No, aika aikaansa kutakin. Keskityn nykyisyyteen ja tähän hetkeen. Menneisyyden möröt olkoot piiloissaan - vielä. Ehkä niiden aika on joskus tulla vielä käsittelyyn, mutta tänä yönä en niitä kaipaa. On ollut koko kesän kohtalaisen hyvä olla. Masennus ei ole vaivannut, paniikkikohtauksia ei ole ollut, olen nukkunut kohtalaisen hyvin - ilman painajaisia. Siksi tämä nyt vähän huolestuttaa, että olen pikkutunneilla hereillä ja erehdyin vatvomaan menneitä mieleni mörköjä. Mikähän minut herätti keskellä yötä? Ai niin, nukahdin jo ennen klo 18 eilen illalla. Eihän sitä unta loputtomiin riitä.
Päivällä käytin äitiä sairaalan ihopoliklinikalla ja kuulokeskusksessa. Kävimme ruokakaupassa ja söimme yhdessä riisipiirakoita ja jäätelöä. Juttelimme niitä näitä. Väsyin. Äidin tapaaminen rasittaa minua henkisesti - aina. Jo se, että hänelle pitää puhua kovalla äänellä rasittaa minua. Hän ei ole tyytyväinen kuulolaitteeseensa. Hän saa puheesta selvää vain jos puhuu äänekkäästi suoraan hänen korvaansa - läheltä. Minä kun niin mielelläni pitäisin välimatkaa toiseen ainakin metrin verran.
Kerjäläistyttö tuli luokseni tänään kaupungilla, ojensi kippoa minulle puhuen kieltä, jota en ymmärtänyt. Kipossa oli kolikko rahaa. Tyttö hieroi toisella kädellä vatsaansa ja ojensi sitten kätensä ja hieraisi käsivarttani, katsoi vetoavasti ja ainoa sana jonka ymmärsin, oli "please". Puistelin päätäni ja sanoin suomeksi, etten ymmärrä mitä hän puhui. Kiusaannuin, kun hän toistamiseen hieraisi vasenta käsivarttani. Otsani meni varmaan ruttuun, koska tytön kasvoilla käväisi pelästynyt ilme. Hän otti askelen taapäin. Jäin miettimään, miksi en halunnut antaa tytölle kolikkoa, jota ilmeisimminkin pyysi. Olisi minulla ollut muutama kolikko kukkaron pohjalla. Sitten mietin, miksi varsinkin se, että tyttö tuli puolen metrin päähän minusta ja kosketti kädellään minua, se ärsytti minua. Mikä siinä ärsytti? Kosketus oli kevyt ja tyttö oli kaunis. . .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!