perjantai 29. heinäkuuta 2016

Siivoojana

Minut pyydettiin töihin siivoojaksi. Kuntohoitajan puku päällä aloitin hommat luottavaisena, että selviän siitä. Tein ensin joitakin järjestelyhommia ja etsin itselleni hanskoja ja yhtä jos toistakin siivousvälinettä. Aikani järjesteltyäni päätin pestä lattiat. Saaviin vettä, pieni liraus pesuainetta ja pesuharjan etsintään. Aikaa oli jo kulunut 6 tuntia.

Läksin ruokalaan. Minulle kerrottiin että se on toisessa paikassa kuin tavallisesti remontin takia. Nostelin lautaselle salaattia, tomaattia, kurkkua. Lautaselleni oli lisääntynyt perunoita, kun hetkeksi jätin lautasen käsistäni. "En syö perunaa", julistin katseleville fysioterapeuteille. Nostelin perunoita takaisin isoon astiaan. "Lautasella käyneelle ruoalle on laskiämpäri tuolla nurkassa", sanoi tyttö keittiön puolelta. Aloin kauhoa marjapuuroa toiselle lautaselle. "Vain yksi annos!", sanoi tyttö. "Joko ateria tai jälkiruoka," Tämä alkoi tuntua simputukselta. Varmensin, että kuulin oikein. Kyllä vaan: oli valittava joko salaatti tai jälkiruoka. Suutuin ja läksin pois ruokalaksi muutetusta huoneesta jättäen lautaseni siihen paikkaan peruna-astian viereen.

Menin takaisin jatkamaan työtäni eli lattian pesua. Siivouskaapin edessä oli siivoustavaroita hujan hajan. Laitoin vettä sankoon. Otin yhdet hanskat narulta ja tartuin harjaan. Apulaisjohtaja- fysioterapeutti sanoi: "Työaika on 8 tuntia. Kello on jo yli 16. Kotiinlähdön aika!" "Kuka jatkaa työtäni?" kysyin häneltä. "Tuo sotku on siivottava." Osoitin siivouskomeron edessä olevaa siivoustavaroiden sekamelskaa. "Ja tuo tervaläiskä on saatava pois tuolta lattialta muutoin se leviää kengissä niinkuin näette." Kengänpohjistani jäi mustia jälkiä lattialle kun astelin pari askelta. "Minun kenkänikin on pestävä. Kuka jatkaa hommia?" Apulaisjohtajafysioterapeutti sanoi, että 9 fysioterapeuttia jatkaa.


Terapeutit olivat seuranneet työskentelyäni koko päivän. Osa oli kuvattukin salaa. Olin vaistonnut kuvaamisen ja terapeutit seurasivat minua ihan näkösällä viime tunnit. Selostin vielä, miten tervaläiskät saa pestyä pois ja läksin kotiin. Minulle hurrattiin. Kuin näyttelijädiiva poistuin paikalta - ja heräsin unesta.

1 kommentti:

  1. Moi!

    Avasin keskustelufoorumin mielenterveysongelmista kärsiville, aiheina mm. ahdistus, masennus, paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko yms.

    Tervetuloa mukaan keskustelemaan jos kiinnostaa!
    http://www.hullujenhuone.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!