Elossa taas

Tänä aamuna heräsin (kovin aikaisin) voimakkaaseen tunteeseen, että ELÄN ja pidän tästä elämästä. Mieleeni tuli Katri-Helenan esittämä laulu Elossa taas. Etsin sen Youtubesta ja kuuntelin, kuuuntelin uudelleen ja keskityin sanoihin. Tunsin kokevani samaa kuin laulussa on kirjoitettu. Katsoi ikkunasta. Taivaalla loisti ohut kuunsirppi pilvien raosta. Unohduin miettimään hengellisiä asioita. Tunsin voimakasta kiitollisuutta johdatuksesta elämässäni - kiitollisuus uudesta keväästä. Rukous nousi huulilleni: Anna uskallusta elää sydän avoinna. Ota vastaan kiitokseni sinne korkeuteen! OLEN ELOSSA TAAS!

Elossa taas (lyrics) Vain elämää

Äiti on paremmassa kunnossa

Ihanaa! Sairaalasta tuli tieto, että äitini pääsee kotiin. Anbioottikuuri loppuu tänään ja huomenna otetaan vielä joitakin verikokeita.

Äiti oli kovin allapäin viikonloppuna, kun häntä kävin katsomassa. Masentuneena hän toisteli vain, että kunto on mennyt huonompaan suuntaan. Kotiin hän halusi ja huomenna hän sinne sitten pääsee. Hyvä niin. Ehkäpä se ilahduttaa häntä sen verran, että masentavat ajatukset jäävät taka-alalle ja hän alkaa nähdä valoisaan tulevaisuuteen.

Unimaahan

Mieleni on levoton ja surullinen. Iltalääkkeet eivät juuri tunnu vaikuttavan niinkuin ennen. Surua aiheuttaa lähinnä äidin sairaus, keuhkokuume, joka vanhemmalla ihmisellä paranee huonosti. Onko tämä äitini lopun alkua. Selviääkö hän sairaudesta vielä kotikuntoon - vai vaipuuko sängyn pohjalle ja menehtyy?

Selkää särkee ja itkua pukkaa silmäkulmaan. En pysty istumaan kauempaa tietokoneen äärellä. On oikaistava selkää vaakatasossa. Menen nukkumaan.

Huolta äidistäni

Minua huolestuttaa äitini, joka joutui sairaalaan mahakipujensa takia ja on tänään siirretty tarkkailusta kirurgiselle osastolle. Menen häntä katsomaan huomenna sairaalaan. Mutta nyt minua pelottaa, missä kunnossa hän mahtaa siellä olla. Ei juuri nukuta vaan ajatukset pyörivät äidissä ja siinä, mitä hän minulle merkitsee...

 Huokaan syvään ja toivon saavani levollisen unen ja samaa toivon äidilleni siellä sairaalassa.

Seesteistä menoa

DANIELA-vaniljatäytekeksiä pureskellen aloitan tämän aamun. Päivä ei ole vielä valjennut. Heräsin turhan aikaisin. Eihän minua nukuttanut pitempään, koska painuin pehkuihin eilen illalla jo klo 20.

On kovin turhautunut ja tyhjä olo, koska unet, joita näin viime yönä ovat haihtuneeet mielestäni. Jotain vilkasta ja monivaiheista menoa se oli, mutta en enää muista mitä. Niinhän ne unet tuppaa haihtumaan, elleivät ole järkyttäneet mieltä ja herää omaan huutoonsa. Sellaista ei ole tapahtunut puoleen vuoteen.

Tämä vuosi on mennyt seesteisesti ja turhia stressaamatta. Olen kai käsitellyt pahimmat mieleni ongelmat terapiassa ja kirjoittamalla päiväkirjaa ja blogeja. Ja aika parantaa haavat. Vanhemmiten näemmä ei enää stressaa asioista samalla tavalla kuin nuorempana.

Olenkos minä täällä kertonutkaan toisesta blogistani Mörköjä mielestäni pois . Siinä blogissa olen kirjoittanut vähän lapsuuden traumoistani. . . Vuosikymmeniä ovat möröt vaivanneet aika ajoin mieltäni. Mutta nyttemmin tuntuu siltä kuin ne olisivat haihtuneet mielestäni kuin tämän aamuiset uneni.

Piiitkän tauon jälkeen

Piiitkän nettitauon jälkeen on taas kiva kirjoittaa julki ajatuksiani tänne. Vanha pöytätietokoneemme sanoi irti yhteistyösopimuksemme ja ostin uuden tietokoneen, läppärin. Läppärissä on käyttöjärjestelmänä Windows 8.1. ja se on aiheuttanut minulle harmaita hiuksia. Mutta ehkäpä sen käyttö alkaa sujua aikaa myöten, kunhan opin löytämään kaiken tarvittavan eli miten pääsen lukemaan sähköposteja, mistä löytyy työpöytä, resurssienhallinta, kuvat, Chrome-selain jne.

- - - - - - -
tiistaina 11. maaliskuuta 2014

KAPPAS VAAN! Postaukseni jäi kesken, koska tuli lähtö yllättäen äitini luo. Ei mitään hälyttävää hänellä, mutta tuli  kiire kyytiin, jolla pääsin sinne. Oli aika raskasta tavata häntä, koska huomasin hänen muistinsa huonontuneen ja muutenkin hän oli kovin väsyneen oloinen. Mutta voikos sitä muuta odottaakaan, kun ikää on jo 86 vuotta.

Itse en haluaisi elää niin iäkkääksi, varsinkaan jos olisi niin paljon fyysisiä vaivoja kuin äidilläni on. Tuskin niin kauan elänkään kaiken tämän ylipainoni kanssa. Laihduttaminen ei vain onnistu. Kuntosalilla käynnitkin loppuivat alkuunsa, kun alkoi pänniä se, kuinka täyttä uimahallin salilla oli. Sai odotella vuoroaan eri laitteisiin ja tunsin oloni siellä kovin turhautuneeksi ja nujerretuksi, koska en jaksanut kovinkaan paljon rehkiä. Olin aivan puhki, kun raahasin salilaukkuani bussipysäkille ja saavuin vihdoin kotiin kuntosalilta.

Keskiyön ajatuksia

Enkelit osaavat lentää ja voivat istua pilvellä, koska ottavat itsensä kevyesti.

Ensimmäinen terapeuttini Mielenterveystoimistossa sanoi minulle: "Älä ota niin raskaasti - - " Mutta en minä ole elämäni aikana oppinut ottamaan asioita kevyesti. Kyllä minä hymyilen joillekin asioille, mutta itselleni sattuneet kivut, säryt, vaivat, ikävyydet, mokat ja vastoinkäymiset olen kokenut tosi raskaasti. Olisi varmaan ollut helpompi elää pikkuhiprakassa eikä välittää tuon taivaallista pikkuasioista, jotka ovat saaneet minut jopa kyyneliin.

En osaa iloita menneisyydestäni, vaan huokaan syvään:

Metsän tummuus mulle tuokaa.
Pääni painaisin sammalvuoteelle
ja nukkuisin korpikuusen kannon alle.

Syvän äänettömyyden syliin
jo halaan pois.
Ilo, murhe ei ihmisten kyliin
mua kahlita vois.

Kovin janoan laskea pääni
kiven viileyteen,
maan tuoksuun ja harmaan sammaleen.
Mua kutsuu väkevä ääni
levon autuuteen.

Jos sylissäs, oi pimeys,
jo sykähdellä saisin.
En silmin nää maisin
mitään kauniimpaa
kuin tumma hymyilys.

Min aavistaa taisin,
sen saisin
sun helmassas
täysin omistaa.

- Kaarlo Sarkiaa mukaellen - kirjoitin synkällä hetkellä viime (la-su) keskiyönä Naamakirjaan tämän runon ja keräsin sinne yo.kysymyksiä, jotka ovat kuin omiani ts. joku muukin on ajatellut samoja asioita kuin minä ajattelin yön pimeinä hetkinä, kun heräsin iltayön uniltani.

.

Olin siis aika synkissä aatoksissa ja surin tuttava-ystäväni mielenliikkeitä ja ikäviä tapahtumia. Teki mieli ottaa yliannos rauhoittavaa lääkettä, jotta pääsisin uneen takaisin. Mutta rauhoituin vähitellen parin tunnin kuluessa ja nukuin pari kolme tuntia aamuyöstä.

Nämä päivät ovat pimeitä ja harmaita. En oikein kestä tätä kaamosta. Yritän lieventää oloani kirkasvalolampulla, joka loistaa vierelläni tietokoneeni äärellä. Kirjoitan päiväkirjaa, lueskelen Naamakirjan viestejä, lehtiä, kirjoja mm. vanhoja päiväkirjojani. Valitettavasti pystyn keskittymään lukemiseen kovin vähän aikaa kerrallaan. Varsinkin kirjat ovat aikamoinen haaste ja usein nukahdan kesken lauseen...

Muistoja ja kirjoittamisen vaikeutta

Torstai, vuoden 2014 toinen päivä on hiipumassa unholaan merkityksettömänä välipäivänä juhlapäivien (joulu, Uuden Vuoden päivä ja Loppiainen) aikoihin.. Aika tuntui matavan hissukseen. Olen ollut tänään hereillä jo klo 4 lähtien, mutta en ole saanut juuri mitään aikaan.

Katsoimme mieheni kanssa suomalaisen elokuvan Akaton mies ja liekö ollut brittiläinen elokuva nimeltään Mennyt aika. Nuo elokuvat toivat mieleeni lapsuuden ja nuoruuden muistoja ja haaveita sulhasesta. Ujoja yrityksiä luoda suhdetta kirjeystävään ja kaukorakkauksia, kaihoisia katseita puolin ja toisin hengellisissä juhlatilanteissa sekä koululuokassa. Opin vihaamaan ulkopuolisuuden tunnetta, jonka loivat juhlapaikkojen ja koulun välitunnilla keskustelevat piirit, joihin en rohjennut työntyä mukaan. Katselin ihmisiä sivusta, jostain seunustalta ja puikkelehdin onnettomana ja röyhkeästi jonojen ohi aiheuttaen vihaisia katseita etuilustani mm. ruokasalissa. Minulla ei ollut hajuakaan tavoista, joita oli toisilla ihmisillä juhlissa. Tunsin mokaavani koko ajan ja pyytelin anteeksi maalaisuuttani.

 Mutta osasin kirjoittaa kirjeitä ja esitin asiani selkeämmin juuri paperilla ja kynällä. Nuorena minulla oli toistakymmentä kirjetoveria, joiden kanssa vaihdoin ajatuksia tiheään tahtiin. Harmittaa, kun en ole säilyttänyt kuin murto-osan kirjeistä, joita sain. Omia tekeleitäni monisitin vasta, kun koulun monistuskoneelle pääsi puikahtamaan salaa joskus lukioluokilla ja sittemmin työpaikallani.

Nykysin on kirjoitusvaikeuksia ja teen paljon kirjoitusvirheitä, joita korjaan moneen otteeseen, kun oikoluen tekstejäni. Harmittaa, kun hyvät ideat ja osuvat ilmaisut vain vilahtavat mielessäni, mutten kerkiä kirjoittaa niitä muistiin, kun ne jo katoavat mielestäni. Olen huolestunut lähimuistini kehnoudesta. Olenko tulossa vanhaksi?

En jaksa keskittyä kirjoittamiseen puolta tuntia kauempaa.Enkä saa kerrottua murto-osaakaan mielessä pyörivistä ajatuksista, puhumattakaan, että teksti olisi jäsennelty kokonaisuus.

Ihailen kirjoittajia jotka saavat aikaan artikkeleita käden käänteessä; Pystyvät selostamaan ajatuksen virtaa ja saavat aikaan mielenkiintoisia yksityiskohtia, loppunousuja, jännitettä kirjoituksiinsa niin, että niitä luen mielikseni. Valitettavasti en pysty keskittymään lukemiseenkaan kovin kauan aikaa yhtä menoon.

Tsemppiä ja tervehdyksiä kaikille blogituttavilleni! Valitettavasti moni vuonna 2008 kanssani aloittanut blogisti on lopettanut bloginsa päivittämsien. NO, AIKA AIKAANSA KUTAKIN, sanotann vanhassa hokemassa. Ehkä minunkin olisi syytä lopettaa tämä hyödytön sanojen peräkkäinasettelu. Mutta mitä tilalle? Kysyn vaan.