Onpa vaikeata taas kerran - selviytyä haasteista olla olemassa,
etsiä jotain lohduttajaa, kieltäytyä lohtujuomisista - - -
En voi hyvin.
Enkä tiedä, onko hyvä levittää ajatuksiaan nettiin.
Päätin viime vuonna, etten jatka jaarittelujani tämän enempää kuin olen tänne kirjoittanut.
Mutta nyt tuli tarve, jota on vaikea vastustaa.
Kaksi viikkoa mietin sairaalassa elämääni ja katselin hoitajia, potilaita ja huoneeni seiniä - - -
Tuli mieleeni, että on jo aika poistaa tämä blogi nettiavaruudesta,
mutta eihän se onnistu minun taidoillani enkä tosiasiassa haluakaan sen häviävän.
Harmittaa niin moni asia ja suututtaa, että sama entinen ajatusmyllyni jauhaa ajatuksen jyviä
yhä uudelleen. Kyllä tulee hienoa jauhoa!
"Meni jauhot suuhun", sanotaan.
En muista, mitä sillä tarkoitetaan.
Googlekaan ei valaissut asiaa.
Kertokaapa mulle!
"En voi hyvin. Ahdistaa, rintaa puristaa, selkää särkee ja mä romahan kohta. En jaksa tsempata jokapäiväisessä elämässä. Mieltä rassaa tekemättömät työt, siivoamaton kämppä, erityisesti likainen vessanpytty ja pesemättömät ikkunalasit. Kuitenkin enemmän ahdistaa jokin tuntematon tuska sisimmässäni", kirjoitin jo viime syksynä. Luonnoksena teksti on lojunut pitkän aikaa.
Mietityttää, miksi niin mielelläni salaisin tunteeni - miksi nyt tuli halu avautua - miten selvisin edellisten masennuskausieni yli...
Itken itseni uneen. Jos nyt edes selviydyn kamarimme vuoteelle unta kalastamaan.
On minulla sentään kyyneleitä vuodatettavaksi. Aiemmin, joku vuosi sitten itkin kyyneileittä, käperryin kasaan, olin hiljaa hissukseen, en tervehtinyt ketään, olin jonkinlainen muumio. Minua katseltiin kuin outoa lintua. Puhumatonta tuskaa potien ja sanoja etsien yritin selittää sairaalassa, kuinka paha olo minulla on.
Ja nyt olen melkein samassa jamassa. Karkasin sairaalasta kotiin, Mutta ei tämä kotona olo ole herkkua. Ulkoisesti kaikki on hyvin: on katto pään päällä, lämpimät huoneet oleskella, ukko sanoo monta kertaa päivässä "rakas" halatessaan minua. Minulla on vaatteita vaikka kuinka paljon toisillekin jakaa, ruokaa saamme kaupasta ja ruokapalvelukin toimii. Tilausten mukaan tulee annoksia ruokaa kotiin niin paljon kuin vain tilaamme. Suihkussa voi käydä niin monta kertaa kuin ehtii. Saunavuoro on joka viikko. .. .. ..
Koti, ruoka, vaatteet, peseytymistilat, sisävessa, eläke, terveydenhuolto, - - - - kaikki on hyvin.
Mitä minä haikailen. Miksi minun on paha olla?
