivä koittaa.
Mielestäni tässä pikku runossa on jotain viehättävää. Voin nähdä mielikuvitukseni silmin öisen huuruisen maiseman ja sitten sumun nousevan ylös pilviksi. Tuuli alkaa leuhytellä puitten oksia. Vielä kaikki muuttolinnut eivät ole lähteneet etelän maihin. Päivän valjettua linnut alkavat viserrellä...Herkkää! Elämä on kaunis, kun sitä katselee oikeasta paikasta. Toisaalla on kurjuutta, nälänhätää, luurangon laihoja ihmisiä isomahaisine lapsineen, jotka tuskin ovat hengissä. Kuolema korjaa laumoittain ihmisiä. Kuinka elämä voikaan olla kurjaa ja julmaa joillekin.
Kuuntelen Vivaldin Neljän vuoden ajan osaa KEVÄT. Viime kevättä en haikaile. Olin väsynyt ja aloitekyvytön. Sokeriarvot olivat tietämättäni korkealla. Kuntoutuspaikassani veriarvojani seurattiin ja HUOKAUS! Aamulääkitykseeni lisättiin diabeteslääke. Nyttemmin en enää tunne keväistä väsymystä. Sokeriarvoni ovat pysyneet normaalina.
Elämäni soljuu kuin kevätpuro. On hyvä olla (kunhan ei muistele maksamattomia laskuja).
torstai 8. syyskuuta 2011
perjantai 26. elokuuta 2011
yx tauti paranee, mutta toinen tulee lisäksi
Vähäinenkin liikunta tekee ihmeitä. Säännölliset ruoka-ajat auttavat asiaa. Kuntoutuksessa ollessani painoni lähti tippumaan ja YLLÄTYS, YLLÄTYS, kun viimeksi astuin diagnoosivaakani päälle, se näytti yli 10 kiloa vähemmän kuin ennätyspaino, joka minnulla oli huhtikuussa, keväällä. En ollut uskoa lukemaa, vaan tarkistin, että patterit ovat kunnolla pesässään ja astuin uudelleen vaa'alle. Ja totta se on. Ylipainoa on toistakymmentä kiloa vähemmän.Kiva, kun en ole turhaan pakottanut itseäni liikkeelle, pikku kävelylenkkejä kiertämään. Ruokavalion pienet muutokset varmaan vaikuttavat myös. Oivariini vaihtui Keiju-margariiniksi ja jäätelönsyönti on pannassa.
Ikävä kyllä, kaikki muutkin sokeriset tuotteet ... Lääkärintutkimuksissa todettiin diabetes. Joko kerroin siitä, kuinka se tuntui kuolemantuomiolta kuulla: "Teillä on diabetes." Olin surusta sekaisin sen illan. Sitten nousi harmi ja suuttumus sekä kysymykset: Miksi minulle vielä tämäkin tauti tuli?
Ikävä kyllä, kaikki muutkin sokeriset tuotteet ... Lääkärintutkimuksissa todettiin diabetes. Joko kerroin siitä, kuinka se tuntui kuolemantuomiolta kuulla: "Teillä on diabetes." Olin surusta sekaisin sen illan. Sitten nousi harmi ja suuttumus sekä kysymykset: Miksi minulle vielä tämäkin tauti tuli?
torstai 18. elokuuta 2011
Ei kahta ilman kolmatta
Mutta radion halkeaminen oli vasta alkusoittoa viimeaikaiselle epäonnelle meidän perheessä. Nimittäin televisio sippasi, meni mykäksi eikä näyttänyt kuvaa. Vanha kone lopahti eikä toimi enää.
eikä kahta ilman kolmatta: Pesukone hajosi. Se pesi aivan hyvin vielä viimeisen pyykkinsä, mutta kun linkous alkoi, rupesi kuulumaan armoton kolina. Kone oli sammutettava hetimmiten. Soitin huoltoliikkeeseen ja mies siellä arveli, että laakerit ovat menneet ja voi olla, että noin vanhanmalliseen pesukoneeseen ei enää saa varaosia. Luin rivien välistä, ettei konetta kannata korjata. Siellä pesuhuoneen nurkassa kone nököttää nyt toimettomana odotellen, koska uusi kone tulee tilalle ja se viekään pois.
Sain käytetyn television 25 eurolla, joten emme me me ilman televisiota enää ole. Tosin televisiolla ei ole takuuta. Sekin voi sipata milloin tahansa. ...
Odotan aikaa, jolloin voin ostaa taulu- tai plasmatelevision. Mikähän noista digitelevisioista kannattaisi ostaa? Ensimmäisenä ostoslistalla on kuitenkin pesukone. Pienituloiselle on iso raha ostaa uusi kone, mutta en haluaisi ostaa käytettyä.
Radion taidan laittaa romujen mukana kiertoon jonnekin, minne sen saa ilmaiseksi viedä.
lauantai 2. heinäkuuta 2011
Elämässä eteenpäin
Pari kuukautta meni kuntoutuksessa 3-5 pävää viikossa ja viikonloput kotona. Kuntoutusyksikössä arvioitiin psyykkistä tilannettani ja toimintakykyäni. Terveyskeskuksessa otettiin verikokeita ja sydänfilmi. Veriarvojani seurattiin ja todettiin 2 tyypin diabetes, johon aloitettiin lääkitys. Verenpainelääkitystä lisättiin ja mielialalääkitystä vähennettiin.
Toivo kuntoutumisesta oli välillä kateissa ja diabeteksen hoidon aloittaminen on ollut haasteellista. Liikunnan, lähinnä ulkoilun ja kävelyn, aloittaminen oli vaikeaa ja turhauttavaa, kun en jaksanut kahtasataa metriä yhteen menoon kävellä vaan piti levähtää penkillä vähän väliä. Talvella ulkona liikkuminen jäi vähäiseksi, koska kävely otti voimille ja henkeä ahdisti pienikin ponnistelu. Syyllistin itseäni, että olenkin päästänyt fyysisen kuntoni niin huonoksi.
On ollut vaikea nähdä asioita, mitkä on hyvin, puhumattakaan omien vahvuuksien tunnistaminen. Kuntoutukselle antamiani tavoitteita saavutettiin kutakuinkin: mielialani ja fyysinen kuntoni on kohentunut pikku hiljaa, jaksan huolehtia itsestäni paremmin, paino lähti putoamaan, terveelliseen ruokavalioon totuttautuminen ei ollut vaikeaa ja kuntoutusyksikössä oppi syömään säännöllisesti, joten diabeteksen hoitokin on sujunut siinä sivussa.
Nyt olen taas terveyskeskuslääkärin ja omahoitajan hoidossa. Keskeisintä jatkossa on somaattisten sairauksieni hoito ja seuranta. Haasteellisinta on pitää ruokavalio terveellisenä, tehdä kotiruokaa ja syödä säännöllisesti. Ulos kävelylle pitää itseään patistaa. En kovin mielelläni mene helteeseen hikoilemaan. Olisipa järvi lähempänä niin kävisin uimassa ja harrastaisin vesijuoksua. . .
Toivo kuntoutumisesta oli välillä kateissa ja diabeteksen hoidon aloittaminen on ollut haasteellista. Liikunnan, lähinnä ulkoilun ja kävelyn, aloittaminen oli vaikeaa ja turhauttavaa, kun en jaksanut kahtasataa metriä yhteen menoon kävellä vaan piti levähtää penkillä vähän väliä. Talvella ulkona liikkuminen jäi vähäiseksi, koska kävely otti voimille ja henkeä ahdisti pienikin ponnistelu. Syyllistin itseäni, että olenkin päästänyt fyysisen kuntoni niin huonoksi.
On ollut vaikea nähdä asioita, mitkä on hyvin, puhumattakaan omien vahvuuksien tunnistaminen. Kuntoutukselle antamiani tavoitteita saavutettiin kutakuinkin: mielialani ja fyysinen kuntoni on kohentunut pikku hiljaa, jaksan huolehtia itsestäni paremmin, paino lähti putoamaan, terveelliseen ruokavalioon totuttautuminen ei ollut vaikeaa ja kuntoutusyksikössä oppi syömään säännöllisesti, joten diabeteksen hoitokin on sujunut siinä sivussa.
Nyt olen taas terveyskeskuslääkärin ja omahoitajan hoidossa. Keskeisintä jatkossa on somaattisten sairauksieni hoito ja seuranta. Haasteellisinta on pitää ruokavalio terveellisenä, tehdä kotiruokaa ja syödä säännöllisesti. Ulos kävelylle pitää itseään patistaa. En kovin mielelläni mene helteeseen hikoilemaan. Olisipa järvi lähempänä niin kävisin uimassa ja harrastaisin vesijuoksua. . .
torstai 5. toukokuuta 2011
Hoitoon
Ilahduin, kun sain soiton hoitopaikasta. Maanantaina 9.5. menen sinne. En tiedä, miten jakso siellä minua auttaa. Se jää nähtäväksi. Joka tapauksessa täällä kotona "yksikseen" hiljaisen mieheni kanssa en pääse tasapainoon. Teen vain miehenikin surulliseksi ja alakuloiseksi. Kunpa hänellä olisi miesystävä, jonka kanssa hän voisi keskustella asioista ja tehdä miesten juttuja.
tiistai 3. toukokuuta 2011
Odottelua
Hiljaiseloa, turhautumista, odottelua, keskityskyvyttömyyttä. Elämän arkea.
Lehtien lueskelua: Kodin kuvalehti, Voi hyvin, Valitut Palat, Tieteen kuvalehti, Natiional geographic Suomi jne. Kirjojen järjestelyä ja suunnitelmia järjestellä myös vaatekaappi sekä pyyhkiä pölyt keittiön kaapeista.
Onneksi siivooja tulee perjantaina. Alkaa olla pölyistä kaikkialla. Imurointi on tuskaa; selkäni kipeytyy imuria liikutellessa niin että en kovin mielelläni koske siihen koneeseen. Siivoojalla on parempi imuri kuin meillä. Hänen imurissaan pölyt menevät vesialtaaseen eikä pienhiukkaset pölise imuroinnin jälkeen. Jos eläkkeeni olisi isompi kutsuisin siivoojan useammin töihin meille. Kissataloudessa pölyä ja karvoja riittää ...
Sanaton rukous Jumalalle, että pääsisin pian hoitoon, pois kotoa nyhjäämästä tyhjää. Kunpa paikka vapautuisi tässä kuussa. En jaksaisi odottaa vielä kuukautta. Olen toivottoman turhautunut yrityksiini selvitä elämässä synkistelemättä ja luomatta eteeni kohtaloa, joka ei minua miellytä. Alakuloisuuteni ja alavireisyyteni kuitenkin saa ajattelemaan, etten selviä tästä elämästä; että masennukseni muuttuu synkkyydeksi, joka pimentää mieleni ilottomaksi ja tyytymättömäksi, niin että kuolema alkaa näyttää paremmalta kuin elämä.
Jumala suokoon, etten eksy itsemurha-ajatuksiin niinkuin monesti aiemmin masennuskauden aikana.
Lehtien lueskelua: Kodin kuvalehti, Voi hyvin, Valitut Palat, Tieteen kuvalehti, Natiional geographic Suomi jne. Kirjojen järjestelyä ja suunnitelmia järjestellä myös vaatekaappi sekä pyyhkiä pölyt keittiön kaapeista.
Onneksi siivooja tulee perjantaina. Alkaa olla pölyistä kaikkialla. Imurointi on tuskaa; selkäni kipeytyy imuria liikutellessa niin että en kovin mielelläni koske siihen koneeseen. Siivoojalla on parempi imuri kuin meillä. Hänen imurissaan pölyt menevät vesialtaaseen eikä pienhiukkaset pölise imuroinnin jälkeen. Jos eläkkeeni olisi isompi kutsuisin siivoojan useammin töihin meille. Kissataloudessa pölyä ja karvoja riittää ...
Sanaton rukous Jumalalle, että pääsisin pian hoitoon, pois kotoa nyhjäämästä tyhjää. Kunpa paikka vapautuisi tässä kuussa. En jaksaisi odottaa vielä kuukautta. Olen toivottoman turhautunut yrityksiini selvitä elämässä synkistelemättä ja luomatta eteeni kohtaloa, joka ei minua miellytä. Alakuloisuuteni ja alavireisyyteni kuitenkin saa ajattelemaan, etten selviä tästä elämästä; että masennukseni muuttuu synkkyydeksi, joka pimentää mieleni ilottomaksi ja tyytymättömäksi, niin että kuolema alkaa näyttää paremmalta kuin elämä.
Jumala suokoon, etten eksy itsemurha-ajatuksiin niinkuin monesti aiemmin masennuskauden aikana.
maanantai 25. huhtikuuta 2011
Kirkasta
Aurinko häikäisee silmiäni. En löydä aurinkolasejani mistään. Kirkkaus kirkuu liian kovaa, niin että koko pää soi. Atonaalista meteliä. En kestä tätä. Vedän verhot ikkunan eteen. Vähän helpotti. Kaikki odottavat, että kevätpäivät vievät alakuloiisuuteni mennessään. Minun odotetaan piristyvän ja tervehtyvän kunhan vain kävelen auringonpaisteessa ulkona. Minun on pakotettava itseni ulos, edes parvekkeen ikkunasta hastelemaan raitista ilmaa.
lauantai 23. huhtikuuta 2011
Sanat vähissä
Aurikoisia päiviä luvassa.
Lämmintäkin on luvattu 15°C - 17°C.
Ihanteellinen ulkoilusää.
Huomenna on 1.pääsiäissunnuntai.
Jälkiruuaksi luvassa mämmiä.
Mikään ei oikein innosta.
Väsyttää.
Kauniit ja rohkeat aion katsoa televisiosta.
Syön suklaapäällysteisen vaniljajäätelön.
Siinä tämän päivän ilot.
LISÄYS klo 16.55
Olen päivissä sekaisin.
Eihän Kauniit ja rohkeat tule lauantaina.
Sekin ilo poissa tästä päivästä.
Nyt en jaksa iloita mistään.
Pääsiäisen ilosanomakaan ei herätä tunteita.
Olen lamassa. Tunteet turtana.
Menen nukkumaan.
Lämmintäkin on luvattu 15°C - 17°C.
Ihanteellinen ulkoilusää.
Huomenna on 1.pääsiäissunnuntai.
Jälkiruuaksi luvassa mämmiä.
Mikään ei oikein innosta.
Väsyttää.
Kauniit ja rohkeat aion katsoa televisiosta.
Syön suklaapäällysteisen vaniljajäätelön.
Siinä tämän päivän ilot.
LISÄYS klo 16.55
Olen päivissä sekaisin.
Eihän Kauniit ja rohkeat tule lauantaina.
Sekin ilo poissa tästä päivästä.
Nyt en jaksa iloita mistään.
Pääsiäisen ilosanomakaan ei herätä tunteita.
Olen lamassa. Tunteet turtana.
Menen nukkumaan.
lauantai 9. huhtikuuta 2011
Salaisuus
Olen hiljaiseksi käynyt
ja vieläkin hiljenen.
Kesät maani ylitse kiitää
ja talvet peittää sen.
Ja kun hedelmä on hyvä,
sen vasta antaa puu.
Niin pientä on mitä sanon
niin suurta tapahtuu.
On kimallusta täynnä
mäet, metsä kimaltaa.
Vaan kerran kun mä sammun,
myös sammuva on tämä maa.
Ei ymmärrä muut ketkeään,
mitä minä ymmärsin.
Ovat kuuroja he, minä mykkä -
ja se riittää sittenkin.
Oi, hijaiseks' olen käynyt
ja vieläkin hiljenen.
Olen salaisuuttani täynnä.
Olen vaiti ja hymyilen.
Aila Meriluoto
Runoilijan tavoin koen olevani mykkä eikä kukaan kuule hiljaisuuttani. Kovin mitätöntä ja pientä ininää saan aikaan täällä blogissani. Ajatukseni eivät askartele maailman suurissa asioissa, päivän lööpeissä tai Ylen uutisissa, sillä en niitä seuraa. En välitä tietää, mitä maailmalla tapahtuu. Enkä oikeastaan välitä siitäkään, mitä minnulle tapahtuu: käperryn kokoon, vanhenen, rypistyn kuin rusina ja olen hiljaa.
Kuitenkin minussa elää halu tulla kuulluksi ja kertoisin, jos osaisin, miten tähän on tultu: runoilija Aila Meriluodon tapaan en hymyile vaan itken. Kyyneleetöntä itkua. Suren elämätöntä elämääni, olematonta uraani työelämässä ja hiipuvaa rakkautta miestäni kohtaan.
Se on salaisuus, mikä minusta olisi tullut, jos olisin osannut valita ammatin, missä olisin viihtynyt tai jos olisin mennyt nuorena naimisiin ja saanut kuusi lasta niinkuin 9-vuotiaana suunnittelin. Miten elämäni olisi ollutkaan nautittavampaa ilman Salaisuutta, jota kannoin sisimmässäni. Mielessäni avoin haava, jota yritin pitää piilossa ja jota häpesin, elämä oli ja on edelleen hankalaa. Enää en häpeä enkä tunne raivoa isäpuolta kohtaan. Minä vain nyyhkytän, kun menneisyyteni tulee mieleen. Insestin pitäisi olla jo loppuunkäsitelty aihe elämässäni. Mutta ei, se vaan hiertää, saa aktin tuntumaan ällöttävältä. Vaikka saisin orgasmin rakastellessa, mieleni ei tyynny vaan soimaa, että tää ei ole oikein; tässä on jotain hävettävän väärin. Ehkä vain orgasmin huipulla unohtuu kaikki itketty ja itkemätön suru, joka viiltää haavoja auki. Jo moneen kertaan umpeutuneitakin mieleni haavoja, jotka saavat minut epätoivoiseksi ja surulliseksi. Mieleni synkistyy ja alan soimata itseäni: taas sinä vatvot tuota samaa. Mutta miksi en parkaisisi, kun koskee ja haava on kipeä. Tekee mieli viiltää iho auki ja - - EI SE OLE VIISASTA. Ole nyt järkevä ja ota lääkkeesi. Mene nukkumaan, sanon itselleni.
ja vieläkin hiljenen.
Kesät maani ylitse kiitää
ja talvet peittää sen.
Ja kun hedelmä on hyvä,
sen vasta antaa puu.
Niin pientä on mitä sanon
niin suurta tapahtuu.
On kimallusta täynnä
mäet, metsä kimaltaa.
Vaan kerran kun mä sammun,
myös sammuva on tämä maa.
Ei ymmärrä muut ketkeään,
mitä minä ymmärsin.
Ovat kuuroja he, minä mykkä -
ja se riittää sittenkin.
Oi, hijaiseks' olen käynyt
ja vieläkin hiljenen.
Olen salaisuuttani täynnä.
Olen vaiti ja hymyilen.
Aila Meriluoto
Runoilijan tavoin koen olevani mykkä eikä kukaan kuule hiljaisuuttani. Kovin mitätöntä ja pientä ininää saan aikaan täällä blogissani. Ajatukseni eivät askartele maailman suurissa asioissa, päivän lööpeissä tai Ylen uutisissa, sillä en niitä seuraa. En välitä tietää, mitä maailmalla tapahtuu. Enkä oikeastaan välitä siitäkään, mitä minnulle tapahtuu: käperryn kokoon, vanhenen, rypistyn kuin rusina ja olen hiljaa.
Kuitenkin minussa elää halu tulla kuulluksi ja kertoisin, jos osaisin, miten tähän on tultu: runoilija Aila Meriluodon tapaan en hymyile vaan itken. Kyyneleetöntä itkua. Suren elämätöntä elämääni, olematonta uraani työelämässä ja hiipuvaa rakkautta miestäni kohtaan.
