Se ajatus tuli, oli aikansa ja meni menojaan. En tahdo kuolla, vaan minä tahdon rakastaa miestäni niinkuin lupasin jo viime vuosituhannella. Hyvä mieshän hän on. Mistä mie mukavamman apumiehen saisin. Hän ei pulputa turhan paljon puhetta, suukottelee usein ja höylisti tekee kotitöitä.
Lauloin aikoinaan: "Ottaisin minä Mörrimöykyn, jos vain kiinni saisin; pieneen koriiin pistäisin ja kotiin kuljettaisin". Ja minä sain Mörrimöykyn, menin hänen kotiinsa ja olen elellyt pikkuhissukseen, oikeastaan aika leppoista elämää. Ellei mielialani vaihtelisi niinkuin se vie minut synkimpiin laaksoihin ja välillä autuuskukkuloille, elämäni olisi aika tasaista ja tylsää. Mutta masentuneena ei ole kiva olla ja taas kun velatkin ovat saatavia, muilla ei ole kiva olla. Mieheni varmaan kärsii vierelläni. En uskalla kysyäkään, kuinka paljon.
Saas nähdä, tuleeko Mörrimöykkyä ikävä, kun lähden pienelle matkalle - yksin. Olisiko otettava mukaani hänen valokuvansa, jota voisin suukotella Hyvät Yöt ja Huomenet. Jännittää lähteä pois kotoa kauas junalla, jota en ole tällä vuosituhannella kokeillut. Tämä on testi. Minun on se läpäistävä. On mentävä päin pelkojaan, kohdattava ne ja kukistettava pois mielestä. Toivottavasti kauhu ei iske matalaksi. Rinnat pystyyn, tukka taakse ja menoksi.
Toivottakaa minulle hyvää matkaa!
Tiedän sinun olevan määränpäässä ja se on hienoa. Kun tulet takaisin, olet voittanut taas itsesi! Hyvä sinä!
VastaaPoista