maanantai 8. kesäkuuta 2015

Hullu maailma - hurjat uutisotsikot valvottavat minua

Kumma, kun ei nukuta, vaikka olen syönyt ilta- ja yölääkkeeni ja ne kaikki väsyttävät ja tavallisesti saavat silmäni luppasemaan tunnin kuluessa niiden ottamisesta. Olenko tullut immuuniksi niille vai onko tämä oloni - minun tietämättäni - niin vilkas (en nyt keksi parempaakaan sanaa kuvaamaan olotilaani) niin että ajatukset laukkaavat mielessäni. En siis kuitenkaan koe mitenkään rauhattomaksi tai pelokkaaksi oloani. Ne tunteet ovat aiemmin tehneet minusta unettoman. Ehkä EI olisi pitänyt lukea uutisia näin myöhään - on jo puoliyö. Mieleni laukkaa kierroksilla niin että kaiken maailman blogitekstit, Timo Soinin ryöpytykset, Anna Abreun tatskat, sähkökatkosten seuraukset ja myrskypuhurituulien aikaansaannokset kiertävät kehää ajatuksissani.

Iltasella olisi parempi kuunnella hiljaista, klassista musiikkia ja antaa mielen vaipua unien pumpuliin. Mutta minä siis erehdyin lukemaan netistä Iltasanomien uutiset, MSN Suomi verkkosivujen uutisotsikot ja Helsingin Sanomien pääuutiset sekä kotimaan uutisia. Enkä pääse eroon tähtien damaattisista laihdutuskuvista - ja ajatuksesta, että minunkin olisi laihdutettava pois ne 10kg, jotka ovat tulleet kannettavakseni viimeisten kuukausien aikana niin että kävelystäni on tullut ylivoimainen rasite, joka saa minut puuskuttamaan jo sadan metrin matkalla. Minulle on kertynyt ylipainoa ainakin 50kg. Kuvittelepa itsesi kävelemään 50 kg:n säkki selässäsi - tai siis mahasi päällä (mun ylipainoni on kertynyt pääasiassa mahaan). Kyllä se panee kenen tahansa puuskuttamaan!

Ihan hulluja uutisotsikoita luin mm."90-vuotias mies toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja ajoi sukulaisen autotallin ovien läpi" ja "Teksasilainen isoäiti koki aikamoisen yllätyksen, kun hänen lempimyslipatukkansa kääreestä tipahti pussillinen valkoista jauhetta" ja "vaippa-ikäinen, pieni lapsi toikkairoi yksin katolla" jne. Tällaiset uutisvideot saa ajattelemaan, että on tämä maailma ihan pähkähullu, kun karkkipatukasta löytyy huumejauheita ja kaikkea muutakin päätöntä tapahtuu. . .

En tiedä nyt, miten tästä selviän unien maille. Olisiko otettava ylimääräinen nukahtamislääke ja yritettävä vain rentoutua? Huokaus! Pakarat puutuvat työtuolilla istumisesta. On lopetettava tässä teitokoneen äärellä istuskelu. Hyvää yötä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!