maanantai 10. marraskuuta 2014

Suren äitini poismenoa





PIIITKÄ HUOKAUS. En saa unta. Päässäni pyörii ideoita ja kysymyksiä, miten äitini muistotilaisuus järjestetään.

 Äiti-vainajaa katsoessani paiskautui päin kasvojani tietoisuus, kuinka katoavaisia olemmekaan, Elämme tuskin satavuotiaaksi. Kalmankalpeana ja kylmänä hän makasi sairaalan työntökärryllä valkoisella lakanalla peitettynä. Joku oli sairaalan puolesta laittanut vaaleanpunaisen ruusun lakanalle.

Keskustelin sairaalapastorin kanssa siinä äidin kuolinvuoteen äärellä. Pastori  kuunteli minua empaattisesti. Hän piti jäähyväismuistopuheen, rukoili lohdullisesti ja toivotti voimia, hyviä unia ja maukkaita aterioita minulle. Se oli mieliinpainuva hetki elämässäni, vaikka sieluani kylmäsi kuin olisin palellut öisessä hallasumussa.


Äitini lempilaulu oli tämä:

1. Täältä puolehen ylhäisen maan nyt vain uskossa katselemme,
    Sinne Jeesus jo valmistamaan mennyt on kodin lahjaksemme.

:,: Kohta vaan päältä maan käymme taivaaseen riemuitsemaan, :,:

2. Rauhan rannan kun saavutamme, silloin virtemme helkkyen soi.
    Murheen sävel ei laulussamme enää milloinkaan kaikua voi.

:,: Kohta vaan päältä maan käymme taivaaseen riemuitsemaan, :,:

3. Armon runsaista lahjoistansa tuomme kiitoksen Jeesukselle.
    Hän on siunannut lapsiansa, ollut suojana matkallamme.

:,: Kohta vaan päältä maan käymme taivaaseen riemuitsemaan, :,:

Melodia: Joseph Philbrick Webster 1867
Teksti: Sanford Fillmore Bennet 1867
Suomentaja: Joel Niininen 2001

Tätä laulua toivon laulettavan äitini muistotilaisuudessa. Toinen laulu, josta äitini piti on "Täällä Pohjantähden alla, korkeimmalla kukkulalla/ katson kauas kaukaisuuteen - - -". Kuuntelin eilen tätä laulua moneen kertaan YouTubessa. Mieleeni jäi soimaan sanat: "Täällä Pohjantähden alla murheita on laulajalla. Täällä kuu kumottava on myös alakuloinen - - - hiipii sieluun asti halla ja tunteet tappamalla rikki repii sydämen." Paremmin ei voisi kuvailla tunteita, joita nyt koen: mustaa alakuloisuutta, rikki revittyä sydäntä. Tunteeni heittelehtivät kuin vuoristorataa ajellessa synkimmästä surusta ja luopumisen tuskasta jälleennäkemisen toivoon ylösnousemuksessa.





Ei kommentteja: