tiistai 29. maaliskuuta 2016

Arkea


Pääsiäinen on vietetty ja on arkipäivä jälleen.
Ruokakaupassa on käyty ja menen kohta harrastuksiini Yhteisötaideryhmään.

Yhteisötaideryhmässä teimme hengitysharjoituksia ja kokeilimme,
miten eri tunteet tuntuvat elimistossämme. Esim. suru veti ihmisen kasaan, sykkyrään
ja ilo taas avarsi rintaa ja näkyi ilmeessä. 
Keskustelimme paljon  tunteista.

Sitten vuorotellen asetuimme toisten eteen istumaan ja
toiset ilmaisivat, mitä tulee mieleen edessä istuvasta.
Oli mielenkiintoista kuunnella toisten mielikuvia eikä
niitä tarvinnut kommentoida mitenkään.

Tosin kerroimme harjoituksen jälkeen toisillemme, miltä tuntui istua siinä edessä
ja kuunnella toisten mielikuvia.

Parin kerran jälkeen tuon ryhmän kokoontuminen loppuu, mikä on harmi.
Varsinkin ne kokoontumiset, missä olemme maalanneet ovat olleet mielenkiintoisia.
Noo, voinhan jatkaa maalaamista kotona niinkuin olen tehnytkin.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!