tiistai 26. toukokuuta 2009

shokki


päivät kuluvat
melkein
unessa ja nukkuen

shokki lamauttaa
kulkemaan zombina
toimimaan
jotakuinkin
järkevästi

tiedon sirut
veljen kuolemasta
viiltävät
avohaavoja mieleen

viha herää:
Jumala,
miksi sallit tämän tapahtua?

Paniikkiajatuksia
risteilee mieleni kaaoksessa.

* * * * * * * *

Kamala paniikinomainen tarve saada selville, miksi ja miten kuolema kohtasi veljeni aiheuttaa unettomuutta. Näin painajaisen, jossa nuori, kaunis nainen painoi veljeni kasvot pellon turpeeseen ja veli tukehtui, muuttui siniseksi kasvoiltaan. Näin toisen painajaisen huumejengin tappeluista, ampumista, harhaluodista, joka osui veljeäni kasvoihin ja veri turskahti esiin ja hän lyyhistyi kasaan.

Tuntuu tosi epäoikeudenmukaiselta, että alta viisikymppinen isä otetaan pois lastensa elämästä. En voi uskoa todeksi avovaimon kertomusta, äitini tuskaista tarinaa ja veljeni tyttären puhelimessa kertomaa . . .

2 kommenttia:

ppipi kirjoitti...

Mä olen miettinyt, että josko rohkenisin psykiatrin kanssa tuosta puhua, ehkä auttaisi, ja saisin itseänikin siinä vähän avattua.

olematon kirjoitti...

shokki/suru on tie
joka on
vain kuljettava

Voimia ja kaikkea hyvää sinulle Bami