Se on salaisuus, mikä minusta olisi tullut, jos olisin osannut valita ammatin, missä olisin viihtynyt tai jos olisin mennyt nuorena naimisiin ja saanut kuusi lasta niinkuin 9-vuotiaana suunnittelin. Miten elämäni olisi ollutkaan nautittavampaa ilman Salaisuutta, jota kannoin sisimmässäni. Mielessäni avoin haava, jota yritin pitää piilossa ja jota häpesin, elämä oli ja on edelleen hankalaa. Enää en häpeä enkä tunne raivoa isäpuolta kohtaan. Minä vain nyyhkytän, kun menneisyyteni tulee mieleen. Insestin pitäisi olla jo loppuunkäsitelty aihe elämässäni. Mutta ei, se vaan hiertää, saa aktin tuntumaan ällöttävältä. Vaikka saisin orgasmin rakastellessa, mieleni ei tyynny vaan soimaa, että tää ei ole oikein; tässä on jotain hävettävän väärin. Ehkä vain orgasmin huipulla unohtuu kaikki itketty ja itkemätön suru, joka viiltää haavoja auki. Jo moneen kertaan umpeutuneitakin mieleni haavoja, jotka saavat minut epätoivoiseksi ja surulliseksi. Mieleni synkistyy ja alan soimata itseäni: taas sinä vatvot tuota samaa. Mutta miksi en parkaisisi, kun koskee ja haava on kipeä. Tekee mieli viiltää iho auki ja - - EI SE OLE VIISASTA. Ole nyt järkevä ja ota lääkkeesi. Mene nukkumaan, sanon itselleni.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Musta maa
Surun todellisuutta sieluni maahan piilen
kivun poltteeseen unen lääkeyrttejä etsin
muinoin kukkinut maa suven-vehmain metsin
syden synkkyyttä on, yönmustaa välkettä hiilen.
Palo rintani kaiken, kaiken karrelle hiiltää.
Puut graniitin-mustat on varsilla tuhkaisten teiden.
Terät liikahtamattomat kukkien kivettyneiden
käden särmillään, jos kosketan, rikki viiltää
ja mustiin heteisiin ja rubiini hurmeen.
Jokin kastehelmi, hyytynyt mustaan nurmeen
kiteytynyt kyyneltimantti kylmänä kiiltää.
Jotain tällaista Kaarlo Sarkian MUSTA MAA –runon kaltaista on mieleni maisema nyt, kun depressio ahdistaa minua kotini nurkkiin nyyhkimään kyyneletöntä itkua. Olen hiljentynyt ja puhumaton. En osaa kertoa miehelleni enkä raaski häntä rasittaakaan mieleni synkkyydellä. On vaikea löytää sanoja kuvaamaan tunnemöykkyä, joka painaa ja puristaa rintaa. Itken sisäänpäin, yhtään kyyneltä ei silmiini herahda, vaikka koskee, mieltäni jäytää ja viiltää tuska, jonka nimeä en tiedä. Temesta vaimentaa tuskaa ja möykky on kuin pumpulissa – sen kylmyys ei palelluta mieltäni eikä sen särmät viillä haavaa – se vain painaa, vie tilaa, se vain on mielessäni jotain ylimääräistä, josta haluaisin eroon.
kivun poltteeseen unen lääkeyrttejä etsin
muinoin kukkinut maa suven-vehmain metsin
syden synkkyyttä on, yönmustaa välkettä hiilen.
Palo rintani kaiken, kaiken karrelle hiiltää.
Puut graniitin-mustat on varsilla tuhkaisten teiden.
Terät liikahtamattomat kukkien kivettyneiden
käden särmillään, jos kosketan, rikki viiltää
ja mustiin heteisiin ja rubiini hurmeen.
Jokin kastehelmi, hyytynyt mustaan nurmeen
kiteytynyt kyyneltimantti kylmänä kiiltää.
Jotain tällaista Kaarlo Sarkian MUSTA MAA –runon kaltaista on mieleni maisema nyt, kun depressio ahdistaa minua kotini nurkkiin nyyhkimään kyyneletöntä itkua. Olen hiljentynyt ja puhumaton. En osaa kertoa miehelleni enkä raaski häntä rasittaakaan mieleni synkkyydellä. On vaikea löytää sanoja kuvaamaan tunnemöykkyä, joka painaa ja puristaa rintaa. Itken sisäänpäin, yhtään kyyneltä ei silmiini herahda, vaikka koskee, mieltäni jäytää ja viiltää tuska, jonka nimeä en tiedä. Temesta vaimentaa tuskaa ja möykky on kuin pumpulissa – sen kylmyys ei palelluta mieltäni eikä sen särmät viillä haavaa – se vain painaa, vie tilaa, se vain on mielessäni jotain ylimääräistä, josta haluaisin eroon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)