keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Juhlat on juhlittu

NO NIIN, nyt on juhlittu miehen syntymäpäivät, mieheni aikuisten lasten syntymäpäivät ja Ystävänpäivä. Voi olla rauhassa ja viettää tavallista arkea aina pääsiäiseen asti. Sen jälkeen olis minun synttärit, jotka itseasiassa unohtaisin jos voisin. Ehkä unohtaminen onnistuu, kun en mainitse siitä mitään miehelleni. En tiedä sitten ystävistäni, kuinka he sen muistavat. Mutta nyt voi huoahtaa ja unohtaa kakut, kukat ja onnittelukortit joksikin aikaa.

Minä en ole oikein juhlijatyyppiä. En nauti esilläolosta enkä kakkukahveista ja paremmissa vaatteissa esiintymisestä. Olen niin tottunut harmaisiin farkkuihini ja villatakkiin, joissa vietän arkipäivät. Juhlapuserot ja bleiserit, hameet ja puvut ahdistavat. Olo ei ole kotoinen juhlatamineissa. En tykkää.

Jotenkin vuosijuhlien siis syntymäpäivien viettäminen on alkanut tympiä. Aina samat kommervenkit. Keksisköhän jotain uutta ja räväkkää omille synttäreille, jotain aivan poikkeuksellista, muuta kuin kakkukahveita - - - Mitähän se vois olla? En tiedä.

Jotenkin tulen surullisemmaksi vuosi vuodelta synttäreitteni lähestyessä. Ne kun muistuttavat että taas on tullut vuosi lisää mittariin. Vanhuuseläkeikä lähestyy. Mahdolliset vanhuudenvaivat saattavat tulla rasittamaan elämää. Olen jo huomannut hidastuneeni. Ajatukset ja toimintani ei ole enää niin säpäkkää kuin nuorena. Vanhuus ei tule yksin. Muutoksia on odotettavissa mm. ulkonäkööni. On vaikea hyväksyä ajatus, että olen jo iäkäs nainen. Sisimmässäni koen itseni usein ihan nuoreksi tytöksi vielä  - ja hätkähdän peilikuvaani.

Liimasimme palapeilin olohuoneen ja eteisen väliselle seinälle. Siitä tulee kuljettua ohi monta kertaa päivässä. Näen siis itseni usein siitä eikä enää pääse unohtumaan, miltä näytän. Ikääntynyt nainen.  HUOKAUS! On se uskottava, etten ole enää mikään nuorikko.

Ei kommentteja: