keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Henkiset voimavarat

Olen miettinyt ja pohtinut mieleni hyvinvointiasioita ja elämäni voimavaroja. Olen miettinyt, miten jatkan matkaani eteenpäin elämässä, mikä kantaa elämässäni ja mitkä ovat ne voimavarat, jotka rakentavat elämääni.

Ensimmäiseksi tulee mieleen ravinto. Minä olen syönyt "vain elääkseni". Vain ystäväni luona aterioidessani olen nauttinut ruoasta kuin juhlassa ikään. Mietin, voisinko valita elämäntyylini ruoan suhteen toisin, mutta esim. kulinaristia minusta tuskin tulee. En osaa laittaa monimutkaisia aterioita. En edes pidä ruoanlaitosta. Mieheni laittaa kerran viikossa ruokaa: perunamuussia ja pakastevihanneksia sulatettuna ja lämmitettynä mikrouunissa. Kaupan lihapullat myös lämmitettynä mikrossa. Kiellot ja ristiriitaisten ohjeiden viidakko syömisien suhteen hämää minua. Minun olisi opeteltava olemaan syyllistämättä itseäni syödessäni tiettyjä liharuokia, joita viiteryhmäni ei syö. Minun on opeteltava syömään hyvin ja nauttimaan ruoasta.

Toinen voimavara, joka vie elämässä eteenpäin, on ihmissuhteet. Parisuhteeni ei voi oikein hyvin. Olisi jotenkin saatava siihen eloa ja iloa. Ystävyyssuhteet ovat viime aikoina olleet "lomalla" ts. en ole paljonkaan pitänyt yhteyttä ystäviini. Facebookissa on tullut moikattua paria kolmea ystävää. Mitenkähän sais taas ystävyyssuhteet elämään?
Tarvitsen sitäpaitsi paljon aikaa itselleni. Mutta liikaa yksityisyyttä vie yksinäisyyteen.

Harrastukset ovat hyvinvoinnilleni tärkeitä. Ajattelin elvyttää maalaus- ja piirustustaitojani. Olen ollut liian pitkään ilman tätä harrastusta. Osaankohan enää maalata ja piirtää?

Liikunta kohottaa mielen kuntoa. Säännöllinen kuntoliikunta nostaa ja ylläpitää fyysisen kunnon ohella myös psyykkistä. Se vähentää ahdistusta ja jännitytiloja, unettomuutta ja unihäiriöitä. Näin minulle on vakuutettu usealta taholta. Liikunta lisää itseluottamusta sekä parantaa aloitteellisuutta ja ajattelukykyä. Oikein mitoitetun liikunnan mukanaan tuomat hyvän olon ja mielihyvän kokemukset ovat sinänsä palkitsevia ja voivat parhaimmillaan säilyä myönteisinä mielessä pitkäänkin.

Rentoutuminen ja uni

Jokaisella on oma yksilöllinen tapansa rytmittää elämäänsä. Säännön-mukaisuus on tärkeää hyvinvoinnille. Päivän rytmittäminen ja rutiinit lisäävät turvallisuuden tunnetta ja selviytymisen kykyä. Rytmi muodostuu myös valveilla olemisesta ja unesta. Työn ja toiminnan vastapainonan tarvitsemme lepoa, löhöilyä ilman  huonoa omaatuntoa. Nukkuessamme myös aivomme lepäävät ja alintajuntamme tekevät työtä. Esimerkiksi muisti tarvitsee riittävää unta.

Koti ja ympäristö 

Koti on useimmille ihmisille tärkein elinympäristö. Hyvän elämän perus-edellytyksenä on viihtyisä, terveellinen ja turvallinen kotiympäristö. Jokapäiväisen elämän sujumiselle lähiympäristön palvelut ja toimivuus ovat välttämättömiä. Mielen hyvinvointia tukee se, että saa itse vaikuttaa, miltä koti näyttää, saa luoda siitä itsensä näköisen. Kotisi on osa sinua.

Elinympäritöllä on tärkeä merkitys hyvinvoinnille. Olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäritömme kanssa. On hyvä saada vaikuttaa elinympäristönsä viihtyisyyteen. Hyvä ympäristö on turvallinen. Se tarjoaa vaihtelevuutta, haasteita ja vaihtoehtoisia käyttötapoja toimintakyvyltään erilaisille ihmisille. On hyvä olla mahdollisuus nauttia luonnosta ja sen esteettisyydestä.

Maailmankatsomus ja kulttuuri

Tarvitsemme jatkuvasti myös unelmia ja toivoa. Toiv on luottamusta siihen, että elämä kantaa, vaikka olosuhteet ja ympäröivä todellisuus puhuisivat muuta. Se auttaa jaksamaan ja ottamaan vastaan elämän tuomat haasteet. Kun arvostamme itseämme, arvostamme myös toivoa.

Usko Jumalaan, kohtaloon tai maailmankaikkeuden luonnolliseen järjestykseen auttaa luomaan merkitystä omaan elämään ja voi toimia toivon lähteenä. Ihmiset uskovat eri asioihin. Usko voi antaa myös tunteen elämän tarkoituksesta, se rohkaisee ja luo arvopohjaa.

Ihminen hakee elämyksiä, kulttuuri tuo niitä elämäämme. Arvomaailmamme ohjaa meitä tekemään omat kulttuurivalintamme - ja meillä on myös oikeus ja mahdolisuus valita itsellemme sopivat kultturielämykset. Toiset nauttivat musiikin kuuntelusta, taiteen katselusta, toiset haluavat itse luoda, saada itse aikaan jotakin.

Henkisiin voimavaroihimme vaikuttavat kaikki edellä mainitut asiat ja aikaisemmat kokemuksemme. Henkiset voimavar ovat elämämme kivijalka. Ne auttavat meitä mm.

• sietämään vastoinkäymistä
• selvittämään vaikeita elämäntilanteita
• tekemään ratkaisuja
• kehittämään luovaa ajattelua ja toimintaa
• ymmärtämään elämänkulkua ja siihen vaikuttavia tekijöitä


Pienilläkin teoilla voimme lisätä henkisiä voimavarojamme
• arvosta itseäsi ja muita!
• pyydä ja anna anteeksi!
• elä täysillä - ole utelias elämälle!
• löydä elämänilo - nauti arjen pienistä hetkistä!
• ilo asuu sisälläsi, päästä se esiin!
• naura - joskus myös itsellesi!
• uskalla itkeä!
• löydä itsellesi uusia innostuksen aiheita, nauti oppimisesta!
• osoita rakkauttasi läheisillesi sanoin ja teoin!

Ei kommentteja: