sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Monarkian häämenot ja ministereiden palkat

Eilis-iltaisen naapurimaamme Ruotsin kuninkaallisten hääseremonioiden seuraamisen jälkeen innostuin dialogiin erään ruotsalaisen tuttavani kanssa pohtimaan häiden auheuttamaa menoerää ruotsalaisille veronmaksajille. Hän oli kovin myrtynyt näkemästään loistosta ja mitä, se kaikki on tullut maksamaan. Hän kirosi koko monarkia-kulttuurin ja mitäpäs minä siihen mitään vastaansanomaan. Huomautin vain, että kyllä tämä tasavaltalainen eduskunnan ylläpitokin ministereiden huippupalkkoineen tulee kalliiksi veronmaksajille. En ruvennut tätä hallintotapaa enempää kehumaan, vaikken oikeastaan muunlaista hallintotapaa haluaisikaan Suomeen.

Ja ajattelin minä sitäkin, että kaipa ne ministerit ovat palkkansa ansainneet. Ovat kokoustaneet öitä myöten ja yrittäneet talousvaikeuksissa olevaa isänmaatamme pitää pystyssä ja vältellä kreikkalaiseen elämäntyyliin ja taloudenpitoon joutumista. Vaikka kyllä hieman kateeks'  käy, kun pankkitilini saldoa katselen. Pitäisi tulla toimeen kymmenesosalla siitä, mitä ministeri saa pankkitililleen joka kuukausi puhumattakaan kulukorvauksista ym. avustuksista, joita kansanedustajatkin saavat. Entäs ne kansanedustajan eläkkeet?!?

Kun noita raha-asioita jäin ajattelemaan niin olin yxkax kovin pirteä enkä yrittänytkään paneutua maate, vaan keräsin nettiryhmäämme varten kuvia ja juttuja Ruotsin kuninkaallisista häistä. Katsoin yhä uudestaan prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häätanssivideota netissä. Ihastuin tähän pariin ja heidän lempeät silmäyksensä toisilleen saivat minut onnen kyyneliin. IIIHANAA, että he saivat toisensa. Prinssi on komea ja prinsassa on kaunis. Rakkaus heidän välillään ja leveä hymy kasvoillaan loivat valoa ja lämpöä koko televisiota ja nettiä seuraavalle maailmalle.


Ei kommentteja: