lauantai 4. elokuuta 2012

Helteiden tultua

perjantaina 27.7.2012


ON KESÄ - sen kauneimpia päiviä, mutta minä vain istun ja löhön sisällä. Olen saamaton, ruoka ei maistu, paitsi pähkinät, joita olen mutustellut pussillisen. Sitten ykskaks vain päätän tiskata ja saan sen aikaiseksi muutamassa minuutissa. Otan rauhoittavan ja odotan, että pumpulinen raukeus valtaisi minut. MUTTA EI!!! Olen rauhaton. Tiedän, että liikunta tai rakastelu auttaisi tässä tilassa, mutta kun ei tee mieli lähteä ulos eikä alkaa hikijumppaa sisälläkään, puhumattakaan että viettelisin mieheni lemmenleikkeihin. Elämäni on odottelua. Lopun alkua. Olen saanut päähäni (pakko)ajatuksen, etten elä kauaa. Sydämeni ei kestä tätä jokapäiväistä turhautumista, josta en osaa ponkaista elämään täysillä.... HUOKAAN !!

2 kommenttia:

Pilviharso kirjoitti...

Kävin täällä. En tiedä elämästä mitään enkä osaa muuta sanoa kuin että aina on toivoa. Ystäväni elää viimeisiä päiviä/kuukausia/vuosiaan ja ihmettelen hänen taistelunhaluaan - mutten ääneen suinkaan. Hänellä sitä vain ON.

Mikä on meidän kukin elämäntehtävä? Mikä on edes yksi niistä?

Tällaisia olen joutunut miettimään, sillä yhtäkkiä kaikki on ohi eikä useinkaan omasta ns. päätöksestämme.

Voimahali on ainoa, mitä osaan todella sanoa. Siis: voimahali ja enkeleitä sinulle.

bamiella kirjoitti...

Olen lukenut viestiäsi monta kertaa ja ajatellut kiittää sinua voimahalista, siitä tunteesta, että välität, mitä minulle kuuluu. Nyt sen kirjoitan siis IHANAA, ETTÄ OLET OLEMASSA. Tässä tunkkaísessa, omassa maailmassani yksin asioita mietiskellessäni on kuin keväinen tuulahdus saada viesti siitä, että joku ajattelee minua.