torstai 22. toukokuuta 2014

Selkäkipuisena

Olisipa  minulla siivet niin lentelisin kauas pois. Tosin koti on niin rakas että tuskin raskin jättää sitä hetkeksikään edes ulkoillakseni kauniissa kesäsäässä auringonpaisteisena päivänä. Selkä vaivaa enemmän kuin koskaan. Itseasiassa en uskalla lähteä enää minnekään. Olen yrittänyt selittää vaivaa kolmelle lääkärille. Yhdelle ensiavussa, toiselle terveyskeskuksessa ja yksityislääkärille. Mistään ei ole apua. Lääkärikammoni vain pahenee. Lommo päässäni pakottaa. Kylmäkääre vähän helpottaa. Verenpaineeni nousee tuhanteen ja sataan, kun ajattelen, ettei minulla ole mitään paikkaa, minne mennä. Itku pääsee, kauhu vie paniikkiin ja olen epätoivoinen.

Heräsin sentään muutaman tunnin yöunien jälkeen enkä uskaltanut käydä enää nukkumaan. Pyörin patjalla lattialla etsien asentoa, jossa voisi kivuttomasti olla ja kuunnella musiikkia ja kirjan Veljeni, Leijonamieli luentaa. Kahden pehmeän patjan päällä oli sentään juuri ja juuri siedettävää olla. Makuuhuoneen patja on kovempi eikä mieleeni tullut laittaa pehmustetta sen päälle.

Perjantaina 23.5.2014

Kipu on miltei poissa. Monta yötä nukuttu kipuisena ja mielessä on pyörinyt tuhat ja 100 asiaa, joista olisi otettava selvää. Hörppään kahvia ja syyttelen itseäni tavaroiden hukkaamisesta. Hörppään kahvia. Olisiko lopetettava tuon piristeen juonti?

On vaikeaa lähteä kaupungille yksin. Mutta jospa puen päälleni, ryhdistäydyn, nostan rintani pystyyn, vedän vatsani sisään, kampaan tukan taakse ja menoksi.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Hengissä

Aamu ei vielä ollut valjennut, kun heräsin unesta, jossa kävelin kauniissa puutarhassa. Keräsin kukkia maljakkoon ja ihmettelin sitä, että kukaan ei riidellyt. Kaikki elivät sovussa,  puhuivat  eri kieliä ja ymmräsivät silti toisiaan. Lensin vuoristoon katsomaan laajemmin maisemaa ja heräsin vuoteellani kissan tassutteluun jalkopäässäni.

Aamuauringon noustessa olin jo käynyt suihkussa ja kiertänyt kävelylenkin, joka tuntui raskaalta kierrokselta. Ylipainoa on aivan liikaa. Lääkärinikin siitä mainitsi ystävällisesti tosin, mutta huolestuneena. Huolestumiseen on syytäkin.

Monta ongelmaa tuli ratkaistua, kun pääsin lääkäripelostani ja torikammosta. Vielä kun oppisin luottamaan Jumalan varjelukseen niin elämä jatkuisi iloisesti lallatellen.


torstai 15. toukokuuta 2014

Hyvin menee, mutta menköön

Näin se on nähtävä. Olen saaanut sellaisen tärskyn, että muisti palaa vain pätkittäin päivään, jolloin kävin pankkiautomaatilla kaupungilla. Mustia aukkoja on päivistä sen jälkeen.

  Muistan käyneeni viemässä äidille kukkaset. Mieheni puolesta vein liljan anopille ja miniruusu koristakoon äidin pöytää muistuttamassa, että minäkin olen olemassa. Harmittava erehdys tapahtui lahjan valinnassa: vein väärän helminauhan ja korun hänelle.

 Mutta sehän on korjattavissa. Vien oikeat korut, kunhan tästä tokenen: Kävin pankkiautomaatilla äidin luota tultuani. En nähnyt kunnolla onko automaatti edes toiminnassa. Olin näkevinäni "otto"-painikkeen, mutta en muita painikkeita. Näytti kovin epäilyttävältä koko koneen näyttö, käännyin ympäri ja - - -mitä sitten tapahtui, en tiedä. Musta hetki vei syövereihinsä.

Kun heräsin pökerryksistä nilkkaan koski, olkavartta särki, kämmenestä tuli verta. Makasin pitkälläni jalkakäytävän asfaltilla. Etsin katseellani  laukkuani ja kenkääni. Kenkä oli kaukana takanani. Yritin kääntyä pää jalkopuoleen päin yltääkseni kenkään. Selkään räjähti sellainen kipu, jota en ole aikoihin kokenut. Yritin nousta seisomaan. Olkavartta vihlaisi. Horjuin aikani oikean käden ja vasemman jalan varassa, ponnistellen yhdellä jalalla ja horjahdellen nousin seisomaan. Linkkasin taksiin ja kerroin kotiosoitteeni. Taksikuski tuijotti otsaani ja kysyi jotakin. Toistin osoitteeni. Katsoin taksin peilistä, onko tukka hyvin. Huomasin otsasta  tulevan verta. Pyyhin sen nenäliinaani ja ahdistus kuristi kurkkuani. Huolestuneen näköisenä taksimies ajoi kotiovelleni, katsoi, että pääsen sisälle ja hissiin.

Pelkoni muistinmenetyksestä ja tyrmäyksestä saa minut itkemään ja panikoimaan. Torikammoni yhä vain syveni ja kompastukseni saa ajattelemaan niitä monia kaatumisia, joita on tapahtunut kaupungissamme. Tyrmättiiinkö minut ruiskeella, en tiedä. Ehkä kompastuin rappurautaan, mene tiedä.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Kas kummaa, kuinka paljon ehtiikään parissa tunnissa: heräsin pirtenä hyvin nukutun yön jälkeen. Kuinka ollakaan: odotin auringonnousua, mutta pilvet peittävät taivaan eikä aurinkoa näy. Taas yks'hämärä päivä. :( Myrtyneenä katselin hiirenkorvalla olevia koivunlehtiä ja pölyäviä koivun kukkia, aukaisin parveke lasin ja HUI!!! mikä viima tuli sisään. Ei mitään ihania, tuulenhenkäyksiä niinkuin eilisessä auringonloisteessa. Paisteestahan ei voi puhua, vaikka eilen poskia kuumotti, kun istuin parveketuolillani kahvia siemaisten. Tänään join aamukahvini tiukasti suljettujen ovien takana, sisällä kotini perimmäisessä nurkassa tietokoneeni äärellä.

Tietokoneeni sielunelämää ja verkkoyhteysiä tutkiessani sekä uusia tilejä aukaistessani meni huomaamatta tunti toista. Sallin miehelleni oikeudet tietokoneeni käyttöön omalla tilillään ja taas meni aikaa tutkiessani Microsoftin salaisuuksia.

Tuli nälkä, vatsa kurni ja pää täynnä atk:n ihmeellisyyksiä olin ihan jumissa. Niskat huusivat hallelujaa tiukkana kuin Pelastusarmeijan sotaväki. Oli huokaistava syvään muutama kerta, pyyhkäistävä hiki otsalta ja keskityttävä aamiaisen ihanuuksiin.

Kissat hyppivät tasajalkaa hellalla, pöydällä ja senkin päällä. Ne juoksivat kilpaa pois keittiöstä, kun osoitin sormelläni ALAS ja sanoin: "POIS! poikkeen!!!" Nuorimmat poikaset ajoivat toisiaan takaa olohuoneesta kamariin ja takaisin ylittäen nojatuoliesteen lennokkaalla hypyllä kaatamatta olohuoneen senkin koristeita. Taidokkaasti, sulavasti ja hallitusti ne kiersivät ikkunan edessä olevan senkin ylittäen esteet senkin takana, kompuroimatta mattojen laskoksiin niinkuin pienempinä pentuina ollessaan, jolloin kasassa oleva matto oli valtava vuori ylitettäväksi. Poikaset ovat jo melkein 5-vuotiaita aikuisia, vahvoja maatiaiskissoja. En ole yrittänytkään saada kamerallani elokuvaa niiden liikkeistä, vaikka haluaisin. Ne ovat niin nopeita, että tuskin pysyn kärryillä, mistä nurkasta kukin hyökkää seuraavaksi. Onneksi ne ovat pääasiassa sohvaperunoita siis tarkoitan ihania mussukoita ja pehmoleluja hyrräten, milloin jalkopäässä ja tyynylläni. En kestäisi jatkuvasti juoksentelevia riiviöitä, joiksi ne muuttuvat vain kerran pari päivässä muutamaksi minuutiksi.

