sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulu on ohi


Niin meni tämän vuoden joulu. Tuli syötyä perinteiset lanttu-, porkkana- ja perunalaatikot, graavi lohta ja kinkkuakin maistoin. Katselimme televisiosta elokuvia ja vietimme siis kotoista joulua, mieheni ja minä. Ihan kaksistaan. Oli "hyvä, lämmin, hellä mieli jokaisen". Kissatkin saivat lohta ja kehräsivät tyytyväisenä.

perjantai 25. joulukuuta 2015

Hyvää joulua!


Tulihan sitä luntä jouluksi peräti 5 cm. Maisema ikkunassani on jouluisen talvinen. Kun sitä katselen joulumieli valtaa mielen.



Amarylliskin aukesi täyteen kukkaansa eilen, jouluaattona.



 Minä vietin mieheni kanssa rauhallisen jouluaaton. Kävimme saunomassa, söimme jouluaterian ja katselimme televisiosta tv1:n jouluista ohjelmaa.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Vesisade


Ikkunani on täynnä pisaroita. Vesisade on sulattanut kaikki lumet ja maa on paljas. Joulumieltä on vaikea saavuttaa, kun maisema on niin harmaa eikä ole lunta.

Silti toivotan

perjantai 18. joulukuuta 2015

Lumisade


Nyt vois tehdä lumiukon pihalle. Olis vaan noita pikkutyttöjä ja -poikia joiden kanssa touhuta - - -

lauantai 12. joulukuuta 2015

Joulua odotellessa


Ihmiset puhuvat taas joulusta. He ostelevat atsaleoja, joulutähtiä ja hyasintteja koristamaan huoneitaan. Joulutontut kuulemma kiertelevät ikkunoiden takana ja seuraavat, ovatko lapset kilttinä.

On taas se vuodenaika, jolloin satu joulupukista ja tontuista elää täysillä. Markkinahumu kaupoissa yltyy ja jouluvalot loistavat kaupunkikuvassa. Koteihinkin viritellään jouluvaloja.

Onhan se jännää aikakin lapsista odottaa jouluaattoiltaa ja mahdollisesti saada toivomansa lahjat. Ehkä jokin kiukkupuuska laantuu, kun tonttutarina tulee mieleen ja usko herää joulupukin anteliaisuuteen kilteille lapsille. Vielä on melkein kaksi viikkoa sinniteltävä kiukuttelematta ja vanhempia  autellen.

Onhan se mukavaa luoda joulun tunnelmaa ympärilleen. Joulukuusi koristeineen, jouluvalot ja -kukat komistavat koteja - - - " ja hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen, oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen"


Joulupukki lukee lasten jouulahjatoiveita. Hänelle tulee hirmuinen kasa kirjeitä ja sähköpostiakin varmaan ihan mahdottoman paljon. Kunkahan hän selviää kaikkien viestien lukemisesta ennen joulua? Ja kuinka hän muistaa kaikki toiveet ja vie lahjat oikeaa osoitteeseen aattoiltana ja jouluaamuna?

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Hyvää 1. Adventtisunnuntaita !


ADVENTTI (lat. adventus Domini, "Herran saapuminen / tuleminen") tarkoittaa joulua edeltävää vajaan neljän viikon jaksoa kristillisessä kirkollisessa kalenterissa. Läntisten kirkkojen kirkkovuosi on keskiajan lopulta lähtien alkanut ensimmäisestä adventtisunnuntaista, joka on aikaisintaan 27. marraskuuta ja viimeistään 3. joulukuuta. Adventtisunnuntait ovat neljä joulua edeltävää sunnuntaita. Jokaisena sunnuntaina sytytetään adventtikynttilä.

Adventtiaika alkaa ensimmäisestä adventtisunnuntaista ja päättyy jouluaattoon. Se on valmistautumista kirkolliseen juhlakauteen, Vapahtajan tulemiseen.

Adventtiajan jumalanpalvelusten teemat liittyvät Jeesuksen saapumiseen maan päälle.

Adventtiaikaa kutsutaan myös pieneksi paastoksi tai adventtipaastoksi erotuksena pääsiäistä edeltävästä suuresta paastosta. Aikaisemmin adventtiaikana oli tapana harjoittaa katumusta ja paastota.


Vähitellen adventtiajasta on muodostunut iloisen jouluodotuksen ja yhdessäolon aikajakso, jolloin vietetään pikkujouluja.



Adventtiajan jälkeen tulee 12 päivää kestävä jouluaika, joka kestää joulupäivästä loppiaiseen.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa joulunajan katsotaan nykyään alkavan jouluaattona puolenpäivän aikaan.


maanantai 9. marraskuuta 2015

Yhteydenpitoa

Marraskuu on jo pitkällä ja aika kuluu kiihtyvällä vauhdilla - vai oliskohan sittenkin niin, että minä hidastun tässä vanhemmiten ja kaikki vain tuntuu minusta kulkevan ympärilläni kovempaa kuin aiemmin. Niin tai näin, olen luvattoman pitkään ollut hiljaa. Tosin mitään merkittävää ei nyt ole tapahtunut elämässäni niin että olis ollut tarvetta kirjoittaa - - -

Tavallista arkea siis vietetään. Isänpäiväkin meni ilman juhlallisuuksia. Mainoslehdet ovat jo painaneet joulukuvia ja esitelleet jouluvaloja yms. jouluun liittyvää. Ihan kuin väkisten tuoden silmille juhlan aikaa, joka on vietettävä, johon on valmistauduttava ja johon luodaan odotuksia. Joulua ei vaan voi ohittaa olankohautuksella.

Ostin jo joulukortteja ja etsin muistioitani, jossa ovat osoitteet niistäkin tuttavistani, joihin olen vähemmän ollut yhteyksissä viime aikoina. On kiva saada joulukortteja ja siksi ajattelin taas tänäkin vuonna lähettää kortit kaikille ystävilleni, tuttavilleni ja sukulaisilleni. Kun lähetän kortit ajoissa, on mahdollista, että useat innostuvat lähettämään kortin minullekin. Onhan se jonkinlaista yhteydenpitoa sekin! Kortit lähetettyäni jään odottamaan, kuinka moni vielä innostuu tällaisesta vuosisatojen takaisesta yhteydenpidosta.




lauantai 31. lokakuuta 2015

Suru

Muutaman päivän päästä on vuosi äitini kuolemasta. Suru nousee aaltoina mieleni pohjalta ja itkettää. Koen olevani kuin yksin jäänyt lapsi. Luulin jo päässeeni pahimman surun yli, mutta hyökyaallon tavoin suru nousee mieleeni ja olen musertunut - - -


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Arjen harmautta

Tämä päivä on harmaa ja pilvinen. Samoin on mieleni harmaa ja mitäänsanomaton. Oikeastaan ihan turhaan kirjoitan tässä, koska mielenharmaudesta ei vaan ole mitään sanottavaa. Mutta kuitenkin tekee mieli kirjoittaa - - -

Heräsin jo pikkutunneilla armottomaan selkäsärkyyn, joka lieveni hieman noustuani istumaan nojatuoliin. Nostin tuolin jalkatuen ylös, otin hyvän asennon ja vedin huovan päälleni. Siinä sitten torkuin pari kolme tuntia. Selkäsärkyni hiipui pois. Oloni oli pirteä, kun mieheni nousi ylös keittämään kahvia ja syömään aamiaista. Meninpä minäkin syömään Weetabixiä maidon ja vattuhillon kera. Hiljaisina ammensimme aamiaista suuhumme. Minulla ei ollut mitään sanottavaa miehelleni eikä miehenikään puhunut mitään.

