torstai 3. huhtikuuta 2014

Huominen tulee



Nyt on niin onnellisesti, etten sure sitä, että huomennakin tulee Huominen. Vaikken olekaan yhtä onnellinen nyt kuin aamulla, en ole kuitenkaan menettänyt elämisen toivoa ja odotusta.

Oli aikoja, ei kauankaan sitten, kun kirosin mielessäni, etten ollut jo kuollut. Monta kertaa olen menettänyt toivoni, että elämällä olisi minulle mitään annettavaa tulevaisuudessa. Nyt uskallan vienosti toivoa, että jospa sittenkin saan iloita elämästäni, läheisistäni ja ystävistäni. Ehkäpä joku oudompikin ilahduttaa minua vielä joskus jossakin. En ole menettänyt uskoani valoisaan tulevaisuuteen. Pimeitä päiviä olen viettänyt jo niin monta, että nyt on valoisien aikojen vuoro.

Kunpa vielä oppisin elämään "tässä ja nyt". Voiko sitä vain valita olla onnellinen tähän hetkeen ja näihin olosuhteisiin, jossa elän?

Minullahan on tosiasiassa kaikki hyvin. On jokapäiväinen toimeentulo, puoliso, ystäviä, koti, lemmikkikisssoja, vaatteita joka lähtöön. Olen suhteellisen terve ja ikää on vielä edessä ties kuinka paljon. Voin siis olla tyytyväinen.

Mutta jokin sisimmässäni mättää! En ole täysin tyytyväinen olooni. Jokin hiertää ja aiheuttaa kipua. En vain tiedä, mikä. Olo on nolo, kun en itseäni ymmärrä.

Ei kommentteja: