Aurinkoisia päiviä verhon takana

Aurinkoisia päiviä katselen verhojen takaa. Tänään ajoin taksilla hammaslääkäriin ja takaisin kotiinpäin lähikaupan nurkille. Noin 500 metriä kävelin kaupasta kotiin. On onnittelujen paikka. Läksin ulos! Kävelin ulkona! Kuinka pitkään olenkaan ollut vain sisällä kotona. Huomasin, että jalkojeni lihakset ovat jäykät. Kävelyni oli köpöttelyä. Minusta on tullut vanhus ennen aikojaan. Notkeus on poissa. Lihasvoima vähentynyt. Selkä kipuilee seistessä.

Mitenkähän sitä saisi itsensä kävelylle joka päivä, ettei aivan tönköksi jäykistyisi?

Väliaikainen paikka on hampaassani kesäkuulle asti, jolloin murtuneen hampaan tilalle saan uuden hampaankruunun. Onneksi ei tarvitse enää pidätellä hymyään. Hampaaton hymy ei ole kaunis. Tosin aika vähän minä hymyilen nykyään. Olen yrittänyt itselleni hymyillä ja katsoa, millaisen hymyn saan aikaan, mutta en ole tyytyväinen peilin kertomaan. Silmäluomet repsottavat surullisesti kuin itkeneellä ja kasvojeni ilme on raskas. Ihan kuin murheen murtamalla äidillänikin. Mutta äidin hymyssä on valoa ja eloa. Hänen hampaansa ovat tasaiset ja siistit. Minun hampaani rivistö on epätasainen ja etuhampaiden välissä on ruma väli. No pieniä nämä murheet ovat.

Tosiasiassa minulla on hyvin, kun on sentään omat hampaat, joitakin poisotettuja ja yhtä hammasimplanttia lukuunottamatta. Voin syödä mitä tahansa suomalaista ruokaa, kunhan ei tarvitse Tampereen mustaa makkaraa järsiä eikä sian maksaa ym. sisäelimiä maistella. Punaista lihaa vältän jos suinkin mahdollista. Mieluummin syön lohta ja kalkkunaa.

Välimeren maiden ruokavalio minua kiinnostaa. Paljon kasviksia ja hedelmiä sekä punaviiniä.

Ei minun pitänyt syömisistäni ruveta kirjoittamaan. Mutta mikäs muu olisi henkilökohtaista, mutta vaaraton aihe. Jos synkkiä mietteitään alkaa kirjoittelemaan, on positiivisen ajattelun kannattajat kimpussa ja tulee olo, että tulipas taas oltua yx mörrimöykky.

Olo on itseasiassa aika hyvä. Ei ahdista ja masennus on siedettävällä tasolla. Pystyn toimimaan, lukemaan ja kirjoittamaan. Keskittymiskyky on ok. Kirkasvalolamppua polttelen aamupäivällä tietokoneen äärellä istuessani. Tosin päivät ovat kirkastuneet parissa kuukaudessa, niin että ulkovalo on kirkkaampaa kuin lamppuni. Auringonpaiste oikein häikäisee silmiäni illalla, kun se klo 16 aikaan paistaa tietokonenurkkaukseeni. Keskitalvella aurinko laski naapuritalon taakse eikä paistanut kirjastooni koskaan.

Tässä se on: lempipaikkani. Tässä istun päivät pitkät ja unelmoin Ison Valtameren pienestä saaresta, jonne voisin mennä ottamaan aurinkoa ja uida turkoosissa vedessä. Yöpyisin viidentähden hotellibungaloussa. Kokkina olisi kreikkalainen David ja hierontapalveluja saisi niin usein kuin siltä tuntuu, että lihakset ovat kireällä. Suomalainen ja turkkilainen saunaosasto olisi sinisillä laatoilla päällystetty. Poreallas aina käytettävissä. Huonepalvelu moitteetonta ja siistiä... Saahan sitä unelmoida!