sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Turhake

On kovin tyhjä olo. Ei ole mitään sanottavaa ja kuitenkin yritän selittää oloani. Jo pitempään on ollut vaikeaa kuvailla mielentilojani. Olen hukassa itseltäni. En tunne itseäni. Ehkäpä ei ole hyvä ajatella itseään kovin paljon. Ajatuksensa voi suunnata muualle. Onhan elämää ympärilläni.

Kisuliinimme, ystäväni ja miehenikin tuntuvat nyt vain elävän omaa elämäänsä, johon minulla ei ole paljonkaan sanottavaa - tai siis koen jotenkin niin, ettei minulla ole mitään sanottavaa merkitystä heidän elämässään. Olen turhake ja rasitus, jota pitää sietää. Ilman minuakin he tulisivat toimeen. Mutta minä sekaannun heidän elämäänsä. Kyselen mieheni vointia. Silittelen kissojani ja annan niille ruokaa. Soittelen ystävieni perään. Kutsun käymään meillä. Mutta kukaan ei tule. "Katsotaan nyt", sanoi paras kaverinikin välttelevästi, kun toivotin hänet tervetulleeksi meille kyläilemään ja kysyin, koska hän pääsisi tulemaan meille. Tuntuu toivottaman pahalta, kun ystäville en merkitse enää mitään. Olen vain kiusa, jolle ei aivan suoraan voi sanoa, että MENE MATKOIHISI, SINUA EI KAIVATA.

Olen pahoillani, että olen tällainen mitättömyys, jolla ei ole merkitystä kenenkään elämässä. Voisin hävitä olemattomiin eikä kukaan varmaan huomaisi, ettei minua enää ole. Elämä jatkuisi mitään mullistusta kokematta. Olen merkityksetön ja huomaamaton olio. Yx mitättömyys. Rouva Olematon.



Lähetä kommentti