Kun oli syöty, mieheni kysyi: "Petataanko peti?" "Joo", vastasin ja niinpä suoristimme aluslakanan ja heitimme peitot vuoteelle sekä levitimme päiväpeiton. Kissa oli touhussa mukana ja sitä piti siirtää pois tieltä. Kun päiväpeitto oli paikallaan, se heittäytyi kyljelleen makoilemaan leveästi jalkopäähän vuodetta. Mieheni alkoi katsoa televisiota pitkällään vuoteella loikoen. Minä menin tietokoneeni ääreen.

Katselin sähköpostit ja faceebookin viestit. Pinterestin kuviakin selailin ja nappasin sivulleni muutaman maisemakuvan. Ja nyt oon siis blogini kimpussa. Tässäpä yx arjen harmaa päivitys...

lauantai 17. lokakuuta 2015

Arkea ja ilmaistarjouksia

Sumuinen päivä on valjennut ja mieleni on virkeä, vaikka heräsin jo pikkutunneilla. Katselin sähköpostit sekä viestit ryhmässäni Googlessa ja Facebookissa (=Naamakirjassa). Sitä samaa tavanomaista aamuajanvietettä, joka toistuu päivästä toiseen. Mielenkiintoista toki, sillä ihmiset kirjoittelevat elämästään pieniä otoksia, joista rakentelen kuvia, miten heillä menee. Itsekin kirjoittelen Naamakirjaan aina jotakin melkein joka päivä. . .

Tänään tuttavani tuo kissanruokia ja makuualustan yms. kissan tavaroita, jotka jäivät tarpeettomiksi, kun tuttavani kissa kuoli vanhuuttaan. On niin surullista, kun lemmikki nukkuu pois. Mutta meillehän se on edullista saada ilmaiseksi ruokia, valjaat ym. kissan tavaroita, jotka otamme kiitollisuudella vastaan. Tuttava ei huoli mitään maksuksi niistä.


sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Nousutuki ym. merkittävää


No niin siis tämmöisen nousutuen apuvälinelainaamon mies asensi vuoteeseeni. Kyllä se helpottaa ylösnousua huomattavasti, koska siitä saa kunnon otteen ja pääsee ponnistamaan hauiksillaan. Ne lihakset minulla on kunnossa ja voimissaan toisinkuin selkälihakset. Meijän Täplä-kissa tuli tietenkin tutkimaan uutta laitetta heti, kun se oli paikoillaan. Se nuoli ja puski laitetta ja merkkasi sen omakseen. Joten laite on hyväksytty ja omaksi otettu. Hiukan se estää Täplää hyppäämästä suoraan lattialta pääni viereen, mikä on hyvä juttu. Sillä tavalla se on jo monesti hätkäyttänyt minut hereille aamun tunteina. Kissat kun ovat aamuvirkkuja ja päiväntorkkuja.


Nimipäiväkukat kukoistavat ja ilahduttavat mieltäni. Olisipa noita merkkipäiviä useammin vuodessa niin miehelläni olisi syitä ostaa kukkia mulle. Minä niin pidän kukista. Mutta ei, ilman merkittävää syytä mieheni ei kukkia osta. En ole saanut häntä heltymään edes kerran kuukaudessa tuomaan kaupasta silmäniloja. 


torstai 8. lokakuuta 2015

Revontulista ja muista tähellisistä

Olen ihaillut mahtavan upeita kuvia revontulista. Facebookissa on varsinkin Atagan Erginin kuvia, joita olen erityisesti ihaillut. Harmittaa, kun viime yön nukuin sikeästi enkä arvannut nousta katsomaan yötaivaalle. Tänä iltana täällä Pohjois-Savossa on pilvistä eikä ole toivoa nähdä revontulia. Mutta katsellaan kuvia netistä!

Kuinka nämä viikot menevätkään huomaamatta ohi enkä koe saaneeni mitään aikaan. Aloittelin maalaamaan syysmaisemaa, mutta se jäi kesken. Ehkä huomenna saan sen valmiiksi ja näytille tänne. Kotitöitäkään en ole saanut tehdyksi niin kuin olisin halunnut  - saada edes siivotuksi, mutta pölypallot pyörivät nurkissa. Imuri notkuu siivouskomerossa eikä onneksi valita. Miehenikin on siitä mukava, ettei pane pahakseen, vaikka pölyä on siellä täällä. Kunhan on päällisin puolin siistiä.

Huomenna tulee mies asentamaan sänkyyni laitteen ylösnousua avittamaan. Saas nähdä, millainen härveli se on. Vanhemmiten olen käynyt kankeaksi ja voimattomaksi. Selkälihasvoimat ovat huvenneet niin, että sängystä ylösnousu on työtä ja tuskaa. No jospa siihen tulee apuja huomenna.


sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Näköalani kirkastuvat


Olen valittanut tässä blogissa niin paljon, että osa blogini lukijoista on jo kaikonnut jatkuvan negatiivisuuteni takia. Ehkä jätän valittamiset päiväkirjaani ja keskityn jatkossa positiivisempiin aiheisiin tässä blogissani. 

Elämäni on kutakuinkin mallillaan. Minulla on jokapäiväinen toimeentulo, koti, puoliso, kaksi ihanaa kissalemmikkiä. Olen huumoritajuinen, vaikkakin lähimmät ystäväni sanovat huumorini olevan hieman kieroutunutta - mitä sillä sitten tarkoittanevatkaan, en tiedä. En pidä alatyylin ja alapään huumorista, vaan aika kiltistä ja siististä - - -

Kuuntelen paljon musiikkia. Nytkin soi Tunnelmallista viihdettä, suosikkisäveliä soittimilla. Parhaillaan on menossa Lasse Mårtensonin pianokappale Myrskyluodon Maija. Ihana sävelmä! Siinä on jotain sellaista dramatiikkaa, josta pidän. Seuraavaksi Vantaan Viihdeorkesteeri soittaa Sinua, sinua rakastan.

Lokakuinen syyspäivä on parhaimmillaan. Aurinko paistaa pilvien lomasta, tuuleksii ja on rauhallista. Pidän syksystä, ehkä eniten Suomen vuodenajoista.



Syysmyrsky on raastanut yhdestä koivusta (kuvassa oikealla) lehdet melkein kokonaan. Koivu joutuikin tosi koetteelle toissailtaisessa myrskyssä. Pelkäsin, että se katkeaa tuulepuuskissa ja romahtaa parvekelasejamme vasten. Mutta se on sitkeä; se taipui miltei kaksinkerroin ja ojentautui taas koko pituuteensa. Lehdet vai pölisivät ja tuuli ulvoi. 

Nyt myrskystä on jäljellä koivun lehtikasat takapihan nurmikolla. Puut huokuvat rauhaa ja tuulevirekin on tyyntynyt. Taidan mennä ulos kävelylle.




sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Hellyydestä

Yksi kissahetki
aamuin illoin
ja kasapäin murheita
poistuu silloin



 Kissoja seuraamalla oppii tämmöinen vanha, hellyydettä kasvanut mummeliinikin hyväilemään itseään ja toisiakin. Tosin viimeiset vuodet, jotka vielä muistan, olen saanut hellyyttä mieheltäni. Ohimennen suukko ja halauksiakin. "Tulehan tänne lepäämään, rakas" hän sanoo, kun tulen kamariin, jossa hän katsoo televisiota sängyllämme pitkällään. Kissammekin pitävät sängyllä loikoilemisesta ja valtaavat sen kokonaan, kun emme lepäile sillä. Nämä kuvassa olevat kissat tosin ovat jo manalle menneitä. Ikävöin kovasti. Ne olivat tosi hellyttäviä.

Nykyisistä kissoistamme en ole saanut hyviä kuvia. Pitäisi ottaa video, koska ne ovat kovin liikkuvaista lajia. Sitäpaitsi toinen viihtyy aika paljon vaatekaapissa. Kuvan kaltaisia hellyyden hetkiä en ole saanut niistä kuvattua.

Niin, kissat sen osaavat siis hyväilemisen ja hellyyden osoittamisen taidon. Ainakin ne kissat, jotka pentuna ovat tulleet hoidetuksi hellyydellä. Ja kissaemothan sen osaavat vaistomaisesti ja kissaemojen tapaan siis osaavat helliä pentujaan.

Lapsuudenkodissani ei juuri hellyyttä osoitettu. Äitini hoiti kyllä fyysisiä tarpeitani moitteettomasti mutta hellyyden osoittaminen oli puutteellista. Isäpuoleni taas ei tiennyt rajoja, mihin lopettaa hellyyden osoitukset - olen siitä jo kertonutkin: hän siis meni liian pitkälle eli seksin puolelle, hyväksikäytti minua, joten opin varomaan hänen hellyydenosoituksiaan, jottei tarvitsis hävetä. Minä, häpeän lapsi sen aikaisessa yhteiskunnassa - häpeällisesti avioliiton ulkopuolella syntynyt, otin syyt niskoilleni. Minä muka viettelin isäpuoltani ja hän teki temput, joita häpesin. Olen terapiassa hieman käsitellyt näitä isäpuoleni "hellyyden osoituksia" ja myöhemmin ihmetellyt, miksi hän minua halusi käyttää hyväkseen. Miksei osoittanut "hellyyttään" äitiäni kohtaan? En nähnyt lapsuuden kodissani ihailun osoituksia ja kiintymyksen kauniita kukkasia.

"Ystävällisyys ja arjen hellyys, päivittäiset kiintymyksen ja ihailun osoitukset ovat parisuhteen suola. Hyvä olisi, jos erityisesti mies pysähtyisi miettimään, onko hänellä taipumusta pitää liiaksi erillään seksuallisuus ja muu yhdessäolo."
(VÄESTÖLIITON NETTISIVULTA)

No joo, isäpuoleni ei pitänyt seksuallisuuttaan erillään, kun vietti aikaa minun kanssani!

Luulin jo päässeeni eroon traumasta, jonka isäpuoleni raiskaus on jättänyt sieluuni. Luulin jo käsitelleeni asian terapiassa ja mielestäni pois. Mutta viime aikoina olen nähnyt painajaisia tummista miehistä, jotka joukolla tulevat kotiini ulko-oven läpi. Käyvät käsiksi ja raiskaavat minut - yhä uudestaan. Tunnelma unessa on painostava ja uhkaava...

Olen hätää kärsimässä, kun herään pikkutunneilla pimeässä kamarissamme ja lähden hiipimään huoneistossamme. Tarkistan pesuhuoneen ja wc:n, olohuoneen ja keittiön, parvekkeellekin kurkkaan, ettei siellä ole tummia miehiä. Menen sitten kirjastoomme ja katson kirjoituspöydän allekin -varmuuden vuoksi. Sydämeni lyö tuhatta ja sataa. Rauhoitun vähitellen ja huokaan piiiitkäään.

Parisuhteessamme hellyyden osoitukset ovat jääneet minulta pois. Olen kuin teinityttönä - ujo ja pidättyväinen. Miten minusta tällainen tuli, ihmettelen. Olisi opeteltava uudestaan osoittamaan hellyyttä miehelleni.

Hellyys kateissa   

Me Naiset -lehden artikkeli (kts. yo linkki) kertoo viisi harjoitusta läheisyyteen. Minun on varmaan aika opetella uudelleen, kuinka osoittaa läheisyyttä ja hellyyttä miestäni kohtaan. Kissojani osaan silittää ja niiden hyväily sujuu luonnostaan. Miksi se onkaan niin vaikeaa miestäni kohtaan?

tiistai 22. syyskuuta 2015

Vanhat laulut soivat mielessäni


"- - - punertaa lehdet pihlajan - - -"




" - - - sada, sada aina vain muistan rakkaimpain - - -"

Tapailen vanhojen laulujen sanoja ja harmittelen, kun en niitä kokonaan muista. Melodian soi päässäni ja sieltä täältä laulun sanat tulevat mieleeni. Sade ropisee ikkunalaudalla ja pihlajan oksat huojuvat tuulessa. On jotenkin nostalginen olo. Tulee mieleen paljon asioita menneistä syksyistä, paljon mukavia muistoja. 

Aloitin lapsena syksyllä kesäloman jälkeen kouluni intoa puhkuen, koska silloin pidin suunnattomasti siitä, että saimme uudet kirjat koulusta - ihan ikiomaksi. Selailin niitä mielenkiinnolla ja lueskelin eteenpäin. Olin aina parikymmentä sivua edellä läksyiksi luettavista kappaleista. varsinkin kirjojen kuvat kiinnostivat minua. Mielenkiintoisinta minun mielestäni oli maantiede ja kartat. Suunnistaessani minulla ei ollut vaikeuksia (niinkuin luokkakavereillani) lukea karttaa ja käyttää kompassia, mutta olin hidas juoksija enkä koskaan voittanut suunnistuskilpailuja. Jäin ihailemaan järvenrantaa ja annoin toisten kilpailijoiden juosta ohi. En piitannut, tulenko vaikkapa viimeiseksi. Nautin metsässä kävelemisestä ja siitä, että teidän, missä olen kartalla. Sitten vain näön vuoksi kirittelin maalissa, jos yhtä aikaa olin tulossa sinne jonkun kanssa ja löysäsin ennen maalia, jotta toinen pääsisi edelleni... Ja puuskutin henkihieverissä maalissa tulipunaisena, Oli kai astman oireita, muttei sitä ole koskaan minulta ole diagnosoitu.

