Aika rientää

HUPSISTA! Tammikuu meni - ja helmikuukin jo vauhdilla menossa. Miten tämä aika rientääkään. En pysy perässä tässä ajanjuoksussa.

Huomenna on mentävä hammaslääkäriin. Tehdään kuitusilta poisotetun hampaan tilalle. Niin - itseasiassa hammas murtui ja siitä jäi vain vähän juurta jäljelle, joka vedettiin ulos suusta. Kuukauden päivät olen odotellut aikaa, jolloin ammottava aukko hammasrivistössäni korjattaisiin. No, huomenna siis.

Sitten ensi viikolla ajattelin mennä kampaajalle ja leikkauttaa hiuksiani lyhemmäksi. Jospa tämän tädin ulkonäkö näiden toimenpiteiden jälkeen olisi kohentunut niin että kehtaa mennä kaupungille ihmisten ilmoille.

Olen lueskellut vanhoja naistenlehtiä kotona, koska en kehtaa mennä kirjastoon ulkonäköni takia. Hapsottavat hiukset ja hammasrivistö vajaana en vain halua näyttäytyä. Ovat jääneet uudemmat naistenlehdet lukematta toistaiseksi.

Kissamme ovat leikattuja uroksia mutta silti niillä taitaa olla kevättä rinnassa. Ne ovat naukuilleet enemmän ja juoksennelleet pitkin asuntoamme huoneesta toiseen. Tavallisesti kovin rauhalliset kisulit ovat riehaantuneet. Yöksi on suljettava makuukamarin ovi, jotta saisimme nukkua rauhassa. Onneksi meillä on asunnossamme useampi huone niin kissoille riittää tilaa temmeltää. Eivätkä ne onneksi ole kovin äänekkäitä niin että naapurit eivät niiden naukuilemisesta häiriinny.

Uusi vuosi on alkanut

Uusi vuosi on jo sujuvasti alkanut. Mitään uuden vuoden lupauksia en tehnyt enkä ala tekemään katsausta menneestä vuodestakaan, sillä mitään merkittävää ei elämässäni viime vuonna tapahtunut, ellei sitten sitä lasketa, että sain olla terveenä. Mikään tauti ei tarttunut minuun.

Toivottavasti tänäkin vuonna saan olla terveenä. Kovin moni blogituttavistani on sairastunut influenssaan. Onneksi se tauti ei tartu blogien välityksellä. Voi ihan turvallisella mielellä lueskella tuttavien blogeja.

Pitääisiköhän laittaa kaikki ne blogit, joita luen, tuohon blogini MUUTA AJATELTAVAA -listaan? Sieltä puuttuu muutama, joita tulee seurattua mainittujen lisäksi. No, kaikki aikanaan.

Tässä nyt KIITÄN TEITÄ blogini uskolliset lukijat KIINNOSTUKSESTANNE meikätytön vaatimattomaan kirjoitteluun. Kovin ihmeellistä ja uutta en ole saanut tuotettua ja päivityksien tahti on hidastunut vuosien myötä. Noin kerran viikossa tulee kirjoiteltua. Ei tämä vanha mieleni tuota tekstiä enää sitä vauhtia kuin muutama vuosi sitten. Toivotaan, että piristyisin vielä.

Toivotan iloisia asioita tuleviin päiviinne!

Tervehdys ystäville

Tänä iltana,

uuden vuoden kynnyksellä,

kuiskasin pienen toiveen:

Anna ystävilleni kaikkea hyvää

tulevaan vuoteen! 

Anna tähti oppaaksi

eteenpäin johdattamaan,

kuu tietä valaisemaan ja 

aurinko lämpöä antamaan.

Anna iloa päiviin, 

anna uskoa ihmeisiin,

anna enkeleitä rinnalle kulkemaan.

Tästä vuodesta kiitän, 

ystäväni siihen liitän. 

Toivotan teille paljon hyvää,

vuodelle tulevalle hymyä syvää.

Tapaninpäivänä

Jouluaatto meni meillä ilman suurempia juhlallisuuksia. Söimme hyvin. Vietimme koti-iltaa katsellen televisiota. Jo aaton aattona, perjantaina, kävimme saunassa, koska silloin oli meidän saunavuoro. Päätimme olla lahjomatta toisiamme tänä jouluna. Vain kissamme saivat "lahjana" ison kimpaleen lohta, jota ne söivät halukkaasti. JOULU ON MILTEI OHI. Tämä tapaninpäivä kuluu yhtä hiljaisesti kuin jouluaatto ja joulupäivä. 

Olen ihaillut joulukortteja, joita tuli iso pino.

Joulupukkikortteja tuli eniten.

Tonttukorttejakin tuli muutama.

Ja sitten tuli pari joulutervehdystä, joissa oli kynttilöitä ja lahjapaketteja.

Ja pari joulunlapsikorttia, joissa Jeesus, Maria ja Joosef.

Olen ilahtunut joulukorteista. Niitä oli kiva saada niin monta.

Joulu lähestyy

Joulu lähestyy. Lapsille kerrotaan, että tontut kurkkivat ikkunoista. Siitä ollaan monta eri mieltä, onko lapsille hyvä kertoa moista satua. Toiset ovat sitä mieltä, että se on hyvä keino saada lapset käyttäytymään kiltisti. Toisten mielestä moinen pelottelu on turhaa.

Itse olin lapsena liiankin kiltti ja vanhempieni toivomusten mukaan toimiva. Ei sekään ole oikein tervettä, ettei uskalla sanoa omaa mielipidettään ja sopeutuu vanhempien kaikkiin oikkuihin.

Meillä tulee varmaan olemaan rauhallinen joulu. Istumme iltaa ukkokultani kanssa ja katselemme lahjoja, joita toisillemme olemme ostaneet. Varmaan seuraamme televisio-ohjelmia ja syömme hyvin. Emme ole kutsuneet ketään kyläilemään luonamme. Saa sitten nähdä eksyykö kukaan luoksemme joulun pyhinä.

Meidän molempien, ukkokultani ja minun vanhemmat ovat jo poisnukkuneet, joten emme vieraile edes heidän luonaan enää. Ukkokullan aikuisilla lapsilla on omat perheet  kaukana meistä. Ei jouluna viitsi matkustella satoja kilometrejä heitä katsomaan. Heillä on omat joulumenonsa, tuskin he kaipaavat vanhuksia hidastamaan jouluriemujaan.

Joulussa ei ole enää sellaista taikaa kuin oli lapsena. En erityisemmin odota joulua. Lahjojen saamisessakaan ei ole sellaista hohtoa kuin oli lapsena. Lahjojen antaminen jää vähiin.

Mutta silti, onhan joulu erityinen aika vuodesta. Yritämme tehdä siitä mukavan toisillemme, ukkokultani ja minä. Ja kissamme saavat ison annoksen lohta, josta ne erityisesti nauttivat.

Lumihiutaleita hiljalleen leijuu maahan

Lumihiutaleita hiljalleen leijuu maahan lumivalkoiseen. Ihana, kun on lunta ja valoisa maisema, vaikka taivas on pilvinen ja harmaa. Vaikken minä talvesta enää erityisemmin pidäkään niin kyllä lumimaisema loskakelin voittaa. Onneksi ei ole paljon pakkasta niin ettei ulos mennessä aivan jäädy. Tuulikin on tyyntynyt niin että on oikeastaan ihan mukava ulkoilusää.

Adventtiaika lähestyy. Onko jo huomenna 1. adventtisunnuntai? Vajaa kuukausi aikaa jouluun. En ole vielä valmistautunut ollenkaan tähän juhlaan. Ajattelin laittaa jouluvalot loistamaan tänään, mutta en ole saanut aikaseksi etsiä valosarjoja, joita meillä kyllä on useampikin. Mutta en muista, minne olen ne laittanut. Olisinko vienyt ne kellarikomeroon? No, onhan tässä vielä ennen joulua aikaa etsiä niitä.

Joululahjoihin ei ole varaa laittaa kuin parisataa euroa. Ukkokullalle nyt ainakin ostan jotain. Mutta kaikkia viittä veljen lasta ei ole varaa muistaa kuin joulukortilla. Muista sukulaisista puhumattakkaan. Kortit ja postimerkit maksavat nekin jo aikalailla. Mutta jos laitan kaikille lähisukulaisille ja ystävilleni joulukortin, ehkä saan muutaman itsekin. Minusta on kivaa saada ihan vanhanaikaisesti pahvinen joulukortti tai kaksi itsellekin.

Lumet sulivat pois

Voi tätä talven tuloa! Nyt on taas lumet sulaneet kokonaan. On harmaata ja sumuista. Huomiseksi luvattiin vesisadetta. Tekee yhä vähemmän mieli ulkoilemaan. Onhan minulla toki sadetakki eikä tässä olla sokerista. Mutta vasten kasvoja rätkivä vesisade ei miellytä. Varsinkin kun tuulee niin edes sadetakin huppu ei suojaa tästä "kasvojenpesusta". Katselen sadetta mieluummin ikkunaruudustani ja vedän päälleni villatakin ja -sukat niin ei palella. Kun ei ole pakkasta, taloyhtiö ei lämmitä asuntojamme niinkuin pakkasella. Lämpö laskee sisällä +19 asteeseen.

En kaipaa nyt mitään niin paljon kuin takkaa tulineen. Saadapa istua takkutulen loimussa ja lämmitellä kylmiä varpaitaan!

Tuli talvi, halla

Meille tuli jo talvi ja viima käy ulkona niin ettei sinne tee mieli mennä. No, onneksi tänään ei tarvitsekaan lähteä ulkoilemaan. Eihän sitä nyt joka päivä lenkkeillä.

En ole päässyt nettiin pitkään aikaan, koska verkkokaapeli oli nuhjautunut melkein poikki sängyn alla. Ostin uuden johdon, mutta en saanut yhteyttä nettiin sittenkään. Oli kutsuttava tietokoneasiantuntija-kouluttaja apuun. Hän tarkisti verkkoyhteydet, päivitti ja eheytti tietokoneen. Hän opasti näissä ja laittoi virustorjunta-asiat kohdilleen. Nyt pääsen taas nettiin ja kone toimii sujuvasti. Ihanaa!

Mutta olipa aika ontto olo ilman nettiyhteyksiä! Tuli ikävä ystäviä, joihon pidän yhteyttä Facebookin kautta. Eikä tänne blogiinkaan pystynyt mitään kirjoittamaan. Nyt on paljon luettavaa teidän blogeissa. Kestää aikansa ennenkuin olen ajantasalla siitä missä blogiystävieni elämään tänään kuuluu.

Syksyn tultua

Syksy mennä huristelee ruskaa ihaillen ja kotitöitä puuhaillen niin etten ole muistanut tätä blogia lainkaan päivittää. No nyt tuli mieleeni kaikki te ihanat blogituttavat ja mitähän teille kuuluu. Joitakin blogeja lueskelinkin jo ja tuli ihan hyvä mieli, kun useassa oli tekstiä siitä, että elämä sujuu kutakuinkin mukavasti. Niin minullakin on sujunut tänä syksynä. Ei ole ollut kipuja eikä suurempia ongelmia. Mieheni ja kissammekin voivat hyvin. On aika nauttia elämästä!

Surua, kipuja ja ongelmia tulee varmaan vielä tulevaisuudessa, mutta niitä ei kannata surra etukäteen.

