tiistai 22. syyskuuta 2015

Vanhat laulut soivat mielessäni


"- - - punertaa lehdet pihlajan - - -"




" - - - sada, sada aina vain muistan rakkaimpain - - -"

Tapailen vanhojen laulujen sanoja ja harmittelen, kun en niitä kokonaan muista. Melodian soi päässäni ja sieltä täältä laulun sanat tulevat mieleeni. Sade ropisee ikkunalaudalla ja pihlajan oksat huojuvat tuulessa. On jotenkin nostalginen olo. Tulee mieleen paljon asioita menneistä syksyistä, paljon mukavia muistoja. 

Aloitin lapsena syksyllä kesäloman jälkeen kouluni intoa puhkuen, koska silloin pidin suunnattomasti siitä, että saimme uudet kirjat koulusta - ihan ikiomaksi. Selailin niitä mielenkiinnolla ja lueskelin eteenpäin. Olin aina parikymmentä sivua edellä läksyiksi luettavista kappaleista. varsinkin kirjojen kuvat kiinnostivat minua. Mielenkiintoisinta minun mielestäni oli maantiede ja kartat. Suunnistaessani minulla ei ollut vaikeuksia (niinkuin luokkakavereillani) lukea karttaa ja käyttää kompassia, mutta olin hidas juoksija enkä koskaan voittanut suunnistuskilpailuja. Jäin ihailemaan järvenrantaa ja annoin toisten kilpailijoiden juosta ohi. En piitannut, tulenko vaikkapa viimeiseksi. Nautin metsässä kävelemisestä ja siitä, että teidän, missä olen kartalla. Sitten vain näön vuoksi kirittelin maalissa, jos yhtä aikaa olin tulossa sinne jonkun kanssa ja löysäsin ennen maalia, jotta toinen pääsisi edelleni... Ja puuskutin henkihieverissä maalissa tulipunaisena, Oli kai astman oireita, muttei sitä ole koskaan minulta ole diagnosoitu.

Valokuvausretkeni syksyiseen luontoon ovat ikimuistoisia ja ihania muistoja. Harmi vaan, kun äidin laatikkokameralla en saanut valokuvata paljoa. Filmit olivat kalliita eikä kuvista saanut kopioita halvalla. Olisipa silloin kauan sitten nuoruudessani ollut digikamerat ja kännykkä kameroineen!

Pidän siis syksystä ehkä eniten vuodenajoista. Ei ole kuuma eikä helle pukkaa hikkee pintaan. Ei ole kylmä niin että nenä jäätyisi pakkasessa. Tämä syksy on kuulemma ennätyslämmin. Nyt on +11 astetta Celciusta. Tuuleksii 6m/s ja sataa heikonlaisesti. Tähän aikaan vuodesta on täällä ollut jo pakkasiakin aikaisempina vuosina, yöpakkasia ainakin.

En pelkää pikkupakkasia, mutta talven kylmät viimat puistattavat minua jo ajatuksenakin. Vaikka pakkasen puraisema maisema on kaunis, niin en siedä kylmempää kuin -12 astetta Celsiusta. Pysyn mieluummin kotini lämmössä, jos on kylmää ja kovat pakkaset. HRRRhuh! puistattaa jo ajatuskin paukkupakkasista!

Mutta onneksi ei vielä ole pakkaspäivä. Itseasiassa ainakin kuukauden mittarit voivat näyttää lämpöasteita. Sateita tulee ja katselen sadetta ikkunasta ja parvekkeeltani lasien takaa. Surkuttelen koirien omistajia, jotka rämpivät sateessa katseet luotuina maahan ja koirat ovat märkiä.

Kyllä kissanomistajan kelpaa katsella ikkunasta kissojensa kanssa moista.


Ei kommentteja: