keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Rennommin ottein tähän syksyyn

Vielä vuosi pari sitten olin aika vaativa itseäsi kohtaan. Minusta tuntui, että koko ajan on tehtävä jotain, saatava aikaan sekä pidettävä asiat ja tavarat järjestyksessä. En voinut olla tyytyväinen itseeni jos en täyttänyt vaatimuksiani - siksi tuntui. ettei mikään koskaan riitä, aina on jotain tavoittelemisen arvoista. Riittämättömyyden, epäonnistumisen, huonommuuden ja häpeän tunteet vaanivat mieltäni. Ponnistelin välttääksesi näitä ikäviä tunteita ja se aiheutti minulle ahdistusta ja stressiä. Stressi ilmeni erilaisina fyysisinä oireina - unettomuutena, väsymyksenä, korkeana verenpaineena ja paniikkikohtauksina. 

Minä olen oppinut rentoutumaan ja nauttimaan elämästä. En ole enää turhautunut ja ärtynyt itseeni ja toisiin.  Olen ehkä laiminlyönyt ystäviäni tai läheisiäni - ja siinä on tehtävä parannus. Väsymysoireet ja kohonnut verenpaine vaivaavat minua edelleen, mutta paniikkikohtauksia ei ole tullut pariin kuukauteen. Olen oppinut tyytymään olooni enkä enää ole niin vaativa itseäni kohtaan.

Syksy ja ruska-aika saa minut surumieliseksi. Olen kesän lapsi. Syksy lyhyine päivineen, puitten putoilevat, ruskansävyiset lehdet ja maahan taipunut kuurainen aluskasvillisuus ovat kuoleman airuita. Lehdet maatuvat maahan ja aluskasvillisuuden elinvoima piiloutuu maan alle juuriin. Pimenevät illat masentavat minua. Monena talvena kaamosmasennus on aivan lamaannuttanut minut. 

On varmaankin sytytettävä kirkasvalolamppu aamulla ja työskenneltävä sen valossa päivän aluksi heti huomisesta lähtien, jotten taas sairastuisi.

Ei kommentteja: