lauantai 28. joulukuuta 2013

KIITOS KULUNEESTA VUODESTA !



KIITOS KULUNEESTA VUODESTA RAKKAAT YSTÄVÄT, SUKULAISET JA BLOGITUTTAVAT  

Toivotan teille Rakkautta, iloa, onnea, toteutuvia toiveita, ystävyyttä, rauhaa ja siunausta!


torstai 26. joulukuuta 2013

Joulu


Joulu tuli ja posti toi parikymmentä joulukorttia, jotka asettelin seinälle esille. Asettelin punaisia ja valkoisia valosarjoja keitiöön, poltin kynttilöitä aina ruokapöydässä syödessäni ja juodessani.

 Ajattelin heitä, joilla ei ole kotia vaan joutuvat viettämään teltoissaöitään. Kiitollisuus omasta kodista nousi kyyneleinä silmäkulmaan. Kuitenkin olin kovin alakuloinen. Olkavarsi ja polvi kipuili sekä rintaan koski useaan otteeseen noin 10-15 min. Mietin jo, että pitääkö tilata ambulanssi ja mennä ensiapuun.Uusi sänky veti puoleensa ja nautin sen päällä löhöämisestä.

Kuitenkin nimeämätön ahdistus vaivasi mieltä. Söin rauhoittavia. Nukuin paljon. Tapaninpäivä puolessa. Kohta syödään laatikoita, karjalanpaistia, lohta . . .

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Stressaantunut


Olen ripustellut joulukuusen koristeitä pitkin ja poikin seinillemme. Joulukuuseen ei ollut varaa eikä kissat antaisi aidon kuusen olla rauhassa, vaan se olisi alta aikayksikön rähmällään kuusenjalasta valuvasta vesilammikossa. Päätimme olla ostamatta kuusta. Mutta haluan kotiinne joulukoristeta ja niinpä valosarjoja on seinällä ja ikkunanpuitteissä kiinni. "Klingl bells, klingl bells" -soittava kello keittiön oven kamanassa
kiiltää kuin uutuuttaan kultaisena ja kultanauha lähtee sen kyljestä oikeaan ja vasempaan oven pieleen. Kissa kävi kokeilemassa, saisiko kultanauhan vedettyä alas, muttei onnistunut siinä.

Niin, siihen miksi olen stressaantunut. En suinkaan joulkoristelusta tai jouluruokien laitosta vaan siitä, kumpi saa katsoa mieliohjelmiaan uudella sängyllä. Mieheni katsoisis käsipallo-ottelua eikä liikahdakaan mennäkseen olohuoneen sohvalle (joka on minulle liian kapea) löhömään ohjelmaa katsoakseen. Minä otan marttyyrin asenteen, tyynyni uuden sänkymme päältä ja päiväpeiton. Asetun olohuoneen lattialle patjalle katsomaan Ykkos-Dokumenttia. Patja on ohut vaahtomuovipatja. Kääntyessäni kyljelleen kipeään käteeni sattuu. Olkavarsi on ollut kuukausikaupalla kipeä murskauduttuaan viime talvena jäätikköiseen lumisohjoon jalkakäytävällä lumimyrskyssä. Ottaa pattiin, että mun pitää lattialla etsiä oikeaa asentoa itselleni ja murtuneelle olkavarrelleni, jotta saisin katsoa mieliohjelmani.

Kun mieheni menee keittiöön katsomaan Karjalanpaistin kypsymisastetta, vaihdan paikkaa sängylle makuuhuoneen sängylle television ääreen ja saan hyvän asennon. Katson dokumenttia, mutta ahdistun. Kun näen mieheni seisomassa vuoteen vierellä kädet puuskassa sanomatta mitään, minua alkaa yököttää. Menen keittiöön, syön rauhoittavia ja sitten nettiin. Ykkös-Dokumentti jää näkemättä....


perjantai 20. joulukuuta 2013

Tukea



Näin se vaan menee eli Mururasia sen ilmaisi justjetsulleen Naamakirjassa....

Ongelman nimi on osaanko/haluanko/pystynkö ottamaan vastaan tukeasi, jos osaat/haluat/pystyt sitä antamaan ja kun en tukea tarvitse, luotanko siihen, että arvostat minua/ arvostatko minua, vaikken luottaisikaan siihen, että olen arvostuksesi ansainnut. Voiko kukaan ansaita kenenkään luottamusta?


torstai 28. marraskuuta 2013

Toinen toistemme loisteessa

On parempi sytyttää kynttilöitä
kuin kirota pimeyttä.

Onparempi istuttaa siemeniä
kuin syyttää maata.

Maailma tarvitsee kaiken voimamme,
rakkautemme ja energiamme,
ja jokaisella meistä on jotain annettavaa.
Se on vain löydettävä ja käytettävä
ja annettava pois.

Voimme olla valoja toisillemme
ja toistemme loistessa näemme tien.

Jokainen meistä on siemen,
hiljainen lupaus

ja aina on kevät.


- Merle Shain -


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Ahdistaa

Ahdistaa. On vilu, vaikkei palella. Nieleskelen tyhjää. "- - - Ikävä täällä mun on - - -" laulaa Kai Hyttinen cd-soittimessani ja minä hymisen Kain laulun tahtiin jotain rakkaudesta. Arja Koriseva laulaa sitten lapsuusvuosista, joihin hän haluaa palata. MINÄ EN HALUA TAKAISIN LAPSUUTEENI. - - - en enää ikänä. Mutta kuitenkin juuri lapsuuden ikävät muistot täyttävät mieleni.

Isänpäiväksi laitoin miehelleni ruokaa ja annoin joululahjapaperilla päällystetyn pienen paketin. Muistin isäpuoleni lapsuudesta. Silloin ei vietetty isänpäivää ja joulutkin menivät usein kovin arkisesti. Joulukuusi sentään tuotiin olohuoneeseen ja sain sen koristella. Mutta monina jouluina ahdistus nousi kurkkuuni, itkin sängylläni itsesäälin vallassa, koska vanhemmillani ei ollut varaa ostaa lahjoja, joita halusin enkä minä niitä edes pyytänytkään.

 Jouluahdistus on taas iskenyt mieleeni. Kudon villasukkia veljeni lapsille. Mutta mieluummin kutoisin niitä omalle lapselleni. Harmi, etten tunne mieheni lapsia ja lasten lapisa omikseni.

Toisaalta omistammeko kukaan lapsiamme. He ovat vain lainassa, joku viisas on sanonut.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Ystäviä skypessä, puhelimen langan päässä ja sähköpostiviestitse jutustelemassa sekä Naamakirjassa

Ilta kuluu kelloni mitatessa sekunteja. Joku on laskenut, että päivässä on 84 000 sekuntia. En ole tarkistanut asiaa, koska  tottahan niitä on paaaaljon ja jo parissa sekunnissa ehtii tehdä vaikka mitä. Tämä ilta on ollut miekenkiintoinen, Sain vaihtaa ajatuksia kahden ystävän kanssa, Toisen olen nähnyt jossakin kaupungilla ja hänen ajatuksensa saavat itsetuntoni kohdilleen. Itsetuntoni on ollut alamaissa ja kallella kypärin.Ja pitkäaikainen vilutus sieliussani on saanut lämpimiä sanoja,

Toisen ystävän kanssa keskusteeminen oli arkisempaa ja silti minulle tuli häntä ikävä. Vanha suola janottaa.

Ja sitten ystävät Naamakirjassa, Ilman heitäkään en osaa olla. Vaivun synkkyyteen ilman ystäviä.
Mieluiten tapaisin kaikki ystäväni vaikkapa pikujoulun merkeissä kasvokkain, Mutta se ei liene mahdollista. Onneksi on puoliso, jolle saan puhua kaikesta, mitä mielessäni on. Tosin tämä kirjoittelu onnistuu paremmin kuin jutustelu.

torstai 24. lokakuuta 2013

Lokakuussa

On koleata, märkää loskaa.
Lumen alta paljastuu roskaa.

Kumisaappaat kaupan hyllyllä
ostajaa vailla.
Odotan lottovoittoa
hullun lailla.
Tulis edes 4 oikein - ja lisänumeroita.
varpaani kiittäisivät uusia kumisaappaita.
Ulkoilma nipistäisi poskeni punaisiksi
ja varpaani jäisivät lämpimiksi.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Talvea odotellessa


Paleltaa. Viluttaa.
Hyinen viima käy vasten kasvoja.
Se riistää ruskan puitten oksilta.

Koivun lehdet kuurassa
nurmikolla maatuu.
Talven valkoinen peitto
piilottaa alleen kuolleet lehdet.

Vedän myssyn päähäni ja hanskat käteen.
Kiedon villatakin tiukasti ympärilleni
ja ahtaudun talvitakkiini.

Hymyilen. Eipä enää palella.
Tule vain talvipäivä.


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

HAASTE

Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.
Jokaisen haastetun pitää vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut.
Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
Haastajan tulee valita 11 blogia joissa on alle 200 lukijaa.
Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat. 
Ei takaisin haastamista.

