maanantai 21. huhtikuuta 2014

JA TAAS HAASTETTA PUKKAA

Juuri pääsin vastaamasta Pilviharson haasteeseen, kun sain kuulla (= lukea), että OUTO PAIMEN on kierrättänyt toisen haasteen, johon alan nyt vastaamaan.

1. Keneltä sait haasteen? Se tuli yllä jo selostettua.

2. Ensimmäinen kuva blogistasi?


tämä on Kari Haapasen kuva Myrsky, joka sai minut runoilemaan otsikolla

 TYRSKYJÄ RANNALLA

kiehtova kohiseva raivo kutsuu kahlaamaan vaahtopäillä

meren kylmä suudelma imee lämmön sielustani

pärskeet kasvoilla kuohutyrskyjen pauhuna kutittaa mieltäni

sinä suuri ja voimakas meri kiehdot ja pelotat minua


YLEISTÄ:

Perustin blogini 18. lokakuuta 2008

Mistä blogisi nimi tulee?
Mietin pitkään nimeä blogilleni. Sen piti mielestäni kertoa elämäni kulusta ja selittää, mitä olen oivaltanut.  "NÄIN SE MENEE" on sanonta, joka tuntui ihan passelilta.

Mikä on nimimerkkisi tarina? 
BAMIELLA nyt vaan kuulosti kauniilta nimeltä, jolla halusin itseäni kutsuttavan. Tosin aikaa myöten se on liiankin hyvin kuvannut minua, joka olen synkissä mietteissäni syönyt kerralla kourallisia "bameja" siis rauhoittavia lääkkeitä päästäkseni pois poikkeen autuaimmille maille.


ARKISTO:

Näytä jokin vanhoista bannereistasi.
Valitettavasti tää ei onnistu minulta. Tietotekniikan taitoni eivät riitä moiseen.

Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään:
Kaikki kommentit ovat tähän asti ilahduttaneet minua suunnattomasti. Vaikea sanoa, mikä kommentti olis hymyilyttänyt eniten. No jos on pakko jotain rustata tähän niin runo, jonka tässä taannoin kirjoitin onnistui mielestäni hyvin ja siitä tuli positiivista palautetta ja kehotus jatkaa runojen esille tuomista. Hymyilin mielihyvästä polleana. Kiitos Outo!

Muutama kuva vuosien varrelta tai kollaasi:
No, kollaasiin tekoon eivät taitoni riitä eikä mulla ole sellaisia ohjelmia, jolla sellaisen tekeminen onnistuisi, joten tuonpa sitten muutaman kuvan.

 2. marraskuuta 2009 oli pimeää, sumuista ja tihkutti vettä. Lumet olivat sulaneetmelkein kokonaan pois. Jäljellä oli loskaa. Katuvalot eivät valaisseet maahan asti. Siis kerrassaan kurja keli. Minä sytytin lyhdyn parvekkeelle.


 20. marraskuuta 2011 oli mukava käydä ystävän luona. Sain häneltä kaksi ihanaa kissamukia, joiden kahvassa on kissakuvan häntä. Ikävä vain, että tänä vuonna tämä "ystävä" ei halua olla missään tekemisissä kanssani.



7. joulukuuta 2012 olin stressaantunut, koska en päässyt nettiin muutamaan viikkoon sairaalassa ollessani.



 Vuonna 2008 aloitin parivuotisen urakkani farmia suunnitellessa facebookissa.







30. heinäkuuta 2013 minua nauratti tämä kuva.


Postaus, josta olet erityisen ylpeä.
Se oli onnistunut runo, josta sain yo. mieltäylentävän kommentin. kts. kohta Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään

Postaus, joka oli kuukauden suosituin
Blogini suosio on jostakin syystä nousssut viime aikoina ja VETO POISSA -postaus sai enemmän kuin aikoihin lukijoita Torstaina 17. huhtikuuta 2014.

Postaus, minkä haluat kaikkien näkevän
Se on ollut aina käsillä oleva postaus. Nyt juuri toivon, että tämä haastepostaus saa lukijoita, koska tämän kirjoittaminen on merkeleellisen työlästä hommaa. Soisin, etten ihan turhan takia puurra.

SEKALAISET:

Oletko tehnyt teemaviikon?
No joo, muistelen, että eräänä viikkona kerroin pääasiassa vain kissoistani.

Onko sinulla yhteistyökumppaneita?
Ei ole. Ihan itekseni työsstän tätä blogia.

Blogin katselumääräsi tällä hetkellä?
22 309

Sivun katselumäärä  tänään?
123


LUKULUETTELO:

Plogi, josta postauksia odotat eniten?
Jaa-a, ehkä eniten odotan niiden blogien postauksia, joiden kirjoittajiin tutustuin ja he aloittivat bloggauksen samaan aikaan kuin minäkin: vuonna 2008. Harmi kyllä pari heistä on lopettanut postaustensa julkaisun ainakin entisissä blogeissaan ja jotkut ovat menneet salasanan taakse enkä ole saanut aikaseksi pyytää päästä sisään.

Blogi, joka on luettelon ensimmäinen ja viimeinen.
Lukuluetteloni blogit ovat päivitysjärjestyksessä eli viimeaikaisin aina ylimpänä. Tällä hetkellä ylimpänä on RANNALTA KATSOEN ja alimpana jo tauolle jäänyt blogi KUVIA KUOPIOSTA

Blogi, johon liityit lukijaksi viimeksi.
taitaa olla tuo RANNALTA KATSOEN


OHHOIJAKKATA !
Menipä tähän postaukseen aikaa, monta tuntia.
Toivottavasti kaikki kysytty tuli vastatuksi.
JA NIIN, koska juuri linkitin edelliseen haasteeseeni blogeja, en sitä nyt tee tähän, vaan toivon, että kuka vaan tämän lukee ja kokee haasteen arvoiseksi, tekee sen omassa blogissaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!