maanantai 29. huhtikuuta 2013

Huominen


Ikävää, jos huomennakin
on paha olla
niinkuin tänään.

Kissa oksensi
EVVK

Onneksi on mies,
joka korjaa jätökset matolta.

Onnettomana ja ilottomana
en jaksa elää.

Edes höyhenen kevyt sipaisukaan
ei tänään ilahduta.

Jospa huominen ei tulekaan, toivon ...

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Uni, unelma, ajatuksen haituva

uni, unelma,
vain ajatuksen haituva
hipaisi otsaani, 
kutitti mieltäni,
toi hymyn huulilleni ja ilon mieleeni.




Kiva, kun
painajaisten lomassa
kepeä ajatus
silittää otsaani.


bamiella

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Arkea


Päivät kuluvat arjessa paljolti netissä, facebookin pelejä pelaten. Mieheni pyörittää arkea: käy kaupassa, lämmittää ruokaa, korjaa kissankakkarat hiekkalaatikoista jne. Hän on ihmeellinen kun ei valita, että joutuu tekemään enemmän kotitöitä kuin minä. Kuinka tulisinkaan toimeen ilman häntä?!?!

Tänään minua on nukuttanut ja ootin tirsat sekä aamu- että iltapäivällä. Edellisyö meni valvoskellessa ja nukuin siis univelkaa pois.

Ihanaa, kun hanget ovat sulaneet miltei kokonaan pois ja TULEE KESÄ.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Testamentti

On hiljaista. Vain tarkkaan kuuntelemalla kuulen tietokoneen hurinan ja sormien naputtelun näppäimistöllä. Mielenikin on hiljentynyt. Olen tyytyväinen voituani testamentata Google-tilini tiedot luotetulle ystävälleni.

GOOGLETILIN SISÄLLÖN VOI NYT TESTAMENTATA

Ensi kertaa laiton linkin tämän blogini tekstiin. Toivottavasti se toimii. HUOKAUS!!!

"Nettijätti Google on julkistanut Inactive Account Manager- eli Tilin käyttämättömyydenhallinta -nimisen ominaisuuden. Sen avulla voi päättää, mitä käyttäjätilin sisällölle tapahtuu kuoleman jälkeen.
Ominaisuuden käyttäjä voi määritellä, mitä esimerkiksi Google+:n, Gmailin ja Driven sisällölle tapahtuu, jos tili on ollut käyttämättömänän tietyn pituisen ajan. Sisältö voidaan määrätä poistettavaksi tai testamentata valituille henkilöille.
Jos käyttäjä päättää testamentata tilin sisällön, "digitaaliset edunsaajat" saavat sähköpostiviestin käyttäjätilin muututtua passiiviseksi. Viestissä on linkki testamentattuun sisältöön. Tilin haltijaa muistutetaan sähköpostitse ja tekstiviestitse kuukausi ennen sisällön poistamista tai jakamista."
IDG News Service


On aikainen aamu, klo 4.25. Heräsin jo pikkutunneilla viisi tuntia nukuttuani. Kumma kun ei väsytä. Mielessä pyörii ajatukset, mitä minulla oli viimeksi psykiatrisessa sairaalassa ollessani ja ennen sinne joutumista. Viittaan kirjoituksiini heinäkuussa ja marras-joulukuussa 2012. En uskalla kertailla kaikkea, mitä silloin olin päättänyt mielessäni. Jos vaikka alkaa tulla pakkomielteitä toteuttaa synkät suunnitelmani päättää päiväni.

Eihän sitä koskaan tiedä, milloin elämä päättyy ja siksi tein testamentin netissä olevien tietojeni suhteen. Mietin vain, että pitäisikö testamentata tiedot myös toiselle, jos tää luotettu ystäväni ei voikaan toimia niinkuin toivon...

torstai 4. huhtikuuta 2013

Minä lennän

Piirsin itseni lentämässä Nukku-Matin kanssa kirkon yli. Joskus nuorempana näin toistamiseen unen, jossa pakenin jotakin uhkaavaa ja Nukku-Matti tuli vetämään minut yläilmoihin. Lensimme kaupungin yllä. Aina kun olin iloinen saadessani lentää, heräsin unesta ja olin vähän pettynyt, että se oli vain uni.

Terapeutti sanoi, että tämä on tyypillinen pakouni. Ja harmi kyllä, en enää muista, miten hän selitti sitä kuvaterapiaryhmässämme tänään. No sitten, kun käymme terapeuttien kanssa kolmestaan läpi mun maalauksia ja piirroksia, joita olen tänä keväänä saanut aikaan, niin kysyn vielä, miten unta selitetään.