PEPPONE haastoi minut vastaamaan seuraaviin kysymyksiin.

1. Ne neljä piirrettä vastakkaisessa sukupuolessa, jotka herättävät mielenkiintosi?
- puhelias, asiallinen, hyvinpukeutunut ja kohtelias mies herättää mielenkiintoni

2. Neljä piirrettä, jotka saavat sinut kaihtamaan miestä?
- sulkeutunut, kännissä oleva, homssuinen ja epäkohtelias saa minut kaihtamaan miestä.

3. Tumma ja tulinen vai vaalea ja rauhallinen?
Vaalea ja rauhallinen

4. Tunnusta tällä viikolla tekemäsi juttu, mitä et ole paljastanut kenellekään?
Poistin Naamakirjan kavereistani parikymmentä henkilöä. Asia on varmaan valjennut heille yllätyksenä, sillä syytä moiseen en ole paljastanut kenellekään - vielä.

5. Paljonko haluaisit rahaa siitä, että adoptoisit minut loppuiäksesi?
PAALJON RAHAA, enemmän kuin sinulla on, Peppone.

6. Todella salainen paheesi (eikä mitään diipadaapa-juttuja sitten, vaan oikea addiktio).
Revin kynsinauhojani, kun oikein alkaa stressaamaan.

7.  Kerro kolme asiaa, jotka saavat sinulla sukat pyörimään jaloissa?
Positiivinen yllätys esim. odottamaton kohteliaisuus minulle keneltä tahansa fiksulta ihmiseltä saa sukat pyörimään jaloissani. Samoin käy, kun näen hyvin näytellyn musikaalin ja kun kuulen M.Chevalierin soittavan panhuilua.

8. Olet kahvilassa ja täysi kuppi kahvia kaatuu syliisi hetkellä, jolloin olkapäähäsi koputetaan ja vastakkaista sukupuolta oleva unelmiesi täyttymys pyytää lupaa istua samaan pöytään. Mitä teet?
Pyytäisin miestä ojentamaan servettinsä, jotta voisin kuivata hameeni.

9. Pahin jäynä, mitä olet tehnyt elämäsi aikana?
Koulussa laitoin ikkunaan lankoja ristiinrastiin niin että näytti siltä kuin ikkuna olisi säröillä. Opettaja katsoi ikkunaa kaukaa ovelta ja kysyi, kuka särki ikkunan. Koko luokka räjähti nauramaan ja huusi: APRILLIA, syö silliä, juo kuravettä päälle. Opettaja tarkasteli ikkunaa lähempää ja totesi, ettei kukaan jää tästä jälki-istuntoon.

10. Kerro heti, mitä sinulla on yöpöydän laatikossa?
Mm.kynä, paperia, nenäliinoja, korvasuojaimia siis tuppoja, joilla tukitaan korvat, kun mies kuorsaa.

11. kuinka usein manipuloit ihmisiä?
En tunnusta manipuloivani ihmisiä koskaan.

Haastan nimimerkit HapuilemassaRonjaHomssuTosilihavaAili-mummobipolaarinen50PilviharsoTaisteluaelamankanssa

Peppone, en mie jaksa enempää henkilöitä haastaa. Oon väsynyt ja vanha, yritä ymmärtää.


Kysymyksiä haastetuille:

1. Miksi aloitit bloggaamaan?
2. Mitä et tekisi, vaikka siitä maksettaisiin?
3. Mikä saa sukat pyörimään jaloissasi?
4. Ketä ihailet?
5. Mihin/kehen uskot?
6. Mitä inhoat?
7. Mikä ihastuttaa sinua?
8. Onko sinulla lemmikkieläin/-eläimiä? Mikä eläin/eläimiä?
9. Masentaako sinua koskaan? Mikä masentaa?

No niin tässä olikin jo 11 kysymystä. Odotan mielenkiinnolla vastauksianne!

torstai 10. lokakuuta 2013

Suru vieköön

SURU VIEKÖÖN
mennessään
menneisyyden haamut
ilo tulkoon taloon
valaiskoon aamut

suru nyyhkii kyynelissä
ilo vieköön valoon
liihotelkoon perhosena
kukasta kukkaan
ottakoon minut siivillensä
perhontanssiin mukkaan

kesäpäivän aurinko nyt
sulatelkoon surun
haukkaan leivänpalasen
ja syön joka murun


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Pohjantähden alla

Kari Tapio laulaa CD-soittimessani Olen suomalainen. "...Pohjantähden alla elää suomalainen." Näihin sanoihin laulu päättyy ja mieleeni tulee pakkasyöt, joita tullaan taas saamaan talven myötä. Kirkas tähtitaivas loistaa valojaan ja Pohjantähti siellä taivaan keskivaiheilla pilkottaa vaatimattomasti. Tätitaivaalta löytyy helposti Otava ja Kassiopeija. Muita tähdistöjä en ole oppinut löytämään enkä edes ole kiinnostunut tähtitaivaasta niin paljon, että viitsisin opetella. Kun tähtitaivas näkyy, on usein kylmä, pakkasta siis. Viimeksi tähtitaivasta tuijottaessani, pohjoistuuli puhalsi kasvoihini niin että nenänpäätäni alkoi paleltaa. Kiirehdin sisälle lämpimään, missä nenäni alkoi vuotaa kiusallisesti - räkää. Suru vieköön!

En todellakaan tykkää pakkasesta, talvesta - ja lumesta, mikä tarttuu kengänpohjiin ja sulaa sisällä vesilammikoiksi. Seitsemän kuukauden piina alkaa lämpimän syksyn jälkeen. Onneksi tänne asti on saatu nauttia päivistä ilman pakkasia. Yöpakkasia on ollut jo ja mielellään niitä sitten saisi ollakin ennenkuin lumet satavat, jottei tarvitse loskakelissä tarpoa. Loska on kamalinta, mitä talvella voi olla.

HUOKAUS! Mitenkähän tästäkin talvesta selvitään.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Rennommin ottein tähän syksyyn

Vielä vuosi pari sitten olin aika vaativa itseäsi kohtaan. Minusta tuntui, että koko ajan on tehtävä jotain, saatava aikaan sekä pidettävä asiat ja tavarat järjestyksessä. En voinut olla tyytyväinen itseeni jos en täyttänyt vaatimuksiani - siksi tuntui. ettei mikään koskaan riitä, aina on jotain tavoittelemisen arvoista. Riittämättömyyden, epäonnistumisen, huonommuuden ja häpeän tunteet vaanivat mieltäni. Ponnistelin välttääksesi näitä ikäviä tunteita ja se aiheutti minulle ahdistusta ja stressiä. Stressi ilmeni erilaisina fyysisinä oireina - unettomuutena, väsymyksenä, korkeana verenpaineena ja paniikkikohtauksina. 

Minä olen oppinut rentoutumaan ja nauttimaan elämästä. En ole enää turhautunut ja ärtynyt itseeni ja toisiin.  Olen ehkä laiminlyönyt ystäviäni tai läheisiäni - ja siinä on tehtävä parannus. Väsymysoireet ja kohonnut verenpaine vaivaavat minua edelleen, mutta paniikkikohtauksia ei ole tullut pariin kuukauteen. Olen oppinut tyytymään olooni enkä enää ole niin vaativa itseäni kohtaan.

Syksy ja ruska-aika saa minut surumieliseksi. Olen kesän lapsi. Syksy lyhyine päivineen, puitten putoilevat, ruskansävyiset lehdet ja maahan taipunut kuurainen aluskasvillisuus ovat kuoleman airuita. Lehdet maatuvat maahan ja aluskasvillisuuden elinvoima piiloutuu maan alle juuriin. Pimenevät illat masentavat minua. Monena talvena kaamosmasennus on aivan lamaannuttanut minut. 

On varmaankin sytytettävä kirkasvalolamppu aamulla ja työskenneltävä sen valossa päivän aluksi heti huomisesta lähtien, jotten taas sairastuisi.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kahden blogin yhdistelmä

Yhdistin tähän blogiini toisen blogini tekstit. Täällä uusia postauksia on siis usean vuoden ajalta tuotu blogista "Auringonpistoksia pakkasella". Siinä blogissa olen ehkä avoimemmin kertoillut masennuskausistani ja diagnooseistani, yleensäkin tunteistani. Muutoin se blogi oli aikalailla samantapainen kuin tämä "Näin se menee" -blogi. Koska en enää muistanut, mitä kirjoitin siellä ja mitä täällä, päätin yhdistää blogit.

Jatkan edelleen päiväkirjamaista kerrontaa arjestani ja juhlistani, kissoistani ja yrityksistä laihtua. Joskus yritän selvittää itselleni psykologisia asiakokonaisuuksia.

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa, lauletaan vanhassa biisissä. Oivalluskykyähän tässä elämässä pitää olla, jotta se olisi mielekästä. Jokaiselle tämä kyky on annettu, toisille nokkelampi kyky oivaltaa ja toisille sumeampi - ja sillä on selvittävä.

Omaa oivalluskykyäni en arvioi, mutta yrityksistäni huolimatta en ymmärrä, miksi mieli masentuu. Onneksi olen omasta masennuskausistani selvinnyt ilman suurempia haavereita. Joitakin tunnelukkoja mielessäni on kts. http://www.mentores.fi/index_tiedostot/Page2265.htm#vaativuus

Miten ne avaisin, tulevaisuus näyttää. Onko edes mahdollista vuosikymmeniä olleita lukkoja avata, en tiedä. Sen tiedän, että olen rikkinäinen ja haavoittunut ihminen, joka yrittää ymmärtää suuria asioita.


lauantai 21. syyskuuta 2013

Kuutamossa



Eilen (torstai)illalla kuu loisti kirkkaasti ja valvotti minua. Ihailin kuutamoa parvekkeellani jonkin aikaa. Väsytti, mutta kun menin vuoteeseen, en saanut unta. Pari tuntia etsin hyvää asentoa ja vihdoin simahdettuani näin omituisia unia. Niissä ei ollut päätä eikä häntää. On vaikea ruveta kertomaan niitä, koska ne olivat tosi sekavia. Tunnelma niissä ei ollut painajaismainen, vaan toisella tavalla synkkä ja pimeä. Heräsin aikaisin aamulla ja menin nettiin, mutta silmät eivät pysyneet auki. Suljin tietokoneeni ja painuin takaissin pehkuihin. Sitten aamuyöllä nukuin muutaman tunnin sikeästi ja rauhallisesti.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Yks hailee



Päivä toisensa jälkeen luiskahtaa muistoihin ja huomaan, etten ole saanut mitään aikaan. Ainoastaan kissan oksennuskasat olen kerännyt biojäteastiaan ja vessan lattialta lakaissut kissanhiekat takaisin hiekkalaatikkoon. Muuta sanottavampaa en sitten ole tehnytkään lukuunottamatta facebookissa luuhaamista ja toisten blogien lukemista. Oma pääni ei ole tuottanut minkäänlaista postausta tännekään yli viikkoon. Suonette sen anteeksi, sillä minulla on nyt sellainen kausi, etten oikein koe mitään kovin merkityksellisenä tai pakottavana ilmaista blogissa. On niin ykshailee-olo. Välinpitämättömyys valtaa mieltäni ja siitä kärsii mieheni - ja tekin rakkaat lukijani. Olen pahoillani!


tiistai 10. syyskuuta 2013

Syyskuisena iltana

Ennätysmäisen lämmin syyskuun alku on miellyttänyt minua. En kaipaa tuulta, myrskyä ja sadetta. Sitä on kuitenkin luvassa jo ylihuomenna. Olen istunut tietokoneen äärellä melkein koko päivän. Olen seurannut facebookin viestejä tutuilta ja nettiryhmieni jäseniltä. Muutaman viestin olen kirjoittanut itsekin. Nettiryhmäämme kirjoitin vähän pitemmän viestin. Olen lukenut blogeja. Etsinpä uusiakin blogeja asiasanoilla masennus ja rajatilapersoonallisuus. Joitakin mielenkiintoisia blogeja sain lisää blogilistaani.



Vähän harmittaa, etten saanut itseäni ulos kävelylle. Selälle tekisi hyvää pieni liikunta ja muutenkin raitista ilmaa olisi hyvä saada. En vaan jaksa välittää ... Kun innostun jostakin niinkuin nyt etsimään uusia blogeja, aika kuluu huomaamatta asian kimpussa eikä minua saa hommasta irti ennenkuin silmät rupeavat luppasemaan ja on aika mennä nukkumaan. Niin, nyt on aika siirtyä makuuhuoneen puolelle, ojentaa selkäni vuoteelle ja rauhoittua nukkumaan.



HYVÄÄ YÖTÄ!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Uni

Kävelin mielisairaalan pihalla. Vaihdoin sairaalan aamutakin päälleni ja vaaleansiniset yöpuvun housut vedin jalkaani pihalla. Joku tuttu potilastoveri tuli juttelemaan kanssani ja läksimme kävelemään sisälle. Muistin laukkuni ja juoksin vaatteidenvaihtopaikalle. Uusi laukkuni ei ollut siellä enää vaan vanha laukku, jossa oli omenoita. Olin pahoillani, että joku oli varastanut uuden laukkuni, jossa oli kukkaroni, muistioni ja sininen uusi puseroni.

Sairaalan pihalla oli paljon väkeä. Kysyin sinitakkiselta laitossiivoojalta, onko eteisessä hiljaisempaa. En haluaisi kovaan ääneen selittää tilannettani hoitajalle eteisen ovenraossa. Hän vei minut osastolle, jossa oli ainakin 100 metriä pitkä käytävä, rapautuneet seinät, viiden hengen huoneita ainakin 10 peräkkäin molemmin puolin käytävää. Hoitaja tuli kysymään, kuka minun lääkärini on. Sanoin, etten tiedä, mille osastolle kuulun ja kuka lääkärini tulee olemaan. Tälle osastolle en jää. Hoitaja otti laukun kädestäni. Kysyin, minne viette sen. Keskukseen, sanoi hoitaja. Mikä paikka se on, kysyin. Laukku tutkitaan siellä ja se voi viipyä siellä kaksikin viikkoa. Ei kai minun tarvitse olla täällä kahta viikkoa, kysyin hoitajalta - ja heräsin unesta.

lauantai 31. elokuuta 2013

Syystunnelmissa

Syksykuukausi, syyskuu herättää minussa surua ja ikävää. Kesä on mennyt. Halla puree kasveja huurteeseen ja ne kuolevat. Kukat häviävät pientareilta ja puutarhoista. Puut paljastavat oksansa, kun lehdet putoavat. Maa jäätyy. Ei tarkene paljasjaloin nurmikolla kävellä. On puettava villatakki ja päällystakki ulos mennessään.

Ruska voi kyllä olla kaunis, mutta se on kuoleman airut. Lehdet kuolevat, irtoavat, tippuvat maahan ja maatuvat. Surullista! Kesän vehreys häviää. Aurinko ei enää lämmitä. Kylmää valoa riittää lopulta vain muutamaksi tunniksi päivässä. Kaamosaika alkaa Suomessa. Siitä en pidä. Pakenisin kesäisiin maisemiin, jos saisin ystävän mukaani. Mutta mieheni ei lähde Suomesta minnekään. Harmi! Nyhjötämme siis betonikuutiossamme koko talven. Vain piipahdamme pakkasessa ruokakaupassa ja apteekissa. Minä istun tietokoneeni äärellä, mieheni tuijottaa televisiota. Siinäpä eläkeläisen riemut.

Hallitus leikkaisi eläkkeemme, niin että tuskin saamme ruokakauppalaskun ja vuokran maksettua. Eläkkeemme on muutamassa vuodessa devalvaation myötä pienentynyt ostoarvoltaan viidennekseen siitä mitä se oli aikaisemmin. Hinnat karkaavat siis nousevat niin ettei mitään isompaa ole varaa ostaa. Onneksi huonekalut ja vaatteet on ostettu. Niitä käytämme seuraavat 10 vuotta ja toivomme, ettei hallitus sittenkään leikkaisi eläkettämme olemattomiin. Jospa voisi tehdä etelänmatkan ja ostaa LED-television. Unelmiahan saa olla. Niitä kukaan ei leikkaa pois mielestämme.

torstai 29. elokuuta 2013

Syksyn merkkejä

Päivät luiskahtavat muistoihin vauhdilla. En pysy mukana ajanlaskussa. Haluaisin kesän viipyvän pitempään, mutta öisin on jo ollut hallaa. Se on selvä syksyn merkki. Osa koivuista on keltaisena ja tiputtelevat lehtiään. Tulee haikea olo. Tässäkö tämä kesä oli? En ole ehtinyt edes uimaan järvessä. Kessälomamatkaakaan emme ole tehneet. No vielä ehtii matkustaa - ja pienen kotimaan matkan ajattelinkin tehdä tässä näinä päivinä.








keskiviikko 28. elokuuta 2013

Tasaisen harmaata

Aurinkoinen päivä hiipuu iltaan. On tyhjä olo ja hailee mieli.

"Ei pidä huolestua,  jos tuntuu tasaisen harmaalta. Se on normaali ihmisen elämää."  Näin tyynnytteli terapeuttini, kun selitin hänelle, miltä minusta tuntuu.

En ole onneni kukkuloilla enkä masennuksen kuopassa.

Päivä toisensä jälkeen luiskahtaa pois.

Arkisissa askareissa: pyykin pesussa, tiskatessa, ruokakaupassa käynnillä, roskapussin kuljettamisessa, vuoteiden sijaamisessa jne. päivien tunnit täyttyvät ja illan viiletessä istuudun vielä tietokoneen ääreen kirjoittamaan.

