sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Turhake

On kovin tyhjä olo. Ei ole mitään sanottavaa ja kuitenkin yritän selittää oloani. Jo pitempään on ollut vaikeaa kuvailla mielentilojani. Olen hukassa itseltäni. En tunne itseäni. Ehkäpä ei ole hyvä ajatella itseään kovin paljon. Ajatuksensa voi suunnata muualle. Onhan elämää ympärilläni.

Kisuliinimme, ystäväni ja miehenikin tuntuvat nyt vain elävän omaa elämäänsä, johon minulla ei ole paljonkaan sanottavaa - tai siis koen jotenkin niin, ettei minulla ole mitään sanottavaa merkitystä heidän elämässään. Olen turhake ja rasitus, jota pitää sietää. Ilman minuakin he tulisivat toimeen. Mutta minä sekaannun heidän elämäänsä. Kyselen mieheni vointia. Silittelen kissojani ja annan niille ruokaa. Soittelen ystävieni perään. Kutsun käymään meillä. Mutta kukaan ei tule. "Katsotaan nyt", sanoi paras kaverinikin välttelevästi, kun toivotin hänet tervetulleeksi meille kyläilemään ja kysyin, koska hän pääsisi tulemaan meille. Tuntuu toivottaman pahalta, kun ystäville en merkitse enää mitään. Olen vain kiusa, jolle ei aivan suoraan voi sanoa, että MENE MATKOIHISI, SINUA EI KAIVATA.

Olen pahoillani, että olen tällainen mitättömyys, jolla ei ole merkitystä kenenkään elämässä. Voisin hävitä olemattomiin eikä kukaan varmaan huomaisi, ettei minua enää ole. Elämä jatkuisi mitään mullistusta kokematta. Olen merkityksetön ja huomaamaton olio. Yx mitättömyys. Rouva Olematon.



sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Lisää maalauksia

Olet varmaan jo kerennyt odotella bloggaustani. No tässä se tulee. Olen viime päivinä asentanut läppäriini ja älypuhelimeeni Sonera Viihde -ohjelman. Se ei onnistunut ensi yrittämällä, vaan monen vaiheen kautta kuitenkin sain kuin sainkin televisio-ohjelmat näkymään vanhassa läppärissäni. Sitten tuijotin Yle Teeman ja National Geographyn ohjelmia pari kolme tuntia.

Olen myös maalannut vesiväreillä ja töhertänyt Inktense Blocks -liiduilla. Nuo liidut ovat siitä mielenkiintoisia, että ne leviävät kuin vesivärit kun maalausjälkeä kastelee. Olen siis kokeillut, miten niitä voi käyttää ja miten niillä saadaan kaunista jälkeä.

Allaolevaan maalaukseen olen käyttänyt sekä vesivärejä että em. liituja.


Digikuva maalauksesta on haaleampi kuin alkuperäinen maalaus, jossa siis värit ovat  kirkkaammat. Maalasin retkeilijän tai sanottaisko vaeltajan Lapin maisemiin. Huomaan nyt, että maalaus on vielä kesken. Valkoiseksi jääneet alueet ajattelin ensin jättää lumilämpäreiksi, mutta koska kuvassa on jo kevään heleää vihreätä, onkin parempi maalata vielä kuvaan uutta heinää tai muita mättäitä. Kunhan katselen kuvia Lapin maisemista, maalaan vielä maata oikeissa kevään sävyissä.



Tähän maalaukseen yritin saada liiduilla kuusien monia keväisiä sävyjä - ja maalasin itseni kaatumassa polvilleni. Polviin ja selkään sattui ja kipu räjähti aivoissani. Tästä kuvasta voisin kertoa pitkälti tarinaa menneisyydestäni, lapsuudesta ja useista kaatumisistani. Mutta nyt en jaksa. Ehkä sitten huomenna nukuttuani yön yli ja selvittyäni väsyttävistä yölääkkeistäni kertoilen enemmän, mitä ajattelin tätä kuvaa maalatessani. Hyvää yötä!

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Piirroksia

Ajattelinpa laittaa näytille muutaman piirrokseni. Nämä ovat kaikki piirretty vuosia sitten lyijy-kynällä. Piirtäminen on unohtunut pitkäksi aikaa. Mutta ajattelin taas kokeilla, josko kynä pysyy kädessä ja muotoja syntyy vielä. Ostin jo piirustuspaperiakin.


Tässä on edellisen asuntoni olohuoneen nurkkaa.



Kissanpentujani keinussa päiväunilla.




Kissat ottavat elämän rennosti.



Kissanpentu huutelee apua puussa oksanhaarassa.




Nuoruudenaikainen tyttöystäväni.




torstai 14. toukokuuta 2015

OMAKUVIA ja vähän elämäkertaani unieni muodossa


Koska useita tuntuu kiinnostavan, minkä näköinen olen, ajattelin esitellä OMAKUVA-maalauksiani. Niissä en tuo esille niinkään valokuvatodellisuutta itsestäni, vaan minätunnelmia ja siis millaisena koen itseni. Kehoitan katsomaan kuvat Etusivun kohdasta "Tietoja kirjoittajasta".

Vesivärimaalaaminen on ollut minun voimavarani kautta koko elämäni ajan. Olen - harmi kyllä -  tuhonnut tuhansia maalauksiani. Muutamia olen säilyttänyt 1980-luvun alusta lähtien.

Monet maisemamaalaukset olen silpunnut roskakoriin tai polttanut mökkimme uunissa. Varsinkin maalauksia unistani katselisin mieluusti vielä, mutta olen säilyttänyt vain muutaman:


Lentämisestä olen nähnyt unia monesti. Tässä kuva unesta, jossa tähdet loistavat kaukaisuudessa.
Jalkani irtoaa säärtä myöten. Vasen käteni irtoaa ja koetan tavoittaa sitä oikealla kädelläni, mutta se loittonee ulottumattomiin. Näin tämän unen monena yönä joskus 1980-luvun lopussa.
Myöhemmin koko ruumiini hajosi pirstaleiksi ja levisi avaruuteen.



Tässä toinen maalaus lentämisestä. Syöksyn päistikkää maahan.
Olen kirjoittanut Kirsi Kunnaksen runon maalaukseen:

"Aamut putoavat sinisinä virtoina
Linnun olen nähnyt uivan niissä
ja katoavan usvaan

Puut nousevat liikkumatta
ja valo soi oksilla,
soi huurtuneena ruohon sisään
työnnän käteni maahan,
suun ja korvat mustaan ruohoon
ja imen suoneni täyteen maan suolaa

Huomenna valo jäätyy äänettömäksi"



Usein varsinkin 1990-luvulla koin unissani kulkevani tuulen tuiverruksessa
- tai istuin veden äärellä mietiskelemässä koivujen varjossa.



Erikoisin uni, joka on jäänyt mieleeni on kuivunut oksan karahka, joksi koin itseni.



Ja eräässä unessani koin olevani latvasta laho puu. HE HEH!
Nyt naurattaa, mutta puuna seisominen oli tuskallista, kun ei ollut suuta, milllä puhua tai käsiä, joilla tarttua. Oksat vain heiluivat holtittomasti tuulessa - tai toisessa unessani en pystynyt heiluttamaan edes oksiani.






keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kevättä pukkaa



Niin se kevät on sitten saapunut tänne Suomen itäkolkkaankin. Koivut ovat hiirenkorvilla, kiuru on jo luritellut taivaalla ja näyttäisi jokin muuttolintu asuttaneen lähikoivun linnunpöntön. Koska se on niin vikkelä liikkeissään, en ole saanut selvää, mikä lintu se on. Mutta jospa sen tunnistaisin äänestä, kunhan tästä suoriudun ulos kävelylenkille.

Leskenlehtiä ja joitakin muita kasveja kukkii tienvarralla metsikön laidalla. VOI KUN IHANAA, että on kevät. Minä niin rakastan katsella luonnonkukkien heräämistä ja kukoistamista. Sateen raikastama ilma on helppo hengittää eikä ulkona pakkanen nipistä nenää. Ei tarvitse enää varoa liukkaita jäätiköitä kaduilla ja jalkakäytävillä eikä tarvitse pukea päälleen niin monta vaatekerrosta kuin talvella taretakseen yleensäkään ulkona. Kevätkesästä pidän eniten, koska rakastan kukkia ja juuri kevätkesästä monet luonnonkukat kukkivat komeimmillaan. Lemmikit ovat lemppareitani.



Pidän erityisesti myös päivänkakkaroista ja sinikelloista, mutta ne ovatkin sitten keskikesän kukkia.



Odotan aikaa, kun voin kerätä tällaisen kukkakimpun ja ihailla sitä maljakossani.


MUKAVAA, kun loppuvat talven loskakelit ja pakkaset. Tänä talvena oli kurjaa kävellä ulkona, kun kengät kastuivat useasti märässä lumessa tallustellessa. Olisipa kesä pidempi ja talvikuukausia vähemmän vuodessa.