maanantai 18. lokakuuta 2010

Huoli äidistä

Äitini on jo iäkäs, yli 80-vuotias. Hän on ollut monta kertaa kuoleman partaalla. Sydäninfarkti. Aivohalvaus. Astmakohtaus. Lonkkaleikkaus. Siinä muutamia kauhun hetkiä tiivistettynä.

Sydäninfarktin jälkeen hänen sydäntänsä tahdistettiin parikin kertaa, mutta flimmeri jäi ikuiseksi riesaksi. Viime viikolla ja erityisesti viikonloppuna se äityi niin, että sydän tykytti ja jyskytti epämääräiseen tahtiin aiheuttaen huonon olon äidille. Äiti harkitsi yöllä jo päivystykseen lähtöä, mutta koska rintakipua ei ollut hän jätti menemättä. Tänään maanantaina oli terveyskeskuksessa sydänfilmiin aika. Siellä röntgenhoitaja sanoi, että on parasta mennä käymään lääkärin vastaanotolla. Mutta äidin oma lääkäri ei ehtinyt ottaa vastaan vaan passitti sairaalan laboratorioon verikokeisiin ja lääkäriin.

Laboratoriovastauksia odotellessamme kaksi tuntia tuli vaikka mitä ajatuksia mieleen. Onko tämä lopun alkua? Kuoleeko äiti sydäninfartiin? Jääkö hän sairaalaan vai kotiutetaanko hänet? Kumpikaan vaihtoehto ei tuntunut hyvältä, koska äidin olo oli kovin tukala ja huono. Melkein toivoin, että hän jäisi sairaalaan, mutta sehän merkitsisi sitä, että jokin on todella pielessä. Kun kotiutumispäätös oli tehty, olin toisaalta huojentunut, toisaalta huolestunut siitä, miten äiti pärjää yksin kotonaan.

Olisipa äidillä tai minulla varaa sijoittaa äiti yksityiseen pieneen hoitolaitokseen, jonne hän haluaisi. Mutta se on järkyttävää, miten sellaisessa paikassa laskutetaan joka palveluksesta. Ne eivät ole köyhän paikkoja.

Suren jo nyt ennen aikojaan äidin kuolemaa. Siitähän ei ole tietoa, tapahtuuko se piakkoin vai parin vuosikymmenen kuluttua. Äiti on niin sisukas, että saattaa hyvinkin sinnitellä satavuotiaaksi. Mutta todennäköisesti hän kuolee ennen minua. No sitäkään en voi varmasti tietää. Mutta ikävä tulee, kun äidistä aika jättää. Siksi en oikein tiedä, miten sen äidille osoittaisin, että rakastan häntä ja haluaisin hänelle iloisia hetkiä ja mukavia vanhuuden päiviä. Tämä päivä oli vaikea sekä minulle että erityisesti äidille. Mutta sentään iltaan päästiin ja kohta käyn yövuoteelle. Toivottavasti kuoleman aiheet eivät tule uniini.

4 kommenttia:

Celia kirjoitti...

Voisihan asian ottaa äidin kanssa puheeksi, ehkä halata ja sanoa, että äiti on sinulle rakas. On hyvä puhua asioista ennen kuin on liian myöhäistä. :)

Voimia ja rohkeutta äitisi vaikeassa tilanteessa.

Verna kirjoitti...

Kerro äidillesi, kuinka paljon häntä rakastat. Vietä aikaa hänen kanssaan vaikka valokuvia katsellen ja muistellen. Soitelkaa usein. Takaan, ettet kadu, jos teet näin. Tavalla ei ole väliä, tärkeintä on sanoa, miten paljon tuntee...

Kotiin on muuten mahdollista saada tukipalveluja, kuten kotihoito, ateriapalvelu jne. Kannattaa tiedustella terveyskeskuksesta.

Rukoilen sinulle voimia jaksaa... Ole rohkea ja luota itseesi, kuuntele sydämesi ääntä. Olet ollut äitisi tukena ja apuna, olet hyvä tytär...

(((Halaus)))

bamiella kirjoitti...

Kun en ole halannut äitiä sitten lapsuuden aikojen jälkeen, se tuntuu vaikealta ajatuksenakin. Kyllähän äidillä näitä tukipalveluita on. Lähi- ja kodinhoitajat käyvät kerran päivässä ja ateriapalvelukin toimii kolme kertaa viikossa. Silti äidistä tuntuu, että hän on paljon vain yksikseen. Verna, kiitos rukouksesta puolestani. Celia, kiitos osanotosta tilanteessani.

Pilviharso kirjoitti...

Voimia tähän kaikkeen! Itkin toisen vanhempani lähtöä monet monituiset kerrat, aina näytti niin kriittiseltä tilanne. Lähdön hetkeä ei vain tiedä kukaan.