Aamulla herättyäni selasin Facebookiin tulleita viestejä. Varasin itselleni ruoat nettiyhteisömme tapaamiseen ja sovimme kimppakyydeistä tapaamispaikalle. Hiukan jännittää nettituttavien tapaaminen. En ole useimpien kanssa jutellut livenä. Kohta sekin on koettu. Onneksi joukossa on pari ennestään tuttuakin, joiden kanssa juttu luistaa taatusti, vaikkapa edellistä tapaamista muistellessa.


perjantai 23. elokuuta 2013

Kesän viimeiset päivät

Arki sujuu pikkuhissuksiin.



Harvat punaiset marjat pihlajassa

enteilevät runsaslumista talvea.

Pihlaja ei näet kanna kahta taakkaa

samana talvena.



Kun ei ole paljon marjoja

niin lunta sitten sataa enemmänkin.



Talven hurjaa ryöpytystä odotellessa

saamme ihailla ruskan värejä

ja tummenevia syysiltoja.



Mutta vielä on kesää jäljellä.

Ensi viikoksi on luvassa

aurinkoista ja lämmintä.



NAUTTIKAAMME KESÄN VIIMEISISTÄ PÄIVISTÄ!



sunnuntai 18. elokuuta 2013

Sunnuntain rauhaa

Pureskelen pähkinöitä, rusinoita, kuivattuja hedelmän paloja. Sunnuntai laahautuu hissukseen kohti lounasaikaa. Ei tee mieli laittaa ruokaa. Siksi kai syömme valmisaterioita: lihakaalilaatikkoa, broileria ja riisiä on jääkaapissa. Kissat saivat lohta ja kalkkunaa purkista. Vatsat pulleina ne loikoilevat sängyllä mieheni vieressä.

Minulla on jotensakin tyhjä olo, mutta ei kuitenkaan ole paha mieli tai mitenkään painostavaa niinkuin aiemmin on ollut, kun mieli lyö tyhjää. On vain rauhallista ja seesteistä; mieli avoinna ja odottavalla kannalla. 

lauantai 17. elokuuta 2013

Työtuoli

Miten nämä viikot vilahtavatkaan ohi ilman, että tulee päivitettyä blogia. Elokuu jo puolessa välissä enkä ole saanut sanaakaan julkaistuksi. ..

Minä sain tällä viikolla uuden työtuolin, jossa on selkänojan korkeuden ja kallistuksen säätö, istuimen kallistuksen säätö, korkeuden säätö kaasujousella, käsinojien säätö ja istuinosan syvyyden säätö. Keinutoimintokin on, mutta en minä sitä juuri käytä.

Nyt saan säädettyä tuolini juuri minun selälle ja peffalleni sopivaksi. IHANAA!  Tämä Apollo-työtuoli tuotiin minulle Sotkasta. Maksoihan se aika paljon, mutta sillä on 2 vuoden takuu.

Edellinen tuoli hajosi allani puolen vuoden käytön jälkeen ja sillä oli alunperinkin vaikea istua. Olen tyytyväinen, kun sain nyt kerralla kunnon työtuolin.


Yksi huono puoli tässä uudessa työtuolissa on: selkä ei ala huutamaan, että nyt on istuttu tarpeeksi ja on liikkeellelähtöaika. Tulee istuttua pitkiä aikoja tuolilla, kunnes muistan, että on aika taukojumpata.


Työterveyslaitoksen sivulla on hyviä venytysohjeita näyttöpäätetyötä tekeville:


TAUOTA TYÖTÄSI

Intensiivisessä tietotyössä muutaman minuutin tauko vähintään kerran tunnissa parantaa työtehoja ja jaksamista enemmän kuin pidempi tauko kerran päivässä. Tauon pitäminen vähentää myös silmien rasitusta ja lepuuttaa ajatustoimintaa. Istumatyössä asentoa kannattaa vaihdella aktiivisesti. Nouse välillä ylös ja oikaise jäseniäsi.

Venytellessä lihakset rentoutuvat, jolloin verisuonien virtaus lisääntyy, hapen ja ravintoaineiden saanti lihaksiin parantuu sekä kuona-aineiden poistuminen lihaksista nopeutuu. KTS. em. linkin yksinkertaiset ohjeet, joiden avulla vähennät työn aiheuttamaa kuormitusta tuki- ja liikuntaelimistölle.

torstai 8. elokuuta 2013

Matkus


Kuopiossa on verrattain uusi kauppakeskus Matkus, useiden liikkeitten keskittymä kahdessa kerroksessa, suuria halleja, paljon tavaraa. Kävin eilen kiertelemässä siellä. En ehtinyt tutustua kuin Ikeaan ja Halpahalliin, kun jo väsähdin. Istuuduin kahvilaan syömään pehmistä ja siemailemaan kahvia.

Mukaani kotiin lähti tosi edulliset tyynyt ja peitot. Jo olikin aika uusia peitot, jotka meillä on ollut jo toistakymmenta vuotta. Onneksi Matkuksen Ikeassa ei ollut ihmisiä tungokseen asti, koska silloin minua oli saattanut ruveta ahdistamaan. Ihmisiä oli kyllä. Mutta koska kauppatilat olivat väljät, liian ahdasta ei tullut missään. Olin onnellinen, ettei paniikkikohtausta siis tullut niinkuin usein kaupungin keskustan kaupoissa ihmisjoukossa on käynyt.

Tyttösten kesäasu on näköjään tiukat, lahkeettomat sortsit. Sieviä tyttöjä sipsutteli siellä kauppahallissa shoppailemassa, myös lapsiperheitä oli. Hinnat olivat edullisia, joten mikäpä siellä on tehdessä ostoksia.

maanantai 5. elokuuta 2013

Kissat yöllä



Juuri näin minulle kävi tänään aamuyöstä, kun kävin WC:ssa: sillä välin kissa oli mennyt tyynylleni, mutta onneksi siirtyi siitä tyynyn viereen, kun minä tungin pääni tyynylle taas. Usein meille käy myös näin kuten seuraavassa kuvassa:


tiistai 30. heinäkuuta 2013

Diiba daabaa

Taas meni päivä enkä saanut mitään aikaseksi. Luin lehtiä, netistä uutisia ja nettituttavien viestejä, joihin en saanut vastatuksi, koska ajatukseni jumittaa.

Katselin Elloksen postimyyntisivuja netistä ja mieleni olisi tehnyt tilata vaikka mitä: tunika, vapaa-ajan kengät, housut jne. Kyllä mun on ne saatava. Kävelykengässäni on reikä ukkovarpaan kohdalla. Tunikat ja housuni ovat liian tiukat. Mokomakin vatsamakkara ei mahdu viimekesäisiin vaatteisiini. Menen takaisin Elloksen sivulle ja tilaan vaatteet ja kengät. Jospa äitini antaa mulle vaikka lainaa niiden maksuun.


Minua nauratti tämä kuva tänään ....

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kesää on vielä

Kesä on jo pitkällä. Jaakko on heittänyt kylmän kiven veteen ja sehän merkitsee sitten sitä, että meikäläinen tuskin uskaltautuu enää uimaan järveen. Tosin tämä päivä on ollut helteinen ja aurinkoinen; vielä vedet eivät ole hirveän kylmiä.




Kuinkahan sitä tarkeni nuorena aamu-uinneille mereen vielä marraskuussa, kun alkoi jo olla jäätäkin. Avannossakin kävin yhtenä vuonna läpi talven. Nykyisin en niin kylmiin vesiin rohkenisi mennä uimaan. 





Tänä kesänä on uimiset jääneet aika vähiin. Ei ole ollut uimaseuraa. Mörrimöykky (=mieheni) ei pidä uimisesta. Hänellä on jokin traumaattinen kokemus lapsuudessaan miltei hukkumisesta. Se kummittelee hänen takaraivossaan uimarannalla. Hän ei mene uimahallissakaan syvemmälle kuin missä jalat ylttää pohjaan pään ollessa pinnalla.





Pitää ihan miettiä, miten tämä kesä on mennyt... Olen lueskellut aika paljon naistenlehtiä ja blogeja netissä. Olen pelaillut facebookin pelejä, olen ulkoillut kaupungin torilla katsellen ihmisiä, olen tehnyt kotitöitä. Arki on sujunut mukavasti. Mieliala on pysynyt korkealla koko kesän. Blogikirjoittelu on jäänyt vähäiseksi, ei siksi eikö olisi ollut, mitä kirjoittaa vaan koska ei ole ollut oikein motivaatiota kirjoitella arkistä hömppää, mitä elämäni nyt on ollut. 

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Harmituksen vatsamakkara

Tyytyväisyys elämääni meni sen siliän tien, kun otin esille kesäisiä T-paitoja ja sovittelin niitä päälleni. Olivat mokomat tiukkoja alavatsan kohdalta. Lantion ympärys on enemmän kuin viime kesänä. Painoa ei ole enempää, mutta vatsani on läskistynyt. En ole kuntoillut tarpeeksi. Liikuntaa olen harrastanut nyt vain sen, mitä fysioterapeutti neuvoi olkahartialihasten kuntouttamiseksi.

Muistanette, että liukastuin tammikuun lopulla jalkakäytävällä, jossa oli jäiseksi tallattu katu ja lunta pyrytti sille. Vasen olkaluuni murtui kaatumisessa ja se on ollut monta kuukautta kipeä. Vieläkin se kipuilee, kun kättä enemmän liikuttelee. Onneksi kylmäpakkaus auttaa kipuun.

Mutta se alamaha!!! Voi harmituksen vatsamakkara! Se on kasvanut puolen vuoden aikana niin että nyt todella pännii. En tiedä, mistä saisin energiaa kuntouttamaan itseäni niin, että vatsamakkara häviäisi. Paljon kauniita kesävaatteitani on nyt liian tiukkoja - eikä minulla nyt ole varaa ostaa uusia. suurempia vaatteita...

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Rakastan elämää


Allekirjoitan kuvan ajatukset. Olen keskeneräinen, mutta onnellinen. Onni herää hetkissä, jolloin ei mihinkään koske eikä ahdista. Niitä hetkiä on ollut viime aikoina enemmän kuin koskaan. Osaan ja pystyn nykyään nauttimaan elämästäni, rakastan itseäni, miestäni, kissojani, ystäviäni - - - Rakastan elämää.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Siedettävän hyvä olo

Klassisen musiikin soidessa kärpänen surisee tahtia ikkunaani törmäillen. Mitähän se luuli tavoittavansa lentäessään parvekkeellemme ja olohuoneen läpi kirjaston ikkunaverhojen välistä lasiesteeseen. Aukaisen tuuletusikkunan ja huidon sitä lentämään ulos. Taas on päivän hyvä työ tehty: pelastettu yksi kärpänen lintujen ruoaksi.

Räkättirastailla on monta pesää lenkkipolkuni varrella. Emot antavat ihmisen kävellä aika lähelle itseään ja lehahtavat sitten pois pesäalueelta toivoen, että poikaset säilyvät siten hengissä, kun ihminen seuraa emoa. Harmittelen, että oravien pesäkuusi kaadettiin eikä oravia ole näkynyt pariin kolmeen vuoteen lähellä asuntoani. Minä (ja kissani) seuraisin mielelläni oravien leikkiä pitkin puun runkoa ylös ja alas.

Pidän siitä, että luontoa on lähellä kerrostaloamme. On tilaa lasten leikkiä, lintujen pesiä ja vihreä, kesäinen maisema on rauhoittava. Viitostien "autokoski" kohisee miltei jatkuvasti. Kun ajattelen autojen melun koskenkumuksi, se tuntuu komealta ja sitä jaksaa sietää, jopa rakastaa.

Elämäni tuntuu nyt muutenkin siedettävän hyvältä. Kahvihammasta alkoi kolottaa. Mieheni on laittanut kahvin tippumaan ja pian saan mukin kuumaa juotavaa. AAAH !

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Elämä jatkuu

Niinhan minä suunnittelin, että selittelemättä, varoittelematta ja mieluiten raatoa jäljelle jättämättä katoan pois kaikkien tietoisuudesta. Menen ulkomaille ja maksan jollekin ruumiini tuhkauksesta. . .

Mutta tässä sitä vielä olen ja elän. Kituutan päivästä toiseen. Joistakin päivistä tänä allkukesänä olen nattinutkin elämäsätäni. Auringonvalo ja -lämpö on sulattanut pois itsemurha-ajatukset; ainakin se päättäväisyys, mikä itseni lopettamisesta oli keväällä, on heikentynyt ja muuttunut päätökseksi katsoa, mitä elämällä on minulle annettavaa; mitä minulla on annettavana Elämälle.

Mieli mutrulla


Mukavaa juhannuksen aikaa, lukijani!

Toivottavasti olet innostunut juhlasta ja vietät aikaasi rakkaittesi kanssa iloiten yhdessäolosta.

 Minä en nyt oikein ole innostunut tästä juhannuksesta. Ajattelin mennä äitiäni katsomaan, mutta jo ajatuskin tympii - eikä bussit edes kulje tänään.

Olen kerrassaan suu mutrulla ja sielu solmussa. Paleltaa, vaikka huoneessamme on +25°C lämmintä. Paleltaa fyysisesti kai siksi, etten ole syönyt aikoihin lämmintä ruokaa. Ei ole maistunut. Paleltaa henkisesti, koska tunnen olevani hyvin yksinäinen. Mies elää huoneistossamme omaa elämäänsä: katselee telkkaa ja lämmittää valmisateriaa, syö, ottaa päivänokoset ja taas katsoo televisiosta ohjelmia, jotka eivät minua kiinnosta kuten esim urheiluselostuksia, jalkapalloa, suunnistusta jne.

Minä lueskelen blogeja netistä, lueskelen Facebookista harvoja viestejä, jotka ovat nyt vain hyvän juhannuksen toivotuksia. Kirjoitan takaisin Mukavaa juhannusta ja tunnen joka kerta, että juhannus onkin kai mukava muilla, mutta minä palelen yksinäisyyttäni.

Niin, kysyt, miksen mene kaupungille tai ystävieni luo, syö itseäni kylläiseksi ja juovu makeasta viinistä, josta niin pidät. HUOKAAN PIIITKÄÄÄN! Mahdatkohan ymmärtää tätä mielentilaa, kun ei tee mieli muuta kuin nukkua. Kun ajatukset jumittavat paikoillaan, mikään ei oikein kiinnosta, on tympeä ja pysähtynyt olo. tekisi mieli ottaa lääkkeitä niin paljon, että taju menee kankaalle, ettei tarvitsisi kokea tätä tyhjyyttä ja koleutta sisimmässään. Kun tuntuu, ettei ole mitään annettavaa kenellekään eikä siedä ajatustakaan ihmisjoukossa olemisesta...

Katselen julistetta seinälläni: Näin haet apua. Siinä on ohjeita, mihin ottaa yhteyttä, kun tunnet tarvitsesvasi apua mielenterveysongelmiin, puhelinnumeroita, joiihin voi soittaa ... Mutta en soita mihinkään, koska minusta tuntuu, ettei tympääntymiseni ja tämä tyhjä olo parane, ellen tee jotakin itse esim. kuuntele musiikkia, soita nokkahuilua tai kosketinsoittimiani, maalaa tai piirrä, lähde lenkille...

On minulla keinoja päästä tästä pysähtyneisyydestä ja tympeydestä, kun vain joku potkaisisi persiiseeni ja sanoisi: "Nyt rouva ...!!!" Tuntuu tosiaan, että itse en pääse alkuun, ellei joku tai jokin tönäise minua liikkeelle.

Mieheni kysyu: "Jokohan se ois lounasaika?" Vastasin: "kyllä kai" ja melkein yökkäsin. Olen kyllästynyt Saarioisten laatikoihin ja pizzoihin, joita olen syönyt koko vuoden tähän asti. No miksen tee itse jotain, mistä pidän? HUOKAUS! Minua tympii ruoanlaitto. Minulla on metrin verran hyllyssäni ruokareseptejä ja ohjeita ruoanlaittoon. . . Mutta en saa itsestäni otetta, minulla ei ole aloiitekykyä, minua jumittaa niin pahasti, että ruoanlaitto EI ONNISTU... Pidät varmaan minua laiskana ja saamattomana vätyksenä. Ehkä olenkin. Masentavaa!!!


torstai 20. kesäkuuta 2013

Vierailu

Mieheni poika käväisi tervehtimässä meitä. Oli mukava rupatella niitä näitä hänen kanssaan kahvittelun lomassa. Kutsuin hänet käymään meillä, jotta kuulisin hänen viimeaikaiset kuulumisensa. Auttaisin niin mielelläni häntä taloudellisesti, koska tiedän, ettei työttömällä ole ylimääräisiä.euroja taskussaan. Mutta kun olen itsekin pienituloinen eläkeläinen ja suurin osa tuloista menee velkojen maksuun, niin en voi kuin HUOKAISTA SYVÄÄN turhautuneena. Jospa se raha ei olekaan olennaista, vaan yhteydenpito ja ystävällisyys välillämme.




tiistai 18. kesäkuuta 2013

Saippuakuplia





Onnen hetket kuplivat ja kasvavat vähän aikaa. Sitten ne puhkeavat läiskäyttäen saippuaisen kuorensa lähimaastoon. Lapsena oli hurmaavaa nähdä saippuakuplien syntyvän, kasvavan ja lentävän vähän matkaa. Ja sitten PLÄTS! ilo oli siinä ja lisää iloa saattoi puhaltaa niinkauan kuin astiassa oli saippuavettä, mitä puhaltaa ympyriäisen pienen vanteen läpi.

Niin plätsähti onnellisuus minun kasvoilleni. Vain märät kyyneleet jäivät jäljelle koreasta onnen tunteesta. Eikö elämässä voi olla pitempiä onnen aikoja? Kupliksiko jäävät onnen hetket? Koreita saippuakuplia katsellessani tulen surulliseksi. Vain lapsiko osaa nauttia hetkistä, kun saippuakupla kasvaa, lentää - - eikä hän murehdi yhden saippuakuplan pläjähdystä kasaan. Kupliahan voi puhaltaa lisää. Kun ei enää jaksa puhaltaa, onnea on muistella värikkäitä palloja, jotka OLIVAT  HETKEN.

Huomaan, että itse haaveilen pitempiaikaisesta onnesta. Luulin jo tavoittaneeni onnellisuuden. Edellisiniä parina päivänä olin onneni kukkuloilla. Tapasin naisystäväni ja kaukana asuvan miesystäväni kanssa keskustelin Skypessä. Ajatella hänkin välittää minusta. En taida olla ihan erakko, jolla ei ole ihmisystäviä lainkaan.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Onnellinen

Kuinka innostavaa onkaan saada jutella ystävän kanssa! Vaikka välimatkaa on paljon, SKYPE välittää äänen ja hyvässä tapauksessa kuvaakin. Enää ei tunnu ollenkaan niin yksinäiseltä kuin viimeksi kirjoittaessani. Onhan minulla ystäviä, mutta heillä on menonsa eivätkä he tule minua tervehtimään niin usein kuin heitä kaipaan.

Nyt kun masennukseni on lieventynyt, sosiaalinen minäni nostaa päätään ja vaatii kontakteja ystävien kanssa. Valitettavasti en voi matkustaa paljoa, koska pienet tuloni tuskin riittävät muutamiin kaupungilla käynteihin kuussa. Terapeutin ja lääkärin luona käynnit vievät suurimman osan matkapubjetistani.

Kaikesta huolimatta olen onnellinen.


sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Yksinäisenä ja turhautuneena

Paras ystäväni on tänään töissä ja niin lienee kaukainen ystävänikin. En tiedä muita, kuka tahtoo olla kanssani tänään kuin mieheni ja hänkin nukkuu nyt. Mistä löytäisin ystävän, joka haluaisi olla läsnä minulle? Ystävän, jonka kanssa en stressaantuisi. Ystävän, joka innostaisi keskustelemaan elämälle tärkeistä asioista - ilman paatosta, tohtorointia tai tuomitsemista; ilman Kaanaankieltä.

Kenelle uskallan soittaa sunnuntaiaamuna klo 9 aikaan - etten vain herättäisi kesken kauniiden unien,  tärkeän rakennusprojektin tai väitöskirjan kirjoittelun. En uskalla soittaa kenellekään. Soittaisin terapeutilleni, jos hän olisi tänään tavattavissa.

Koen suunnatonta yksinäisyyttä. En tiedä, mitä olisi tehtävissä - muuta kuin kirjoittaa tänne ja uskoa, että joku lukee - ja toivoa, että joku kommentoi tätä jaaritusta. HUOKAUS!

Kuinka olenkaan muuttunut erakoksi, joka pistäytyy silloin tällöin ihmisten ilmoilla  - ja stressaantuu vähäisestäkin sosiaalisesta kanssakäymisestä. Menen ihmisten pariin kirkossa. Kaupungilla keskustelen vanhojen naisten kanssa, koska he mielellään juttelevat niitä näitä. Baareihin ja ravintoloihin en rohkene mennä - jo senkin takia, koska minua yököttää tupakan haju, joka leijuu baarikansan ympärillä. Olen joutunut tarpeeksi passiivisesti tupakoimaan lapsuuden kotonani. Pienenä tyttönä sairastuin isäpuolen tupakoinnista. Keuhkooni tuli jokin musta märkäpesäke, minulle nousi kuume +39 asteeseen ja olin aivan voimaton, kunnes antibioottikuuri paransi minut.

Sairaalaan menin, kun terapeuttini kehoitti akuuttia hoitoa. Siellä seikkailin potilastovereita vältellen omissa ajatuksissani - kuitenkin toivoen, että joku olisi samalla aaltopituudella kanssani. Kuusi kertaa annan puhelimen hälyttää, kun soitan kotoani potilastoverille. Hän ei vastaa, ei ehdi tai tohdi tai viitsi vastata. . . tai ei kuullut puhelimensa hälytystä, koska kenties nukkuu sikeästi sunnuntaiaamun rauhassa.

Olen tottunut yksinäisyyteen, vaikka se aina kirpaisee, kun huomaan, että minulla ei ole "sielunsiskoa", ei ole yhtään ihmistä, jonka kanssa jakaa sydämeni tuskaa, elämäni kipuja ja joka mmärtäisi ja osaisi vastata eneneviin kysymyksiini elämäntarkoituksesta; joka selittäisi, miksi ihmiseten elämässä on niin paljon julmuutta, kaltoinkohtelua, ahneutta ja väkivaltaa. Ei ole ihmistä, jonka kanssa haluaisin jakaa sieluni sopukoita myöten kaiken moskan, ilon ja tyhjänpäiväiset turhuudet. Alan olla suorastaan turhautunut yksinäisyyteni ja elämäni näyttää turhalta.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Aurinkoinen aamu

Kaunis, aurinkoinen aamu herättää mieleni kesätunnelmiin. Haluaisin lähteä uimaan, mutta järvi on kaukana, tosin bussimatkan päässä. Mäellä asumisen hienoutena on nähdä järven siintävän puiden lomasta houkuttelevana kaikissa sinisen vivahteissaan, milloin lyijyn harmahtavan sinisenä, milloin lämpimämmin vivahtein tuikkien auringon säteitä kuin timantteja tuhansittain välkehtimässä.

Kukkia on noussut luontoon ihailtavaksi. Harmi, kun on päässyt unohtumaan melkein kaikki ketokukkien nimet; vain voikukka ja lemmikki ovat pysyneet mielessäni. Kissa söi lemmikin kukat, jotka toin maljakkkoon tietokonepöytääni koristamaan. Annan lemmikkien kasvaa takapihallamme. Menen niitä ihailemaan ulos.

Uloslähtemisestä on tullut minulle vaikea urakka. En ymmärrä, miksi hermostun ja panikoin, kun tulee lähtemisen hetki asioille, kaupungille, lenkille jne. HUOKAUS! Vielä olen terapian tarpeessa. Terpan kanssa kävin tiistaina tällä viikolla tutustumassa uusiin rakennuksiin torilla. Tein pieniä ostoksia; en tullut kysyneeksi, miksi näitä kuvassa olevia pyyheliinan nipsuttimia kutsutaan. Nyt kun pyyhkeillä on nimet, osaavat vieraammekin käyttää oikeita pyyhkeitä käsiensä kuivaamiseen.





tiistai 4. kesäkuuta 2013

Kesävaatteet esiin

Avaimet kädessäni ja toiset avaimet mieheni kädessä laskeuduimme hissillä alimmaiseen kerrokseen, jonka varastossa on matkalaukkujamme ja pahvilaatikoita täynnä tavaroita, joita voisi viedä kiertoon tai roskikseen. Mutta emme raaski pieneksi käyneitä vaatteita yms. heittää/myydä pois. Jos tästä vaikka laihtuisi, niin olisi, mitä pukea päälle. Lukittu matkalaukku piti sisällään kesävaatteita. Mutta avaimia laukun lukkoihin ei löytynyt. Pientä väkivaltaa käyttäen sain lukot auki ja AAH! esille tuli vaatteita, joita en muistanut omistavanikaan. Tunikoita, hameita, mekkoja, puuvillatakki jne. Jopa sellaisia, jotka mahtuvat turvonneen kehoni päälle. Olen harmillisesti lihonut taas. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon, mutta digitaalivaakani ei näytä lukemia. . .

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Päiväkirjan muistiinpanoja

Torstaina 30.5.2013
suru vie ja itku tuo selvittämättömien laskujen pinon luo. Harmi, kun en millään opi olemaan ostelematta tavaroita, koruja, palveluita, lehtiä jne. Suunnittelen kampaajalle menoa, mutta ei mulla oikeasti ole varaa siihen. On leikattava itse hiuksensa. Mieheni hiukset jo leikkasin ja hän on niihin tyytyväinen.


Menisin mielelläni Kolille nettituttavia tapaamaan elokuussa. Pitää pyytää edunvalvojalta matka- ja ruokarahaa - - - Käväisisin Mikkelissäkin päiväseltään, kun Veturi tarjoaa 10 euron matkoja. Mutta kunka jaksan kantaa eväitä mukanani? Tuskin onnistuu. Ruokarahaa olisi oltava, jotta selviäisi aamusta iltaan.

aijai kun on paha istua tällä tuolilla. Harmi, kun en ole ostanut kunnon konttorituolia. Selkä tässä niksahtelee ja väsyy. Huokaan. Taas jalka puutuu ja pakarat ovat jumissa. On lähdettävä liikkeelle.
Kirjastossamme on + 27,5°C Ihana, kun varpaita ei palella. Hikkee pukkaa otsalle, mutten välitä. Parvekkeen ikkuna on auki ja sen edessä pyykinkuivausteline estämässä kissoja hyppäämästä parvekkeelta alas.

