sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Maalauksiani


Tämän maalauksen nimeksi tuli "mieleni maailmaa".  Mielessäni pyörii kasvoja, jotka näkyvät keskellä maalausta vihreällä, ja vasemmalla on idullaan oleva "suhde". Oikealla on hahmottumattomia kasvoja. Samoin maalauksen alaosassa keskellä on hahmottumattomia kasvoja; vieraita muotoja, jotka eivät ole tulleet selviksi kasvoiksi.





Tämä maalaus tuonee edellistä paremmin esille, että mielessäni on paljon ihmisiä (=sydämiä), jotka ovat kosketuksissa toisiinsa, korostavat toisiaan tai jättävät toisensa varjoonsa. Itse ajattelen olevani tuo iso vihreä sydän vasemmalla laidalla. Arvoitukseksi jätän, ketä nuo muut sydämet ovat. Itsekukin voi etsiä sieltä oman sydämensä...




Tässä maalauksessa ison osan vie kirkko keskellä ja etualan rappuset, joilla muutamat ihmiset seisoskelevat ja katselevat ympärilleen...



Tämä maalaus kuvaa torielämää. Kalakukkokauppias edessä ja taempana savolaisukkoja juoruamassa toisilleen ( heh ) - eikun siis keskustelemassa keskenään.




Tätä maalausta maalasin vuosi sitten, kun olin kaatunut jäätikköisellä jalkakäytävällä ja konpastuin myöhemmin uudelleen niin että polveen ja selkään sattui, ja huuto pääsi. Kipuilua on jatkunut näihin päiviin asti. Ikävä kyllä! Kipuilu on tuonut mieleeni suhteen isäpuoleeni, mikä on kaikertanut ajatuksissani usein. Isäpuoli taas tuo mieleen metsät, kuusikot, nuoret puut, jotka kasvaa humisevat ympärillä.



Tässä on alkava metsäpalo vasemmalla ja taaempana kylä tunturien juurella.



Tässä tulipalo leviää valloilleen metsäaukealta.



Kirjoittaako vai vaieta

Joo, lupasin kuun alussa julkaista vesivärimaalauksiani. Tuli mutkia matkaan. Scannerini ei toimi.  Tulostin/skannerini/kopiokoneeni on mäsä. On ostettava uusi monitoimikone tai ainakin tulostin.

Onnnistuiskohan kännykällä ottaa kuvia maalauksistani?  Kokeilen ja katson, miten se onnistuu. Ennenkuin olen sen tehnyt, mietin tässä muuta: tämä bloggaus näyttää olevan kausittaista. Toisina vuosina tulee kirjoitettua paljon ja nyt on mennyt monta vuotta niin että olen kirjoittanut vain noin 40 bloggausta vuodessa. Aina välillä ujostelen esitellä ajatuksiani ja vaikenen. Sitten taas tulee hinku kirjoittaa - - -

Nyt olen kahden vaiheilla: kirjoittaako vai vaieta.

Mielessäni pyörii ihmissuhdeongelmia, joista ei ole kiva kirjoittaa ettekä te varmaan ole kiinnostuneet mistään nyyhkytarinoista?!?!?

 Mielessäni pyörii myös kertomuksia kissoistamme. Niillä olisi varmaan oma lukijakuntansa. Mutta intoni kirjoittaa näitä kertomuksia on vähäinen. Kissat kulkevat rinnalla, ovat arkipäivääni ja pitävät siis arjessa kiinni. Ne hellyttävät aika ajoin tulemalla lähelle ja kerjäten silityksiä. Kyllähän te kissat tiedätte! Jos ette tiedä, olette jääneet paljosta paitsi. Enkä osaa vakuuttaa varsinkaan kissanvihaajille, kuinka terveellistä ja herttaista on elää kissojen kanssa.

Ja sitten mielessäni on myös oma vointini ja miten se on muuttunut. Olen paljon kertonut masennuksestani ja huonoista oloista. Niistä tuskin haluatte lukea enempää. Jonkinlainen kaamosväsymys vaivaa minua taas, mutta en valita. Se mene kyllä valohoidolla, kunhan muistan istua valolampun edessä harmaina päivinä ja käydä ulkona aurinkoisina päivinä.

Mitä tässä nyt sitten jää käteen?!?! Ei niin mitään muuta kuin nuo maalausket, joista ei paljon iloa ole teille. Pari hassua tuherrusta! En ole saanut opetusta vesivärimaalaukseen sitten kansakoulupäivien piirustustuntien jälkeen. Silloinkaan ei paljon opetusta maalaukseen annettu, vain jotain puhetta laveerauksesta ja kuivasta siveltimen käytöstä.

No mutta koska lupasin teille kuitenkin näyttää maalaukset, niin menen digikuvaamaan ne ja katsotaan, onnistuuko niiden tuominen esille.

torstai 22. tammikuuta 2015

Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto

Olo on jo helpottunut ja ärtymys poissa. Koti on kutakuinkin järjestyksessä. Vanha nojatuoli sekä televisio ja näyttöpääte on viety pois tilaa viemästä kodistamme. Odotan vain, että siivooja tekee työnsä ensi viikolla ja saamme vihdoinkin kotimme siistiksi. Se merkitsee minulle paljon; että tavarat ovat järjestyksessä eikä nurkissa pyöri pölypalloja. Itse en jaksa tehdä niin hyvää työtä kuin ammattilainen siivotessaan. Odotan paljon Marttojen kotiavulta. Toivottavasti meille tulee kotiamme siistimään kiva ihminen, jonka kanssa tulemme toimeen. Jos henkilökemiat eivät sovi yhteen niin on kiusallista kohdata ihminen - - - No se sitten nähdään, kun uusi siivooja astuu remmiin.

Olen toipunut alkukuun kriisistä. Sairaalakeikka sai ajattelemaan, miten olenkaan tunteiden vietävissä. Joskus ne heittelevät minua kuin laineet moottorivikaista, tuuliajolla olevaa laivaa. Suru äitini menetyksestä toivat mieleeni kuolemantoiveita, joista sentään selvisin elävien kirjoihin.

Ja elämä maistuu taas! On etuoikeus saada OLLA OLEMASSA, elää aikuisena naisena nyky-Suomessa. Kun katselen uutisia sodanruntelemista maista, joissa on jos minkälaista ongelmaa ja kurjuutta, olen yhä vain kiitollisempi, että saan elää täällä Pohjolassa. Toivottavasti tänne ei tulekaan sotaa  - ja poliitikot osaavat tehtävänsä niin että saamme pitää rauhan maassa - ja "ihmisillä on hyvä tahto" ts. kohtelemme toisiamme ystävällisesti ja myötätuntoisesti.

Mieheni on ollut hyvä minua kohtaan. Ihan hävettää, kun itse olen ollut aika välinpitämätön ja ärtyisä suhteessani häneen. En tosin ole tiuskunut tai ärhennellyt enkä suuttunut hänelle. Mutta en ole ollut kovin hellä enkä huolehtivainenkaan häntä kohtaan. Itseni kanssa on ollut vaikeata ja siinä ei sitten ole riittänyt paukkuja toisen huomioimiseen. NO JOSPA TÄMÄ TÄSTÄ KORJAANTUU, kun olen tiedostanut ongelman ja alan tulla ensiksi toimeen itseni kanssa.

Kuntoutusohjaajani on puhunut terapiatuntien lopettamisesta psykiatriakeskuksessa ja hoitoni siirtämisestä terveyskeskukseen. En ole valmis tähän muutokseen, mutta kai siihen on vain sopeuduttava. Nykyisin terveyskeskuksessamme on sentään psykiatrisia hoitajiakin. Mutta kuinka usein heidän puheilleen pääsee; se minua huolettaa, jotta jäänkö yksin huolineni, kun keskustelut psykiatriakeskuksessa loppuvat. Tosin olen aika selvillä vesillä jo ja selvittänyt elämäni ongelmia vuosikaupalla. En kai tässä enää psykiatria tarvitse. Tiedän jo, mikä olen ja missä puitteissa pystyn elämään. Vielä on elämää edessäni. Siitä pyrin nauttimaan - ja toivon sinullekin, lukijani, kaikkea hyvää; iloa, onnea ja menestystä elämässäsi! HALI SULLE!


torstai 15. tammikuuta 2015

Ärrinpurrin murinaa


Kotini on mullinmallin ja ainakin heikun keikun. Se stressaa minua suunnattomasti ja miehenikin katsoo pitkin silmäripsin, että tämmönen järjestys. Annoin hänelle hommaksi imuroida kamarin, keittiön ja olohuoneen. Mutta joo, on se imuroitu paitsi listat on yhä pölyiset ja siellä täällä on edelleen pölypalloja. Pane mies hommiin ja tee työ itse sittemmin uudelleen. Ärrinpurrin.

Ei tää nyt mitään, jos olisi viikkosiivouksesta kysymys ja asunto jotensakin järjestyksessä. Mutta kun koti on kuin muinaistavaroiden kaatopaikka; vanha putki-tv keittiön nurkassa, sen päällä erinäisiä käytöstä poistettuja keittiökoneita, olohuoneessa hirvittävän painava nojatuolirutjake, eteisessä vanha putkinäyttö ja iso romuluspöytätietokone kaiken keskellä ja jaloissa - siis nää romut odottavat poisviejää kaatopaikalle ja SER-tavaran poistopisteeseen.

