torstai 30. heinäkuuta 2015

Hunningolla

Mietin, mistä aloittaa kertomaan tunteita, joita on miltei mahdoton kuvailla, koska sanat ovat hukassa, sormet liikkuvat näppäimistöllä, miten sattuu, kädet tärisevät ja mieleni värisee. Huokaan piiitkään ja toivon aivotärähdyksen jälkeisen oireitten menevät hunningolle. Hunninko on paikka, jonne miun mielestäin kaikki kelvoton joutaa.

(Suomen sanakirjan mukaan:
hunningolla (myös paikallissijamuoto hunningolle) rempallaan, retuperällä, hoitamatta, rappiolla. Hänen asiansa ovat hunningollaJätti liikkeensä hunningolleJoutua hunningolle.)

Aloitusveikeyksiä, veikeen haikeita kirjoitusvihreitä ja hukattuja sanoja. 

Tekisi mieli valittaa vaivoistaan tuhannensivuisella kirjalla, mutta ketäpä se kiinnostaa. Maailma on valitusta täynnä ja olen huolissani, kuinka kauan tätä kaikkea kestää, kuinka kauan maailma pysyy pystyssä tätä menoa ja kuinka kauan saa odottaa parempia aikoja.

Minä selvisin hengissä kotitapaturmasta. Sadat tuhannet eivät selviä hengissä etsiessään parempaa tulevaisuutta mm. ylittämällä Välimerta ja joutuessaan merihätään. Monet, jotka ovat onnistuneet meren ylittämään ja rantautuneet Etelä-Eurooppaan, ovat varmaan pettyneet. Eurooppa ei ole paratiisi, josta he unelmoivat. Muutamille  suotaneen inhimilliset olot täällä, mutta toivoisin, että miljoonia voitaisiin auttaa heidän kotiseuduillaan.

Voin nyt tapaturman jälkeen kuvitella paremmin, miltä tuntuu kokea olevansa hädässä, avuton, sanat hukassa, peloissaan siitä, mitä tulevaisuus tuo. Koin sairaalassa sellaista avuttomuutta, jota en ole aiemmin kokenut. Yritin puhua, mutta aluksi ei ääntäkään lähtenyt kurkustani. Sitten kun sain ääneni takaisin, nolostuin puhuessani yksikseen ja vitsaillessani tilanteestani. Paikantaju heitti pahasti aika-ajoin, kun muistelin tilanteita, joissa olen ollut aiemmin yhtä avuton ja yksin. 

Neljän hengen huoneessa, jossa yksi huonetoveri keskusteli kanssani vain hetken, muut kaksi ei sanoneet sanaakaan minulle, minulle tuli pakokauhu. POIS TÄÄLTÄ on päästävä. Kävelin rauhattomana käytävällä sairaalan vaatteissa. En osannut pyytää apua hätääni. Istuin wc:ssä itkien yksinäisyyttäni, turvatonta oloani ja hortoilin mielessäni jossain teillä tietymättömillä. Oli tosi orpo olo. 

Kun hoitajat tulivat kyselemään vointiani, en osannut vastata muuta kuin jotain tavanomaista, mitä kohteliaisuudesta on tapana sanoa tuntemattomalle kysyjälle. Ympäripyöreitä myönteisiä lausahduksia... 

Yön valvottuani sairaalan vuoteella uneksien, pilkkien painajaisia ja muita kauhukuvia mieleni pohjalta ja rauhattomana hyvää asentoa etsien olin aamulla naatti, "pysähtyneen vaikutelman antanut" ja poikki, poikki ja poikki niinkuin kylpylän lakanat.

Uskaltauduttuani lounaalle saliin ja haastateltuani paria potilasta olo helpottui. Pian kuitenkin minulle sanottiin, että saan lähteä kotiin. Vaadin sosiaalityötekijän puheille ajatuksena, että hänelle uskaltaisin kertoa, miten heppoiselta oloni tuntui ja miten vaikealta kotiin palaaminen olikaan. Kerroin  hänelle raha-asioitani unohtaen asiat, jotka olisi järjestettävä kotona.

Kotona nyt vain jatkuu unessa pilkkimistä, pahoinvointia, näköhäiriöitä, valoilmiöitä, selkäkipuja, jalkasärkyjä ja monta vaivaa, jotka toivottavasti osaan kertoa lääkärille, kun sellaisen tapaan seuraavan kerran.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Huokaus


ikävä ihminen saa verenpaineeni kohoamaan
media ei ole hyväksi väsyneelle
Flunssakin vaivaa kaikkien muiden kipujen jä särkyjen ohella
aivotärähdys oli sellainen tärsky, ettei pahemmasta väliä


tiistai 21. heinäkuuta 2015

Kalliolla

Tärähtynyt ja tyhjä pääni sakkaa. Kirjoittaminen on vaikeampaa kuin ennen. Sanat hukassa. Käsitteet kateissa ja katit metässä. Hengellisesti seison sentään Kalliolla ja itsemurha/murha-ajatukset ovat hävinneet pois pakottamasta mieltäni.




Kiviä vyöryi tulivuoren rinnettä alas. Melkein minun kokoinen järkäle pomppi vuoren rinnettä alas enkä tiennyt, mihin suuntaan sitä väistäsi. Satoiv että ja luiskahdin istualleni.törmäsi minuun. Järkäle litisti minut. Kipu oli sanoinkuvaamatonta. Heräsin unesta sanattomana ja kauhusta kankeana. Ihmettelin pitkään, missä olen. Vähitellen  hahmottui huone, jossa neljällä vuoteella ihminen. Tämän täytyy olla sairaala, sillä kotitapaturman jälkeen istuin ambulanssissa, jossa yritin pysyä pystyssä  kaikin voimin ponnistellen vartaloni lihaksia auton kääntyillessä mutkissa ja risteyksissä. Ajatteluni oli hidasta ja kankeaa. OLIN JÄRKYTTYNYT, kauhuissani, sokissa ja paniikinpoikasia hätyytellen mielestäni pois.

 Huolettoman oloisesti ja sanoja yrittäen metsästää jostain mieleni pohjalta selitin jotain hoitajien kysymyksiin. Heittäydyn aina huolettomaksi, kun johonkin koskee, kun selkää särkee ja päänsärky vaivaa. Asteikolla 1-10 kivut olivat sairaalassa 9. Ajattelin ja pohdin, mikä voisi olla kivuliaampaa ja tulin tulokseen, että kiven alle murskaantuminen saattaa olla kivuliaampaa.

Muistan hetket sairaalassa, jossa uneksin ja unelmoin, vastailin hoitajien ja lääkärin kysymyksiin kauhusta kankeana, sanat sekaisin mielessäni, käsitteet hukassa ja hirveätä päänsärkyä potien. Muisti pätkii edelleen ja on vaikeuksia kirjoittaa.

Koko yönä, jonka vietin sairaalan akuuttiosastolla, en nukkunut kuin hetkittäin. Olin "pysähtyneen oloinen", kun lääkäri tuli kierrolle. "Lievää vapinaa vasenvoittoisesti". Yritin pitää itseäni koossa, vapinan hallinnassani ja lääkäripelon poikasia hätistelin pois mielestäni. Sain paniikkikohtauksia, joista en pystynyt puhumaan kellekään sairaalassa oloni aikana. 


perjantai 10. heinäkuuta 2015

Apua



Panin pyyykit pesukoneeseen, ohjelmoin pesukoneen toimimaan  ja lajittelin kaksimetriä korkean pyykkikomeron alimmaisen laatikon pyykit seuraavaa pesukoneellista varten. Kun se oli tehty, ajattelin lajitella toisenkin laatikon pyykkejä komerosta. Vedin laatikkoa, vaan sepä oli lastattu niin täyteen, ettei se lähtenyt. Vedin toistamiseen laatikkoa ja koko  pyykkikomero lähti irti seinästä kaatumaan. Silloin olisi kannattanut pujahtaa pois alta eteiseen (hyvä olla jälkiviisas), mutta minä yritin pitää kaappia pystyssä. Ponnistin kaikinvoimin ja sain kaappia hiukan liikkumaan. Vaan sepä heilahti takaisin, veti mukanaan pyykkikomeron vieressä olevan kaapin, joka on seinässä pyykkikoneen yläpuolella. Tavaroita lenteli ja säikähdin sydänjuuria myöten. Kaksimetrisen pyykkikaappi tuli suoraan päälleni. Työnsin kaapistoa ylöspäin, mutta sehän vain heilahti lähemmäs, iskin pääni johonkin. Jäin jumiin kaapin alle, jolloin kauhistuin, miten alta pääsen pois. Kaapisto ei ihan litistänyt minua. Pystyin huutamaan apua, APUA, APUA, AAPUUAA!

Kesti ikuisuuden ennenkuin mieheni tuli pesuhuoneen ovelle. Huusin, että vedä ylöspäin kaapistoa. Hän sai jostain voimia niin paljon,  että sai kaapiston liikkumaan sen verran, että pääsin pujahtamaan suihkun puolelle. Seisoin kaapiston takana ja mietin typertyneenä, miten pääsen kaappien yli pesuhuoneen ovesta ulos eteiseen. Kävin vatsalleen kaapin päälle, joka oli siis lattialla. Jostain sain voimia vääntäytyä kaappien yli. Olin järkyttynyt, hädissäni ja hengästynyt. Soitin hätäpuhelun ja yritin selittää mitä tapahtui. Menin NATO-asentoon makuuhuoneen sängylle odottamaan apua.
Ambulanssi vei minut sairaalaan, jossa olin yön yli.


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Tyhjät kädet


Kipuinen, tyhjä, toiveikkaan odottava
Suruja, murheita, odotuksia
toiveena tulla terveeksi jälleen

mieleni karusellissä pääni on pyörällä
karussa sellissä ajatukseni lyö tyhjää
kylmäpakkausrakkaus hellitti kipua

Surut ja murheet heitän nurkkaan
pölypallojen sekaan
toiveista rakennan sillan
että elämää on ennen kuolemaa
 ja kuoleman jälkeen elämää