Lauantaina 1.6.2013
Monitaitoiset ystäväni tulivat meille ja leikkasivat hiuksiani, värjäsivät tukan ja panivat bablareille. Kyllä nyt kelpaa kävellä kaupungilla ja vaikka lähteä juhlimaan, kun hiukset ovat hyvin ja järjestyksessä.

Maaanantaina 3.6.2013

Viime yön nukuin parvekkeella retkisängyssä. Tuuli leyhytteli makavasti kasvoja. Lämmintä oli niin paljon, ettei varpaita paleltanut. Peitettä ei tarvinnut.

Kotisairaanhoitaja kävi hoitamassa ihoani. Ihorikot paranevat vauhdilla...

perjantai 31. toukokuuta 2013

Jotain keveää

Haluaisin kirjoittaa jotakin keveätä ja mukavaa luettavaa. Mutta mieleni raskas ja väsähdin suihkussa käytyäni. Mieheni ilme sai ajattelemaan, että hän taitaa olla kans' raskan mielin.

Kesä on kauneimmillaan. Mm. metsämansikat, voikukat, syreenit, omena- ja kirsikkapuut sekä kukkatarhani lemmikit kukkivat.


Keräsin lemmikkejä maljakkooni ja ihailen niiden vaatimatonta kauneutta, herkkän sinisiä ja valkoisia terälehtiä. . .

Aurinko jäi poutapilvien taakse. Tästä päivästä ei tule niin lämmin kuin eilisestä. Viikonlopuksi luvassa sadetta. Luonto janoaa vettä. Minua janottaa vanha suola. Muistelen nuoruuteni kauniita hetkiä rakkaiden ystävien kanssa - ja mietin, miksi jäin sinkuksi vuosikymmeneksi haikailemaan ja hamuamaan kumppania, aviopuolisoa.

Melodian mestari Francis Goya soittaa kitarallaan ihania ikivihreitä iskelmiä, suomalaisten suosikkeja, lumoavia latinalaisrytmejä ym. Jään kuuntelemaan CD-levyäni.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Nojaan leukaani käteen kyynärpää pöydällä ja mietin, mitä olen unohtanut. Muisti pätkii, kauhu kurkistaa ovenraosta, mieheni saa hoitaa juoksevat asiat. Minä en uskalla poistua asunnostamme. Olen mielikuvitukseni vanki. Järjetön pelko iski mieleni matalaksi. Yks'kaunis kevätkesän päivä pilalla.


lauantai 18. toukokuuta 2013

Hymy huulillani



Valtavaa rakkautta koettuani on helppo hymyillä miehelleni, omalle kuvalleni peilissä ja koko maailmalle. Unessani viime yönä tartuin Isän, Jumalan käteen ja kävelimme ihanassa puutarhassa.

Olin harmissani herättyäni, että täällä olen vielä, kerrostalon makuuhuoneessa, kotona. Mutta toisaalta olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Olen kiitollinen siitä, että hoitajat sairaalassa olivat ystävällisiä minulle. Harmi, vaan etten rohjennut kertoa peloistani, häpeästäni ja murheistani juuri kenellekään. Itku tuli, kun aloitin kertoa hoitajalle, mitä kuuluu. Toisin ajoin sairaalassa olin taas kepeällä  mielellä, mutta vasta huonetoverin saatuani, juttu alkoi luistaa.

Halusin päättää päiväni ja mietin kuumeisesti, miten se onnistuisi kivuttomasti ja lopullisesti. Ahdistuskohtauksia seurasi suunnaton väsymys ja olin elämääni turhautunut, tuskastunut ja neuvoton suhteessa puolisooni. Koko kevättalven hoin itselleni: "Ei tule kesää." Kun koivut puhkesivat hiirenkorvalle, ahdistukseni kasvoi ja pakonomainen tarve saada kuolla pois täytti mieleni. Torstai 16.5.2013 oli tarkoitus olla se elämäni viimeinen päivä.

Rintaa puristi ja odotin hiljaa sydämeni pysähtyvän. Puoli tuntia odotin ankaran kivun vallassa. Murtunut olkaluuni kipuili myös ja vatsaan koski. Hengitykseni salpautui, hiki tuli otsalle, paniikkia pukkasi. Soitin hoitajalleni, mutten osannut kertoa, mistä on kysymys...

Kysymys on vaikea, monitahoinen ja käsittämätön. Ei ole minulle selvinnyt kokonaan, miksi
ahdistuskohtaukset tulevat ja olen ymmyrkäisenä sykkyrällä aika ajoin ja keho reagoi kipuillen. Harmi, kun sydän ei enää kestä. . .






maanantai 29. huhtikuuta 2013

Huominen


Ikävää, jos huomennakin
on paha olla
niinkuin tänään.

Kissa oksensi
EVVK

Onneksi on mies,
joka korjaa jätökset matolta.

Onnettomana ja ilottomana
en jaksa elää.

Edes höyhenen kevyt sipaisukaan
ei tänään ilahduta.

Jospa huominen ei tulekaan, toivon ...

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Uni, unelma, ajatuksen haituva

uni, unelma,
vain ajatuksen haituva
hipaisi otsaani, 
kutitti mieltäni,
toi hymyn huulilleni ja ilon mieleeni.




Kiva, kun
painajaisten lomassa
kepeä ajatus
silittää otsaani.


bamiella

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Arkea


Päivät kuluvat arjessa paljolti netissä, facebookin pelejä pelaten. Mieheni pyörittää arkea: käy kaupassa, lämmittää ruokaa, korjaa kissankakkarat hiekkalaatikoista jne. Hän on ihmeellinen kun ei valita, että joutuu tekemään enemmän kotitöitä kuin minä. Kuinka tulisinkaan toimeen ilman häntä?!?!

Tänään minua on nukuttanut ja ootin tirsat sekä aamu- että iltapäivällä. Edellisyö meni valvoskellessa ja nukuin siis univelkaa pois.

Ihanaa, kun hanget ovat sulaneet miltei kokonaan pois ja TULEE KESÄ.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Testamentti

On hiljaista. Vain tarkkaan kuuntelemalla kuulen tietokoneen hurinan ja sormien naputtelun näppäimistöllä. Mielenikin on hiljentynyt. Olen tyytyväinen voituani testamentata Google-tilini tiedot luotetulle ystävälleni.

GOOGLETILIN SISÄLLÖN VOI NYT TESTAMENTATA

Ensi kertaa laiton linkin tämän blogini tekstiin. Toivottavasti se toimii. HUOKAUS!!!

"Nettijätti Google on julkistanut Inactive Account Manager- eli Tilin käyttämättömyydenhallinta -nimisen ominaisuuden. Sen avulla voi päättää, mitä käyttäjätilin sisällölle tapahtuu kuoleman jälkeen.
Ominaisuuden käyttäjä voi määritellä, mitä esimerkiksi Google+:n, Gmailin ja Driven sisällölle tapahtuu, jos tili on ollut käyttämättömänän tietyn pituisen ajan. Sisältö voidaan määrätä poistettavaksi tai testamentata valituille henkilöille.
Jos käyttäjä päättää testamentata tilin sisällön, "digitaaliset edunsaajat" saavat sähköpostiviestin käyttäjätilin muututtua passiiviseksi. Viestissä on linkki testamentattuun sisältöön. Tilin haltijaa muistutetaan sähköpostitse ja tekstiviestitse kuukausi ennen sisällön poistamista tai jakamista."
IDG News Service


On aikainen aamu, klo 4.25. Heräsin jo pikkutunneilla viisi tuntia nukuttuani. Kumma kun ei väsytä. Mielessä pyörii ajatukset, mitä minulla oli viimeksi psykiatrisessa sairaalassa ollessani ja ennen sinne joutumista. Viittaan kirjoituksiini heinäkuussa ja marras-joulukuussa 2012. En uskalla kertailla kaikkea, mitä silloin olin päättänyt mielessäni. Jos vaikka alkaa tulla pakkomielteitä toteuttaa synkät suunnitelmani päättää päiväni.

Eihän sitä koskaan tiedä, milloin elämä päättyy ja siksi tein testamentin netissä olevien tietojeni suhteen. Mietin vain, että pitäisikö testamentata tiedot myös toiselle, jos tää luotettu ystäväni ei voikaan toimia niinkuin toivon...

torstai 4. huhtikuuta 2013

Minä lennän

Piirsin itseni lentämässä Nukku-Matin kanssa kirkon yli. Joskus nuorempana näin toistamiseen unen, jossa pakenin jotakin uhkaavaa ja Nukku-Matti tuli vetämään minut yläilmoihin. Lensimme kaupungin yllä. Aina kun olin iloinen saadessani lentää, heräsin unesta ja olin vähän pettynyt, että se oli vain uni.

Terapeutti sanoi, että tämä on tyypillinen pakouni. Ja harmi kyllä, en enää muista, miten hän selitti sitä kuvaterapiaryhmässämme tänään. No sitten, kun käymme terapeuttien kanssa kolmestaan läpi mun maalauksia ja piirroksia, joita olen tänä keväänä saanut aikaan, niin kysyn vielä, miten unta selitetään.

Olen iloinen, että mielialani on pysynyt valoisana koko tämän kevättalven. Jokohan  selviän keväästä kesään mielialani romahtamatta. Niin usein on tullut masennus, lama ja pudotus synkkyyteen ja epätoivoon juuri keväällä. Ehkä tämä kevät menee hyvin. Olen toiveikas.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Turvattomuuden tunne

Martti Paloheimon kirjaa "KOTIVAMMAISET eli miten sinua kohdeltiin lapsena?" lukiessani jäin ajattelemaan suhdettani äitiini. En ollut lapsena kovinkaan vakuuttunut siitä, että olin äitini lapsi; että kuulun äidille. Minulla oli 6-7-vuotiaana vahva suhde Beku-tätiin ja mielessäni kuvittelin olevani hänen lapsensa. Oli myös äidin ystävät, Anneli-täti ja Aila-täti, joiden suosion saadakseni olin viehättävä ja kiltti; juttelin heille ja he huolehtivat minusta.

Olin iloinen, että minulla oli useampia tätejä, jotka pitivät minusta huolta. Äiti ei ollut mielestäni sen parempi kuin Anneli- tai Aila-tätikään. En kokenut sidoksen äitiini olevan  lujempi kuin em. täteihinkään. Tosiasiassa sidos äitiin oli ylen heikko. M. Paloheimon mukaan siitä seuraa turvattomuutta, jonka taustalla on existentiaalinen eli koko olemassaolon, hengissäsäilymistä koskeva hätä, mikä voi kestää läpi elämän.

Tuli mieleeni, että avioitumisen luulin tuovan turvallisuutta, jota kaipasin elämääni. On olkapää, johon nojata ja on ihminen, johon turvautua. Petyin tässä toiveessani, kun huomasin kuinka hauras puolisoni onkaan. Hän on haavoittuvampi kuin minä konsanaan. Mieleen nousee kysymys, miten häntä kohdeltiin lapsena ja nuorena ja mitä kaikkea hän on kokenut suhteessaan ex-vaimoonsa.

Turvallisuuden tunne on Maslowin tarvehierarkiassa yksi viidestä ihmisen perustarpeesta. Maslowin mukaan ihminen pyrkii tyydyttämään nämä perustarpeensa ennen kaikkea, mukaan lukien siis myös oman henkilökohtaisen turvallisuuden tunteensa. Tunteena turvattomuus liittyy yleensä tulevien tapahtumien ennustamattomuuteen eli epävarmuuteen. Yksilö tuntee olonsa usein turvattomaksi, jos lähitulevaisuuden uhkakuvat ovat vaikeasti ennustettavia tai -ymmärrettäviä. Tällaisissa tilanteissa yksilö kokee olonsa usein turvattomammaksi kuin mitä järkevästi ajatellen olisi tarpeellista. 

Olen niin tottunut turvattomuuden tunteeseen, jossa elän, että en osaa kuvitella, mitä  kokea täyttä varmuutta olemassaolostaan, vapaana huolista, että maailmani luhistuu minä hetkenä tahansa. 


Yhteen aikaan näin useampana yönä painajaista, jossa lensin avaruudessa ja raajani irtosivat minusta ja itse hajosin atomeiksi kuin usvapilveksi; hävisin olemattomuuteen. Oli kauhistuttavaa kokea, ettei ole kehoa ja mielikin sumenee; olemassaoloni liukenee atomeina huuruksi avaruuteen. En osaa kertoa, kuinka kauhistuttavan turvattomalta tunsin itseni herättyäni unesta ja kuinka paljon tarvitsin vakuuttelua itselleni, että minä olen olemassa, en ole häviämässä olemattomuuteen; kaikki on hyvin.



sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Virvon, varvon

"Virvon, varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks, vitsa sulle palkka mulle!" Vähän sanoja takellellen lapsi lausuu virpomislorun. Kiitän koristellusta varvusta, jonka hän ojentaa mulle ja ojennettuun käteen sujautan suklaamunan. Hän näyttää pettyneeltä. Odottiko hän saavansa rahaa? Vedän oven kiinni ja huokaan. Nykyajan lapset eivät tyydy pelkkiin suklaamuniin. Rahan mahti on valtava - jo pienten lasten mielissä.

Palmusunnuntai ja kohta pääsiäinen. Kohta on kevät. Ihanaa! Talvi on ollut pitkä ja ikävä. Murtunutta kättäni pakottaa, mutta en välitä. Syön Panadol Forte -tabletin ja odotan sen lievittävän kipua. Sain lääkäriltä luvan aloittaa omatoimisen liikeharjoittelun, jotta kädestä tulisi jotenkuten toimiva. Kymmensormi-järjestelmällä kirjoittelu onnistuu jo. Mutta kovin ylös en kättäni pysty nostamaan, joten papiljottien laitto ei onnistu.

Pian jaksan kirjoittaa pidempään, ainakin niin toivon. Tänään ei enempää...


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Murtuma

Oli tammikuun 30. päivä, kun tuiskutti lunta ja tuuli puuskittain. Jalkakäytävä, jota kävelin, oli tamppautunut jäiseksi ja uusi lumi teki sen liukkaaksi. Niinhän siinä sitten kävi, että oikea jalkani luiskahti altani ja hetkessä huomasin olevani mahallaan vasemman käteni päällä. Yritin nousta, mutta vas.olkapäähän sattui vietävästi enkä voinut työntää itseäni ylös nojaten vasempaan käteen. Jokainen liikahdus kirvoitti sellaisen kipuaallon olkapäähän, niin että luulin sen olevan sijoiltaan.

Onneksi paikalle pysähtyi ystävällinen nainen, kysyi vointiani, pääsenkö ylös ja vääntäydyin istumaan. Mies käveli paikalle ja kysyi, onko ongelmia. Kerroin, että olkapäähän sattuu kamalasti. Mies kysyi, voisiko nainen viedä autollaan minut sairaalan päivystyspoliklinikalle. Kyllä, hän oli menossa siihen suuntaan.

Pääsin tutkimuksiin puolessa tunnissa. Todettiin, ettei olkapää ole sijoiltaan. Otettiin röntgenkuva, jossa todettiin murtuma olkaluussa (S42.2 Fractura proximalis humeri l. sin. comminuta). Jäin yöksi seurantaan ja seuraavana aamuna otettiin magneettikuva. Käsi laitettiin kantositeeseen ja päädyttiin konservatiiviseen hoitoon.

Olen siis potenut olkaluuvammaani kuukauden. Olen oppinut vähitellen kirjoittamaan yksikätisesti. Kymmensormijärjestelmään tottuneena tämä kirjoittaminen tuntuu työläältä ja on hidasta. Mutta sainpas kerrottua yhden syistä, miksi bloggaaminen on jäänyt unholaan pitkäksi aikaa.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Myrkytystilassa


Niin, mitä muutakaan tämä on kuin myrkytystila. Vielä klo 3 yöllä pelaan Facebook peliä Candy Crush Saga. Oli pakko lopettaa puoleksi tunniksi, kunnes lisäelämiä tulee käyttöön. Niitä odotellessa ajattelin kirjoittaa vähän tänne.

Odotan, että kellon viisarit siirtyvät puoli neljän kohtaan. Mieleni on virittynyt ajatukseen, että vain varttitunti ja pääsen pudottelemaan palloja pelissä ja jännittämään läpäisenkö tason. Tämä on piinallista. Mieleeni ei nyt mahdu muuta kuin tuo peli. Miten tämän "myrkytystilan" voisi parantaa -  muutoin kuin pelaamalla aamuun asti. Pelata itsensä uuvuksiin kuin kissa yo. kuvassa. Kunnes sormikaan ei enää nouse näppäimistölle. Kunnes on puhki putoavien pallojen katselemisesta. Kunnes nukahtaa näppäimistölle. Vielä 8 minuuttia...

Kävin tarkastamassa, onko lisäelämät jo tulleet. Olisiko joku antanut niitä? Ei sentään näin aamuyöstä kukaan ole hereillä jakamassa elämiä peliini. Tarkastan uudelleen. HAA! NYT OLEN SAANUT 4 ELÄMÄÄ PELIIN. Voin jatkaa pelaamista.


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Elossa ja kutakuinkin kunnossa

Ilmoittaudun olevani elossa ja kutakuinkin kunnossa. Elämäni on pikkuhissuksiin tassuttelua kirjastosta keittiöön ja takaisin tietokoneen äärelle Facebookin pelejä pelaamaan. Olen viehättynyt pariin peliin enkä pysty jättämään pelejä päiväksikään.

Psykiatriakeskuskessa alkoi taideterapiaryhmä, johon pääsin mukaan. Kerran viikossa maalaamme tai piirrämme tunnin ja sitten keskustelemme maalauksien pohjalta. Mielenkiintoista! Kuntoutusohjaajani kanssa keskustelen asioistani, tunteistani ja toiveistani.