torstai 28. kesäkuuta 2012

Mörrimöykky

Se ajatus tuli, oli aikansa ja meni menojaan. En tahdo kuolla, vaan  minä tahdon rakastaa miestäni niinkuin lupasin jo viime vuosituhannella. Hyvä mieshän hän on. Mistä mie mukavamman apumiehen saisin. Hän ei pulputa turhan paljon puhetta, suukottelee usein ja höylisti tekee kotitöitä.



Lauloin aikoinaan: "Ottaisin minä Mörrimöykyn, jos vain kiinni saisin; pieneen koriiin pistäisin ja kotiin kuljettaisin". Ja minä sain Mörrimöykyn, menin hänen kotiinsa ja olen elellyt pikkuhissukseen, oikeastaan aika leppoista elämää. Ellei mielialani vaihtelisi niinkuin se vie minut synkimpiin laaksoihin ja välillä autuuskukkuloille, elämäni olisi aika tasaista ja tylsää. Mutta masentuneena ei ole kiva olla ja taas kun velatkin ovat saatavia, muilla ei ole kiva olla. Mieheni varmaan kärsii vierelläni. En uskalla kysyäkään, kuinka paljon.



Saas nähdä, tuleeko Mörrimöykkyä ikävä, kun lähden pienelle matkalle - yksin. Olisiko otettava mukaani hänen valokuvansa, jota voisin suukotella Hyvät Yöt ja Huomenet. Jännittää lähteä pois kotoa kauas junalla, jota en ole tällä vuosituhannella kokeillut. Tämä on testi. Minun on se läpäistävä. On mentävä päin pelkojaan, kohdattava ne ja kukistettava pois mielestä. Toivottavasti kauhu ei iske matalaksi. Rinnat pystyyn, tukka taakse ja menoksi.



Toivottakaa minulle hyvää matkaa!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

TAHDON

Väsynyt, alamaissa, itkuinen. Olen valvoskellut aamuöitä ja surrut nykyisyyttä.



Elän muistoissa ja haaveilen, että lupaamani "TAHDON"

olisi vain unta, josta herääminen veisi minut takaisin vuosiin, jolloin en tiennyt, mitä tahdon.



Olen miettinyt ja muistellut häitämme. Vihkimistilaisuus oli tiivistunnelmainen ja kodikas.

Lupasin tahtoa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. .



Hääjuhlalounastilaisuus on kuitenkin vain sumuista utua muistoissani. Valokuvat kertovat meidän nostelleen maljoja ja hääjuhlan ohjelmalippuun on tallennettu puheitten pitäjien nimet. En muista, mitä puhuttiin. Muistan vain vapautuneen tunnelman, joka yhteislaulujen myötä kohosi iloiseksi nauruksi.



Nyt kuitenkin itken surua, että vuodet ovat menneet ja tahtomiset ovat peittyneet velvollisuuksien alle. Enkä ole varma, tahdonko enää rakastaa miestäni.


perjantai 8. kesäkuuta 2012

Ahdistava kauhu


Muutama päivä meni hyvin - ilman ahdistusta. Mitä nyt toimimaton televisio aikaansai pientä turhautumista. Tänään Helpsonin neiti kävi säätämässä television asetukset oikeaan asentoon ja taas voin katsella mieliohjelmiani omassa rauhassani kirjastoni tv-tuolissa.



Mutta tänään ahdistaa, on paha olo. Olen turhautunut näihin kamaliin tunteisiini, jotka yllättävät aina, kun olisi lähdettävä asioille kaupungille. Olen nähnyt miehen ampuvan ihmisen kuoliaaksi torilla - eikä sen näkemisen kauhu oikein hellitä ... Joka kerta kun uutisissa puhutaan ampumavälikohtauksista, kauhu herää melessäni ja pelkään, että joku höyrypää pillastuu just silloin, kun kävelen torilla. Pankkini on torin laidalla. En tiedä, onko sillä sivukonttoria jossain muualla. Torilla olisi kiva kävellä ja katsella ihmisiä, turisteja, mutta ahdistava kauhu ei hellitä otettaan minusta. Mieletön pelko valtaa niin, että polveni vapisevat ja käteni tärisevät. Kun pääsen pankkikonttoriin, olo vähän helpottaa. Yritän selittää itselleni, ettei mitään hätää ole. Mutta uskooko sisimpäni järkeni ääntä. Mitä vielä! Masentavaa ja lamauttavaa.