Valokuvausretkeni syksyiseen luontoon ovat ikimuistoisia ja ihania muistoja. Harmi vaan, kun äidin laatikkokameralla en saanut valokuvata paljoa. Filmit olivat kalliita eikä kuvista saanut kopioita halvalla. Olisipa silloin kauan sitten nuoruudessani ollut digikamerat ja kännykkä kameroineen!

Pidän siis syksystä ehkä eniten vuodenajoista. Ei ole kuuma eikä helle pukkaa hikkee pintaan. Ei ole kylmä niin että nenä jäätyisi pakkasessa. Tämä syksy on kuulemma ennätyslämmin. Nyt on +11 astetta Celciusta. Tuuleksii 6m/s ja sataa heikonlaisesti. Tähän aikaan vuodesta on täällä ollut jo pakkasiakin aikaisempina vuosina, yöpakkasia ainakin.

En pelkää pikkupakkasia, mutta talven kylmät viimat puistattavat minua jo ajatuksenakin. Vaikka pakkasen puraisema maisema on kaunis, niin en siedä kylmempää kuin -12 astetta Celsiusta. Pysyn mieluummin kotini lämmössä, jos on kylmää ja kovat pakkaset. HRRRhuh! puistattaa jo ajatuskin paukkupakkasista!

Mutta onneksi ei vielä ole pakkaspäivä. Itseasiassa ainakin kuukauden mittarit voivat näyttää lämpöasteita. Sateita tulee ja katselen sadetta ikkunasta ja parvekkeeltani lasien takaa. Surkuttelen koirien omistajia, jotka rämpivät sateessa katseet luotuina maahan ja koirat ovat märkiä.

Kyllä kissanomistajan kelpaa katsella ikkunasta kissojensa kanssa moista.


perjantai 18. syyskuuta 2015

Rakas



" - - -SADA, sada aina vain
muistan rakkaimpain - - -"

Muistelen vanhaa laulua sateesta ja rakkaimmasta. Kuinka se pääseekään välillä unohtumaan, että rinnallakulkija on lähelläni. En ole yksin sateessa. Aviopuolisoni on iiihana. Hän toi minulle ruokakaupasta Geisha-suklaata ja annoin siitä hyvästä hänelle suukon.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Miksi olemme niin mahtavia (suurenmoisia)?

Luin artikkelin siitä, kuinka mahtavia (=suurenmoisia) olemmekaan. Lue sinäkin TÄÄLTÄ: Miksi sinä olet niin mahtava Artikkeli sai minut ajattelemaan positiivisesti itsestäni ja näkemään parantumisen mahdollisuudet, jotka Luoja on luonut minuun itseeni. MAHTAVAA !

torstai 10. syyskuuta 2015

Päivän saldo tunteita

Miten voi yx A4-paperi hävitä niin perusteellisesti, ettei sitä löydä, vaikka plaraisi kaikki paperikasat kirjoituspöydältä, katsoisi avonaiset kirjekuoret toiselta pöydältä, tutkisi reppunsa pussukat ja kukkarot, sivupöydän vanhat poisheitetttävät paperit, kirjoituspöydän laatikot, kaiken mahdollisen, missä se ehkä voisi olla.

Olen pettynyt itseeni. Luulin, että panin paperin talteen, josta sen saisin heti tarvittaessa. NO, en tarvitse sitä vielä, vasta kolmen viikon päästä, kun silmälasini valmistuvat ja tulee maksun aika. Mksusitoumus-paperi on auttamattomasti hukassa, Hukka metässä. Metsä tulessa... en jatka lasten sanaleikkiä. Tätäkö tulee olemaan seuraavat 20-elinvuottani: yhä pahenevaa unohtelua, tärkeiden papereiden hukkaamista, hajamielisyyden pahenemista.

 Purskahdan kohta itkuun. Väsymyksestä etsimiseen, väsymyksestä iltapäivän retkeen ystävän luo ja takaisin kotiin linja-autolla, missä suin surminkaan en olisi halunnut istua. Yritin nauttia kauniista maisemista, jotka avautuivat matkan varrella, muttei se paljoa auttanut paniikinomaisessa tunteessa, että kohta tapahtuu jotain ikävää. Teinitytöt kikattelivat keskenään jutuilleen. Tutunnäköinen mies tervehti minua sanomalla: "Päivää". Vastasin: "Terve" ja hän sanoi sitten myös "terve" nolonnäköisenä ja tytöt tirskuivat yhä vaikeamman näköisenä pidätelleen nauruaan.

Olen perusteellisen väsynyt ja turhautunut sihehn, että pelko kurkkii koko ajan nurkan takana ja hihittää minulle kurittomasti kiusoitellen yleisissä kulkneuvoissa matkustaessani. Pelko saa minut tarkkailemaan ympäristöäni ja huomaan hikipisarat vastapäätä istuvan miehen otsalla. Hänen hermostuneen liikehdintänsä istuma-asentoa etsien bussin penkillä. Ihailen hänen pitkiä, kiharia hiuksiaan; kuin 1980-luvun nuorilla miehillä. Panen merkille bussinkuljettajan läheltä piti -ohjauksen bussin kaartaessa vasemmalle kaistalle, kun jalankulkija ei huomaa/ei piittaa bussin tuloa vaan jatkaa kävelyään bussin eteen suojatiellä. Panen merkille, että vastaantulevan auton jarruvalot syttyvät palamaan. Hyvä, että selvittiin ilman kolaria.

Olen väsynyt, itkuinen ja onneton sekä toivottaman yksinäinen istuessani läppärini äärellä kirjastossamme. Etsin kuulokkeitani, jotta voisin kuunnella samalla radiota. Haluan kuunnella ihmisen ääntä, laulua, musiikkia.

 Olisi aika syödä iltalääkkeet ja käydä nukkumaan. Onhan kello jo 22. Mutten halua asettua kamarin vuoteelle tuhisevan mieheni viereen. Haluaisin siirtää sänkyni pois makuukamarista olohuoneeseen ja katsella televisiota pitkällään siellä. Nykyajan pyhä televisio suoltaa viihdettä tuntikaupalla aamuyölle asti. (Tosiasiassa olen turhautunut noihin ohjelmiin.) En vaihda huoneittemme huonekalujen järjestystä niin, että vuoteeni mahtuisi sohvien, tv-pöydän, kukkapuun, piirustus/maalauspöytäni ja kaappien sekaan olohuoneeseen, vaikka olen suunnitellut järjestyksen muutosta jo viikkokaupalla. Mieheni ei halua muutosta huoneistoomme. PISTE.


torstai 3. syyskuuta 2015

Onks' pakko

Heräsin jo ennen auringonnousua. Aamusuihkussa luvattoman aikaisin. Mutta mieleni "nukkui". Olin puolittain hereillä ja näin, kuinka kaikki voisi olla toisin: elämä maistuisi, terveyttä piisaisi,  ruokaa olisi kiva maistella, herätä aamulla levänneenä ja uutta päivää odottaen, ystävät tervehtisivät iloisella kädenheilautuksella, uudet tuulet puhaltaisivat purjeisiin ja olisi "mänö männessä" niinkuin mummollani oli tapana sanoa kun joku kiireellä sai aikaseksi asioitaan ja toimi ripeästi toimissaan.





Mutta miksi herättyäni kaikki on tuntunut pakkopullalta. En tiedä, miten päästä kokemaan elämäniloa, saada syödä ruokansa ilman että vatsa huutaa tuskasta, ystävät alkaisivat pitää minun luonani käynnistä enkä olisi heille vain ikävä ihminen, jota täytyy sietää ja ylläpitää yhteyttä, jotten mene ihan manan majoille.



En jaksa enää tsempata, olla mukava, pidätellä kiukun puuskiani ja kyyneleitäni. Olen sippi, loppu ja suunnattoman väsynyt elämääni. "Mitä sinä haluat meiltä", lääkäri kysyi vastaanotollaan. "että tekisitte minulle eutanasian", vastasin. Hän hiljeni pitkäksi aikaa ja jatkoin "mutta ettehän te sitä tee, koska se ei kai liene luvallista". Miten siitä jatkettiin, on hämärän peitossa. Muistan vain, että suostuin muskelimiehen kanssa lähtemään pikkuautolla mielisairaalaan. Ennemmin olisin halunnut, että vatsani olisi hoidettu kuntoon, olkavarteni lihakset lakkaisivat kramppaamasta, oikea jalkani sidottaisiin, jottei se posahda haavoille, koska, se oli turvoksissa, että hiukseni olisi kauniisti leikatut, ettei paskat tulisi housuun holtittomasti ja loputon lista muita fyysisiä vaivojani hoidettaisiin.

Mielisairaalassa en niistä puhua pukahtanut. Itse asiassa olin menettänyt puhekykyni, en saanut ääntäkään, kun huonetoveri kyseli hiljaisella äänellä jotakin, mistä en saanut selvää. Ja sitten alkoi päivien rumba: marssit käytävän päästä toiseen päähän aamiaiselle (noin 70 kivuliasta askelta turvonneella jalalla), lounaalle ja päivälliselle yhtä tuskaa. Alkoivat etsinnät, josko salongissa tai päiväsalissa katsottais mulle mieluista ohjelmaa. Pidettiin musiikkitunti, missä purskahdin itkemään kuultuani erään mielilauluni ja askartelutunnilla päällystin vihon kissojen kuvilla. 

 Minulle tultiin sanomaan, että tule vain rohkeasti sanomaan hoitajille kanslian ovelle, jos on asiaa. ASIAA? mitä asiaa? Ei minulla ollut mitään asiaa kenellekään. Olin sulkeutunut, tekeydyin pirteäksi ja kuulin, että teeskentelen. "Miksi sinä olet täällä, jos sun on noin vaikea olla?", yöhoitaja kysyi. En osannut vastata. Ajattelin vain, etten enää montaa päivää olekaan.

Lääkärin vastaanotolla ("kierrolla") sanoin, että lähden pois sairaalasta. Olin tullut vapaaehtoisesti, tosin saatettuna. Vapaaehtoisesti läksin hyvästejä jättämättä. Taksi toi kotiin ja ahdistus, tuska ja mielen synkkyys valtasi minut niin totaalisesti, etten pysty nukkumaan kuin pätkiä yössä painajaisia ja toisaalta jotain vallan ihanaa katsellen. 

Jo parin päivän päästä kotiin tultua kyselin mielisairaalan akuuttiosastolta, että saisinko/voisinko tulla takaisin hoitoon. EI SE KÄY ilman lääkärinlähetettä. En jaksa lähteä taas terveyskeskukseen valittamaan. ONKS PAKKO, JOS EI JAKSA?

maanantai 17. elokuuta 2015

Terveyskeskuksessa


Pääni on kuin Haminankaupunki terveyskeskusreissun jäliltä ja koen olevani kaapin alle juuttunut kissa.

Menin terveyskeskukseen hyvissä ajoin ennen muistiossani olevaa lääkäriaikaa. Vastaanottovirkailija ohjasi hoitajan luo, vaikkei tiedostoissa ollutkaan merkitty aikaa minulle. Olin hämmentynyt, huolissani jalkai turpoamisesta, säärikivuista ja oikean alaraajan pettämisestä niin että olen jo useammin kerran horjunut ja melkein kaatunut.

Sain kuulla hoitajalta, että minulla oli aika 13.8.2015. Muistin, että silloin kävin laboratoriokokeissa - - - Olin hämmentynyt ja itku kurkussa istuin hoitajan luona hetken. Hän katseli tiedostojaan ja kai heltyi ja antoi lääkärinvastaanottoajan minulle.

Odottelin siis tunnin ja tapasin lääkärin, joka kyseli aikansa ja kirjoitti lääkereseptin ja ohjasi hoitajan luo saamaan ohjeita jalan sitomiseen. Odottelin hoitajan luo menoa. Hän ohjasi minut edelleen toisen luo. Siirryin terveyskeskuksen alakertaan odottelemaan, kyselin pari kysymystä edelläni odottavalta leidiltä ja katselin seinällä olevia julisteita. Kun edelläni ollut leidi tuli kipsin poistosta, koputin varovasti ovelle ja muskelimies kysyi minulta henkilötiedot. Hän tarkasteli jalkaani ja säärtäni.

Epätoivoni syveni, kun kuulin hänen kysyvän puhelimessa lääkäriltä, että ottiko hän huomioon veritulpan vaaran. Mies ohjasi minut verikokeisiin. Könttäsin toiseen rakennukseen, laboratorioon odottelemaan vuoroani.

Hoitaja otti monta putkea verinäytteitä ja ohjasi takaisin muskelimiehen luo kysymään ja tarkistamaan asiat, joita hän minulle sanoi ja jotka olin jo unohtanut. Könttäsin siis terveyskeskuksen päärakennukseen itkettyäni penkillä ensin hetkisen toivottomana ja yksinäisenä. Ohikulkevilta naisilta kysyin taksin numeroa. Halusin pian kotiin syömään lounasta.

Kaikki odottelu huolestutti minut henkihieveriin.

Kävin siis uudelleen kuulemassa lääkintävahtimestari, muskelimiehen ohjeita. Hän sanoi, ettei aio sitoa jalkaani ennenkuin laboratoriokokeitten tulokset ovat selvillä. Niiden piti valmistua tänään, samana päivänä ja lääkärin ilmoittaa, tarviseeko mennä keskussairaalaan.

Tulin kotiin syömään myöhäistä lounasta. Torkahdin hetken sängylläni. . .


sunnuntai 16. elokuuta 2015

Valoja



Lamppuni ei loista ja kynttiläni on sammunut, mutta aurinko paistaa ja loistaa ikkunaverhoni takana. On mitä kaunein kesäilta ja vuoden parasta aikaa ulkoilla ja esim. veneillä, mutta kyyhötän verhoni takana kotini viimeisessä loukossa, piilossa kaikelta ja kaikilta piilotellen ajatuksiani puolisoltani.

HUOKAUS! Olen jumissa. Kotini on kuin myrskyn myllertämä. Mieheni näyttää tyytymättömältä. Itse en tiedä, mitä valintoja teen elämässäni. Nyt sentään näen vaihtoehtoja tulevien päivien ratoksi. Mutta olen neuvoton, ymmälläni uuden edessä  ja häikäistynyt valosta, joka siunasi sieluani kirkossa.


Sytytin tuikun ja lintuvalon ja ihailin niitä aikani. Mielessäni pyöri monet kerrat, jolloin yhtä yksinäisenä tuijotin valoja, kynttilöitä ja tähtiä taivaalla. Tuijotettuani tv-ohjelmia tuntikausia, kyllästyttyäni niihin ja sammutettuani televisioni väräjävät valot minä vain istuin tuijottaen mustaa ruutua. Usein nuorena menin kävelylle metsään ja illan pimetessä tuijotin kuusien lomasta välkkyviä tähtiä.



Monesti tunsin enkelien siipien havinaa ja tulin siunatuksi vain kuunnellessani puiden huminaa. Luonto, erityisesti metsät ja järvet, merkitsevät minulle suurta ja ihmeellistä VOIMAA. Luonto voimaannuttaa. Pala luontoa kukkaruukussa muistuttaa minua tästä voimasta; pieni kynttilä Herran kirkkaudesta.

Psalmi 96:
4 Suuri on Herra, ylistäkää häntä!
Pelätkää häntä, hän on jumalista korkein.
5 Eivät ole jumalia toisten kansojen jumalat,
mutta Herra on taivaitten luoja.
6 Hänen on loisto ja hänen on kunnia, hänen pyhäkössään on voima ja kirkkaus.

http://www.credo.fi/raamattu/1992/Ps.96.html

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Ihana puutarha



Mieleni tyhjä kuin muistivihkoni/päiväkirjani sivu edessäni. Katselen edellisiä täyteen kirjoitettuja sivuja; mieleni väänteitä ja elämäntuskaa; kipuja, valituksia ja paremman päivän odotusta. Saanko koskaan nähdä uneni kauniin maailman ja ihanan puutarhan?


Tämä maalaus on vain heijastusta uneni puutarhasta. Epätoivoinen, toivoton mieliala masentaa mieltäni, koska en jaksa uskoa, että koskaan tulen näkemään uneni puutarhaa.

Hoitajan kanssa jutellessani, heräsi halu vielä yrittää täällä toimia niin että masennus kaikkoaa . Halu ottaa askel eteenpäin heräsi kirkossa, kun kaksi ystävää halasi minua onnellisena nähdessään minut. Kolmas ystävä kätteli ja toivotti tervetulleeksi seurakuntaan. Ovimieskin toivotti tervetuloa ja siunausta.

Kuuntelin puhetta Daavidin ja Joonatanin ystävyydestä. Tämä Raamatun kertomus on minua aina viehättävyt. kunhan olen saanut kirjoitus/tekstikopion puheesta, saatte tekin jotakin sellaista, joka auttaa kestämään elämän myrskyt. Jumala antoi minulle uskon kuunnellessani puhetta; uskon siihen, että Jumala voi ja haluaa minulle kaikkea hyvää. Saan vielä nähdä uneni kauniin maailman ja ihanan puutarhan,

tiistai 4. elokuuta 2015

Kylmissäni kuumottavien kipujen keskellä


Kylmissäni
yksin
kipulieskat kuumottavat
päässäni
selässäni
peffassani
lanteillä = kuppeilla (niinkuin mummoni sanoi usein)
olkavarressa

jalalla ei voi astua vinoon;
on muistettava pitää jälkaterät
SUORASSA

Etsin asentoa, jossa kipu hellittää
Yllättäen se asento on
TUKKIMIEHEN istuma-asento:
polvet harallaan
kyynärppäillä nojaten polviin tai reisiin


Oletko lukenut artikkelin?
KANNATTAA LUKEA!
Istuja, suojaa itsesi (Klikkaa linkkiä)

Vaikka kotitapaturman pahimmat fyysiset vaivat ovat laantumaan päin: pääänsärkyä on vain ajoittani päivän mittään; jalalle voi astua, kunhan muistan, ettn vie nilkkaa vinoon siis jalkavaiva (jatkuu huomenna)

torstai 30. heinäkuuta 2015

Hunningolla

Mietin, mistä aloittaa kertomaan tunteita, joita on miltei mahdoton kuvailla, koska sanat ovat hukassa, sormet liikkuvat näppäimistöllä, miten sattuu, kädet tärisevät ja mieleni värisee. Huokaan piiitkään ja toivon aivotärähdyksen jälkeisen oireitten menevät hunningolle. Hunninko on paikka, jonne miun mielestäin kaikki kelvoton joutaa.

(Suomen sanakirjan mukaan:
hunningolla (myös paikallissijamuoto hunningolle) rempallaan, retuperällä, hoitamatta, rappiolla. Hänen asiansa ovat hunningollaJätti liikkeensä hunningolleJoutua hunningolle.)

Aloitusveikeyksiä, veikeen haikeita kirjoitusvihreitä ja hukattuja sanoja. 

Tekisi mieli valittaa vaivoistaan tuhannensivuisella kirjalla, mutta ketäpä se kiinnostaa. Maailma on valitusta täynnä ja olen huolissani, kuinka kauan tätä kaikkea kestää, kuinka kauan maailma pysyy pystyssä tätä menoa ja kuinka kauan saa odottaa parempia aikoja.

Minä selvisin hengissä kotitapaturmasta. Sadat tuhannet eivät selviä hengissä etsiessään parempaa tulevaisuutta mm. ylittämällä Välimerta ja joutuessaan merihätään. Monet, jotka ovat onnistuneet meren ylittämään ja rantautuneet Etelä-Eurooppaan, ovat varmaan pettyneet. Eurooppa ei ole paratiisi, josta he unelmoivat. Muutamille  suotaneen inhimilliset olot täällä, mutta toivoisin, että miljoonia voitaisiin auttaa heidän kotiseuduillaan.

Voin nyt tapaturman jälkeen kuvitella paremmin, miltä tuntuu kokea olevansa hädässä, avuton, sanat hukassa, peloissaan siitä, mitä tulevaisuus tuo. Koin sairaalassa sellaista avuttomuutta, jota en ole aiemmin kokenut. Yritin puhua, mutta aluksi ei ääntäkään lähtenyt kurkustani. Sitten kun sain ääneni takaisin, nolostuin puhuessani yksikseen ja vitsaillessani tilanteestani. Paikantaju heitti pahasti aika-ajoin, kun muistelin tilanteita, joissa olen ollut aiemmin yhtä avuton ja yksin. 