On hienoa, että palveluautot kulkevat ja pääsen kulkemaan kaupunginosasta toiseen ja kolmanteen suuremmitta vaivoitta. Tosin palveluiden tilaaminen nostattaa verenpainetta ja äidin heikko kuulo saa minut miltei raivoihini. SURU VIEKÖÖN! Ikävää, ettei hän kuule kunnolla, näkee huonosti ja on aina yhtä rakastettava äiti, jonkä en soisi vaipuvan manan majoille vielä moneen vuoteen.

 



torstai 8. toukokuuta 2014

Kesää odotellessa


Nuo tuulet viestin jo toivat, mä purtehen astua saan. Laulelot soivat - - - tapailen vanhaa kansanlaulua, joka tulee mieleeni katsellessani tyventä maisemaa auringon noustessa. Muistuu mieleeni purjehdukset Oulun edustalla. Kalastajamallinen, 5-6 metrinen puuvene kynsi plaanissa Oulunsalosta Oulun satamaan vauhtia, jota isompien veneiden gasti tervehti iloisesti ohittaessaan meidät. Komeasti kurvasivat purjeet lepattaen. Opettelin merimiestaitoja ja toivoin pääseväni eteläisimmille vesille purjehtimaan. Tuleekohan toiveeni toteutumaan koskaan? Kallavesikin kyllä kävisi ensihätiin. Kenenköhän gastiksi menisin?

Kesä tulee ja vesille tekee mieli. Uimaan järveen tai paljuun meren äärelle. Merituulessa on sitä suolaisuutta, jota kaipaan täällä Savon muan maulimannavan iärellä. Kunhan Kallavesi lämpenee niin että karaistumaton kroppani sietää sen kylmyyden (siis järvi ei ole kuin pari päivää vuodessa uimakelpoinen), niin AAH iiihanaa!!! Mikä mukavampaa kuin lillua lämpimissä vesissä.

Siirreltyäni tässä joutessani huonekaluja ja vedettyäni Ventoline Discusia sisääni voin jatkaa mielipuuhaani: kodin sisustamista ja unelmointia. Mintunvihreä liina pöydälle ja CD-levy pyörimään koneeseen. Kuuntelen lauluja tunnin. Laitan taulun seinälle. Ihmettelen, minne olen pannut vesivärityöni, joita etsin toistamiseen matkalaukusta, jossa olen niitä säilyttänyt. Katselen televisiosta uutiset, studio55, sairaalasarjaa - ja unelmoin edelleen kesästä. Tuleeko se ensi viikolla vai onko se jo alkanut? Mistä kesä alkaa? Siitäkö, että leppälinnut tekevät pesän risukkoon? Vai siitäkö, että on yölläkin lämmintä (Termiset vuodenajat )?

Saarioisten pizza lounaaksi rasvattoman maidon kera. Ei tästä nyt tule kesää eikä keksintöä. Ajan tappamiseksi kirjoittelen tänään enää vain pisteitä... --- ... O sole mio, miksi menit pilveen?



Iltapäivällä klo 16.16 (toivottavasti kuvan ottaja ilmoittautuu minulle ja kertoo, että tää ihana kuva saa olla blogissani!!!)

Miksiköhän minun piti yksikseen siirrellä huonekaluja aamulla, niin että selkä kipeytyi? Oli keksittävä, miten selän jumituksen saan laukeamaan. No, eikun rentoutumista harjoittelemaan, musiikki soimaan ja jäätelöä masuun Buranan kera.  Pitkällään ollen kipu lieveni melkein pois poikkeen. Istuminen ei tee hyvää. Mutta ei koko päivää viitsi vain makoilla. Kissan hiekka-astia tuli pestyksi ähkien ja ergonomista asentoa etsien wc:n pytyn äärellä. Vitsit ovat vähissä, jos selkäkipu vielä uusii.

Aurinko paistaa ja kesää odotellessa lukaisen pari päiväkirjaani. Olen kirjoittanut muistiin Satu Marttilan ajatuksen: "Joskus tarvitaan vuosia, kilometrejä, maratonkeskusteluja, täyteen kirjoitettuja paperiarkkeja, junamatkoja. Joskus riittää katse."

Tänä aamuna mieheni katse kertoi minulle tuhannella sanalla, kuinka paljon hän rakastaa minua. Ääneen lausutut hyvän huomenen tervehdykset saivat minut kehräämään tyytyväisyydestä. Elämä alkaa maistua mansikalta eikä oo enää monta viikkoa, kun niitä ihanaisia, punaisia marjoja saa joka toisen puskan juurelta tienvarsikojuista Savon teitten varsilta ja tietennii mualimannavalta ( = Kuopion torilta).

tiistai 6. toukokuuta 2014

Vastauksia Unalle, haaste sinulle

1. Mikä ihme teki sinustakin bloggarin?

Sitä minäkin ihmettelen. Olen aina (=siitä lähtien kun opin kirjaimet) kirjoitellut jotakin jonnekin minnetahansa. Kinusin äidiltä yhä uusia vihkoja, kyniä, tusseja. Nyt harmittaa, ettei ne lapsuuden kirjoitusvihot ole tallella. Kun keksin, että nettiin kirjoittelu sujuu muitta mutkitta ja saa jopa joskus kommentteja, ihastuin bloggaamaan.

2. Kevät, kesä, syksy vai talvi?

Ehdottomasti kevätkesä. Vihreän sävyt luonnossa ovat silloin herkullisimmillaan.

3. Lempikukkasi ja miksi se on suosikkisi?

Lemmikki. Kauniin sininen, hyvin leviävä, kasvaa näillä leveysasteilla.


4. Uisitko mieluiten meressä, järvessä, joessa, lammessa, 
    altaassa vai pujahtaisitko vain paljuun? 

Pujahtaisin paljuun meren äärellä.

5. Lempisävelmäsi ja kuka sen esittää?

Tapio Rautavaaran laulamana Sininen uni

6. Mieluisin kirjasi, jota luet uudelleen ja uudelleen?

Ilkka Raitassuon Kellokosken prinsessa.

7. Lempijuomasi ja missä nautittuna?

Punaviini paljussa meren äärellä.

8. Mielivärisi?

sinivihreä, mintunvihreä, vanha roosa

9. Mikä metsässä on mukavinta?

Tuulen humina, yllätykset puitten lomassa

10. Lempitähtesi?

Pohjantähti

11. Onnellisin paikka maailmassasi?

Rakkaan rinnalla lämpimissä tunnelmissa

.•♥•.¸¸.•♥•.¸¸.•♥• .•♥•.¸¸.•♥•.¸¸.•♥• .•♥•.¸¸.•♥•.¸¸.•♥•

Lukisinpa mielelläni sinunkin vastauksesi näihin kysymyksiin.
Haastan sinut ainakin miettimään näitä kysymyksiä ja kerro minulle, mikäli julkaisit vastauksesi.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kyselyni kommenttilaatikko



Kyselyni kommenttilaatikko

Huomasitko ilmoituksen kyselystä, joka löytyy sivun alalaidasta? HUOMAA, että saat ruksata neljä (4), joista pidät eniten blogissani ja luet mielelläsi lisää.

Onko sinulla jotain kommentoitavaa kyselystä? Esim. puuttuuko kyselystä kohta/aihe, josta haluaisit lisää blogiini. Onko jokin asia jäänyt mietityttämään, kismittämään tai harmittamaan kyselyssä? Tai haluaisitko muuten vain kommentoida KYSELYÄ?

Tässä on mahdollisuus kommentoida kyselyä. Kaikki asiallinen kommentti otetaan vastaan, Kommentoida saa huumorilla, vakavasti, ihan miten vain kunhan ette käytä ns. epäasiallista "alapäähuumoria".

perjantai 2. toukokuuta 2014

Lumoavan kaunista


Pakkasaamun auringonnousu


Pienet sukulaiseni, jotka ovat saaneet jostain selville, että bloggaan nimellä Bamiella. He pitävät kovasti vappukääsästä siis ilmapalloista, serpentiineistä ja hillomunkeista. Minä en niistä paljoa piittaa, joten on pian täytettävä tämä sivu muulla kauniimmalla, jotta vappukoristeet jäis menneisyyteen. Olisin ottanut koristeet pois, mutta en tahdo pahoittaa pienten mieltä.

Onneksi tulee kesä ja olen netistä kerännyt kauniita maisemakuvia.

Joku ajattelija on sanomut, että on kolme asiaa, joita voi katsoa loputtomiin: palava tuli, vesiputous ja leikkivä lapsi.



Sumuisen aamun putous