Kaiken kukkuraksi siellä täällä on äidiltä jääneitä vaatteita, joita kokosin yhteen pahvilaatikkoon. Kenkiä on muovipussillinen kamarissa, villasukkia ja .myssyjä olen saanut piilotettua kaappeihin, jotka ylipursuavat vaatteita,

Ehkä joku ymmärtää, että tällainen sekasotku kotona stressaa. Minua se ainakin riepoo todella paljon. En ole saanut nukutuksi kunnolla, kun tekemättömät työt painaa mieltä.

Epätoivoisena ja yliväsyneenä istuin toissailtana netissä. Se on tavallisesti mukava ajanviete, josta pidän. Rupatella niitä näitä omassa ryhmässä tuttujen kesken. Vaan nytpä kävi niin etten päässytkään ryhmän sivuille. ÄRRINPURRIN (=murinaa) tääkin vielä. En pääse rentoutumaan tuttujen juttuja lukemaan. Vielä oli muitakin syitä ärtymykseeni, joita kerroin sitten lääkärillekin, kun hänet tapasin sairaalassa.

Mutta toissailtana olin siis epätoivoisen yliväsynyt ärtymyksestä enkä saanut unta. Mitään en halunnut enempää kuin uinua, nukkua pois stressi. Menin keittiöön otin unta antavaa lääkettä, pari nukahtamispilleriä. Kävin sängyllä etsimässä hyvää asentoa ja toivotin Nukku-Matin tervetulleeksi.

UNI EI TULLUT, en nukahtanut. Ärtymyksestä murrinpurrin latasin suuhuni rauhoittavia lääkkeitä, melatoniinia ja masennuslääkkeitä. MUTTA UNI EI TULLUT SITTENKÄÄN. Olin jo ottamassa uuden satsin lääkkeitä, kun Jokin Järjen Ääni kehotti minua etsimään neuvontanumeron ja kertomaan huoleni. Kysyin onko se määrä lääkkeitä hengenvaarallista. En halua kuolla vaan NUKKUA. Neuvoja kehoitti soittamaan hätänumeroon 112, No minäpä soitin. Ambulanssimiehet juottivat pullon Carbomix-juomaa ja taluttivat minut autoon.

Sairaalassa kyselijöitä riitti. Vastasin, mitä osasin unenpöpperössä. Sitten nukuin monta tuntia. Aamulla vielä psykiatri haastatteli. Sain papereita käteeni ja hoitaja sanoi. että voin lähteä kotiin taksilla. Toinen hoitaja tuumi, että voin mennä linja-autolla.

Olo oli hutera ja pää kuin haminankaupunki. Olin suunnista sekaisin. Etsin katseellani taksiasemaa ja bussipysäkkiä. Olin kompastua jalkakäytävän reunaan ja muutenkin hoipuin kuin humalainen. Istuuduin ensimmäiseen taksiin, jonka tavoitin ja onneksi muistin (vaivoin, hetken mietittyäni) kotiosoitteeni. Huokaisin helpotuksesta, kun mieheni tuli aukaisemaan kotiovemme, sain häneltä suukon ja pääsin silittelemään kissojamme.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kiehtovaa



Luminen maisema ihastuttaa minua.  On kiehtovaa, miten pitsikuviot koristavat lehtipuiden oksia ja on todella kiehtovaa kurkkia kamarin ikkunasta tilhiparvea syömässä pihlajanmarjoja.

Kotityöt ovat yhtä kiehtovia. Voin istuskellaja ajatella niitä tuntikausia. Kissat leikkivät pölypalloilla kodissamme. Harmi, kun ne eivät ole oppineet käyttämään pölyimuria. Enimpiä roskia keräsin kyllä harjalla rikkalapioon, mistä mustavalkoinen kissamme vähän närkästyi. Sen leikkipaperipallokin meni roskikseen ja kissa jäi nuolemaan tassujaan turhautuneena.





torstai 8. tammikuuta 2015

Jouluajan jälkeen

Jouluajan jälkeen on olo taas sellainen kuin ois jostain raskaasta päästy yli. En tiedä, miksi joulun tulo onkaan jonkinlainen ylämäki elämässäni, vaikea ja kamala taakka, joka putoaa harteilta Loppiaisena. Uutta Vuotta odotan enemmän kuin joulua. Vuoden vaihtumisesta iloitsen mielessäni, toivotan tervetulleeksi ja odotan tulevaa nyttemmin toiveikkaana. Jospa uusi vuosi tuo tullessaan jotain mieltä ylentävää ja kaamos väistyy mielestäni.

