Ahdistaa. On sanaton olo. Mieleni on sulkeutunut epäluulojensa pöheikköön. On paha olla. Harmittaa tämä levoton olo, mutta ei tee mieli nukkumaan, koska ikävä uni, jota katselin iltayöstä saattaa jatkua.
Olin unessa vankilassa. Vanginvartija oli ilkeä ja nimitteli minua, vaikka miksi - julkaisukelvottomaksi. Hän solvasi minua pahimilla tietämilläni nimityksillä - ja sylkäisi vankilan luukusta vihertävän glöntin sellini lattialle jalkojeni juureen.
Olin murhannut mieheni. Kauhukuvat vyöryivät sisimmästäni uneeni hänen viime taistelustaan hengestään. Puukotin häntä rintaan ja kuristin hänet kuoliaaksi - ja piilotin ruumiin sängyn alle. Mietin, miten ruumiin voisi polttaa - vai palsamoisinko sen? Avuttomana mietin, miten ruumis balsamoidaan. Etsin kiihkeasti tieton netistä - ja löysin nettikaupan, josta saa balsamointiaineita.
Heräsin kissan tallusteluun vierelläni vuoteessamme. Huokaisin helpotuksesta huomatessani mieheni tuhisevan toisella laidalla sänkyä. Huokasin helpotuksesta.
- - & - -
Facebook aiheuttaa minulle harmaita hiuksia. En saa asetuksia mieleisekseni. Ahdistus nousee tietämättömyydestä ja avuttomuudesta, jota koen yrittäessäni saada netinkäyttöni turvalliseksi. Tiedän osaavani kovin vähän tietotekniikkaa.... HUOKAUS! Asetuksia katsellessani ja säätäessäni koen kamalaa ahdistusta ja epätietoisuutta siitä, miten ne olisi asennettava. Haluaisin opiskella tietotekniikkaa ... mutta mitenkäpä vanhuuseläkeikää lähestyvä luottokelvoton täti pystyy opiskelemaan - ei ole taloudellisia mahdollisuuksia. Epäilen myös, etten pääsisi kouluun tai opistoon. Taitaa olla tunkua alalle. Minä tosin opiskelisin vain omaksi ilokseni. Työpaikkaa tuskin veisin koskaan kenenkkään nenän edestä.
Jossittelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!