Neljän hengen huoneessa, jossa yksi huonetoveri keskusteli kanssani vain hetken, muut kaksi ei sanoneet sanaakaan minulle, minulle tuli pakokauhu. POIS TÄÄLTÄ on päästävä. Kävelin rauhattomana käytävällä sairaalan vaatteissa. En osannut pyytää apua hätääni. Istuin wc:ssä itkien yksinäisyyttäni, turvatonta oloani ja hortoilin mielessäni jossain teillä tietymättömillä. Oli tosi orpo olo. 

Kun hoitajat tulivat kyselemään vointiani, en osannut vastata muuta kuin jotain tavanomaista, mitä kohteliaisuudesta on tapana sanoa tuntemattomalle kysyjälle. Ympäripyöreitä myönteisiä lausahduksia... 

Yön valvottuani sairaalan vuoteella uneksien, pilkkien painajaisia ja muita kauhukuvia mieleni pohjalta ja rauhattomana hyvää asentoa etsien olin aamulla naatti, "pysähtyneen vaikutelman antanut" ja poikki, poikki ja poikki niinkuin kylpylän lakanat.

Uskaltauduttuani lounaalle saliin ja haastateltuani paria potilasta olo helpottui. Pian kuitenkin minulle sanottiin, että saan lähteä kotiin. Vaadin sosiaalityötekijän puheille ajatuksena, että hänelle uskaltaisin kertoa, miten heppoiselta oloni tuntui ja miten vaikealta kotiin palaaminen olikaan. Kerroin  hänelle raha-asioitani unohtaen asiat, jotka olisi järjestettävä kotona.

Kotona nyt vain jatkuu unessa pilkkimistä, pahoinvointia, näköhäiriöitä, valoilmiöitä, selkäkipuja, jalkasärkyjä ja monta vaivaa, jotka toivottavasti osaan kertoa lääkärille, kun sellaisen tapaan seuraavan kerran.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Huokaus


ikävä ihminen saa verenpaineeni kohoamaan
media ei ole hyväksi väsyneelle
Flunssakin vaivaa kaikkien muiden kipujen jä särkyjen ohella
aivotärähdys oli sellainen tärsky, ettei pahemmasta väliä


tiistai 21. heinäkuuta 2015

Kalliolla

Tärähtynyt ja tyhjä pääni sakkaa. Kirjoittaminen on vaikeampaa kuin ennen. Sanat hukassa. Käsitteet kateissa ja katit metässä. Hengellisesti seison sentään Kalliolla ja itsemurha/murha-ajatukset ovat hävinneet pois pakottamasta mieltäni.




Kiviä vyöryi tulivuoren rinnettä alas. Melkein minun kokoinen järkäle pomppi vuoren rinnettä alas enkä tiennyt, mihin suuntaan sitä väistäsi. Satoiv että ja luiskahdin istualleni.törmäsi minuun. Järkäle litisti minut. Kipu oli sanoinkuvaamatonta. Heräsin unesta sanattomana ja kauhusta kankeana. Ihmettelin pitkään, missä olen. Vähitellen  hahmottui huone, jossa neljällä vuoteella ihminen. Tämän täytyy olla sairaala, sillä kotitapaturman jälkeen istuin ambulanssissa, jossa yritin pysyä pystyssä  kaikin voimin ponnistellen vartaloni lihaksia auton kääntyillessä mutkissa ja risteyksissä. Ajatteluni oli hidasta ja kankeaa. OLIN JÄRKYTTYNYT, kauhuissani, sokissa ja paniikinpoikasia hätyytellen mielestäni pois.

 Huolettoman oloisesti ja sanoja yrittäen metsästää jostain mieleni pohjalta selitin jotain hoitajien kysymyksiin. Heittäydyn aina huolettomaksi, kun johonkin koskee, kun selkää särkee ja päänsärky vaivaa. Asteikolla 1-10 kivut olivat sairaalassa 9. Ajattelin ja pohdin, mikä voisi olla kivuliaampaa ja tulin tulokseen, että kiven alle murskaantuminen saattaa olla kivuliaampaa.

Muistan hetket sairaalassa, jossa uneksin ja unelmoin, vastailin hoitajien ja lääkärin kysymyksiin kauhusta kankeana, sanat sekaisin mielessäni, käsitteet hukassa ja hirveätä päänsärkyä potien. Muisti pätkii edelleen ja on vaikeuksia kirjoittaa.

Koko yönä, jonka vietin sairaalan akuuttiosastolla, en nukkunut kuin hetkittäin. Olin "pysähtyneen oloinen", kun lääkäri tuli kierrolle. "Lievää vapinaa vasenvoittoisesti". Yritin pitää itseäni koossa, vapinan hallinnassani ja lääkäripelon poikasia hätistelin pois mielestäni. Sain paniikkikohtauksia, joista en pystynyt puhumaan kellekään sairaalassa oloni aikana. 


perjantai 10. heinäkuuta 2015

Apua



Panin pyyykit pesukoneeseen, ohjelmoin pesukoneen toimimaan  ja lajittelin kaksimetriä korkean pyykkikomeron alimmaisen laatikon pyykit seuraavaa pesukoneellista varten. Kun se oli tehty, ajattelin lajitella toisenkin laatikon pyykkejä komerosta. Vedin laatikkoa, vaan sepä oli lastattu niin täyteen, ettei se lähtenyt. Vedin toistamiseen laatikkoa ja koko  pyykkikomero lähti irti seinästä kaatumaan. Silloin olisi kannattanut pujahtaa pois alta eteiseen (hyvä olla jälkiviisas), mutta minä yritin pitää kaappia pystyssä. Ponnistin kaikinvoimin ja sain kaappia hiukan liikkumaan. Vaan sepä heilahti takaisin, veti mukanaan pyykkikomeron vieressä olevan kaapin, joka on seinässä pyykkikoneen yläpuolella. Tavaroita lenteli ja säikähdin sydänjuuria myöten. Kaksimetrisen pyykkikaappi tuli suoraan päälleni. Työnsin kaapistoa ylöspäin, mutta sehän vain heilahti lähemmäs, iskin pääni johonkin. Jäin jumiin kaapin alle, jolloin kauhistuin, miten alta pääsen pois. Kaapisto ei ihan litistänyt minua. Pystyin huutamaan apua, APUA, APUA, AAPUUAA!

Kesti ikuisuuden ennenkuin mieheni tuli pesuhuoneen ovelle. Huusin, että vedä ylöspäin kaapistoa. Hän sai jostain voimia niin paljon,  että sai kaapiston liikkumaan sen verran, että pääsin pujahtamaan suihkun puolelle. Seisoin kaapiston takana ja mietin typertyneenä, miten pääsen kaappien yli pesuhuoneen ovesta ulos eteiseen. Kävin vatsalleen kaapin päälle, joka oli siis lattialla. Jostain sain voimia vääntäytyä kaappien yli. Olin järkyttynyt, hädissäni ja hengästynyt. Soitin hätäpuhelun ja yritin selittää mitä tapahtui. Menin NATO-asentoon makuuhuoneen sängylle odottamaan apua.
Ambulanssi vei minut sairaalaan, jossa olin yön yli.


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Tyhjät kädet


Kipuinen, tyhjä, toiveikkaan odottava
Suruja, murheita, odotuksia
toiveena tulla terveeksi jälleen

mieleni karusellissä pääni on pyörällä
karussa sellissä ajatukseni lyö tyhjää
kylmäpakkausrakkaus hellitti kipua

Surut ja murheet heitän nurkkaan
pölypallojen sekaan
toiveista rakennan sillan
että elämää on ennen kuolemaa
 ja kuoleman jälkeen elämää


maanantai 29. kesäkuuta 2015

Hyvä päätös

Tämä TIXiltä lainattu teksti sai minut ajattelemaan, kuinka itsekäs olenkaan, kun jo päätin jälleen kerran, että elämäni on nyt tässä. JA PISTE. En kestä enempää kipuja, särkyjä, epävarmuutta maailmantilanteen takia, kuulla uutisia Kreikan kansasta ja kuinka siellä menee huonosti. Haen sen verran huumeita, että mun osalta saa olla LOPPU...



Minä tahdon tehdä hyvää elämässä.

Jos lähtisin täältä nyt,
mitä kaikkea jäisikään kesken?

Jos jättäisin maailman taakseni,
kuinka monta itkevää sielua jäisi jälkeeni?

Jos minua ei enää olisi,
kuka täyttäisi minun paikkani?

Ei ole ketään toista,
joka hoitaisi minun velvollisuuteni.
Vain minä olen vastuussa siitä.

Minäpä täytän tehtäväni.
Kukaan ei pakota siihen.
Saan itse päättää 
tehdä hyvää.

Viimeinen päätökseni
voi olla joko hyvä tai huono,
Valitsen siis hyvän.

Minä voin jäädä tänne 
parantamaan maailmaa pienillä teoilla
tai sitten lähteä ja jättää jälkeeni kipua ja tuskaa.

Ei maailmaa voi kokonaan muuttaa,
mutta jokainen hymy tekee maailmasta
hiukan mukavamman paikan elää.

Laita hyvä kiertämään.

Rakkautta ja rauhaa! 

huono olo


Oksettaa
vuoroin viluttaa
sitten taas hiottaa
vähän kuumetta
HUONO OLO
väsyttää
selkää ja olkavartta särkee
hajoan

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Sammunut älypuhelin

Kuinka olenkaan riippuvainen siitä, että olen tavoitettavissa ja puhelimeni päässä on joku, jolle soittaa. Eilen olin onneton, kun en saanut puhelinta toimimaan. Se oli mustana ja kuuma kuin tulikekäle. Eloton, valoton, musta laatta. Se oli ollut siinä auringonpaisteisella pöydällä pari tuntia ja luulin sen jo simahtaneen. Mutta se antoi elonmerkkejä kilahtamalla aika ajoin, kun sähköpostiviesti saapui. Etsin ohjetta lehtisestä, joka tuli puhelimen mukana kaupasta. Siinä ei ollut mitään sammuneesta älypuhelimesta.

Rupesin googlaamaan ohjetta, mitä voisin puhelimelle tehdä. Silmiin osui tekstejä MITÄ EI SAA ruveta tekemään vaan antaa asiantuntevan huoltajan tehtäväksi, Eurot pyörivät silmissäni, ei mulla näin loppukuusta ole rahaa mihinkään. Ja sitten sattumalta löysin sivun, missä puhuttiin puhelimen resetoimisesta. Minä, keski-ikäinen täti en ole kuullutkaan moista sanaa. Vaan HYVÄ MINÄ, sain puhelimen toimimaan parilla napinpainalluksella.

Kyllä ohjekirjassa saisi olla moiset ohjeet vai tietääkö nykynuoriso, jotka  syntyvät älypyhelimen viereen  ja jo äidinmaidossaan imevät kaiken tiedon, josta meikäläinen on jäänyt paitsi, koska minun nuoruudessani ei ollut tietoakaan älypuhelimista.

Olo tuntui huojentuneelta ja orpo kaikerrus sydänalassani hävisi, kun kännykkä heräsi eloon ja näytti taas ajankulkua, kuvia ystävistäni, joille voin soittaa. Kuuntelin kolmea puheviestiä, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Toivo hakusessa



Löytyi 30 jaetta Raamattu 1933/38 tekstistä TOIVO.
Ja niin on vaivaisella toivo, mutta vääryyden täytyy sulkea suunsa.
Niin käy kaikkien niiden, jotka unhottavat Jumalan, ja jumalattoman toivo katoaa,
Silloin olet turvassa, sillä sinulla on toivo; tähystelet-käyt turvallisesti levolle,
Katso, hän surmaa minut, en minä enää mitään toivo; tahdon vain vaellustani puolustaa häntä vastaan.
Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.
(40:28) Katso, siinä toivo pettää; jo sen näkemisestä sortuu maahan."
(9:19) Sillä ei köyhää unhoteta iäksi, eikä kurjien toivo huku ainiaaksi.
Vanhurskasten odotus koituu iloksi, mutta jumalattomien toivo hukkuu.
Vanhurskaitten halajaminen vie onneen, jumalattomien toivo vihaan.
Sinä Israelin toivo, sen vapahtaja ahdingon aikana, minkätähden sinä olet kuin muukalainen maassa, kuin matkamies, joka poikkeaa majaan vain yöpyäksensä?
Israelin toivo, sinä Herra! Kaikki, jotka sinut hylkäävät, joutuvat häpeään. "Jotka minusta luopuvat, ne kirjoitetaan tomuun. Sillä he ovat hyljänneet elävän veden lähteen, Herran."
Sinulla on tulevaisuuden toivo, sanoo Herra: sinun lapsesi palajavat omalle maalleen.
Sen näkee Askelon ja peljästyy, ja Gassa, ja vapisee kovin, ja Ekron, sillä sen toivo joutuu häpeään. Ja Gassasta hukkuu kuningas, eikä Askelonissa enää asuta.
Tulkaa takaisin varustukseen, te vangit, joilla on toivo; myös tänä päivänä minä julistan: kaksin verroin minä sinulle korvaan.
Mutta kun hänen isäntänsä näkivät, että tulojen toivo oli heiltä kadonnut, ottivat he Paavalin ja Silaan kiinni ja vetivät heidät torille hallitusmiesten eteen.
Mutta kun ei aurinkoa eikä tähtiä näkynyt moneen päivään ja kova myrsky painoi, katosi meiltä viimein kaikki pelastumisentoivo.
jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo,minkä näkee?
Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.
Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta.
Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.
Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat
Emme kerskaa yli määrän, emme muiden vaivannäöistä, mutta meillä on se toivo, että teidän uskonne lisääntyessä me oman vaikutusalamme mukaan kasvamme teidän keskuudessanne niin suuriksi,
ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.
Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo.
Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti,
-sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan.

TOIVO-teksti löytyy siis joka päivälle. Älä ole sieluni toivoton.