Kun suomalaisilta kysyttiin, mikä elämässä on tärkeintä useimmin mainittuja asioita eivät olleet raha tai menestys. Tämä kansa arvostaa eniten terveyttä, oikeudenmukaisuutta ja sujuvaa arkea. On se sentään suuri siunaus, että saa olla kutakuinkin terveenä, saa elää maassa, jossa minua on kohdeltu oikeudenmukaisesti ja että arkeni sujuu.

Yks pieni ongelma minulla on. Nimittäin tämä työtuolini, jolla istun: se ei ole sopiva minulle. Jalkani puutuu. En pysty istumaan kauaa tuolilla kun jo on pompattava verryttelemään puutunutta jalkaa. Ja ajatuksenjuoksuni katkeaa, kun en pysty yhtäjaksoisesti jatkamaan kirjoittamista. Nytkin puolet asioista, joista aioin kirjoittaa, haihtui jonnekin olemattomiin. Ehkä asiat eivät olleet kovin tärkeitä.

Toivotan iloa, valoa ja sujuvaa arkea sinullekin, lukijani!

Siivoojana

Minut pyydettiin töihin siivoojaksi. Kuntohoitajan puku päällä aloitin hommat luottavaisena, että selviän siitä. Tein ensin joitakin järjestelyhommia ja etsin itselleni hanskoja ja yhtä jos toistakin siivousvälinettä. Aikani järjesteltyäni päätin pestä lattiat. Saaviin vettä, pieni liraus pesuainetta ja pesuharjan etsintään. Aikaa oli jo kulunut 6 tuntia.

Läksin ruokalaan. Minulle kerrottiin että se on toisessa paikassa kuin tavallisesti remontin takia. Nostelin lautaselle salaattia, tomaattia, kurkkua. Lautaselleni oli lisääntynyt perunoita, kun hetkeksi jätin lautasen käsistäni. "En syö perunaa", julistin katseleville fysioterapeuteille. Nostelin perunoita takaisin isoon astiaan. "Lautasella käyneelle ruoalle on laskiämpäri tuolla nurkassa", sanoi tyttö keittiön puolelta. Aloin kauhoa marjapuuroa toiselle lautaselle. "Vain yksi annos!", sanoi tyttö. "Joko ateria tai jälkiruoka," Tämä alkoi tuntua simputukselta. Varmensin, että kuulin oikein. Kyllä vaan: oli valittava joko salaatti tai jälkiruoka. Suutuin ja läksin pois ruokalaksi muutetusta huoneesta jättäen lautaseni siihen paikkaan peruna-astian viereen.

Menin takaisin jatkamaan työtäni eli lattian pesua. Siivouskaapin edessä oli siivoustavaroita hujan hajan. Laitoin vettä sankoon. Otin yhdet hanskat narulta ja tartuin harjaan. Apulaisjohtaja- fysioterapeutti sanoi: "Työaika on 8 tuntia. Kello on jo yli 16. Kotiinlähdön aika!" "Kuka jatkaa työtäni?" kysyin häneltä. "Tuo sotku on siivottava." Osoitin siivouskomeron edessä olevaa siivoustavaroiden sekamelskaa. "Ja tuo tervaläiskä on saatava pois tuolta lattialta muutoin se leviää kengissä niinkuin näette." Kengänpohjistani jäi mustia jälkiä lattialle kun astelin pari askelta. "Minun kenkänikin on pestävä. Kuka jatkaa hommia?" Apulaisjohtajafysioterapeutti sanoi, että 9 fysioterapeuttia jatkaa.

Terapeutit olivat seuranneet työskentelyäni koko päivän. Osa oli kuvattukin salaa. Olin vaistonnut kuvaamisen ja terapeutit seurasivat minua ihan näkösällä viime tunnit. Selostin vielä, miten tervaläiskät saa pestyä pois ja läksin kotiin. Minulle hurrattiin. Kuin näyttelijädiiva poistuin paikalta - ja heräsin unesta.