torstai 5. tammikuuta 2017

Uusi vuosi on alkanut

Uusi vuosi on jo sujuvasti alkanut. Mitään uuden vuoden lupauksia en tehnyt enkä ala tekemään katsausta menneestä vuodestakaan, sillä mitään merkittävää ei elämässäni viime vuonna tapahtunut, ellei sitten sitä lasketa, että sain olla terveenä. Mikään tauti ei tarttunut minuun.

Toivottavasti tänäkin vuonna saan olla terveenä. Kovin moni blogituttavistani on sairastunut influenssaan. Onneksi se tauti ei tartu blogien välityksellä. Voi ihan turvallisella mielellä lueskella tuttavien blogeja.

Pitääisiköhän laittaa kaikki ne blogit, joita luen, tuohon blogini MUUTA AJATELTAVAA -listaan? Sieltä puuttuu muutama, joita tulee seurattua mainittujen lisäksi. No, kaikki aikanaan.

Tässä nyt KIITÄN TEITÄ blogini uskolliset lukijat KIINNOSTUKSESTANNE meikätytön vaatimattomaan kirjoitteluun. Kovin ihmeellistä ja uutta en ole saanut tuotettua ja päivityksien tahti on hidastunut vuosien myötä. Noin kerran viikossa tulee kirjoiteltua. Ei tämä vanha mieleni tuota tekstiä enää sitä vauhtia kuin muutama vuosi sitten. Toivotaan, että piristyisin vielä.

Toivotan iloisia asioita tuleviin päiviinne!

Ei kommentteja: