maanantai 15. kesäkuuta 2009

Hautajaiset

Unenpöpperöisenä jotakin kaunista katseltuani nousin sängystä pukemaan mustat sukkahousut, hameen ja puseron. Aamiaisen syötyäni kiirehdin taksilla äitini luokse, joka oli jo aikaa sitten ollut täysin pukeutuneena hautajaisia varten. Tarkistin, että mukana ovat nitrot, kukkaro, rahat, intimiteettisuoja, adressit, valokuvat ja äidin naisystävän lahjaveturi velivainaan tyttären pojalle 1 v. Alkoi ahdistaa ajatus tuntemattomien sukulaisten tapaamisesta. Sosiaalisissa tilanteissa tulevat yllättävät koukerot huolestuttivat minua. Mutta turhaan jännitin hautajaisia. Kaikki sujui OK.

Pappi puhui niin, että tulin siunatuksi. Muistotilaisuudessa hän sanoi veljestäni monta kaunista ajatusta. Arkun hautaan laskeminen sai aikaan kylmät väreet selässäni ja hyttysparvi hyökkäsi kinttuihini kiinni. Nostelin jalkojani ja nyt kun sitä muistelen, hymyilen mielessäni: saattoi se näyttää hassulta: mustahameinen, rehevämuotoinen nainen katkomassa keltaista ruusua kukkalaitteesta tamppaamassa hiekkaa haudan äärellä. Viskasin ruusun arkulle kuoppaan. Katsoin kun se pomppasi ja jäi lojumaan arkun kantokahvaan. Kuiskasin mielessäni HYVÄSTI VELI, taivaassa tavataan ajattomuudessa ja voimme ikuisesti vaihtaa ajatuksia, joita jäi täällä sanomatta ja siellä sitten ihmettelemme taivaan ihanuutta. Tuo toiveeni ja rukoukseni tuskin kuului edes vierellä seisovan ystäväni korviin. Mutta uskon, että Jumala taivaassa kuuli sen.

Muistotilaisuudessa katselin kutsuttuja vieraita, hymyilin jollekin tuntemattomalle naiselle ja ajattelin, että hänen kanssaan olisi kiva jutella. Istuin omaisten pöydässä ja seurailin veljen lapsien touhuja. Sydämeni suli, kun katselin nuorimmaista pitkässä, mustassa mekossaan. Kuuntelin papin puhetta kyyneleet silmissä. Kanttori lauloi laulun NIIN KAUNIS ON MAA

Aurinko nousee on kastetta maassa.
Aika on herätä, nousta ja lähteä.
Kohdata ystävä kallehin.

Niin kaunis on maa, niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.

Päivä on kirkas, vain metsässä tuulee.
Aika on naurun ja leikin ja riemun.
Mukana ystävä kallehin.

Niin kaunis on maa, niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.

Aurinko laskee jo pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.

Niin kaunis on maa, niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.

~ Kari Rydman ~

3 kommenttia:

Pilviharso kirjoitti...

Hautajaiset ovat yksi tärkeä etappi. Voi ajatella, että tästä taas selvittiin.
Myötäeläen,
Pilviharso

AAMU kirjoitti...

Kirjoittamasi Rydmanin laulu on kaunis, ja sen sanat ovat niin yksinkertaiset, niin hienot ja lohduttavat.

bamiella kirjoitti...

Olen samaa mieltä kanssanne, Pilviharso ja Aamu. Yksi etappi surutyössä selvitty. Olen aina pitänyt tuosta laulusta NIIN KAUNIS ON MAA. Halusin, että se esitetään muistotilaisuudessa, sillä tiesin, että veljenikin piti siitä laulusta.