Ahdistaa. On vilu, vaikkei palella. Nieleskelen tyhjää. "- - - Ikävä täällä mun on - - -" laulaa Kai Hyttinen cd-soittimessani ja minä hymisen Kain laulun tahtiin jotain rakkaudesta. Arja Koriseva laulaa sitten lapsuusvuosista, joihin hän haluaa palata. MINÄ EN HALUA TAKAISIN LAPSUUTEENI. - - - en enää ikänä. Mutta kuitenkin juuri lapsuuden ikävät muistot täyttävät mieleni.
Isänpäiväksi laitoin miehelleni ruokaa ja annoin joululahjapaperilla päällystetyn pienen paketin. Muistin isäpuoleni lapsuudesta. Silloin ei vietetty isänpäivää ja joulutkin menivät usein kovin arkisesti. Joulukuusi sentään tuotiin olohuoneeseen ja sain sen koristella. Mutta monina jouluina ahdistus nousi kurkkuuni, itkin sängylläni itsesäälin vallassa, koska vanhemmillani ei ollut varaa ostaa lahjoja, joita halusin enkä minä niitä edes pyytänytkään.
Jouluahdistus on taas iskenyt mieleeni. Kudon villasukkia veljeni lapsille. Mutta mieluummin kutoisin niitä omalle lapselleni. Harmi, etten tunne mieheni lapsia ja lasten lapisa omikseni.
Toisaalta omistammeko kukaan lapsiamme. He ovat vain lainassa, joku viisas on sanonut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!