perjantai 21. joulukuuta 2012

Sairaalassa



Että aika kuluisi
piirrän sanoja
vihkoni valkealle sivulle.

En mitään tärkeitä sanoja
kuten anomuksia, rukouksia
tai ylistystä.

Tapasin sisätautilääkärin,
psykiartin, hoitajan ja taas
toisen psykiatrin.

Minulle osoitettiin huone ja vuode.
Nukuin pari kolme tuntia.
Nyt istun sängynlaidalla.
Varpaitani paleltaa viileällä lattialla.

Haluaisin mennä
salongin nojatuoliin istumaan.

"Periaatteeessa kuuteen asti
pysytään huoneessa", hoitaja selittää.

Odotan hetkeä, jolloin voin mennä suihkuun...

Aamiaisen jälkeen puolilta päivin tulohaastattelu
osaastonlääkärin kanssa, mukana kaksi opiskelijaa.

Mitä muuta tilalle, kun pännii, olen tuohtunut
ja hermostuttaa kuin syödä läääkkeitä?

Miksi haluan erota miehestäni?

Olenhan sanonut  tahtovani rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä, kunnes kuolema meidät erottaa.

Onko se velvollisuuteni, kun en oikeastaan rakasta miestä, joksi ukkokultani on muuttunut. On kuin eläisin ihan vieraan kanssa. Patsaan, joka robotin tavoin tekee, mitä pitää - mutta jonka ajatuksista en tiedä; hänellä ei ole mielipidettä mistään.

- - - -- - - -- - - - -

PÄÄ - SELKÄ - POLVI kipuilevat
kun mieleni ei taivu sanoiksi.
- vai nivelrikkoko vaivaa selkää,
lääkkeiden puute päätä pahenevaa
mätivää, märkivää - - -
Polvi taakan alla valittaaa- - -

PUHUA VOISIN
JOS OISI
SANOJA, KIELI
TODELLINEN MIELI

AAVETTA KATSON
HÄN PUHUU JA
TULEE TODEKSI

Ei kommentteja: