Sateinen päivä

Sataa lotisee vettä ja hanget sulavat kohisten. Pian pihanurmikolla lehahtelevat perhoset ja pääskyset. Sitä odotan - kesää - ja kärpäsiä linnuille syötäväksi. No vielä sitä kesää saa pari kuukautta odotella. Toukokuussakin voi olla kylmiä päiviä ja lumisateita - ainakin näillä leveysasteilla, jossa elelen.

Muistan kesäkuun alkupäivän, jolloin satoi lunta! Mutta se suli pois samana päivänä.

Verhon takaa katseltuna vesisadekin on kaunista. Pisarat puitten oksilla kimmeltävät päivänvalossa. Mutta en suin surminkaan lähtisi tuonne ulos nyt. Onneksi ei ole pakko lähteä minnekään. Mikäpä olisi ikävämpää kuin tuulen pieksämä kylmä vesisade päin kasvoja?

Sateisena päivänä on ihana kääriytyä huopaan tv-tuoliin, lukea kirjaa ja mutustella suklaata. Kissatkin tykkäävät lojua huovan päällä - ja mikä mukavampaa kuin kehräävä kissa kainalossa.

Meidän kissanpennut ovat kasvaneet aikuisen kissan kokoisiksi - kookkaiksi aikuisiksi kissoiksi ja niillä on sellaisia elkeitä, että pian ne viedään leikattavaksi. Varsinkin mustalla Täplällä hormonit hyrräävät aika tavalla ja Timi joutuu sen astumaksi vähän väliä. Joskus Timi panee hanttiin, mutta useimmiten se antaa Täplän touhuta niskassaan kiinni. Toisinaan Täplä astuu Timiä, vaikka Timi on selällään. Täplä leipoo Timin vatsaa...jne.

On hiljaista. Kerrostalomme väki nukkuu pitkään tänä sateisena aamuna. Vain minäkö täällä huuhailen tietokoneen kimpussa. Aamuvirkku illan torkku. Mieheni kävi syömässä aamiaisen ja juomassa kahvia. Hänkin nukkuu taas - aamupäivän unia. Sammutin kirkasvalolampun ja jatkan kirjoittamista pöytälampun valossa. Päivä on niin hämärä, ettei ilman valoa näe kunnolla näppäimiä. En osaa kirjoittaa ihan sokkona. H:t ja J:t tarkistan katseella, että varmasti näppäilen oikean kirjaimen. Kirjoittamiseni on aika hidasta. Mietin, mitä kirjoittaa, miten kirjoittaa ja hylkään suurimman osan ajatuksistani sopimattomina tänne. Olen ehkä liian kriittinen. Olisi vapauttavaa voida kirjoittaa kaikki ajatuksensa ulos. Mutta mitä siitä sitten seuraa? Se pelottaa. Tämän pelon vallassa olen elänyt ikäni. Jo lapsuuden kodissani opin salaamaan tiettyjä asioita, joista ei saanut puhua kellekään. On ollut raskasta kantaa salaisuuksia mukanaan koko ikänsä. Onneksi terapeuteille olen voinut osan salaisuuskuormasta kantaa.

Menen juomaan toisen kupin kahvia ... Mukavaa kesäaikaa teille kaikille, lukijani!