Hei! Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei halua kohdata omia negatiivisia tunteitaan, vaikka ne (normaalissa määrin) kuuluvat luonnollisina ja väistämättöminä jokaisen elämään. Tämä yhteiskunta tiukasti opettaa etsimään yhä lisää ja enemmän kaikkea mikä milloinkin hetken miellyttää ja unohduksen helpotuksen suo. Ja niinpä me keräämme sisällemme yhä lisää pahaa oloa ja jossain vaiheessa sitä alkaa olla niin paljon, että se alkaa oireilla myös fyysisestikin. Olen 60:nen vanheneva nainen, paljolti erakoitunut hesalainen. Lukenut valtavasti oma apu- ja elämänkatsomuksellista kirjallisuutta, pohtinut asioita pohtimasta päästyäni. Ja vaikka niissä kirjoissa on valtavasti hyviä ohjeita, joista voisin toisille neuvoa vaikka mitä :) , niin itseäni en ole saanut syvällä olevia tummia tunteita kunnolla kohtaamaan ja kun niitä kertyy yhä lisää, niin olokin muuttuu pikku hiljaa yhä vain hankalammaksi, niin psyykkisesti, fyysisesti kuin pohjimmiltaan myös elämänkatsomuksellisesti. Olisi hienoa, jos tuntisi jonkun jonka kanssa puhua näistä tuntemuksista ihan luonnollisena asiana. Meissä kaikissa on piilotettua häpeää, syyllisyyttä, surua, vihaa, pelkoa yms. Minusta niistä pitäisi puhua ihan avoimesti, jolloin voisimme kaikki varmasti paremmin, emmekä tarvitsisi ja etsisi tuskaisuutemme piilottamiseen kaikkia pakokeinoja, kuten päihteitä, ahmimista, tv:tä, somea, pelailua jne. On hienoa, että on kaltaisiasi rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat nostaa "kissan pöydälle". Voisin kirjoittaa tähän romaanin verran asiaa aiheesta, mutta muistaakseni kommenttikenttiin (onneksi??!) ei kovin paljoa mahdu. Jatkan mielelläni näistä asioista keskustelemista kanssasi, jos suinkin sitä haluat. Joka tapauksessa, mahdollisimman hyvää oloa sinulle!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Kiki!
VastaaPoistaJuhlin syntymäpäivääni ja niin meni muissa aatoksissa viikko puolitoista. Mutta nyt tänä yönä ajatusmyllyni pyörähti käyntiin. Mieleeni tulvahti kokonainen tunneryöppy, jota on vaikea avata.
Hienoa, että sulla meni paremmin välillä! Mulla on tänä talvena ja keväänä vaihdellut usein päivän sisälläkin tosi synkästä paljon lievempiin ja niitä lieviähän saa sitten aika helpolla vielä kohotettua. Mutta ne synkät tunnit... haastavaa on, todella. Ja haastavaa myös löytää ikääntyvänäkin elämästä yleisesti jotain oikeasti innostavaa ja toivoa herättävää. Mutta neutraalissa olossa olo helpottuu ja ilahtuu kummasti jo suupielien kääntämisestä ylöspäin ja silmien avaamisesta oikein isoksi. Synkkinä tunteina sitten taas ... kai se on vain mentävä läpi.. hyväksyttävä niin kuin esim. unettomuuskin... hengiteltävä mahdollisimman rauhaisan rennosti ja annettava olla, koettava. Ja jonkun ajan perästä ehkä kysyttävä itseltään, millainen ajatustarinani tälläisen olon luo. Toivottavasti voit pääsiäisaikana olla paljon rauhaisasti luonnosta ja saada voimia kevään valosta, lämmöstä ja kaikesta talven jälkeen taas ilmestyvästä!
VastaaPoistaNiinpä niin Kiki!
VastaaPoistaSynkät tunnit ovat haastavia. Rauhattomuus iskee mieleen. Mistä löytyisi jotakin innostavaa ja toivoa herättävää? Tänä pitkäperjantaina aamuyöllä tätä kirjoittaessani suljen sälekaihtimet ikkunassani, jotta musta maisema ei näkyisi vaan voisin muistaa aurinkoiset päivät, joita olemme saaneet Suomeen tänä pääsiäisenä.
Ostin keltaisia ja violettejä tulppaaneita sulostuttamaan keittiön ikkunalaudan seutua. Olen kovasti ihastunut niihin. Ihailen niitä joka kerta keittiöön mentyäni.
HMMM!
Esitit ajatuksen, että olisi ehkä kysyttävä itseltään, millainen ajatustarina luo synkän olon. Minä en ole saanut kiinni sitä tarinaa...
Istuin eilen parvekkeella puolen päivän aikaan. Mie nautin auringon lämmittäessä poskia ja rintaa. Kissanikin tulivat haistelemaan lämmintä säätä. Hetken olin onnellinen, tyyni ja rauhallinen.