Olen iloinen, että mielialani on pysynyt valoisana koko tämän kevättalven. Jokohan  selviän keväästä kesään mielialani romahtamatta. Niin usein on tullut masennus, lama ja pudotus synkkyyteen ja epätoivoon juuri keväällä. Ehkä tämä kevät menee hyvin. Olen toiveikas.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Turvattomuuden tunne

Martti Paloheimon kirjaa "KOTIVAMMAISET eli miten sinua kohdeltiin lapsena?" lukiessani jäin ajattelemaan suhdettani äitiini. En ollut lapsena kovinkaan vakuuttunut siitä, että olin äitini lapsi; että kuulun äidille. Minulla oli 6-7-vuotiaana vahva suhde Beku-tätiin ja mielessäni kuvittelin olevani hänen lapsensa. Oli myös äidin ystävät, Anneli-täti ja Aila-täti, joiden suosion saadakseni olin viehättävä ja kiltti; juttelin heille ja he huolehtivat minusta.

Olin iloinen, että minulla oli useampia tätejä, jotka pitivät minusta huolta. Äiti ei ollut mielestäni sen parempi kuin Anneli- tai Aila-tätikään. En kokenut sidoksen äitiini olevan  lujempi kuin em. täteihinkään. Tosiasiassa sidos äitiin oli ylen heikko. M. Paloheimon mukaan siitä seuraa turvattomuutta, jonka taustalla on existentiaalinen eli koko olemassaolon, hengissäsäilymistä koskeva hätä, mikä voi kestää läpi elämän.

Tuli mieleeni, että avioitumisen luulin tuovan turvallisuutta, jota kaipasin elämääni. On olkapää, johon nojata ja on ihminen, johon turvautua. Petyin tässä toiveessani, kun huomasin kuinka hauras puolisoni onkaan. Hän on haavoittuvampi kuin minä konsanaan. Mieleen nousee kysymys, miten häntä kohdeltiin lapsena ja nuorena ja mitä kaikkea hän on kokenut suhteessaan ex-vaimoonsa.

Turvallisuuden tunne on Maslowin tarvehierarkiassa yksi viidestä ihmisen perustarpeesta. Maslowin mukaan ihminen pyrkii tyydyttämään nämä perustarpeensa ennen kaikkea, mukaan lukien siis myös oman henkilökohtaisen turvallisuuden tunteensa. Tunteena turvattomuus liittyy yleensä tulevien tapahtumien ennustamattomuuteen eli epävarmuuteen. Yksilö tuntee olonsa usein turvattomaksi, jos lähitulevaisuuden uhkakuvat ovat vaikeasti ennustettavia tai -ymmärrettäviä. Tällaisissa tilanteissa yksilö kokee olonsa usein turvattomammaksi kuin mitä järkevästi ajatellen olisi tarpeellista. 

Olen niin tottunut turvattomuuden tunteeseen, jossa elän, että en osaa kuvitella, mitä  kokea täyttä varmuutta olemassaolostaan, vapaana huolista, että maailmani luhistuu minä hetkenä tahansa. 


Yhteen aikaan näin useampana yönä painajaista, jossa lensin avaruudessa ja raajani irtosivat minusta ja itse hajosin atomeiksi kuin usvapilveksi; hävisin olemattomuuteen. Oli kauhistuttavaa kokea, ettei ole kehoa ja mielikin sumenee; olemassaoloni liukenee atomeina huuruksi avaruuteen. En osaa kertoa, kuinka kauhistuttavan turvattomalta tunsin itseni herättyäni unesta ja kuinka paljon tarvitsin vakuuttelua itselleni, että minä olen olemassa, en ole häviämässä olemattomuuteen; kaikki on hyvin.



sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Virvon, varvon

"Virvon, varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks, vitsa sulle palkka mulle!" Vähän sanoja takellellen lapsi lausuu virpomislorun. Kiitän koristellusta varvusta, jonka hän ojentaa mulle ja ojennettuun käteen sujautan suklaamunan. Hän näyttää pettyneeltä. Odottiko hän saavansa rahaa? Vedän oven kiinni ja huokaan. Nykyajan lapset eivät tyydy pelkkiin suklaamuniin. Rahan mahti on valtava - jo pienten lasten mielissä.

Palmusunnuntai ja kohta pääsiäinen. Kohta on kevät. Ihanaa! Talvi on ollut pitkä ja ikävä. Murtunutta kättäni pakottaa, mutta en välitä. Syön Panadol Forte -tabletin ja odotan sen lievittävän kipua. Sain lääkäriltä luvan aloittaa omatoimisen liikeharjoittelun, jotta kädestä tulisi jotenkuten toimiva. Kymmensormi-järjestelmällä kirjoittelu onnistuu jo. Mutta kovin ylös en kättäni pysty nostamaan, joten papiljottien laitto ei onnistu.

Pian jaksan kirjoittaa pidempään, ainakin niin toivon. Tänään ei enempää...


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Murtuma

Oli tammikuun 30. päivä, kun tuiskutti lunta ja tuuli puuskittain. Jalkakäytävä, jota kävelin, oli tamppautunut jäiseksi ja uusi lumi teki sen liukkaaksi. Niinhän siinä sitten kävi, että oikea jalkani luiskahti altani ja hetkessä huomasin olevani mahallaan vasemman käteni päällä. Yritin nousta, mutta vas.olkapäähän sattui vietävästi enkä voinut työntää itseäni ylös nojaten vasempaan käteen. Jokainen liikahdus kirvoitti sellaisen kipuaallon olkapäähän, niin että luulin sen olevan sijoiltaan.

Onneksi paikalle pysähtyi ystävällinen nainen, kysyi vointiani, pääsenkö ylös ja vääntäydyin istumaan. Mies käveli paikalle ja kysyi, onko ongelmia. Kerroin, että olkapäähän sattuu kamalasti. Mies kysyi, voisiko nainen viedä autollaan minut sairaalan päivystyspoliklinikalle. Kyllä, hän oli menossa siihen suuntaan.

Pääsin tutkimuksiin puolessa tunnissa. Todettiin, ettei olkapää ole sijoiltaan. Otettiin röntgenkuva, jossa todettiin murtuma olkaluussa (S42.2 Fractura proximalis humeri l. sin. comminuta). Jäin yöksi seurantaan ja seuraavana aamuna otettiin magneettikuva. Käsi laitettiin kantositeeseen ja päädyttiin konservatiiviseen hoitoon.

Olen siis potenut olkaluuvammaani kuukauden. Olen oppinut vähitellen kirjoittamaan yksikätisesti. Kymmensormijärjestelmään tottuneena tämä kirjoittaminen tuntuu työläältä ja on hidasta. Mutta sainpas kerrottua yhden syistä, miksi bloggaaminen on jäänyt unholaan pitkäksi aikaa.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Myrkytystilassa


Niin, mitä muutakaan tämä on kuin myrkytystila. Vielä klo 3 yöllä pelaan Facebook peliä Candy Crush Saga. Oli pakko lopettaa puoleksi tunniksi, kunnes lisäelämiä tulee käyttöön. Niitä odotellessa ajattelin kirjoittaa vähän tänne.

Odotan, että kellon viisarit siirtyvät puoli neljän kohtaan. Mieleni on virittynyt ajatukseen, että vain varttitunti ja pääsen pudottelemaan palloja pelissä ja jännittämään läpäisenkö tason. Tämä on piinallista. Mieleeni ei nyt mahdu muuta kuin tuo peli. Miten tämän "myrkytystilan" voisi parantaa -  muutoin kuin pelaamalla aamuun asti. Pelata itsensä uuvuksiin kuin kissa yo. kuvassa. Kunnes sormikaan ei enää nouse näppäimistölle. Kunnes on puhki putoavien pallojen katselemisesta. Kunnes nukahtaa näppäimistölle. Vielä 8 minuuttia...

Kävin tarkastamassa, onko lisäelämät jo tulleet. Olisiko joku antanut niitä? Ei sentään näin aamuyöstä kukaan ole hereillä jakamassa elämiä peliini. Tarkastan uudelleen. HAA! NYT OLEN SAANUT 4 ELÄMÄÄ PELIIN. Voin jatkaa pelaamista.


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Elossa ja kutakuinkin kunnossa

Ilmoittaudun olevani elossa ja kutakuinkin kunnossa. Elämäni on pikkuhissuksiin tassuttelua kirjastosta keittiöön ja takaisin tietokoneen äärelle Facebookin pelejä pelaamaan. Olen viehättynyt pariin peliin enkä pysty jättämään pelejä päiväksikään.

Psykiatriakeskuskessa alkoi taideterapiaryhmä, johon pääsin mukaan. Kerran viikossa maalaamme tai piirrämme tunnin ja sitten keskustelemme maalauksien pohjalta. Mielenkiintoista! Kuntoutusohjaajani kanssa keskustelen asioistani, tunteistani ja toiveistani.