Koen voimakkaasti luonnon ympärilläni. Lumiset puut näyttävät upeilta keittiön ikkunastani. Ulos en kuitenkaan ole uskaltautunut paukkupakkasilla. Nyt on ihanteellinen sää ulkoiluun, mutta täällä vain nökötän sisällä. Ulkoilusta on tullut jonkinlainen rasite ja velvollisuus, joka olisi suoritettava. Suorituspakko.

Viihdyn mieluummin sisällä lämpimässä kissojeni kanssa. Ihailen lähipuita ikkunasta. Digikuvaan niitä kameran täyteen. Harmittelen, että selkäni kipeytyy istuessani pöydän äärellä läppäriäni naputellen. Liikunnan puutetta. Sekin tuntuu jonkinlaiselta pakolta; kävellä 10000 askelta päivässä. En mie semmosia jaksa. Minulle riittää, että pääsen sujuvasti kamarista keittiöön ja sieltä kirjastooni eli toiseen kamariin kirjahyllyjen sekaan. Luen lehtiä, blogeja, päiväkirjojani ja kaikkea muuta mitä netissä sattuu silmiini. Maalaan vesiväreillä maisemia ja erilaisia kuvioita mieleni syvyydestä. Kunhan saan viime työt valmiiksi, julkaisen kuvan niistä täällä.




Tämä on vuosia sitten maalaamani teos, joka on vielä nimeä vailla.
Onko nimiehdotuksia? Mitä näette kuvassa? 

lauantai 3. tammikuuta 2015

Kaihoisaa ja veikeen haikeeta

Kuuntelen Kari Tapiota: Juna kulkee, Kuin taivaisiin, Elämältä kaiken sain - - - ja kuuntelen Jope Ruonansuuta: Enkeleitä toisillemme ja taas Kari Tapiota: Myrskyn jälkeen, Valoon päin, Muisto vain jää, Jälkemme hiekalla. Sitten on konsertissani vuorossa Al Bano Carrisi: Azzurro, Volare ja Chisun Surullisen keijun tarina, Miehistä viis, Sama nainen, Kellä kulta sillä onni. Rainer Friman: Se on salaisuus ja Romanitaiteilijoita vuosien varrelta. Niin tuli täyteen tämän illan musiikkikiintiö.
Aina aika ajoin tekee mieli kuunnella vanhaa, kevyttä musiikkia. Hiukan surumielisiä, suomalaisia tarinoita ihmissuhteista. En olekaan piiiitkään aikaan kuunnellut näitä lauluja. Tuli kovin veikeen haikee mieli. Alkoi tehdä mieli suklaata ja rakastelua. Mutten rohkene lähestyä miestäni. Ujostelen, kainostelen ja istun yksin läppärini äärellä. Surullista! Mieheni sanoi jo hyvät yöt ja meni nukkumaan.

Minun ajatukseni vaipuvat manalan majoille ja on vaikea olo. Kurkkua kuristaa ja lähden keittiöstä hakemaan juotavaa. Sekamehua. Harmittelen, ettei ole viiniä; kuohuvaa, kuplivaa ja makeaa - - -

Olen ollut tässä ennenkin. Olen aiemminkin kipuillut aallokon alla, joka painaa, telmii kehossani. Tunnen itseni sairaaksi ja mieltäni särkee. En kuitenkaan ole enää masentunut niinkuin keväällä. Tunnen itseni energiseksi, mutta kovin saamattomaksi.

Olen koko viikon puuhaillut kaikenmoista, mutta mitään en koe saaneeni aikaan. Kämppä on kuin myrskyn jäljiltä, siivoamatta. Olen suunnitellut olohuoneen huonekaluille uutta järjestystä. Mutten ole saanut aikaseksi pyytää naapuriapua raskaiden huonekalujemme siirtelyyn.

Silmiin koskee ja hartiat huutavat armoa. On lopetettava kirjoittelu. . .



torstai 1. tammikuuta 2015

Mitä toivon Uudelta Vuodelta 2015




Toivon rauhaa kansojen kesken,
toivon hyvää tahtoa ihmisten välille.
Toivon, että itsekkyys vähenee,
ahneus hupenee ja toivon halua auttaa niitä,
jotka voivat huonosti,
 jotta he saisivat kokea hyvää oloa
ja saisivat siivet lentoon pois maan murheista.

Toivon jokaiselle hyvää terveyttä ja
niille, jotka ovat sairaina toivon erityisvoimia
sekä oireiden oikeaa tulkintaa ja helpottumista.

Hyvää Uutta Vuotta 2015 kaikille!