sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Keskiyön ajatuksia



Enkelit osaavat lentää ja voivat istua pilvellä, koska ottavat itsensä kevyesti.

Ensimmäinen terapeuttini Mielenterveystoimistossa sanoi minulle: "Älä ota niin raskaasti - - " Mutta en minä ole elämäni aikana oppinut ottamaan asioita kevyesti. Kyllä minä hymyilen joillekin asioille, mutta itselleni sattuneet kivut, säryt, vaivat, ikävyydet, mokat ja vastoinkäymiset olen kokenut tosi raskaasti. Olisi varmaan ollut helpompi elää pikkuhiprakassa eikä välittää tuon taivaallista pikkuasioista, jotka ovat saaneet minut jopa kyyneliin.





En osaa iloita menneisyydestäni, vaan huokaan syvään:

Metsän tummuus mulle tuokaa.
Pääni painaisin sammalvuoteelle
ja nukkuisin korpikuusen kannon alle.

Syvän äänettömyyden syliin
jo halaan pois.
Ilo, murhe ei ihmisten kyliin
mua kahlita vois.

Kovin janoan laskea pääni
kiven viileyteen,
maan tuoksuun ja harmaan sammaleen.
Mua kutsuu väkevä ääni
levon autuuteen.

Jos sylissäs, oi pimeys,
jo sykähdellä saisin.
En silmin nää maisin
mitään kauniimpaa
kuin tumma hymyilys.

Min aavistaa taisin,
sen saisin
sun helmassas
täysin omistaa.

- Kaarlo Sarkiaa mukaellen - kirjoitin synkällä hetkellä viime (la-su) keskiyönä Naamakirjaan tämän runon ja keräsin sinne yo.kysymyksiä, jotka ovat kuin omiani ts. joku muukin on ajatellut samoja asioita kuin minä ajattelin yön pimeinä hetkinä, kun heräsin iltayön uniltani.

.

Olin siis aika synkissä aatoksissa ja surin tuttava-ystäväni mielenliikkeitä ja ikäviä tapahtumia. Teki mieli ottaa yliannos rauhoittavaa lääkettä, jotta pääsisin uneen takaisin. Mutta rauhoituin vähitellen parin tunnin kuluessa ja nukuin pari kolme tuntia aamuyöstä.

Nämä päivät ovat pimeitä ja harmaita. En oikein kestä tätä kaamosta. Yritän lieventää oloani kirkasvalolampulla, joka loistaa vierelläni tietokoneeni äärellä. Kirjoitan päiväkirjaa, lueskelen Naamakirjan viestejä, lehtiä, kirjoja mm. vanhoja päiväkirjojani. Valitettavasti pystyn keskittymään lukemiseen kovin vähän aikaa kerrallaan. Varsinkin kirjat ovat aikamoinen haaste ja usein nukahdan kesken lauseen...



Ei kommentteja: